6
Keskiviikko tammikuun 14. 2015
Lomautuspäätös
pitää Huittisissa
OAJ:n paikallisyhdistys vaati opetushenkilöstön
ja lastentarhanopettajien lomauttamisen
kumoamista.
Laura Haavisto
Opetusalan Ammattijär-
jestö OAJ:n paikallisyh-
distys jätti Huittisten kau-
punginhallitukselle oikai-
suvaatimuksen koskien
opetushenkilöstön ja las-
tentarhanopettajien lo-
mauttamista.
Järjestö vaati lomautus-
päätöksen kumoamista,
sillä yhdistys ei pidä pää-
töstä tarkoituksenmukai-
sena. OAJ:n mukaan pää-
töstä ei voida panna täy-
täntöön lainmukaisesti
ja lomautus johtaa laitto-
maan tilanteeseen.
OAJ vaati täytäntöön-
panon kieltämistä kun-
nes asia on ratkastu lain-
voimaisella päätöksellä.
OAJ PERUSTELI
lo-
mautusten kumoamista
muun muassa sillä, että
kaupungin selvitykset lo-
mautusten aikaisista ope-
tusjärjestelyistä ovat olleet
niin puutteellisia, ettei lo-
mautuksia voida laittaa
täyttöön ennen kuin lo-
mautusten aikaisten ope-
tusjärjestelyiden laillisuus
on selvitetty.
”Kaupungin lomautus-
ten aikaiset opetusjärjeste-
lyt tulevat rikkomaan pe-
rusopetuslakia ja -asetus-
ta, perustuslakia ja YK:n
lapsenoikeuksia koskevaa
yleissopimusta. Lisäksi lo-
mautukset vaarantavat lu-
kion opiskelijoiden oikeu-
den opetussuunnitelman
mukaiseen opetukseen ja
turvalliseen oppimisym-
päristöön. Päivähoitoa
koskevat lomautukset tu-
levat rikkomaan päivähoi-
toa koskevaa lainsäädän-
töä ja vaarantamaan las-
ten turvallisuuden”, oikai-
suvaatimuksessa todetaan.
Hallintojohtaja
Kata-
riina Koivisto
huomaut-
taa OAJ:n menevän asioi-
den edelle. Moni oikaisu-
vaatimuksessa esille nos-
tettu asia käsitellään vasta
lomautussuunnitelmissa.
”Hallitus on tehnyt lin-
jaukset lomautuksista.
Varsinaiset lomautussuun-
nitelmat ovat vasta työn
alla lautakunnilla. Lo-
mautukset on suunnitel-
tava niin, että asiakastur-
vallisuus säilyy ja turvalli-
nen oppimisympäristö to-
teutuu”, hän painottaa.
KAUPUNGINHALLI-
TUS
käsitteli asiaa koko-
uksessaan maanantaina.
Hallitus hylkäsi oikaisu-
vaatimuksen, sillä sen mu-
kaan ei ole esitetty sellai-
sia perusteita, joiden joh-
dosta päätös olisi kumot-
tava lainvastaisena.
Lomautuspäätöksen
täytäntöönpanoa jatke-
taan.
HUITTISTEN
kau-
punginhallitus päätti jou-
lukuussa lomauttaa koko
kaupungin henkilöstön
vuoden 2015 aikana.
Pääsääntöisesti lomau-
tusten kesto on kolme
viikkoa, mutta esimerkik-
si potilas- ja asiakasturval-
lisuuden takaamiseksi joi-
denkin henkilöstöryhmi-
en lomautukset ovat lyhy-
empiä tai lomautuksia ei
pystytä tekemään ollen-
kaan.
Sertifioidut viljan,
öljy- ja nurmikasvien
siemenet
JUNTTILAN TILA
ILAN TILA
Sastamala
Puh. 0400 777 192 tai 044 513 0009
Tervetuloa vihreään starttiin!
Oletko koskaan kokeillut ajaa sähköautoa?
Nyt Sinulla on siihen mahdollisuus!
ABC Huittinen
perjantaina
16.1.2015 klo 15–18
Loimijoentie 89
Sähköautojen pikalataustapahtumassa
ABC Huittinen perjantaina 16.1.2015
Avajaistarjous
Cars 5l lasinpesu-
neste 3,95
(6,95)
Paikalla Satakunnan Osuuskaupan,
AutoPalinin, Fortumin ja Nissanin
edustajat kertomassa sähköautoilusta
nyt ja tulevaisuudessa sekä
vastaamassa kysymyksiin.
Tilaisuudessa on mahdollisuus
koeajaa Nissan Leaf-sähköauto.
Tilaisuuden yhteydessä
makkaratarjoilu!
ARVONTAA sekä yllätyksiä
pääpalkintona sähköauto
käyttöösi viikonlopun ajaksi.
Karkku-kodin myynti jatkuu
Veli-Matti Saksi
Karkku-kodin ja Kosken
kiinteistön myynti jat-
kuu.
Sastamalan kaupungin-
hallitus päätyi tähän rat-
kaisuun maanantaina. Ti-
lakeskukselle annettiin
ohje markkinoida koh-
detta erityisesti asuinkäyt-
töön.
Viime vuoden puolella
tilakeskuksen johtokunta
käsitteli asiaa. Johtokun-
ta hylkäsi esittelijän esit-
tämän myynnin ainoalle
tarjouksen tekijälle.
Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja
Jari An-
dersson
(kok) käytti otto-
oikeuttaan Tilakeskuksen
johtokunnan ratkaisuun.
Asia valmisteltiin uudel-
leen ja kaupunginhallitus
ruoti asiaa maanantaina.
Tilakeskuksen johto-
kunnan päätös ei muut-
tunut. Karkku-kodin ja
Kosken kiinteistöä kaupi-
tellaan kevään aikana uu-
delleen.
TUTKIMUS
Servin ruoka maistuu asiakkaille
Tyytyväisyys parani erityisesti lukiolaisten ja yläkoululaisten kohdalla.
Alueviesti
Sastamalan alueen koulu-
laiset olivat selvästi aiem-
paa tyytyväisempiä koulu-
ruokailuun vuonna 2014.
Tyytyväisyys parani myös
kotiateriapalvelun sekä
sairaalan asiakkaiden kes-
kuudessa.
Tämä käy ilmi Sastama-
lan Ruoka-ja Puhtauspal-
velut Oy Servin FCG Fin-
nish Consulting Group
Oy:llä vuoden 2014 lo-
pulla teettämästä tutki-
muksesta.
TYYTYVÄISYYS
oli
parantunut erityisesti lu-
kiolaisten ja yläkoululais-
ten osalta.
Vuotta aikaisemmin lu-
kiolaisista vain 29 pro-
senttia ja yläkoululaisis-
ta 36 prosenttia kertoi ole-
vansa tyytyväinen palve-
luun kokonaisuutena. Nyt
lukiolaisista tyytyväisten
osuus oli 72 ja yläkoululai-
sista 53 prosenttia. Lukio-
laiset arvioivat muun mu-
assa ruoan maun ja ulko-
näön parantuneen selvästi.
Entistä useampi vastasi
nyt myös syövänsä kou-
lussa joka päivä.
ALAKOULULAISET
olivat koululaisista edel-
leen kaikkein tyytyväisin
ryhmä. Myös heidän tyy-
tyväisyytensä oli hieman
parantunut vuoden takai-
seen verrattuna. Kuuteen
vastaavan kyselyn verrok-
kikuntaan verrattuna sas-
tamalalaiset koululaiset
olivat keskimääräistä tyy-
tyväisempiä ruokapalve-
luihin.
Kaikista asiakasryhmis-
tä päiväkotien lapset ja
tehostetun palveluasumi-
sen vanhusasiakkaat oli-
vat kaikkein tyytyväisim-
piä ruokapalveluihin, ku-
ten vuotta aiemminkin.
Tehostetun palveluasumi-
sen vanhusasiakkaat ovat
tyytyväisiä muun muas-
sa ruoan makuun ja päi-
vittäisten aterioiden riittä-
vään määrään.
KOTIATERIAPALVE-
LUASIAKKAIDEN
tyy-
tyväisyys oli parantunut
edellisvuodesta, ja nyt
kahdeksan kymmenestä
on tyytyväinen kokonai-
suutena Servin ruokapal-
veluun.
Erityisen tyytyväisiä
asiakkaat ovat jälkiruo-
kiin ja salaatteihin sekä
kuljetuspalvelun ystäväl-
lisyyteen.
Asiakkaat kokivat an-
nospakkausten käsittelyn
helppouden nyt parem-
pana kuin viime vuon-
na, jolloin uusi toimin-
tamalli oli vasta otettu
käyttöön.
VAMMALAN ALUE-
SAIRAALAN
osastojen
ja terveyskeskuksen sai-
raalaosaston asiakkais-
ta neljä viidesosaa ker-
too olevansa tyytyväinen
ruokapalveluun kokonai-
suutena.
Aluesairaalan osasto-
jen asiakkaiden tyytyväi-
syys parantui vuoden ta-
kaiseen, ja oli nyt samal-
la tasolla terveyskeskuk-
sen sairaalaosaston kanssa.
Sairaala-asiakkaat kokivat
erityisesti erityisruokava-
lioiden parantuneen edel-
lisvuodesta.
KYSELY TOTEUTET-
TIIN
nyt ensimmäisen
kerran myös puhtauspal-
veluiden osalta. Puhtaus-
palvelun tilaaja-asiakkaat
ovat tyytyväisiä eri tilo-
jen puhtaustasoon ja puh-
tauspalveluhenkilöstön
asiakaspalvelutaitoihin.
Myös yhteistyön toimi-
vuus arvioitiin hyväksi.
FCG FINNISH CON-
SULTING GROUP OY
to-
teutti asiakastyytyväisyys-
tutkimuksen Sastamalan
Ruoka-ja Puhtauspalvelut
Oy:n toimeksiannosta lo-
ka-marraskuussa 2014.
Servi on käynyt tulok-
sia läpi tilaajien kanssa, ja
sopinut kehittämistoimis-
ta alkaneelle vuodelle.
Vuotta aiemmin mer-
kittävimmäksi kehitys-
kohteeksi otettiin koulu-
ruokailu, joten panostuk-
sissa on tulosten mukaan
onnistuttu.
Tutkimukseen osallistui
yhteensä 1173 Servin asi-
akasta.
Kaikki
jalkineet
-25
%
KENKÄCENTER
Tupurlantie 7 (Häijään Urheilutarviketta vastapäätä)
p. 0500-670 959 Ark. 9.30-17.30, la 9.30-14.30
(ovh:sta)
TALVI-
ALE
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...28