15
Keskiviikko toukokuun 13. 2015
•
Veli-Matti Saksi
Jaa, että mitä
uusi hallitus
lopultakin tekee
S
itä on sitten Sastamalassa näillä
näkymin kaksi hallituspuolueit-
ten kansanedustajaa. Siis keskus-
tan Pertti Hakanen ja kokoomuksen Ar-
to Satonen. Demareitten Ilmari Nurmi-
nen kasvaa korkoa oppositiossa puolu-
eensa kanssa, jos hallitusrunnaus me-
nee suunnitellusti.
Vaan tärkeitä ovat nuo valiokuntapai-
kat. Valiokunnissa nimittäin rustataan
niitä lausuntoja, joiden pohjalta edus-
kunta säätää lakeja. Siis oivia vaikut-
tamisen paikkoja. Ennen hallituksen
muodostamista nimettiin väliaikaiset
valiokunnat. Hakanen sai paikat pe-
rustuslaki- ja talousvaliokunnista. Jo
nimiensä perusteella käsittelyssä ovat
lait ja raha.
Liikenne- ja viestintävaliokunnasta
paikka herui Satoselle. Toiveissa voikin
olla, jos pesti jatkuu, saadaan kaivat-
tu moottoritie Sastamalan Vammalasta
Nokialle. Toki voi olla, että hallitusneu-
votteluissa maahanmuuttotyöryhmäs-
sä painiva kansanedustaja saapi vie-
lä merkittävämmän paikan. Ellei sitten
tyydy eduskuntaryhmänsä puheenjoh-
tajuuteen, joka merkittävä paikka on
sekin.
Eduskunnan nuorimmalle, Nurmiselle,
irtosi jaossa paikat ulkoasiain- ja ym-
päristövaliokunnissa. Siis ulkopolitiik-
ka ja ympäristöä. Tuo ympäristövalio-
kunta on sikäli merkittävä, että se luo
pohjaa tulevaisuudelle ja kaavoituksel-
le. Eivät pieniä asioita nekään.
Perussuomalaisten punkalaitumelainen
Martti Mölsä sijoittui hallintovaliokun-
taan. Nimi enteilee byrokratiaa, ja si-
tä se osin onkin. Mutta merkittävää on
se, että valiokunta ruotii muun muassa
valtion alue- ja paikallishallintoa sekä
alue- ja rakennepolitiikkaa. Nyt katseet
siis pois kaiken keskittämisestä suuriin
kaupunkeihin ja maa asutuksi muual-
lakin kuin pääkaupunkiseudulla.
Saapa sitten nähdä, mitä tuleva uusi
maan hallitus lopultakin tekee. Ei ai-
nakaan kivoja päätöksiä, sillä säästöta-
voitteet ovat mittavat. Toivottavasti silti
valtakunnan heikoimmat jätetään rau-
haan, ja jopa parannetaan heidän ase-
maansa tavalla tai toiselle. Esimerkiksi
uusien työpaikkojen syntymisen edelly-
tyksiä vahvistamalla.
Kunnille on joka tapauksessa risuja lu-
vassa, ja ilman porkkanoita.
SAKSI
TUT
▶
YLEISÖLTÄ
Havaintoja Superin
pysäköintialueelta
Vapun alla, to 30.4. klo
15.45 - 16.10, Superin pi-
hassa, joku törmäsi For-
dimme perään. Törmääjä
unohti ilmoittaa tapauk-
sesta joten vinkkejä kai-
vataan. Jäljistä päätellen
auton väri on valkoinen
/ vaalea.
Todennäköisesti tör-
männeessä autossa on
vaurioita takapuskurin va-
semmalla puolella ja kyl-
jessä.
Automme oli pysäköi-
tynä lähellä parturikam-
paamolle johtavaa sivu-
ovea.
Jäljille johtaneesta vin-
kistä on palkintona kah-
den hengen pihvi-illalli-
nen.
Harmistunut
(Vinkit tapauksesta voi
osoittaa Alueviestin kont-
toriin yllä olevalle nimi-
merkille)
MUISTOKIRJOITUS
Marja-Liisa Purola
9.10.1945–21.5.2015
muistoissamme
Niin uuvutti vaikea sairaus kulkijan,
sai rakkaidensa keskeltä lipua viimei-
selle matkalle.
Muistamme Marja-Liisan touhuk-
kaana, avuliaana kodinhoitajana ja
maalaistalon emäntänä Konginkan-
kaalta. Ruokapöydän äärelle kokoon-
tui usein omat ja tuttavien lapset, su-
kulaiset ja monet muut. Ovet olivat
hänen kodissaan aina avoinna kaikil-
le. Aktiivisuutta riitti myös kunnal-
lispolitiikassa vaikuttamiseen niin
Konginkankaalla kuin Someron vuo-
sinakin. Suuri sydän ja lähimmäisen-
rakkaus saivat hänet auttamaan hei-
koimmassa asemassa olevia.
Vuosien varrella he puolisonsa Vil-
hon kanssa antoivat kodin yhdeksäl-
le sijaislapselle, he olivat Somerolle
muuttonsa jälkeen mukana tukiper-
he-toiminnassa. Moni hätää kärsivä
lapsi, nuori tai perhe sai heiltä apua
vaikka keskellä yötä. Lähetystyöllä oli
myös tärkeä osa Marja-Liisan tavoissa
auttaa ja vaikuttaa asioihin ja ihmis-
ten elämään. Seurakuntaemännän
työn jälkeen keittäminen jatkui va-
paaehtoistyönä erilaisissa muonituk-
sissa ja leiriemäntänä, kunnes voimat
hiipuivat sairauden myötä.
Sydämen palo ja rakkaus lähim-
mäistä kohtaan ilmeni jo varhain,
sillä hän oli aktiivisesti perustamas-
sa Suomen ensimmäistä sijaiskotiyh-
distystä Keski-Suomeen vuonna 1979.
Eikä se palo, jalo toiminta, auttami-
sen halu, usko ihmiseen, parempaan
huomiseen, kadonnut yli 40 vuoden
toiminnan aikana. Vielä sairauden
runtelemanakin hän ajatteli, miten
lapset pärjäävät, kun hän ei ole enää
auttamassa. Olit monelle äiti. Ihmi-
nen. Kanssakulkija. Hersyvä persoo-
na, jolla oli aina aikaa kuunnella, loh-
duttaa, auttaa ja tukea. Surun murta-
mana on niin vaikea luopua sinusta.
Kiittäen, kunnioittaen, ikävöiden.
En unohda nauruasi koskaan.
Veljentytär Sirpa
Stormin kansalaiskoulun
50-vuotistapaaminen
Stormin kansalaiskoulun
vuonna 1965 päättäneet
viettävät yhteistä lauan-
tai-iltapäivää Stormin
seurantalolla (Stormintie
127) kesäkuun 6. päivänä
2015 kello 13.
Kansalaiskoulunsa 50
vuotta sitten päättäneitä oli
yhteensä noin 150. Lehti-il-
moituksen ja puskaradion
avulla ilmoittautumisia on
saapunut kiitettävästi, jo li-
ki sata. Kaikkien pidemmäl-
le muuttaneiden yhteystie-
toja ei ole onnistuttu löy-
tämään, siksi puskaradion
kuuluvuuteen luotetaan
vieläkin. Ilmoittautua voi
vielä 22.5. asti.
Luokkatapaamisessa
nautitaan keittolounas ja
kahvit. Muutamat entiset
oppilaat esiintyvät iltapäi-
vän aikana ja luvassa on
myös yllätysesiintyminen.
Ja tärkein asiahan on tie-
tenkin entisten luokkaka-
vereiden tapaaminen. Pai-
kanpäällä kerätään pieni
osallistumismaksu käteise-
nä, ja näin saadaan järjes-
telykulut katettua. Stormin
kansalaiskoulun 50-vuotis-
tapaamiseen ilmoittautu-
misia ottaa vastaan
Helena
puh. 0400 875 261 tai
Mar-
jatta
puh. 040 8353 258.
Stormin vanha koulurakennus. Kuva: Seppo Mäkinen.
Fanni ja
Matilda
menestyivät
Power Mover
-kisoissa
TanssistudioMinna Kosken
Danzare-ryhmään kuulu-
vat
Fanni Anttoora
ja
Ma-
tilda Orpana
kilpailivat
Hauholla keskiviikkona 29.
huhtikuuta Koululiikunta-
liiton Power Mover-tanssin
aluekilpailuissa. He edusti-
vat hienosti Vammalan lu-
kiota ja sijoittuivat omas-
sa sarjassaan toisiksi kiitet-
tävällä arvosanalla. Tytöt
saivat 25 maksimipistees-
tä yhteensä 22,1 pistettä.
Tuomarit arvostivat erityi-
sesti tyttöjen esiintymistä,
taitoja ja näyttävyyttä. Kii-
tosta sai myös ryhmän yh-
tenäisyys, koreografia ja ko-
konaisvaikutelma.
Power Mover- tanssikil-
pailuissa ryhmien esityk-
set ovat oppilaiden omia
koreografioita ja aluekil-
pailuista pääsee paras ja
isoista ryhmistä parhaat
finaaliin, joka on touko-
kuun lopussa Jyväskyläs-
sä. Myös Fannin ja Matil-
dan koreografia ”Soturit”
oli ehdolla jatkoon, mut-
ta ei ihan yltänyt finaaliin.
Tyttöjen kilpakausi ei
vielä päättynyt, vaan heil-
lä on edessään muiden
Danzare-ryhmän tyttö-
jen kanssa kilpailut Tam-
pereella. Ryhmä on valit-
tu videoiden perusteella
myös Sibeliuksen juhla-
vuoden tanssitapahtuman
SibDance-tanssikilpailun
semifinaaliin Hämeenlin-
naan. Ennen huikeata ki-
saviikonloppua tytöt tans-
sivat tanssistudion tanssi-
sadussa Liisa Ihmemaassa
Sylvään koulun auditori-
ossa sunnuntaina 17. tou-
kokuuta.