Page 13 - Alueviesti_33

13

Keskiviikko elokuun 12. 2009

Otsikoiden takaa

Marianna Langenoja

Kirjoittaja on Taina Poh-

janheimo. Hän on synty-

nyt vuonna 1958 ja asunut

Vammalassa, kunnes vuon-

na 2004 muutti Turun saa-

ristoon. Viettää nykyisin

talvikuukausia Kanarialla.

Vain ajatuksia: Hilloviikot

V

iinimarjat on kei-

tetty mehuksi ja

mansikat hillottu.

Omalta pihamaalta mus-

tikoita on kerätty jo pari

ämpärillistä. Tänä vuonna

säästyimme keväthallalta

ja mustikkaa on paljon poi-

mittavaksi. Puolukat puner-

tavat jo mukavasti ja satoa

on tulossa ainakin omiksi

tarpeiksi.

En voi väittää olevani himo-

marjastaja, mutta tykkään

kävellä metsässä. Kertata-

voitteeksi asetan vain muu-

taman litran. Kun liikun

yksin, voin antaa ajatus-

ten virrata vapasti. Ei vas-

taväitteitä, ei arvostelua, ei

perusteluja.

Viimeksi mietin tutkimus-

ta, jonka mukaan suomalai-

set luottavat ammattikun-

nista eniten palomiehiin ja

lääkäreihin ja vähiten polii-

tikkoihin. Eipä juuri yllättä-

nyt. Tapa, jolla tässä maas-

sa poliitikot hoitavat leivis-

käänsä on hämmentävän

tehotonta, itsekästä ja omaa

etua tavoittelevaa. Ainakin

näin tavallisen kansalaisen

silmin. Olipa mikä hyvän-

sä puolue vallan kahvas-

sa, asiat tuntuvat käänty-

vän aina vaan huonompaan

suuntaan. Lahjonta kukois-

taa ja lehmänkauppoja teh-

dään useammin kuin vaih-

detaan kalsareita. Samoja

virheitä toistetaan, eikä ai-

nakaan viime lamasta opit-

tu yhtään mitään. Taas ker-

ran maksumiehiksi pääty-

vät lapset ja nuoret. Päätös-

ten hinta tiedetään, mutta

ketään ei tunnu kiinnosta-

van. Tehdään niin kuin aina

ennenkin. Siirretään seu-

raaville.

Joskus nuoruudessani ku-

vittelin, että valtuutettuna

tai kansanedustajana ole-

minen on kunniatehtävä ja

luottamus ansaittu äänestä-

jien keskuudessa. Miksi nyt

tuntuu siltä, että yhteinen

etu, lupaukset ja terve järki

haihtuvat samalla hetkellä

kun äänestystulos on julis-

tettu ja tärkeimmäksi käy-

vät oma palkkapussi, kulu-

korvaukset ja kakkosasunto

pääkaupunkiseudulla. Saa-

ti, kun vielä Brysselin salit

avautuvat, niin palkan voi

ansaita pohtimalla kurkku-

jen suoruutta ja kalakukko-

jen myyntiaikoja.

Minkälaisia päätöksiä

syntyisi ilman ryhmäku-

ria? Olisiko liian vaarallis-

ta sallia jokaiselle edusta-

jalle oma mielipide? Onko

yhteinen hyvä välttämättä

vain vasemmistolaista tai

vain oikeistolaista?

Saisimmeko vastuullisem-

pia ja kestävämpiä päätök-

siä, jos päätökset tehtäisiin

vain vaikkapa isinä ja äitei-

nä?

O

limme ystäväni kanssa mustikassa parisen

viikkoa sitten, kun hän äityi muistelemaan

ala-asteella tehtyjä puolukkaretkiä. Hän

muisti vieläkin opettajan, joka oli totaalisesti menet-

tänyt hermonsa lapsiin sen vuoksi, etteivät he kerän-

neet joka mätästä tyhjäksi. Ystävälleni oli tapauksen

johdosta jäänyt hieman karvas maku koko touhusta.

Onneksi meitä ei silloin mustikkametsässä ollut mää-

räilemässä yksikään opettaja. Väitimme ”säästäväm-

me vähän karhuillekin” ja poimimme vain pulleimmat

mustikat siihen tahtiin kun halusimme. Eikä kukaan

valittanut. Juuri siitä pitäisi olla kyse marjastamises-

sa. Metsässä oleskelu pitäisi olla jo kokemus sinänsä,

eikä retken ajaksi päähän kannattaisi änkeä liian tiuk-

kaa pipoa. Olisi hienoa, jos tällainen asenne opetettai-

siin lapsille jo pienenä. Ehkä siten he jatkaisivat met-

sässä käymistä vielä kouluaikojen jälkeenkin. Näyttää

kuitenkin siltä, että aika kultaa ala-astemuistot vas-

ta mummuiällä.

Se on sääli, sillä vaikka jokainen suomalainen päättäi-

si poimia marjansa itse, kilpailua niistä ei tulisi. Mar-

jaa kun löytyy metsästä vuosittain jopa 100 kiloa asu-

kasta kohden. Minä olen päättänyt tänä vuonna poi-

mia ihan kaikki tarvitsemani marjat itse. Olen men-

nyt päätöksessäni jopa äärimmäisyyksiin asti. Mietin

nimittäin pitkään, huolinko äitini kotipuskistaan poi-

mimia vadelmia. Otin ne lopulta vastaan, mutta kerä-

sin itse vähän lisää.

Olisi kiva törmätä metsissä muihinkin ikäisiini poi-

mijoihin. Tapa on arvokas, sillä se juontaa juurensa

tuhansien vuosien päähän ja on suomalaisuutta par-

haimmillaan. Sitä paitsi mustikkapiirakka, mansikka-

kiisseli ja puolukkapuuro maistuvat paljon paremmil-

ta, kun niihin on itse poiminut raaka-aineet. Suoma-

laisnuorten olisi syytä kunnostautua. Unohdetaan jo

ne ala-asteen marjaretket ja mennään marjaan omalla

tavallamme. Jos ikäihmisetkin jaksavat kyykkiä met-

sissä, niin miksi emme mekin?

PS. Parhaat marjapaikat kannatta tiedustella naapu-

rin mummolta!

Omalla

tavalla

marjaan

”

Suomalaisnuorten olisi syytä

kunnostautua. Unohdetaan

jo ne ala-asteen marjaretket

ja mennään marjaan omalla

tavallamme. Jos ikäihmisetkin

jaksavat kyykkiä metsissä, niin

miksi emme mekin?

Yhteiset harrastukset

voimistavat parisuhdetta

Marianna Langenoja

-Vau, täällä on tosi isoja, tuu

tänne, huutelevat sastamala-

laiset Merja Savukoski ja Jar-

mo Järvinen toisilleen vadel-

mapuskista. On tavallinen

loppukesän arkipäivä. Merja ja

Jarmo ovat jälleen luontoret-

kellään löytäneet tienpenkal-

ta vadelmapuskia. Takanaan

heillä on parinkymmenen ki-

lometrin pyörämatka ja edes-

sä vielä toinen mokoma. Satu-

lareppuihin he ovat pakanneet

marjaämpäreiden lisäksi muu-

taman tölkin pilsneriä, kolmi-

oleipiä ja makkaraa.

He eivät ole vain tyypillisiä

marjastajia, vaan ”elämäntapa-

metsäläisiä”. Molemmat ovat

marjastaneet jo lapsesta as-

ti, ja sienimetsät ovat Merjal-

le syksyn henkireikä. -Jarmo

luki eräänä päivänä lehdes-

tä, että Pirkanmaalla kasvaa

jo kanttarelleja. En meinan-

nut nukkua yötäni kunnolla,

kun odotin niin malttamatto-

mana, että pääsisin keräämään

niitä. Seuraavana aamuna tie-

tysti satoi vettä, mutta me-

nin silti, Merja muistelee. Hän

on saanut myös aviomiehen-

sä innostumaan sienestykses-

tä. -Lähdemme matkaan lähes

aina yhdessä. On kiva, kun on

joku jolle rupatella, ja onhan

toinen tietynlainen turvakin,

jos vaikka jotain sattuu.

”Huollamme

vain toisiamme”

Yhteisten harrastusten myö-

tä myös parisuhde voi hyvin.

-Voihan marjastusta parisuh-

deterapiaksikin kutsua, vaik-

kei meillä mitään terapian tar-

vetta olekaan, Jarmo hörähtää.

Pariskunnalle tärkeintä onkin

viettää aikaa yhdessä luonnon

keskellä.

He löytävät marjastuk-

sesta monia muitakin hyviä

puolia: -Siitä saa mielihyvää,

raikasta ulkoilmaa, aurinkoa

ja hyötyliikuntaa. Metsissä ja

vadelmapuskissa tapaa to-

della mielenkiintoisia ihmi-

siä ja kokee ahaa-elämyksiä.

Juttelemme myös hevosille

ja muille laidunten eläimil-

le, joita kohtaamme matkan

varrella.

Keräämänsä marjat paris-

kunta lahjoittaa naapureil-

leen, vanhemmilleen, työka-

vereilleen ja ystävilleen. Lah-

joituksia saavat etenkin ne

henkilöt, jotka eivät itse pysty

menemään metsään. Omas-

sa pakastimessa on vielä rako

puolukkasadolle, mutta muita

marjoja siellä on jo tarpeeksi

talven varalle.

-Rakastamme erityisesti va-

delmia. Syömme niitä esimer-

kiksi jäätelön tai viilin kanssa.

Voi että, kyllä sellaisen annok-

sen jälkeen maha nauraa vielä

seuraavanakin päivänä, Mer-

ja intoilee. Sienistä sen sijaan

perheen kokki Jarmo valmis-

taa salaattia, liha-sieni-pataa

ja keittoa.

Kun Vesilahdentien var-

relta löytyneiden ensimmäis-

ten puskien vadelmat alkavat

huveta, pursuilee muutaman

litran ämpäri jo yli äyräiden-

sä. Se tarkoittaa sitä, että Mer-

ja ja Jarmo istahtavat luon-

toon korkatakseen retken en-

simmäiset oluset. Se on hei-

dän perinteensä jo vuosien

takaa. Tästä pariskunnasta to-

della huomaa, että he halua-

vat elää helppoa ja kiireetöntä

elämää. Sellaista, jossa ei tar-

vitse huoltaa sen enempää au-

toa, eläimiä kuin omakotitalo-

akaan.

-Voimme keskittyä huolta-

maan vain toisiamme, Jarmo

myhäilee.

Matka parhaillemarjapaikoille taittuuMerjalta ja Jarmolta pyöräillen.Marjareissulla täyt-

tyy helposti jopa 40 kilometriä ja kuluu viisikin tuntia. He vinkkaavat, että Vammalan

parhaat vadelmapaikat löytyvät Vesilahden tieltä noin kymmenen kilometrin matkalta.

Jarmolla ja Merjalla on yhteinen harrastus: marjastus.

He eivät mielellään lähtisi marjaan yksinään, vaan viet-

tävät paljon aikaa keskenään.

”

Voihan marjastusta

parisuhdeterapiaksikin kutsua,

vaikkei meillä mitään terapian

tarvetta olekaan.

Parisuhde on

hyväksi muistille

Parisuhteessa eläminen näyt-

täisi vähentävän Alzheimerin

taudin riskiä leskenä elämi-

seen verrattuna. Tämä käy ilmi

laajasta suomalaistutkimukses-

ta, johon osallistui lähes kaksi-

tuhatta itäsuomalaista miestä

ja naista. Osallistujat tutkittiin

50-vuotiaina ja uudelleen 20

vuotta myöhemmin.

Tuloksista ilmeni, että kes-

ki-iässä parisuhteessa elänei-

den älylliset toiminnot ja muis-

ti heikentyvät myöhemmin elä-

mässä merkitsevästi vähem-

män kuin leskillä tai eronneilla.

Partnerinsa ennen keski-

ikää menettäneet, jotka jatkoi-

vat elämäänsä leskenä, sairas-

tuivat yli seitsemän kertaa to-

dennäköisemmin Alzheimerin

tautiin kuin avo- tai avioliitossa

elävät. Myös sinkkujen ja eron-

neiden tiedollisten taitojen to-

dettiin heikentyvän ajan kulu-

essa enemmän kuin naimisis-

sa tai avoliitossa elävien, mut-

ta ero ei ollut yhtä huomattava

kuin leskeksi jääneillä.

Tutkijat uskovat nyt havai-

tun ilmiön syyksi sen, että pa-

risuhteessa olevat henkilöt

ovat jatkuvassa sosiaalisessa

ja älyllisessä vuorovaikutuk-

sessa keskenään. Vuorovaiku-

tus torjuu dementiaa stimuloi-

malla aivoja.

”

Parisuhteessa

olevat henkilöt

ovat älyllisessä

vuorovaikutuksessa

keskenään.

”

Elämän ylin onni on varmuus

siitä, että sinua rakastetaan

sinun itsesi takia - tai tarkemmin

sanottuna, itsestäsi huolimatta.

Victor Hugo

Page 13 - Alueviesti_33_2009