Keskiviikko 5.2.2014
Kuumia uutuuksia ja kauniita klassikoita
Uusi moottoripyöräilykausi käynnistyi viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa.
Teksti: Samuli Kinnari.
Kuvat: Marko Salli /
Pohjola Outdoor
Talvi on tuntunut vasta tiu-
kentavan otettaan, mutta sa-
malla uusi moottoripyöräily-
kausi on avattu.
Kaksipyöräisten kuu-
mat uutuudet, kauneim-
mat klassikot ja käsityön
taidonnäytteet esittäytyivät
viikonloppuna valtakun-
nallisessa moottoripyörä-
näyttelyssä Helsingin Mes-
sukeskuksessa.
Talvi ei toki automaatti-
sesti tarkoita ajotaukoa ja
sen todisti myös osa kävi-
jöistä päräyttämällä prätkäl-
lä paikalle.
Messuilla oli mukana
noin 170 näytteilleasettajaa.
Uutuuspyörien lisäksi esillä
oli yli 90 rakennettua moot-
toripyörää.
Moottoripyörämessuil-
la
poliisi esitteli ajoneuvo-
jensa uutta tunnusväritystä.
Osastolla kävikin jatkuva
kuhina.
Tummien pintojen osalta
poliisin värimaailmaa on ke-
vennetty nykyisestä ja heijas-
tavina pintoina on vihreän-
keltaisia kuvioita.
Kuluvana vuonna uutta
ilmettä testataan erilaisissa
olosuhteissa ja sarjatuotan-
to alkaa ensi vuoden alussa,
jos uusi väritysmalli osoit-
tautuu toimivaksi ja säädök-
set sen sallivat.
Suomalaiset
ovat vahvas-
ti kaksipyöräkansaa.
Maassamme on yli mil-
joonaa moottoripyörää ja
mopoa.
Keskimäärin joka kuu-
dennella suomalaisella on
kaksipyöräinen kulkuneuvo
ja suhdeluku on poikkeuk-
sellisen korkea.
Uusien
moottoripyörien
myynti on yleisen talousti-
lanteen myötä ollut muuta-
man vuoden laskussa, mut-
ta nyt merkkejä kysynnän
parantumisesta on nähty.
Useissa Euroopan maissa re-
kisteröintitilastot ovat läh-
teneet kasvuun. Suomessa
moottoripyörien kokonais-
rekisteröintien odotetaan
päätyvän vähintään viime
vuoden tasolle ja mahdolli-
sesti kääntyvän pienoiseen
nousuun.
Moottoripyöränäytte-
ly
vetää Helsinkiin runsaas-
ti väkeä maakunnista.
Kävijöitä oli 55 900 ja
heistä 62 prosenttia tuli
pääkaupunkiseudun ulko-
puolelta.
Poliisin voi bongata uusissa väreissä myös matka-
enduron selästä. Pyörä on KTM:n mallistoa. Valmis-
tajan tuotemerkit on ainakin valtaosin maalattu pii-
loon, mutta läheltä katsottaessa erottautuvat koho-
kuvioina katteissa.
Uusikin pyörä voi olla retro, mutta tässä on aidosti vanha pyörä. Triumphin TR6 SS on aikanaan maksanut
3 500 markkaa. Kuutioita kaksisylinterisessä nelitahtikoneessa on 650 ja tehoa on irrotettu 44 hevosvoimaa.
Mosquito Biker Sastamalasta oli mukana moottoripyörämessuilla.
1 2,3,4,5,6,7,8