Autoviesti 45 - 2015 - page 1

Keskiviikko 4.11.2015
Romutuspalkkion suosio jatkuu
Kokeilu on vauhdittanut selvästi autokannan uusiutumista.
Alueviesti
Romutuspalkkiokokeilulle
myönnetty viiden miljoo-
nan euron lisärahoitus näyt-
tää loppuvan lähiaikoina –
reilusti ennen vuoden lop-
pua. Kokeilu on mahdollis-
tanut kaiken kaikkiaan noin
8 000 pieniruokaisen uuden
auton hankinnan ja vauh-
dittanut selvästi autokannan
uusiutumista.
Romutuspalkkiokokeilu
on saanut suomalaiset in-
nostumaan kierrätyksestä ja
uusien polttoainepihien au-
tojen hankkimisesta. Auto-
alan tilastojen mukaan lo-
kakuun loppuun mennessä
palkkiota oli hyödynnetty jo
yli 6 500 auton hankinnassa.
”Uusien autojen myynti on
vauhdittunut melko tasaises-
ti eri puolilla Suomea. Alueel-
lisesti romutuspalkkiota on
hyödynnetty suhteellisesti
eniten Lapissa, Keski-Pohjan-
maalla ja Etelä-Pohjanmaalla.
Suhteellisesti vähiten palkki-
ota on hyödynnetty Uudel-
lamaalla”, sanoo Trafin tie-
tojohtaja
Juha Kenraali
.
ROMUTUSPALKKIOTA
ON HYÖDYNNETTY
eni-
ten pienien autojen hankin-
nassa. Kolmen kärjessä ovat
Toyota Yaris, Ford Fiesta ja
Hyundai 120. Vuoden 2015
aikana ensirekisteröityjen
henkilöautojen kolmen kär-
jessä ovat sen sijaan Skoda
Octavia, Nissan Qashqai ja
Volkswagen Golf. Romutus-
palkkio selkeästi kohdistui
pienten autojen hankintaan.
ROMUTUSPALKKIOLLA
HANKITUN UUDEN
auton
CO
2
-päästö on ollut keski-
määrin 107,9 g/km. ”Luku
on merkittävästi pienempi
kuin kaikkien vuoden 2015
syyskuun loppuun mennes-
sä ensirekisteröityjen henki-
löautojen CO
2
-päästöjen kes-
kiarvo 124,9 g/km”, Kenraa-
li lisää. Kokeilun suurin hyö-
tyjä on ympäristö, mutta
autokannan uusiutuminen
parantaa myös liikennetur-
vallisuutta.
AUTOALA ARVIOI EN-
NEN
kampanjan alkua, et-
tä romutuspalkkio lisäisi tä-
nä vuonna uusien autojen
kauppaa 3 000–5 000 kpl.
Ennuste ja kokeiluun liitty-
vät odotukset ylittyivät rei-
lusti. Romutuspalkkiokokei-
lun aikana 1.7.–31.12.2015
kuluttaja on saanut 1 500
euron alennuksen uudesta
autosta romutettuaan yli 10
vuotta vanhan auton ja os-
tettuaan tilalle uuden au-
ton, jonka CO2-päästöt ovat
enintään 120 g/km tai jonka
käyttövoimana on joko ko-
konaan tai osittain korkease-
osetanoli (flexifuel), metaani
(maa- tai biokaasu) tai säh-
kö (täyssähköauto tai ladat-
tava hybridi). Valtion osuus
romutuspalkkiosta on ollut 1
000 euroa ja autoalan osuus
500 euroa yhtä uutta autoa
kohden.
1 2,3,4,5,6,7,8
Powered by FlippingBook