19
Keskiviikko heinäkuun 1. 2009
Harjukatu 3
38200 Sastamala
Puh. (03) 511 9050
Fax (03) 511 9059
Katsastus
Sastamala Oy
Ernomasia viisuja viikonloppuna
Kiikoisten Purpurit
palaa juurilleen
Pauliina Parto
Kiikoisten Nuorisoseura jär-
jestää tulevana viikonlop-
puna Purpurit jo 40. kerran.
Purpuriviikko pääsi vauhtiin
maanantaina, kun Seuran-
talolla alkoi 5-12-vuotiail-
le tarkoitettu Lasten Musiik-
kipaja. Musiikkipaja järjeste-
tään Purpureilla nyt kolmat-
ta kertaa ja sitä vetää tuttuun
tapaan Musiikkikoulu Musi-
ca Coloresin Anne-Marie Sil-
lanpää. -Tiistaina lapsia opet-
tamaan saapuu vielä tanssin-
opettaja, koreogra! Liina Sii-
mes Tampereelta. Yhdessä
aletaan hioa esitystä lauan-
taille. Esityksen teemana on
linnut, Purpuritoimikunnan
sihteeri Tuija Paavola kertoi
maanantaina.
Purpuritoimikunnan mu-
kaan lapset ovat suuressa
lapsille suunnattu porilai-
sen Musateatteri Vinkuinti-
aanien näytelmä ”Eläimel-
listä menoa” ja Myllymäen
torpalla alkaa kello 19 Pik-
ku Kakkosesta tutun Ukko-
Mansikan satuhetki lapsille.
Perheen pienimpiä ilahdut-
taa varmasti myös eläinpiha,
jonka vetonauloina nähdään
Kiikoisten kunnan vaakuna-
eläimen lapset, eli herttaiset
kilipukit sekä pienen pienet
minihevoset. Mikäli kokee
olevansa liian vanha lasten
joukkoon, lienee oikea osoi-
te Purpuridisco. Se käynnis-
tyy Seurantalolla kello 23.
Tunnelmaa
maailmalta ja
maakunnasta
Aikuiseen makuun Purpu-
rit tarjoaa musiikkia ja oh-
jelmaa sekä maakunnista et-
tä maailman huipulta. Maa-
kuntien musiikkia edustavat
muun muassa Purpurilavan
täyttävä Kiikoisten Soitto-
kunta, Hämeen maakunta-
orkesteri sekä kello 18 alka-
va ja mestaripelimanni Ai-
ri Hautamäen johtama Hai-
tarikonsertti Pohjanmaalta.
Purpuritoimikunnan pu-
heenjohtaja Birgit P. Jaako-
la lupaa Pohjanmaalta kajah-
Purpuriviikon käynnisti maanantaina alkanut Lasten Musiikkipaja. Musiikkikoulu
Musica Coloresin Anne-Marie Sillanpää (oik.) ja häntä avustanut Sari Perkiö keräsi-
vät lapsilta erilaisia lintujen ääniä nauhalle.
”
Tapahtuma on perustettu
oikeaan aikaan ja perinne
siirtynyt sukupolvelta toiselle.
Perinteen voima on niin vankka,
että se on kantanut
Purpureita tähän päivään.
roolissa tämän kesän juhlas-
sa. Lasten Purpureilla näh-
dään ja kuullaan lauantai-
na muun muassa Lasten Mu-
siikkipajan esityksiä, tan-
huja ja Satakunnan lasten
kansanlaulukilpailun finaa-
li. Iltapäivällä ohjelmassa on
tavan lujaa. -Konsertti kuu-
luu takuulla kirkolle asti. Pe-
limannin penkille istahtaa
lauantai-iltana joukko taitu-
reita etunenässään mestari-
pelimanni Harri Wessman.
Seurantalolle tuulahduk-
sen maailmalta tuo venäläi-
nen Dobranotch, pietarilai-
nen orkesteri, joka soittaa
balkanilaista ja klezmer-mu-
siikkia. Kiikoisten Purpurei-
den taru on kantanut Suo-
men rajojen ulkopuolelle,
sillä pietarilaisen orkesterin
agentti otti itse yhteyttä ky-
syäkseen, sopisiko Dobran-
otchin esiintyminen juhli-
en ohjelmaan. Purpuritoimi-
kunta on agentin lähestymi-
sestä otettu.
Ennen kuin Dobranotch
virittelee juhlijat kansainvä-
liseen tunnelmaan, pääsee
Seurantalolla aistimaan kii-
koislaista historiaa. Kiikos-
lainen ehtoo käynnistyy kello
19 Pukinsarven Tröötöttäjien
konsertilla. Tuntia myöhem-
min siirrytään vuoteen 1929
ja lähdetään Laulureisulle
Kiikosten ympäri. Laulurei-
su on Matti Valtteri Lehtisen
käsikirjoittama dokument-
ti-kabaree, joka kertoo Tapio
Horilan ja Ville Syrjälän te-
kemästä laulujen keruumat-
kasta juhannuksena vuonna
1929. Ensi-illassa kuullaan
matkalla muistiinmerkittyjä,
ernomasia viisuja.
Tuttu ääni
juontamassa
Purpuritoimikunnan mukaan
juhla palaa tänä vuonna juu-
rilleen. Siitä osoituksena on
ohjelmantäyteinen sunnuntai,
jolloin vietetään muun mu-
assa Purpureiden pääjuhlaa.
Sunnuntai alkaa juhlajuma-
lanpalveluksella. Ennen kir-
konmenoja kirkkorantaan
saapuu kirkkovene. Jumalan-
palveluksen jälkeen Kiikois-
ten kyläraitin valtaa perin-
teinen juhlakulkue, joka täs-
sä muodossaan on Purpureil-
la nähty viimeksi vuosikausia
sitten. Kulkueeseen osallistuu
tällä tietoa seitsemän hevosta
kieseineen sekä 15 vanhaa ajo-
neuvoa.
Iltapäivän pääjuhlassa ke-
säteatterilla nähdään ja kuul-
laan yksi ehdottomista Pur-
puri-perinteistä: Niilo Iha-
mäki. Mies on toiminut
juontajana joka vuosi tapah-
tuman 40-vuotisen historian
aikana. Pääjuhlassa nähdään
myös purpuri-tanssia. Täl-
lä kertaa ohjelmassa on kii-
koslaisen isännän nimipäi-
vätanssit, joiden pääosassa
on purpuri. Birgit P. Jaakola
kertoo tanssin pohjautuvan
vahvasti paikalliseen perin-
teeseen. -Paitsi hääjuhlissa,
purpuria on tanssittu myös
nimipäiväjuhlissa, joita kii-
koislaiset isännät ovat järjes-
täneet, hän kertoo.
Perinteen
vankka voima
Birgit P. Jaakola on selaillut
vanhoja lehtileikkeitä Purpu-
reiden alla. Hän kertoo, että
70-luvulla järjestäjät ovat toi-
voneet juhlille jopa 10 000 kä-
vijää. -Oikeasti juhlilla ei ol-
lut ensimmäisenä vuonna tu-
hattakaan kävijää. Purpuri-
toimikuntaa naurattaa. Nyt
kävijätavoitteeksi on asetettu
realistisesti pari-kolme tuhat-
ta. -Uskon, että kun sunnun-
tainakin on ohjelmaa, määrä
nousee lähemmäs 3000:a, to-
teaa toimikunnan jäsen Har-
ri Joensuu.
Koska Purpuriperinne on
jatkunut jo huimat 40 vuot-
ta, on toimikunnalta paikal-
laan kysyä, mikä tapahtumaa
on kantanut vuodesta toiseen?
-Sitkeä kiikoislainen luonne ja
talkoohenki, uskoo Esa Pihla-
jamäki. Birgit P. Jaakolalla on
oma näkemyksensä. -Tapah-
tuma on perustettu oikeaan
aikaan ja perinne siirtynyt su-
kupolvelta toiselle. Perinteen
voima on niin vankka, että se
on kantanut Purpureita tähän
päivään.