4
Keskiviikko tammikuun 14. 2015
ALUESÄÄ
Uusin eväin
uuteen nousuun
T
ieto Hotelli Ellivuoren toiminnan jat-
kumisesta VuoriHotellina oli enem-
män kuin tervetullut uutinen alkuviik-
koon. Tällaisena aikana tarvitaan roh-
keita päätöksiä ja kykyä katsoa tulevai-
suuteen luottavaisin mielin. Toivottavasti
hotellilla on edessään uudet loiston päi-
vät, sillä luonnonkaunis ympäristö luo
sellaisia mahdollisuuksia, joita monella
muulla ei ole tarjota.
Kansalla oli suuri huoli, kun Ellivuoren
konkurssiuutinen kiiri julkisuuteen. Nyt
kun toiminta kuitenkin jatkuu, muista-
kaahan myös käyttää niitä palveluja.
Vuoren matkailualueella ja sen toimijoil-
la on enemmistön tuki myös verkkokes-
kusteluissa. Ne harvat nimettöminä pus-
kista huutelevat pessimistit tulevat toivot-
tavasti pettymään.
* * * * *
Vuoden vaihteessa tehty jakelu-uudistuk-
semme sai paljon kiitosta, mutta myös
kritiikkiä. Olemme ottaneet kaiken pa-
lautteen vakavasti, ja joidenkin posti-
numeroiden osalta asiaa tullaan säätä-
mään tammikuun aikana ja tiettyjä li-
säalueita siirretään vielä Postille. Näillä
alueilla lehti ei siis ole luettavissa vielä
aamukahvipöydässä, vaan tulee päivä-
postin mukana. Ja ilmaisena verkkoleh-
tenä Alueviesti avautuu jatkossakin kai-
kille, olipa henkilö sitten missä päin maa-
ilmaa tahansa.
Pää-
kirjoitus
14.1.2015
Maija Latva
Positiivista
virettä
Sastamalassa!
Kommentti uutiseen:
“Uudet nammolaiset aloittivat työnsä”
SASTAMALA
Ota yhteyttä ilmoitusmyyntiimme
puh. 010 229 0400
Iskelmä sastamalan
“menovinkit”
“Tällä viikolla tapahtuu” soi
Iskelmä Sastamalan taajuudella 101,2 MHz
joka arkipäivä klo 06.20, klo 10.20,
klo 15.20, klo 18.20 ja klo 20.20
Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä vauriokorjaamo
Ahertajankatu 4, 38250 Roismala. Puh. 03-513 0255
ELLIVUORI
Vuoren matkailualue
rakentuu
ainutlaatuisen
luonnon keskelle
Hotelli on sydän, mutta vain yksi osa
kokonaisuudesta. Saila ja Matti Valkeaniemi
tuovat VuoriHotelliin Liekorannan hengen.
Veli-Matti Saksi
Tämän viikon lopulla jäl-
leen avautuvan Hotelli
Ellivuoren uusi nimi on
VuoriHotelli.
Sitä luotsaavat Lieko-
rannasta tutut
Saila
ja
Matti Valkeaniemi
. He
vuokrasivat koko hotelli-
kiinteistön tamperelaisel-
ta yrittäjältä
Marko Mik-
kolalta
, joka osti kiinteis-
tön tontteineen konkurs-
Saila ja Matti Valkeaniemi tuovat VuoriHotelliin Liekorannan hengen.
sipesältä viime perjantai-
na.
”Onhan tämä melkoi-
nen hyppäys kahdeksan
huoneen Liekorannasta
yli sadan huoneen hotel-
liin. Silti tuomme tänne
sitä Liekorannan kotois-
ta henkeä arkilounaineen
ja hieman muutetun ruo-
kalistan kera”, lupaa keit-
tiöstä vastaava Matti Val-
keaniemi.
Jo viime viikonloppuna
hotellin aulatiloissa aloi-
tettiin muutostyöt. Sin-
ne sijoittuvat pubi ja ruo-
kailu.
”Jätämme ison salin suu-
rille juhlille ja muille ta-
pahtumille”, kertoo Saila
Valkeaniemi.
Hän myös valottaa ho-
tellin nimen muuttumista.
”Se tietenkin liittyy Vuo-
ren matkailualueeseen,
jossa olemme yksi toimi-
ja. Tätä aluetta kehitetään
erilaisia palveluja tarjoa-
vien yritysten voimin. Ta-
voitteena on tarjota jo-
kaiselle vieraalle muka-
vaa tekemistä ja haluttuja
Torikatu 1,
Sastamala
Puh. 045 233 2677
Pinkki
Liikuntakeskus
Liikuntakeskus Pinkki
Sastamala
UUSI AIKATAULU
NETTISIVUILLA!
Lauantaina 7.3.
JUMPPAMARATON
Ilmainen koko perheen tapahtuma
Bailamama Women
-tunnit tiistaisin klo 18.30
9:28
15:46
9:26
15:49
9:24
15:51
9:22
15:54
To
Pe
La
Su
-0
-1
-1
-1
-1
-1
+2
+3
+2
+3
+3
+2
+1
+1
+0
+1
+1
+1
-0
+1
-0
-0
+0
+1
2
4
4
3
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...28