Alueviesti 06-2016 - page 9

9
Keskiviikko 10.2.2016
KESTOSUOSIKKI
Jari Sillanpää ja JVG
villitsevät Huittisissa kesällä
Saparofestareilla kovempi artistikattaus kuin koskaan ennen.
Laura Haavisto
Saparofestareilla Huitti-
sissa nähdään heinäkuun
15. ja 16. päivä kattaus
tämän hetken kovimpia
artisteja. Koko kansan
suosikki
Jari Sillanpää
tähdittää perjantai-iltaa
aikuisempaan makuun ja
lauantaina meiningin rä-
jäyttää nuoremman fes-
tarikansan mieleen ole-
va JVG.
"Voiko enää kovempia
artisteja saada? Jari Sil-
lanpää täytti viime ke-
sänä Olympiastadionin
ja JVG vetää Hartwall
Areenan pari kertaa täy-
teen toukokuussa. Meil-
lä on koukussa kaksi isoa
kalaa, jotka onnistuttiin
saamaan sopivasti eri
päiville”,
Riki Huhtanen
Huittisten Seurahuoneel-
ta hehkuttaa.
Perjantaina Saparoilla
esiityy myös Neljänsuora.
Lauantain ohjelmaa täy-
dentää Waldo´s People.
Saparofestareiden hou-
sebändinä toimii tuttuun
tapaan Playa.
"Lauantaille on tarkoi-
tus kiinnittää vielä yksi
artisti, joka tullaan pal-
jastamaan lähiaikoina",
Huhtala kertoo.
"Kun kyseessä on täl-
laiset pienet festarit,
ohjelmaa voidaan hioa
ja täydentää aivan vii-
meiseen asti. Jos hyvä
idea tulee, nappaamme
varmasti siihen kiin-
ni", ravintolapäällikkö
Jaakko Lehtinen
jat-
kaa.
SAPAROIDEN
ohjel-
ma on tänä vuonna py-
ritty jakamaan entistä-
kin selkeämmin aikuis-
ten ja nuorten aikuisten
kesken.
"Tavoitteena on, että
pystymme vastaamaan
kaikenlaisen yleisön toi-
veisiin", Huhtala perus-
telee.
Suurimmät tähdet Sil-
lanpää ja JVG sopivat jo-
kaiseen makuun.
"Vaikka illat ovat eri-
laiset, kaikki kävijät ovat
tietenkin tervetulleita
molempiin", Huhtala ko-
rostaa.
Saparoista on vuosien
saatossa muodostunut
tapahtuma, jossa käy-
dään myös tapaamassa
tuttuja. "Suurin osa os-
taa kahden päivän lipun,
sillä vaikka artistit ei-
vät olisi omia suosikkeja,
meno ja tunnelma ovat
silti kohdallaan", Lehti-
nen tietää.
OLENNAINEN
osa Sa-
parofestareita on myös
hyvä ruoka. Siasta ei
aiota luopua tänäkään
vuonna.
”Nämähän ovat Sapa-
rot, nimikin sen jo ker-
too, että possua on olta-
va pöydässä", Lehtinen
naurahtaa.
Huhtala muistelee, et-
tä ensimmäisenä vuon-
na festareilla oli tarjol-
la yksi tai kaksi poss-
sua. Viime vuonna ylei-
sö pisteli poskeensa kuu-
si sikaa.
”Joka vuosi ruokaa on
mennyt enemmän ja
enemmän. Koskaan pos-
su ei ole kuitenkaan lop-
punut kesken", hän ker-
too.
Viime vuotiseen ta-
paan Saparoiden yhte-
yteen on suunniteilla
beach volley -turnaus
Huittisten torilla.
”Tapahtuma ei ole Seu-
rahuoneen järjestämä,
mutta viime vuoden yh-
teistyötaho on ilmaissut
kiinnostuksensa järjes-
tää pelit jälleen", Lehti-
nen sanoo.
Huhtalan ja Lehtisen
mukaan beach-turnaus
sopii loistavasti Saparoi-
den oheisohjelmaksi.
Festarit sulkevat jäl-
leen Kirkkokadun, mikä
mahdollistaisi samalla
alueella myös esimerkik-
si pienten markkinoiden
järjestämisen. "Nyt kun
Hullun Miehen markki-
noitakaan ei enää järjes-
tetä, tilaus jollekin vas-
taavalle olisi varmasti
olemassa", Lehtinen us-
koo.
”Sopivaa puuhamies-
tä vain kaivataan, On-
han se selvää, että mitä
enemmän ohjelmaa kes-
kustassa samaan aikaan
on, sitä parempi", Huh-
tala toteaa.
KIVINIITYN AUTO- JA MAATALOUSKONEHUOLTO OY - KIVISENOJANKATU 7, 38200 SASTAMALA - OSTOSKATU 2, 32700 HUITTINEN - PUHELUN HINTA LANKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 8,76 SNT/MIN, MATKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 23,10 SNT/MIN
Sastamala,
0207 431 060
ark. 7.00-18.00 la 9.00-15.00
Huittinen,
0207 431 065
ark. 7.00-19.00 la 9.00-15.00
M18 BLDD PORAKONE
M18 BLDD- PORAKONE
Ū
Luokkansa kompaktein porakone/ruuvinväännin, vain 174mmpitkä
Ū
Hiiliharjatonmoottori, jopa 50% tehokkaampi ja 2x pidempi käyttöikä
Ū
60 Nmvääntömomentti ja paras teho/koko suhde
Ū
REDLINK™ ylikuormitussuojaelektroniikka sekä työkalussa että akussa takaa luokkansa parasta kestävyyttä
Ū
Täysmetallinen vaihdelaatikko ja 13mmmetallinen istukka - nopeat teränvaihdot
Ū
Optimoitu nopeus nopeaan poraamiseen sekä kiinnittämiseen (0-450 / 0 -1800 r/min)
Ū
Kiinteä virtamittari ja LED valo
Ū
Yksittäisten kennojen valvonta optimoi työkalun käyttöikää ja pidentää akkujen kestävyyttä
Ū
Joustava akkujärjestelmä: toimii kaikillaMilwaukee®M18™ akuilla
∙ kuormittamaton nopeus 1. vaihteella
0-450 r/min
∙ Maks. poraus teräkseen
13mm
∙ kuormittamaton nopeus 2. vaihteella
0-1800 r/min
∙ Maks. poraus puuhun
38mm
∙ Maks. vääntö
60 Nm
∙ Istukan kapasiteetti
13mm
∙Voltit
18V
∙ Paino akun kanssa
2.0 kg
∙Toimitetaan laukussa, mukana 2 kpl 4.0 Ah Li-Ion akkuja ja laturi
€239.00
4933448443
BLLD-502
5.0 AH
AKUILLA
329,-
€479.00
KONEEN
OSTAJALLE
KÄRKISARJA
19,90€
(OVH 41,30-54,10)
BRUSHLESS
Jaakko Lehtinen ja Riki Huhtala uskovat, et-
tä tämän vuoden artistit houkuttelevat teltan
täyteen.
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...36
Powered by FlippingBook