22
Keskiviikko toukokuun 13. 2015
ELÄMYS
Näyttävä ja ainutlaatuinen esitys
❐
Hatrick-musikaalissa tanssi, musiikki ja näytelmä niuvoutuvat yhteen.
•
Laura Haavisto
Länsi-Suomen opiston
Performing Arts Acade-
myn opiskelijat tuovat
tulevana viikonloppuna
näyttämölle
Hatrick
-mu-
sikaalinsa.
Esitys on opiskelijoiden
lukuvuoden päätösprojek-
ti, jota on luotu viime syk-
systä asti.
”Kaikki käsikirjoitukses-
ta musiikkiin on meidän
itse tekemäämme. Olem-
me päässeet yhdistämään
ryhmässä taitomme ja on-
nistuneet luomaan jotain
aivan uutta”,
Saana Vii-
nikkala
sanoo.
Hatrick kertoo tarinan
kuningaskunnasta, jo-
ka on suuren muutoksen
edessä Kuninkaan valta-
kauden päätyttyä.
”Halusimme tehdä näyt-
tävän esityksen, jossa tans-
si, musikki ja näytelmä ni-
voutuvat yhteen. Kevääl-
lä projektiin mukaan tul-
leet kuoro ja bändi teke-
vät musikaalista mahta-
van elämyksen”,
Cecilia
Hietanen
hehkuttaa.
MUSIKAALI ON
ENGLANNINKIELINEN,
sillä Academyn opiskeli-
jat tulevat ympäri maail-
maa; Islannista, Mosambi-
kista, USA:sta ja Suomesta.
”Kielimuurista ei kan-
nata kuitenkaan huoles-
tua, sillä olemme tehneet
ohjelmalehtiseen yleissa-
naston, jonka avulla juo-
nesta saa varmasti kiinni”,
Viinikkala lupaa.
”Koska kyseessä on mu-
sikaali, se on jo sinällään
viihdyttävä, vaikka jokais-
ta sanaa ei osaisikaan kään-
tää”, Hietanen komppaa.
ACADEMYN OPIS-
KELIJOIDEN LISÄKSI
la-
valla nähdään Sastama-
lan Opiston tuore pari-
kymmenpäinen jazz-kuo-
ro Jazztamala Singers se-
kä kuoroa säestävä kvar-
tetti Jazztamala Swingers
johtajanaan
Veli-Pekka
Bäckman
.
Ennen musikaalin alkua
kuoro ja kvartetti esittävän
pienen yhteiskonsertin.
Musikaali on kuoron
ensiesiintyminen. ”On
hienoa, että ensimmäistä
kertaa lähialueen opistot
yhdistävät voimansa ja
saavat näin aikaan jotain
vielä suurempaa ja mah-
tavampaa”, Bäckman ke-
huu.
HATRICK-MUSIKAA-
LI ESITETÄÄN ENSI
sun-
nuntaina kello 16 Huitti-
sissa Risto Ryti -salissa ja
maanantaina kello 19 Sas-
tamalassa Sylvään koulun
auditoriossa.
Superluova porukka
Academyn opiskelijoilla ei ole aiempaa kokemus-
ta musikaalin tekemisestä. Siitä huolimatta nuo-
ret heittäytyivät rohkeasti haasteeseen.
”Aluksi oli vähän sellainen tunne, että mitä
tästä mahtaa tulla. Oikea tekemisen meinin-
ki löytyi kuitenkin todella nopeasti”, Hietanen
muistelee.
”Toisaalta oli ehkä ihan hyvä, ettei heti ym-
märtänyt, miten suureen juttuun on lähtenyt
mukaan”, Viinikkala jatkaa.
Musikaalin luominen on vaatinut opiskelijoil-
ta tuhansia työtunteja.
”Varsinkin alkuvaiheen intensiiviset luomis-
sessiot olivat todella rankkoja aivomyrskyjä. Ai-
kataulu oli niin tiukka, että biisejä vain piti saa-
da valmiiksi tiettyinä päivinä”, Bäckman kertoo.
TIIVIS JA HYVÄ
ryhmähenki oli luomistyön
ehdoton edellytys.
”Esimerkiksi sävellyksiä lähdettiin hakemaan
tunnetilojen kautta. Jokaisen hahmolle ja koh-
taukselle haettiin oma teema. Joku saattoi hy-
räillä kaksi ensimmäistä säveltä ja toinen jatkaa
siitä”, Viinikkala paljastaa.
Musikaalin ydinporukkaan kuuluu seitsemän
eri vahvuuksilla, mutta samalla hengellä varus-
tettua opiskelijaa.
”Projekti on antanut uskomatonta varmuut-
ta itseensä ja osaamiseensa. Koko ryhmä on ai-
na pitänyt esiintymisestä, mutta koulu ja erityi-
sesti opettajamme
Evan Schoombie
on löytä-
nyt todellisen taiteen meistä”, Viinikkala ja Hie-
tanen kiittelevät.
Performing Arts Academyn opiskelijat ovat toteuttaneet Hatrick-mu-
sikaalin alusta loppuun itse. Nuoret ovat vastanneet niin musikaalin
käsikirjoituksesta kuin sävellyksestäkin. Sunnuntaina ja maanantai-
na he pääsevät osoittamaan lahjansa yleisön edessä.
KATSO VIDEO!
TECHNOLOGY TO ENJOY
SEAT.FI
SEAT-KOEAJOPÄIVÄT
MEILLÄ KESKIVIIKKONA, PERJANTAINA JA LAUANTAINA.
ALK. 37 817 €.
Monikäyttöisen 587 litran tavaratilan lisäksi uudessa SEAT Leon ST CUPRASSA on tilaa myös suorituskyvylle.
Tehokkaista ja taloudellisista TSI-moottoreista on saatavana 265- ja 280-hevosvoimaiset versiot, joista kum-
paankin voit yhdistää DSG-automaattivaihteiston. Kattava varustelu sisältää viimeisintä tekniikkaa,
PP PXNDXWXYDQ DOXVWDQVllW|MlUMHVWHOPlQ DMRSURÀLOLQ YDOLQQDQ PHNDDQLVHQ WDVDXVS\|UlVW|Q OXNRQ
LED-ajovalot sekä paljon muuta. Tutustu osoitteessa
VHDW À
SEAT Leon ST CUPRA 265 2.0 TSI.
Autoveroton hinta 27 610 €, arvioitu autovero 9 606,18 €, kokonaishinta 37 816,18 €
CO
2
-päästöllä 157 g/km. Yhdistelmäkulutus 6,7 l/100 km.
SEAT Leon ST CUPRA 280 2.0 TSI.
Autoveroton hinta 28 980 €, arvioitu autovero 10 087,59 €, kokonaishinta 39 667,59 €
CO
2
-päästöllä 157 g/km. Yhdistelmäkulutus 6,7 l/100 km.
Huolenpitosopimus alk. 30 €/kk. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein.
USKO TAI AJA,
TÄMÄ ON IHAN TAVALLINEN
280-HEVOSVOIMAINEN
PERHEFARMARI.
Esim. auton hinta 20.000 €, käsiraha 2 000 €, rahoitettava osuus 18 000 €, sopimusaika 72 kk, perustamismaksu 199 €, kuukausierä
276, 64 €. Kk-erä sisältää koron 2,5 % ja käsittelymaksun 9 €/kk. Luottokustannukset yhteensä 1 918,51 €, luottohinta 21 918,51€
ja todellinen vuosikorko 3,44 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen.
Huittisten Laatuauto Oy
Korkeakoskentie 75, Huittinen, vaihde 02-5601 670
Automyynti: ma–pe 9–18,
la 10–14
ZZZ KXLWWLVWHQODDWXDXWR À
Automyynti
02-5601 680
Ville Leikkanen 02-5601 683
Mårten Raikula 02-5601 684
Marko Solkinen 02-5601 685
Tommi Setälä
02-5601 681
KOEAJETTAVANA KATTAVA VALIKOIMA:
>
SEAT Leon 2.0 TSI 280 hv DSG Cupra
>
SEAT Leon ST 1.8 TSI 180 hv DSG FR
>
SEAT Leon X-Perience 2.0 TDI 150 hv 4Drive
>
SEAT Leon 1.2 TSI 110 hv Style
>
SEAT Toledo 1.2 TSI 85 hv Trendy
>
SEAT Ibiza ST 1.2 TSI 85 hv Style
>
SEAT Alhambra2.0 TDI 177 hv DSG Style
Koeajopäivinä rahoitustarjous
uusiin SEAT-malleihin
1,9 %