Alueviesti 10-2015 - page 19

19
Keskiviikko maaliskuun 4. 2015
KANIKASVATTAMO
Da Silvat – nuoret ja rohkeat
yrittäjät Mouhijärvellä
”Pirkanmaan TE-toimistosta ja Sastamalan Seudun Yrityspalvelusta
olemme saaneet paljon tukea ja arvokkaita vinkkejä.”
Birgitta Tahvanainen
Poika kasvoi Portugalissa
oliivipuiden keskellä ka-
neja, ankkoja, vuohia ja
sikoja kasvattavalla maati-
lalla. Tulppaanien maassa
Hollannissa taasen 80-lu-
vulla tupsahti maailmaan
tyttö, jonka isä on italia-
lainen ja äiti suomalai-
nen. Äidin kotimaahan
tyttö muutti ensimmäisen
kerran kahdeksan vuoden
ikäisenä.
Viime kesästä lähtien
samaiset tyttö ja poika,
nyttemmin aviopari
Julia
ja
Octávio Da Silva
, ovat
pyörittäneet kaninlihaa
tuottavaa yritystä Mouhi-
järven maalaismaisemissa.
MUTTA MI TEN
MOUHIJÄRVEN
kanita-
rina sai alkunsa?
”Tapasimme Hollannis-
sa vuonna 2004 ja näh-
tävästi yrityskuviot olivat
alitajunnassa jo tuolloin,
sillä melko pian ensita-
paamisen jälkeen lähdim-
me yhdessä Portugaliin
opiskelemaan permakult-
tuuria ja hyötyeläinten
kasvattamista”, nauraa
Julia muistellessaan alku-
aikoja.
Suomeen pariskun-
ta muutti tyttären syn-
tymän aikoihin vuonna
2010, jolloin yritysidea
muhi kummankin mielis-
sä täydellä teholla. Kun
kanikasvattamolle löy-
tyivät sopivat tilat Mou-
hijärven Iirolasta, kaksik-
ko lähti ennakkoluulotto-
man määrätietoisesti vie-
mään ideaansa eteenpäin.
”Ajatus kanien kasvatta-
misesta virisi tietenkin sii-
tä, kun Octávio hallitsi en-
nestään kanit sekä yleen-
sä eläinten teurastuksen.
Minulle on karttunut työ-
kokemusta myynti-, mark-
kinointi- ja toimistotehtä-
vistä, joten osaamisemme
täydentävät mainiosti toi-
siaan ja tukevat yritystoi-
mintaa”, kertoo Julia.
VIIME SYKSYNÄ
RANSKASTA
hankitut
kuutisenkymmentä li-
hantuotantoon tarkoitet-
tua rotukania puputta-
vat murkinaansa siisteissä
puukopeissaan. Ensim-
mäiset pikkukanit synty-
vät keväällä ja kesän kyn-
nyksellä päästään markki-
noimaan kaninlihaa Pir-
kanmaan seudulle.
Lihaa myydään tilauk-
sesta ja suoraan tilalta tuo-
reena vakuumiin pakattu-
na sekä pakasteena. Kanit
pidetään mahdollisim-
man luonnonmukaisina
ja niille syötetään omalla
tilalla kasvatettua tuoreo-
rasta ympärivuotisesti.
Pariskunta pursuaa
työn- ja elämäniloa, am-
mattitaito on kunnossa ja
kumpikin on sitoutunut
vahvasti yhteiseen pro-
jektiin, joka vie lähes kai-
ken ajan.
”Onhan uuteen heittäy-
tyminen ja yrittäjän elä-
mä tosi jännittävää, mut-
ta mielenkiintoista. Pelon
ja epävarmuuden tunteille
ei ole aikaa, kun työpäivät
venyvät aamusta iltamyö-
hään. Kanien hoitami-
nen, tuore-oraan kasvat-
taminen, maatilan perus-
työt ja tietenkin toimisto-
työt kuuluvat jokapäiväi-
siin rutiineihin”, kuvailee
Julia Da Silva nuorten yrit-
täjien arkea.
”Mutta me jaksam-
me ahertaa, koska yrittä-
jyys on meidän näköinen
vaihtoehto, josta olem-
me haaveilleet pitkään”,
vakuuttaa aviopuoliso
Octávio vierestä.
KOSKA KANIA EI
vie-
lä tunneta tuotantoeläi-
menä Suomessa, Da Silvat
ovat alan edelläkävijöinä
joutuneet tekemään pal-
jon pioneerityötä. Vaikka
lakipykäliä ja asioiden sel-
vittämistä riittää runsaasti,
yrityksen käynnistyminen
on silti sujunut odotettua
joustavammin.
”Meitä peloteltiin byro-
kratiasta ja valtavasta pa-
perisodasta, mutta yllät-
täen yhteistyö monien
eri virastojen kanssa on
ollut antoisaa. Mm. Pir-
kanmaan TE-toimistosta
ja Sastamalan Seudun Yri-
tyspalvelusta olemme saa-
neet paljon tukea ja arvok-
kaita vinkkejä. Lisäksi TE-
toimiston yrittäjäkoulu-
tus lisäsi itseluottamus-
ta ja tietotaitoa”, mainit-
see Julia.
”Meidät on otettu hy-
vin vastaan Mouhijär-
vellä, jossa ihmiset ovat
ystävällisiä ja auttavai-
sia. Lisäksi arvostan suo-
malaisten rehellistä luon-
netta ja sitä, että hom-
mat hoituvat sovitus-
ti nopealla aikataululla”,
lisää Octavio, joka on
joistakin kulttuurierois-
ta huolimatta viihtynyt
Suomessa hyvin.
AVANTOUINTI KUM-
MASTUTTI
alkuun läm-
pimään ilmastoon tottu-
nutta, mutta tänä talve-
na talon isännän on voi-
nut yllättää saunan jäl-
keen lumihangesta enke-
leiden teosta.
Perhe-elämän ja yrittä-
jän arjen yhteen sovitta-
minen tuottaa kokeneil-
lekin konkareille helposti
ongelmia. ”Vaikka eläm-
me kiireistä ja haasteellis-
ta aikaa, parisuhteemme
pysynee kunnossa keski-
näisen huumorintajun,
kunnioituksen ja toistem-
me tukemisen avulla. Li-
säksi elämänmottomme
on, että olet mitä syöt, eli
terveelliset elämäntavat
ja terveellinen ruoka aut-
tavat meitä pysymään po-
sitiivisen energisinä”, Ju-
lia uskoo.
Kun suunnittelet
yritystoimintaa
Mieti, onko ammattitaitosi riittävä? Tuoko liikeide-
asi sinulle riittävän toimeentulon? Mistä asiak-
kaat? Miten markkinoit toimintaasi? Mistä rahoi-
tus? Näitä kysymyksia kannattaa tarkkaan pohtia
ennen oman yrityksen perustamista.
Yritys-Suomen nettisivuilta (
löytyy tuhti paketti yrittäjyyden elinkaaren kaikis-
ta vaiheista. Lisäksi siellä voit yrittäjätestin avulla
testata omia yrittäjävalmiuksiaan. Eri organisaati-
oiden järjestämät yrittäjäkoulutukset ovat mainio
keino vahvistaa yrittäjävalmiuksia.
Heti suunnittelun alkuvaiheessa on hyvä tehdä kir-
jallinen liiketoimintasuunnitelma ja rahoituslaske-
mat, jotka tarvitaan myös starttirahan ja pankkilai-
nan hakemusten liitteiksi.
TE-toimiston harkinnan mukaan aloittava yrittäjä
voi tietyin edellytyksin saada starttirahaa toimin-
nan alkutaipaleelle.
Henkilökohtaista neuvontaa tarjoavat Yritys-Suomen
paikalliset toimijat Pirkanmaan TE-toimisto ja Sasta-
malan Seudun yrityspalvelu Oy Puistokatu kympissä.
Lisäksi samassa talossa toimiva Joutsenten reitti ry on
yrittäjien apuna mm. rahoitusasioissa.
Maksuttomia yritysinfoja yritystoimintaa suunnit-
televille pidetään joka toinen kuukausi Puistokatu
kympissä. TE-toimiston ja Yrityspalvelun asiantun-
tijoiden tietoiskujen lomaan pyritään jatkossa tuo-
maan yrittäjien omakohtaisia kokemuksia yrittä-
jyyden iloista ja suruista.
Sähköisen ja henkilökohtaisen neuvonnan lisäksi
yrittäjiä opastetaan valtakunnallisessa puhelinpal-
velussa: 0295 020 500.
Kirjoittaja on Pirkanmaan Te-toimiston yrityspalveluasi-
antuntija.
Kaniculture Ky:n yrittäjät kaavailevat tilansa yhteyteen jossain vai-
heessa maatilapuotia, jonka valikoimaan tulee kaninlihan lisäksi Da
Silvan perhetilan oliiviöljyä ja erilaisia mausteita.
Viisi vuosikymmentä liikenteessä
Eniten kiinnostusta herättää Sokkomatkat. Ne ovat päivän matkoja, joissa
matkakohteet tietää ainoastaan bussin kuljettaja.
Hannu Mäkelä
Kun maantien päällä on
tullut 50 vuotta mittariin,
on aika juhlaan ja viettää
hetki yhdessä niiden kans-
sa, jotka ovat olleet mu-
kana yhteisillä matkoilla.
Linja-autoliikenne Ant-
ti Lauhamo ja matkalai-
set viettivät juhlahetken
helmikuun alussa Viking
Gracella.
Päivän ohjelma oli vah-
vasti Lauhamon oman vä-
en käsissä.
Marja-Liisa
Lintusen
tervetulotoivo-
tusten jälkeen
Pekka Lau-
hamo
kertoi taakse jää-
neistä vuosikymmenistä.
Liikennöinti alkoi vuonna
1965 16-paikkaisella pik-
kubussilla. Toiminta laa-
jeni nopeasti ja lisää ka-
lustoa hankittiin. Nykyi-
sin kalustoon kuuluu seit-
semän 50-paikkasta, kor-
keatasoista turistibussia
sekä kaksi 16-18-paikkais-
ta pikkubussia. Kotimaan
lisäksi Lauhamon bussit
ovat jo vuosien ajan ollut
tuttu näky myös Pohjois-
maissa, Baltiassa, Venä-
jällä ja Saksassa.
Yhtiön menes-
tyksestä kertoo
sekin, että jo
vuonna 1986
Ei-
la
ja
Antti Lau-
hamo
valittiin
Vammalassa vuo-
den yrittäjiksi.
Vapaan sanan aikana
Terttu Kaasalainen
muis-
teli runon muodossa Lau-
hamon mukavia matkoja
menneiltä vuosilta.
Juha-
ni Moisio
puolestaan ker-
toi Hotelli Ivalon ja Lauha-
mon pitkästä yhteistyöstä
Lapin matkoilla. Yhteistyö
jatkuu edelleen jälleen syk-
syllä, kun ruskamatkakausi
taas käynnistyy.
Lauhamon Reissuka-
lenterin matka-antia esit-
teli
Kati Lintunen
. Eni-
ten kiinnostusta vuosi toi-
sensa jälkeen on herättä-
nyt Sokkomatkat, mitkä
yleensä täyttyvät hetkes-
sä. Ne ovat päivän matko-
ja, joissa bussin suunnan
ja matkakohteet tietää ai-
noastaan bussin kuljettaja.
Suunnittelussa on johto-
tähtenä ollut mielenkiin-
toiset kohteet, hyvä ruoka
ja leppoisa tunnelma. Syk-
syn uutuutena on kahden
päivän Sokkomatka.
Myös tilaisuuden viih-
detarjonnasta vastasi Lau-
hamon oma väki.
Pekka Lintusen
tulkit-
semasta laulu Inarinjär-
vestä saamen kielellä sai
muutamat epäilemään
Pekan omaksi sanoituk-
seksi, mitä se ei suinkaan
ollut.
Sketsissä ”Ei oppi ojaan
kaada” lavalla nähtiin
esiintyjiä kolmen suku-
polven verran: Pekka Lin-
tunen linja-autonkuljetta-
jan ja vaarin roolissa, ty-
tär Kati Lintunen toimis-
ton ahkerana virkailijana
sekä Katin poika
Eemeli
tunnollisena koululaisena.
Samalla selvisi myös se, et-
tä isona Eemelikin haluaa
bussinkuljettajaksi.
Sketsissä ”Perheonnea”
kätilönä hääräili
Eija Lau-
hamo
ja onnellisen isän
roolissa puolestaan
Mik-
ko Hellsten
.
Sketsissä ”Vakuutus-
yhtiön konttorissa”
Veli-
Matti Karo
sai henkiva-
kuutuksen Kati Lintuselta.
”Lauhamon auto on maantien ässä.” Tilaisuu-
den musiikista vastasi Pohjan pojjaat, säestä-
jänä Lasse Rajalampi. Tilaisuus päättyi Lau-
hamon väen ja Pohjan poikien yhdessä esittä-
mään Linjuripolkkaan. Kuva: Ossi Ojansivu.
Lukijan
juttu
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,...32
Powered by FlippingBook