11
Keskiviikko heinäkuun 17. 2013
▶
GALLUP
Kaupunkilaiset
yksimielisiä Suttilan
koulun kunnostuksesta
•
Laura Haavisto
Suttilan koulun kunnostus
on herättänyt Huittisissa
paljon keskustelua. Kyse-
limme kaupungilla, mitä
koululle kaupunkilaisten
mielestä pitäisi tehdä.
▶
Maarit Värinen
Suttilaan pitää ihan ehdottomasti rakentaa kokonaan uu-
si koulu vanhan tilalle. Asun itse Suttilassa ja oma poi-
kani on kasvamassa kovaa vauhtia kouluikään. Haluan,
että poikani pääsee kouluun omalle kylälle.
▶
Else Salonen
Mielestäni parasta olisi, että vanha koulu kunnostettai-
siin. Minulla on mökki Suttilassa. Kyllä sivukylilläkin
tarvitaan toimintaa, ei kaikki voi keskittyä kaupungin
keskustaan.
▶
Erkki Virtanen
Olen kotoisin Sastamalasta, mutta seuraan paljon naa-
purikaupungin asioita sivusta. Olen sitä mieltä, että kun
koulun kunnossa on ongelmia, se pitää korjata.
▶
Emmi Hakala
Olen käynyt Suttilassa koulua ja sieltä on paljon hyviä
muistoja. Koulu pitäisi ennemmin remontoida kuin lait-
taa maan tasalle. Eivät ne oppilaat muuallekaan mahdu,
joten Suttilan asiat pitää saada kuntoon.
Torimyyjiä etsitään
Kiikoisten uudelle torille
Kiikoisten uuden torin toiminta ABC:n välittömässä lä-
heisyydessä Taitajankujan varrella on käynnistymässä
ja ensimmäinen toripäivä on perjantaina 16.8.2013 klo
14.00-18.00. Samalla tori vihitään käyttöönsä avajaisjuh-
lassa. Sen jälkeen toripäivät jatkuvat perjantai-iltapäivi-
sin. Torilla on katettuja myyntikojupaikkoja yhteensä 10
kpl (6 kpl 3 m x 3 m ja 4 kpl 2,5 m x 2 m) sekä myynti-
paikkoja (4 m x 4 m) torimyyjien omille myyntipisteille.
Toripaikkamaksut ovat 6,00-10,00 euroa (sis. alv)/myyn-
tipaikka kertamaksuina. Torimyyjiä pyydetään täten ot-
tamaan yhteyttä toripaikan varaamiseksi. Lisätiedot ja
varaukset: torivalvoja puh. 040 488 0203.
Sastamala 11.7.2013
Sastamalan kaupunki
Huippumuusikoita
Sastamala Gregoriana
kulkee tänä vuonna
mesenaattien jäljissä
▶
Festivaaliviikkoon otetaan varaslähtö
jo huomenna, jolloin Pukstaavin
puistossa on ohjelmaa koko perheelle.
Sastamala Gregorianan
avauskonsertti tänä lauantai-
na 20.7. avaa vanhan musii-
kin festivaaliviikon, joka soi
Sastamalan suvessa jo 18.
kertaa. Tänä vuonna kon-
serteissa soi musiikki barok-
kiprinssien palatseista, renes-
sanssiruhtinaiden linnois-
ta ja eurooppalaisista pyhä-
töistä. Teemana on Musiikin
mesenaatit - paavit, prinssit
ja ruhtinaat.
Seitsemän konsertin sar-
ja vie kuulijansa eri puolil-
le Eurooppaa renessanssin
ja barokin ajan mestareiden
ja mesenaattien jalanjäljis-
sä. Huippumuusikot koti-
maasta ja maailmalta - yli 70
muusikkoa kymmenestä eri
maasta - kohtaavat yleisön-
sä Sastamalan keskiaikaisis-
sa kivikirkoissa tunnelmalli-
sissa Rautaveden kulttuuri-
maisemissa.
▶
Avausviikonloppuna
konserteissa soi barokin
mestari
Bach
, Sikstuksen
kappelin musiikki ja renes-
sanssiajan Italia. Estradilla
Suomalainen barokkiorkes-
teri
Anna-Maaria Oramon
johdolla,
Jussi Lehtipuu
,
Teppo Lampela
, 12-miehi-
nen upeaääninen Ensemble
Petraloysio johtajanaan
Kari
Turunen
sekä huikea, useasti
palkittu Ensemble La Morra,
jota Sastamalan lisäksi kuul-
laan Euroopan ja Pohjois-
Amerikan konserttilavoilla.
▶
Viikko huipentuu
tähti-
konserttiin, kun maailman
parhaaksi luuttutaiteilijaksi
kutsuttu
Hopkinson Smith
konsertoi Pyhän Marian
kirkon upeassa akustiikassa.
Vieraanaan Smithillä on sop-
raano
Evelyn Tubb
.
▶
Varaslähdön
festivaali-
viikkoon ottaa lapsiperheil-
le suunnattu ilmaistapah-
tuma Suomalaisen kirjan
museo Pukstaavin puistos-
sa huomenna torstaina klo
17. Hulvattomassa klovni-
konsertissa kurkistetaan re-
nessanssiajan maailmaan,
sen kiehtoviin rytmeihin
ja soittimiin ihastuttavi-
en punanenien kautta. Ta-
pahtuman jälkeen Pukstaa-
vin ja tornihuvilan ovat ovat
avoinna klo 19 asti. Myös
museoon ja näyttelyihin on
vapaa pääsy klo 17-19.
Kaikkiin konsertteihin on
mahdollista kulkea tänä ke-
sänä myös vesiteitse Lieko-
vesi-laivalla Vammalan kes-
kustasta.
Yleisöä ulkosalla konsert-
ti-iltoina ennen ovien aukea-
mista viihdyttää englantilai-
sen The Border Waites yhty-
een muusikot.
Festivaalin taiteellisena
johtajana toimii englantilai-
nen luuttutaiteilija
Micha-
el Fields
.
Sastamalan Pyhän Marian kirkko odottaa Gregoriana-
vieraita. Kuva: Urpo Vuorenoja.
Tarjoukset voimassa vain 24.7.2013.
Esittely
KAIKKIEN
KÄVIJÖIDEN
KESKEN ARVOTAAN
100
€
LAHJAKORTTI
DIGIMESTAAN
RIISTAKAMERA
SG 560K-8M
Huippukamera suomivalikolla
ja inframustasalamalla
119,-
(ovh. 149,-) raj. 20 kpl erä
Lähettävät kamerat alk.
179,-
24.7. keskiviikko klo 10-18
METSÄSTYKSEN ERIKOISPÄIVÄ
Vuoden 2013 metsästys-
tarvikkeet näytillä.
Paikalla myös
tuote-esittelijöitä.
DIDRIKSONS ASUSTEET JA
ZAMBERLAN VAELLUSKENGÄT
PÄIVÄN ERIKOISHINTAAN!
Puvun ostajalle vyö kaupan päälle.
Kenkien ostajalle hoitosuihke
kaupan päälle.
Turuntie 33, 32700 HUITTINEN
Myymälä Ma–Pe 12–17
Puh. 045 112 8622 klo 10-17
Lafayette
Micro 5+
339,-
- Päivitetty malli
- Lähetysteho 6W
- Uusi testatusti parempi
antenni
Radiopuhelin
PA6099W
HUOM! Olemme muuttaneet Mommolan Motellille
Ostajalle teleskooppi- tai mini-
antenni kaupan päälle (arvo 38,-)
Maastoverkot jahtiin!
Meiltä myös metritavarana!
Myymälässä esillä myös laaja valikoima houkutus-
kuvia ja -pillejä.
Tule ampumaan
koeradallemme!
Meiltä lasten-,
nuorten- ja
aikuisten jouset
sekä tarvikkeet
PÄIVÄN
ERIKOISHINTAAN!
©
Tunet detente
32g
8,20
/25 kpl
2000 kpl erä! (Max. 8 rs/asiakas)
© \
yy~
32g
9,70
/ 25 kpl
PATRUUNAT KYYHKYSJAHTIIN
Patruunoiden ostajalle kyyhkykuva 2,-/kpl
Kaikki JOUSI-
TARVIKKEET
-10%
Esittely
Esittely
Esittely
Meiltä räätälöidyt
Tracker KOIRA-
PAIKANNUSTUTKAT
asennuksineen
Esittelyssä kauden 2013
uutuudet.
G400i/G500
pantapaketin ostajalle
etupaketti kaupan päälle
(arvo 79,-/178)
179,-
Star Hunterin ostajalla
KAUPAN PÄÄLLE HF-kuuloke
tangentilla ja mikrofonilla!