ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO
Silmälääkäripalvelut
Työtarjouksia
Työtarjouksia
Työtarjouksia
Rakennuspalvelut
Ruosteenestoa
Siivous- ja kotipalvelut
Siivous- ja kotipalvelut
Alueviestin
palvelu-
hakemistossa
ilmoitat
edullisesti
Kreikkalaista tanssia
ennen ja nyt
Taiteilla oli antiikin Kreikassa
omat jumalansa, teatterilla!a-
lia ja tanssilla Terpsichore. Tans-
si on jumalten lahja, näin usko-
taan Kreikassa yhä edelleenkin.
Historiallisista tansseista, mutta
myös nykyisistä taverna-tans-
seista saadaan kuulla Huittisten
kaupunginkirjastossa perjantai-
na 22.5. kello 18.
Sammun känki on valmis-
tanut kolme mantereen tans-
sia ja kaksi tanssia saaristosta.
Nykyään turisteille opetetaan
sirtakia ja taverna-musiikki
on pääasiassa busuki-musiik-
kia. Mitä on sirtaki ja minkä-
lainen soitin on busuki, sel-
viää tanssien väliin tulevas-
ta kerronnasta. Viimeinen
tanssi onkin Zorbas-eloku-
van tuttuun sävelmään teh-
ty koreogra"a. Tilaisuus on
maksuton.
Yleisöltä
Apostolien kyydissä
Kirkkoherranvaalit on käyty ja
Helatorstai tulossa. Helators-
taina noin 2000 vuotta sitten
Vapahtajamme sanoi opetus-
lapsilleen, apostoleille: ”men-
kää ja tehkää kaikki kansat
opetuslapsikseni”.
Apostolit päättivät tulla tai-
vaasta tänne maan päälle tar-
kistamaan tilannetta. Ensik-
si he poikkesivat Afganista-
niin. Siellä he näkivät, kuinka
rynnäkkökivääreillä varuste-
tut lännestä tulleet ristiretke-
läiset yrittivät tuoda ideolo-
giaansa sikäläisille asukkaille.
Tosin Jumalan nimeä ei kuu-
lunut muussa kuin muslimien
rukouksissa ja englantia pu-
huvien sotilaiden kiroilussa.
Seuraavaksi apostolit kävi-
vät katsomassa Irakia. Tilanne
siellä oli sama kuin Afganista-
nissa. Samat riidat ja taistelut.
Lopuksi nämä pyhät mie-
het päättivät poiketa Sastama-
lan seurakuntaan. Siellä riita ja
tora olivat nousseet sfääreihin.
Rynnäkkökivääreitä ei näky-
nyt, mutta henkisen taistelun
tila seurakuntaelämässä pidet-
tiin korkealla tasolla. Aposto-
lit ottivat pienet muistivih-
konsa esille ja kirjasivat asi-
oita Jumalan kymmenen käs-
kyn noudattamisesta yhdestä
kymmeneen seuraavasti:
•
Muita jumalia tuntui olevan.
Raha ja valta.
•
Jumalan nimeä käytettiin
väärin päätöksiä tehtäessä.
•
Lepopäivänä seurakunnan
kirkot olivat lähes tyhjiä.
•
Vanhempia kunnioitettiin
heidän omaisuutensa vuoksi.
•
Tappamista ei sentään ta-
pahtunut käytännössä.
•
Seksiasioissa liikkui ikäviä
huhuja.
•
Toisen omaisuuden varas-
tamista ei varsinaisesti nä-
kynyt.
•
Lähimmäistä ei kunnioitettu.
•
Seurakunnan omaisuus tun-
tui kiinnostavalta.
•
Seurakunnan työtekijöillä ei
ollut sopua.
Apostolit palasivat takaisin
taivaaseen ja tutkivat muisti-
vihkojaan. Afganistanissa ja
Irakissa muslimit kiihkossaan
rikkoivat viidettä käskyä. Sas-
tamalan seurakuntaelämäs-
sä riitelevät ihmiset rikkoivat
puolestaan muita käskyjä. Li-
säksi Vapahtajamme opetuk-
set muun muassa lähimmäi-
sen rakkaudesta ja ymmärtä-
misestä olivat myös unohtu-
neet tykkänään.
Vastavalitulla kirkkoher-
ralla tulee olemaan vaativa
työ seurakuntansa paimenena.
S. Malaby
Match Show lauantaina
hyväntekeväisyyshengessä
Vammalassa eläintarvikeliike
Mustin ja Mirrin piha-alueel-
la järjestetään tulevana lauan-
taina hyväntekeväisyys Match
Show. Tilaisuuden tuotto me-
nee lopettamisuhan alla ole-
van eläinkoti Kipun hyväksi
Esko rylle.
Luokat ovat lapsi ja koi-
ra, pienet pennut, pienet
aikuiset, isot pennut ja isot
aikuiset. Tuomareina toi-
mii lähiympäristön koira-
harrastajia.
Ilmoittautuminen alkaa
paikan päällä kello 14.
Keväisiä puutarhatöitä
Myllymäen torpparimuseo-
alueella Kiikoisissa, pide-
tään jo perinteeksi muodos-
tunut perennojen vaihtopäi-
vä tulevana perjantaina. Mai-
semanhoito- ja perennailta
aloitetaan kello 18 ProAgria
Satakunnan maisemanhoi-
don neuvoja Sanna Seppä-
län pitämällä luennolla, jon-
ka aiheena on maisemanhoi-
to. Luennon jälkeen kello 19
aloitetaan perennojen vaih-
to ’tuo tullessa, jos on ja vie
mennessäs, jos haluat’ -pe-
riaatteella. Perennojen vaih-
dossa ei käytetä rahaa. Tilai-
suuteen on vapaa pääsy. Mai-
semanhoito- ja perennaillan
järjestävät Kiikoisten Koti-
seutuyhdistyksen Naistoimi-
kunta sekä Sastamalan Opis-
ton Kiikoisten osasto yhdes-
sä.
Vilkku päälle!
Eilen oli kolmas kerta kuukau-
den sisään, kun meinasin tör-
mätä edellä ajaneeseen autoon
vaan sen takia, ettei kuljettaja
suvainnut ilmoittaa kääntymi-
sestään vilkulla. Metriä ennen
risteystä ratissa istunut mies
veti liinat kiinni. Kyllä siinä
sydän hyppäsi itsellä oman ra-
tin takana kurkkuun! Onneksi
sitä on oppinut pitämään edes
vähän tuota turvaväliä, ettei
ole heti oma puskuri toisen
puskurissa kiinni.
Läheltä piti tilanteita sat-
tuu täällä Sastamalassakin jo-
ka päivä ja vielä monta kertaa.
On vähän kuin arpapeliä pe-
laisi, kun autollansa keskus-
taan lähtee. Välillä tuntuu, et-
tä olisi parempi siirtyä jalka-
mieheksi tai vallankin pyörän
selkään. Mutta vaarallistahan
sekin on, kun auto vilkutta-
matta yhtäkkiä kääntyy eteen.
Kyllä saa olla kädet kyynerpäi-
tä myöten ristissä liikenteessä.
Sen verran pitäisi kanssaih-
mistä kunnioittaa, että edes
sitä vilkkua käyttäisi.
Minä vilkutan
Roskaajat kuriin
Sastamalan Vammalassa on
useita kauniita kävelyreitte-
jä. Täällä pääsee halutessaan
metsään tai vaihtoehtoises-
ti voi valita reitin jolla pää-
see ihailemaan kaunista Ko-
kemäenjokea. Nyt kevään ol-
lessa kauneimmillaan mikään
ei voita rentouttavaa kävely-
hetkeä huumaavassa kevään
tuoksussa.
Viime aikoina olen pistänyt
merkille erään surullisen asi-
an, roskat ja roskaajat. Yhtäk-
kiä kävelylenkilläni törmään
kasaan, joka koostuu pika-
ruokapakkauksista, tupakka-
askeista, juomatölkeistä, pa-
pereista ja auton kuramatos-
ta. Törkeää tyhjentää autoon
kerääntyneet roskat suoraan
luontoon, mitä tuollaisen ih-
misen päässä oikein liikkuu?
Suomen laki kyllä kieltää
roskaamisen, mutta poliisi ei
taida ehtiä valvomaan lain to-
teutumista. Joissakin maail-
man suurista metropoleista,
kuten vaikkapa Singaporessa,
on älyttömän siistiä. Se on saa-
tu aikaiseksi sillä, että kaikesta
roskaamisesta, myös tupakan-
tumpin heittämisestä maahan,
sakotetaan ihan kunnolla. Ei-
köhän tavat muuttuisi täällä-
kin, kun roskanheittäjälle lät-
käistäisiin muutaman kym-
menen euron muistutus kou-
raan.
Huolehditaan yhdessä
ympäristöstä
Huittisten musiikkiopiston
päätöskonsertti
viikon kuluttua
Huittisten musiikkiopisto jär-
jestää torstaina 28.5. kello 19.00
lukuvuoden päätöskonsertin
Huittisissa, Risto Ryti –salissa.
Nuorten solistien konsertissa
säestäjinä toimivat Juniorijou-
set, Musiikkiopiston Kamarior-
kesteri ja Tuulimyllyn Puhalta-
jat. Ohjelmassa on myös päät-
tötodistusten ja stipendien jako.
Kokoomus haastoi
Sastamalan puolueet
pelaamaan ulkopolitiikkaa
Vammalan torilla pelataan tu-
levana lauantaina ulkopoli-
tiikkaa kello 11-12. Kokoo-
mus on haastanut peliin Sas-
tamalasta keskustan, SDP:n,
vihreät, perussuomalaiset, va-
semmistoliiton ja kristillisde-
mokraatit. Visailun juontaa
Samuli Suonpää.
Hei, me pelataan ulkopoli-
tiikkaa! -peli on Trivial Pur-
suitin tyyppinen tietovisailu.
Joukkueissa on kahdesta kuu-
teen pelaajaa. -Jos kaikki puo-
lueet, joille haasteen lähetim-
me, osallistuvat, joudumme
tekemään ’vaaliliittoja’ ja yh-
distämään pelaajia joukku-
eeksi, kertoo Kokoomuksen
Sastamalan kunnallisjärjestön
puheenjohtaja Päivi Rasimus.
Ennen peliä on mahdol-
lista tentata eurovaaliehdo-
kas Jukka Tuoria. Hän on
mukana kokoomuksen to-
riteltalla kello 9.30-10.30.
Kahvipannu on kuumana
kello 9-12.
Asiakkaiden palautteen anto taksipalvelujen laadusta helpottuu
Taksipalveluja käyttävät
asiakkaat voivat antaa jat-
kossa nimettömästi kiitokset,
moitteet ja muut taksipalvelu-
jen laatuun liittyvät palautteet
suoraan Länsi-Suomen lää-
ninhallituksen liikenneosas-
tolle internetsivujen kautta.
Taksipalvelujen laadunval-
vonta perustuu suurelta osin
asiakkailta saatuun palauttee-
seen. Tähän saakka lääninhal-
litus on saanut palautetta lä-
hinnä yksittäisten puhelin-
soittojen ja sähköpostien väli-
tyksellä, mutta nyt palautteen
antamista varten on luotu uusi
palautteenantokanava.
Lääninhallitukset valvovat
taksipalvelujen laatua ja riit-
tävyyttä sekä myöntävät tak-
siluvat. Taksiliikennettä har-
joitettaessa on noudatetta-
va taksiliikennelaissa säädet-
tyjä laatuvaatimuksia, joiden
mukaan muun muassa liiken-
teessä käytettävän auton tulee
olla ominaisuuksiltaan, kun-
noltaan ja varustukseltaan
asianmukainen. Kyydin las-
kuttamisessa on noudatetta-
va vahvistettua taksaa tai nii-
tä hintoja, joista on sovittu.
Tarvittaessa taksinkuljettajan
on tarjottava apua asiakkaalle.
Turvallista ajotapaa on nouda-
tettava, samoin kuin vaitiolo-
velvollisuutta asiakkaan tur-
vallisuuden ja yksityisyyden
turvaamiseksi.
Lääninhallituksen palaute-
lomakkeella annettu palau-
te ei johda suoraan toimenpi-
teisiin, mutta se otetaan huo-
mioon taksipalvelujen laatua
arvioitaessa ja epäkohtia kar-
toitettaessa. Lääninhallituk-
sen taksiliikennelain mukai-
seen toimivaltaan kuuluvi-
en taksipalvelujen laatuun ja
saatavuuteen liittyvien asioi-
den selvityspyynnöt tulee jat-
kossakin tehdä kirjallisesti ja
allekirjoitettuna suoraan lää-
ninhallitukselle, kuten tähän-
kin saakka.
Innokkaimmat sienestäjät ovat
jo nähneet korvasieniä poh-
joista Suomea myöten. Sie-
net näyttävätkin ponnahtele-
van maasta ihan ajallaan, sillä
perinteisesti korvasienen sato-
kausi on ajoittunut juuri tou-
kokuulle.
Arktiset Aromit ry kuitenkin
muistuttaa sienen oikean käsit-
telytavan olevan tärkeää, jotta
sienen sisältämä myrkyllinen
aine saadaan poistettua. Elin-
tarviketurvallisuusvirasto Evi-
ranmukaan sieniä on keitettävä
runsaassa vedessä kaksi kertaa
vähintään viidenminuutin ajan.
Korvasienellä on tumma
lakki ja se muistuttaa muo-
doltaan tippaleipää.
Korvasienet ovat täällä taas