11
Keskiviikko helmikuun 5. 2014
Kuulutus
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 22.10.2013
Mikko ja Salme Kuukan valitukseen Sastamalan kau-
punginvaltuuston päätöksestä 17.12.2012 § 100 jolla
valtuusto on hyväksynyt Houhajärven rantaosayleiskaa-
van. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.
Päätös on lainvoimainen.
Sastamala 30.1.2014
KAUPUNGINHALLITUS
Asemakaavoitus
Ikalanpuiston asemakaavanmuutos
Asemakaavaehdotus koskee aluetta, joka sijaitsee Sas-
tamalan keskustan Varilan kaupunginosassa Ikalanka-
dun, Narvantien, Huiskonkadun ja Ikalanpuiston rajaa-
malla alueella. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on
tutkia mahdollisuutta laajentaa Varilan korttelia 36 vä-
häisessä määrin viereisen Ikalanpuiston alueelle siten,
että tonttien käyttökelpoisuus paranee. Samalla tarkas-
tellaan tonttien ajoneuvoliittymien tarkoituksenmukais-
ta sijaintia.
Asemakaavaehdotusta pidetään maankäyttö- ja ra-
kennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävillä 6.2. –
21.2.2014 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa kaupungin-
talon 2. kerroksessa ja internetissä Sastamalan kaupun-
gin kaavoituksen sivuilla
Mahdolliset kirjalliset muistutukset ehdotuksesta tulee
jättää tänä aikana tekniselle lautakunnalle osoitettui-
na joko postitse osoitteella PL 23, 38201 SASTAMALA
tai sähköpostitse osoitteella
. Li-
sätietoja kaavaehdotuksesta antaa kaavoitusarkkitehti
Timo Silomaa puh. 040 506 2520.
Tekninen lautakunta
Mätikön kaava-alueen
laajennuksen katusuunnitelmat,
Lähteentie ja Rajalantie
Lähteentie on n. 200 m pitkä katu, josta on kulku myös
Mätikön uimarannalle. Rajalantie on n. 90 m pitkä jat-
ke vuonna 2009 toteutetulle vanhan asemakaava-alu-
een kadulle. Lähteentien ja Rajalantien väliin on suun-
niteltu asemakaavan mukainen n. 50 m pitkä kevyen lii-
kenteen raitti estämään moottoriajoneuvojen läpikul-
kuliikennettä.
Suunnitelmat pidetään yleisesti nähtävänä Sastamalan
kaupungin yhdyskuntatekniikassa Sastamalan kaupun-
gintalon II kerroksessa sekä kaupungin internet-sivulla
osoitteessa
ajalla 6. -19.2.2014.
Mahdolliset muistutukset suunnitelman johdosta on jä-
tettävä kirjallisena ja tekniselle lautakunnalle osoitettu-
na 19.2.2014 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja antaa rakennuttajainsinööri Pasi Lähteen-
mäki, puh. 050 3512216,
Sastamalassa 3.2.2014
Tekninen lautakunta
Avoimien ovien päivä
Häijään päiväkodissa
Rieniläntie 27, perjantaina 14.2.2014 klo 14–16.30
TERVETULOA!
Lisätiedot:
päiväkodin johtaja Raija Huhdanmäki p.040 643 4478
Sastamalan kaupunki, Häijään päiväkoti
Evakossa
Monille vielä
tuntematon
▶
Toripuoti myy lähellä
valmistettuja tuotteita. Eniten
haetaan pullia ja sämpylöitä.
•
Laura Haavisto
Arki on poikennut normaa-
lista viimeisten parin viikon
aikana Toripuodissa Huitti-
sissa.
Torin kulmalla jo 13
vuotta toiminut myymälä
on joutunut evakkoon sa-
man talon alakertaan hel-
mikuun ajaksi.
"Toripuodissa ei ole vielä
koskaan tehty minkäänlaista
remonttia, joten nyt oli kor-
kea aika. Kun maaliskuussa
pääsemme takaisin omiin ti-
loihimme, muutos entiseen
on varmasti melkoinen",
Susanna Hirsikangas
uu-
moilee.
▶
Remontin
aikana Tori-
puodin keittiötä laajenne-
taan, tiloihin rakennetaan
uudet saniteettitilat ja myy-
mälän puolta järjestellään
selkeämmäksi. "Lounas-
puolelle tulee nyt helpompi
kulku niin, ettei asiakkaiden
tarvitse kävellä aina myymä-
lä kautta. Tiski tulee parem-
min keskelle tilaa ja ruoka-
puoli ja käsityömyymälä saa-
daan erotettua selvästi omik-
si kokonaisuuksikseen", Hir-
sikangas kertoo.
▶
Erityisesti
keittiön re-
montointia Toripuodissa on
kaivattu.
"Päivittäin meillä käy
noin 25-45 lounastajaa ja
kävijämäärässä on ollut jat-
kuvasti pienentä kasvua.
Tulevaisuudessa toivomme
lisää ruokailijoita ja laajen-
nus mahdollistaa myös sen,
että pystymme ottamaan
kokoustilaankin ruokaile-
van ryhmän yhtä aikaa lou-
naan kanssa. Asiakaspaik-
koja Toripuodissa on kai-
ken kaikkiaan 80."
▶
Toripuodin
ydinporukas-
sa toimii kymmenkunta ak-
tiivia.
"Tämä on välillä aika villiä
touhua, kun sovitellaan ku-
ka kokkaa milloinkin ja ke-
nen vuoro on hoitaa mitäkin
asioita. Meillä on kuitenkin
niin hyvät välit ja joustavat
luonteet, että hienosti kaik-
ki on sujunut. Pari viikkoa
tässä yleensä vuoroja tiede-
tään etukäteen", Hirsikan-
gas hymyilee.
▶
Toripuodissa
on myyn-
nissä noin 50-60 erilaista lä-
hialueella valmistettua tuo-
tetta.
Vaihtoehtoja löytyy huna-
jasta villasukkiin.
"Toiveenamme on, että
ruokamyymälä laajentuisi
remontin myötä. Lähiruo-
an kysyntä on noussut vii-
me vuosina ja sen takia me-
kin toivomme saavamme li-
sää valikoimaa. Ehdottomas-
ti eniten meiltäkin haetaan
niitä ihan tavallisia pullia ja
sämpylöitä, aitoja ja puhtai-
ta", Hirsikangas sanoo.
Myös muita uusia ja erilai-
sia tuotteita toivotaan myyn-
tiin Toripuotiin.
"Mutta lähialueen tuottei-
na ne halutaan pitää. Huit-
tisista, Punkalaitumelta, Sä-
kylästä ja Sastamalasta", Hir-
sikangas painottaa.
▶
Vaikka Toripuodin
histo-
riaa voidaan pitää jo pitkänä,
on myymälä monelle paik-
kakuntalaisellekin vieläkin
täysin tuntematon.
Toripuodin asiakaskun-
nasta suuri osa onkin kanta-
asiakkaita.
"Kyllä sen melkein aamul-
la jo tietää, kuka tulee en-
simmäisenä kahville ja ke-
nen kotona syödään säm-
pylötä keskiviikkoisin. Mel-
kein joka viikko ovista tu-
lee sisään joku uusi kasvo ja
toteaa, että eihän tämä ole-
kaan kirpputori", Hirsikan-
gas nauraa ja toivottaa kaik-
ki tervetulleiksi tutustumaan
Toripuotiin.
"Lounas on tauolla tämän
väistötiloissa vietettävän
ajan, mutta muuten toimin-
ta pyörii ihan normaalisti."
Susanna Hirsikangas kertoo, että erityisen suosittuja Toripuodissa ovat leivonnaiset.
Ruokamyymälän puolta pyritäänkin laajentamaan parhaillaan käynnissä olevan re-
montin myötä.
Kurkikangas jatkaa Pirfestin johtajana
•
Samuli Kinnari
Pirfestin puheenjohtajana
jatkaa Vanhan kirjallisuu-
den päivien toiminnanjohta-
ja
Johanna Kurkikangas
. Yh-
distyksen toiminnanjohtajak-
si ja maakunnallisen Pirkan-
maan kulttuurimatkailun
kehittämishankkeen uudeksi
projektipäälliköksi on valittu
Annamaija Saarela
.
Pirfest on 36 pirkanmaa-
laisen kulttuurifestivaalin
verkosto.
Yhdistykseen kuuluvat
muun muassa Vanhan kir-
jallisuuden päivät ja Sasta-
mala Gregoriana.
Punkalaidun
Avoin hallinto etenee
•
Samuli Kinnari
Punkalaitumen kunta on
mukana avoimen hallinnon
edistämisessä. Kunnanhalli-
tus päätti, että kunta ottaa
käyttöön oikeusministeriön
tarjoaman Otakantaa.fi-por-
taalin. Palvelu liittyy minis-
teriössä meneillään olevaan
osallistumisympäristöhank-
keeseen.
Punkalaitumella myös
kunnan selkokielinen palve-
luopas päivitetään. Hallinto-
ja talousjohtaja
Oili Mölsä
nimettiin avoimen hallinnon
edistämisen yhteyshenkilöksi.
Hallinnon avoimuutta on
Punkalaitumella jo aiemmin
edistetty liittymällä Kuntalais-
aloite.fi-palveluun ja julkaise-
malla toimielinten esityslistat
netissä ennen kokousta.