3
Keskiviikko kesäkuun 17. 2015
Satumetsä
kutsuu seikkailuun,
tarinoiden valtakuntaan
Rudolf Koivu ammensi fantasiamaailmaansa
lapsuutensa Sastamalaa.
”Saduissa seikkaillaan ja niissä on jännitystä. Yleen-
sä päähenkilö on rohkea, mutta hyvässä sadussa
ei ole pakko olla sankaria”, selvittää
Pietu Heleni-
us
ja vetää toimittajan hihasta itsensä korkuisten
peikkojen luo. Läpikuultavalle kankaalle painettu,
katosta roikkuva suurennos
Rudolf Koivun
hah-
moista puhuttaa pikkumiestä.
”Katso nyt, nämä ovat aika pelottavia. Myös hiisi,
vuorenpeikko ja lohikäärme ovat jänniä”, hän hih-
kuu ja juoksee eteenpäin kankaiden muodostamas-
sa sokkelossa.
Jimi Grönblom
viittoo päiväkotikaveriaan ve-
denväen pariin. Rannalle huuhtoutuneet suuret
simpukat puhuvat. Jos painaa korvansa niihin
kiinni, kuulee tarinoita kuninkaista, prinsessois-
ta, valosta ja pimeydestä. Saduissa hyvä ja paha käy-
vät ikiaikaista taistoaan.
Pukstaavin näyttelyssä Rudolf Koivun kuvitukset
heräävät eloon, tie vie satumetsän uumeniin. Punatuk-
kainen noita tavoittelee ohikulkijaa, puiden katveessa
lymyilevät ujon uloiset olennot. Taipaleen takana hää-
möttää hohtava linna, kenties köyhän kuvataiteilijan,
orpolapsen kaukainen unelma.
RUDOLF KOIVU
(1890 - 1946) oli aikansa tuotteliaimpia
kuvittajia, jonka siveltimen jälki on piirtynyt kokonais-
ten sukupolvien muistoihin. Koivu tunnetaan ehkä par-
haiten lasten arjen ja kuninkaallisen loiston kuvaajana.
Hän visualisoi niin lastenlehtiä, aapisia ja oppikirjoja kuin
Grimmin satuja ja
Tuhannen ja yhden yön tarinoitakin
.
Omaperäisimmän
fantasiamaailmansa
Koivu loi kuitenkin
suomalaisen met-
sän ja metsänväen
ympärille. Vaikut-
teita hän ammensi
nuoruutensa Tyr-
väältä. Sastama-
lan seudun ympä-
ristö teki Pietaris-
ta maalle, mum-
monsa luokse
muuttaneeseen
poikaan lähte-
mättömän vai-
kutuksen.
”Kolmetois-
tavuotias, van-
hempansa menettä-
nyt poika oli ihmisarka ja syrjäänvetäyty-
vä. Hän löysi mielenrauhan metsistä, joissa vaelteli lo-
puttomiin”, kertoo
MieliKUVITUS - Rudolf Koivu 125
-näyttelyn arkkitehti
Alexander Reichstein
.
Isoäidin kuoltua Koivu pääsi asumaan kummitätin-
sä perheeseen Helsinkiin, ja nämä kustansivat taiteel-
lista lahjakkuutta omaavan nuorukaisen opinnot Suo-
men Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Ammattitaiteilijan pätevyys ja asiantuntevuus yhdis-
tyneinä ainutlaatuiseen herkkyyteen ja lapsenomaisen
rikkaaseen visuaaliseen mielikuvitukseen tekivät hänes-
tä halutun kuvittajan. Reichstein uskoo, että perheettö-
mänä pysytellyt taiteilija piirsi kirjaimellisesti elääkseen.
”Koivu omistautui työlleen, koska oli enemmän koto-
naan saduissa kuin todellisuudessa. Hän oli kuin luo-
mansa arat peikot, jotka uteliaana tarkkailevat kulki-
jaa piilopaikastaan.”
Koivun kulttuurinen perintö on suuri, mutta rikas-
tumaan taiteilija ei tuotteliaisuudestaan huolimatta
päässyt. Kuollessaan hän ei omistanut edes yhtä ku-
vittamaansa kirjaa. Sadat originaalit olivat kustanta-
jien hallussa. Maallista omaisuutta häneltä ei jäänyt.
Mitä nyt pari kuluneita housuja, muutama pensseli ja
akvarellivärejä.
PUKSTAAV IN NÄY T TELYSSÄ
satukuvitukset kasvavat
Rudolf Koivun juhlavuoden kunniaksi korkeiksi metsik-
si, peilityyniksi vesiksi ja ihmeelliseksi palatsiksi - koko-
naiseksi sadun valtakunnaksi, joka palauttaa mieleen il-
tasatuhetket ja lapsuuden leikit. Lisäksi esillä on yli sa-
ta originaalikuvitusta Amerin kulttuurisäätiöltä, Kan-
sallisarkistosta ja Otavan arkistosta.
Mihin Koivun kuvitusten lumo perustuu, mikä niissä
kiehtoo vuosikymmen toisensa jälkeen? ”Koivu laittoi
itsensä jokaiseen työhönsä. Taiteilijan syvä alitajun-
ta juhlii kuvissa, siksi ne ovat niin voimallisia, jättävät
pysyviä muistijälkiä”, Reichstein vastaa.
Kauneinta maailmassa!
Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan, lauantai-
na 27.6.2015 klo 12.30 Pukstaavissa juhlistetaan
Rudolf Koivua seminaarin merkeissä.
Kaunein-
ta maailmassa! – Rudolf Koivu 125 vuotta
juh-
laseminaarissa tutkitaan ja keskustellaan Rudolf
Koivun teoksista kolmen asiantuntijavieraan voi-
min. Rudolf Koivun satukuvitusten jäljillä tietokir-
jailija
Ervo Vesterinen
, palkittu kuvittaja ja kirjai-
lija
Anne Vasko
ja MieliKUVITUS-näyttelyn suun-
nitellut kuvataiteilija Alexander Reichstein.
•
Minna Isotalo
Jimi ja Pietu kuuntelivat simpukankuorista tarinoita.
Sillanpäätä uusien kansien väliin
Kirjallisuuden moniottelija
Pa-
nu Rajalan F. E. Sillanpään
elämäkerta on kuvaus Suo-
men ainoan Nobel-kirjailijan
monivaiheisesta, myrskyisäs-
tä, syvien kriisien ja nousuvai-
heiden täyttämästä urasta.
Rajalan juhannuksen jälkeen
julkistettavan uusimman kir-
jailijaelämäkerran kohde on
hänelle jo entuudestaan kovin
tuttu ja rakaskin. Hänen en-
simmäisestä
”Taatasta”
teke-
mästään tutkimuksesta on kulunut aikaa yli puo-
len vuosisataa. Kirjallisuudentutkimuskin on siinä
ajassa kovasti muuttunut, ainakin mitä tulee biog-
rafiseen metodiin akateemisesti hyväksyttynä työ-
kaluna. Kun Rajala hikoili Sillanpää-trilogiaansa ko-
koon ja väittelikin 1980-luvulla, elämäkerrallisuus ei
todellakaan ollut huudossa.
”Tuli tunnustustakin, mutta ihmeesti mieleen syö-
pyvät vimmaisimmat hyökkäykset, kun niitä arkis-
tosta taas silmille lennähti.”
Sitten Rajalan ja Sillanpään tekstuaalisten ensikoh-
taamisten, ovat ajat muuttuneet. Nyt Rajala uskal-
taa katsoa tyystin toisenlaiseen odotushorisonttiin.
”Vakavat tutkijat tekevät kilvan elämäkertoja eikä
niitä kukaan kyseenalaista – paitsi ehkä siellä yli-
opistojen viimeisissä varjoisissa loukoissa. Joten-
sakin lohdullista huomata, kuinka tälläkin alueella
vanhat uskomukset ja kivettymät voivat murtua.”
”On jo aikakin, että lopullinen Sillanpää-elämäker-
tani viimein tiivistettynä ilmestyy”, Rajala huokaa
ja lisää, että kiitos ideasta saattaa Sillanpää-aineis-
to uusien kansien väliin kuuluu Suomalaisen Kirjal-
lisuuden Seuran kustannusjohtaja
Tero Norkolalle
.
”
Pekka Tarkka
kannusti pitämään edelleen huol-
ta perinteisestä tasapainosta, elämän ja teosten rin-
nakkaisesta kuljetuksesta. Parhaani yritin, katso-
taan mihin se riitti.”
•
Minna Isotalo
