Alueviesti 07-2016 - page 6

6
Keskiviikko 17.2.2016
Kaksi vuotta sitten Punkalaidun löi lantteja
375-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Yrittäji-
en mukaan kunnan elinkelpoisuus on edel-
leen vahva.
Keväästä 2000
FAKTA
Yrityspalvelu perustet-
tiin vuonna 2000 ni-
mellä Vammalan Seu-
dun Yrityspalvelu Osake-
yhtiö. Kahdeksan vuot-
ta myöhemmin, kun-
taliitosten myötä, nimi
muutettiin Sastamalan
Yrityspalveluksi.
Yhtiön toimialana
pähkinänkuoressa on
”seudun yritystoimin-
nan ja työpaikkamuo-
dostuksen edistäminen,
elinkeinopoliittisten ke-
hittämishankkeiden su-
unnittelu, toteuttamin-
en ja rahoituksen ko-
koaminen Lounais-
Pirkanmaan alueella.
Yhtiö edesauttaa yritys-
ten ja kuntien yhteistoi-
mintaa ja matkailua, ja
se järjestää elinkeinojen
harjoittamiseen liittyvi-
en tietojen antamista.”
Jaana Grankvist
Sastamalan Seudun Yri-
tyspalvelua, Sasypia,
suunnitellaan siirrettä-
väksi Sastamalan kaupun-
gin omaksi toiminnaksi.
Sastamalan lisäksi yhti-
öön on vuosia kuulunut
enää naapurikunta Pun-
kalaidun.
Punkalaitumen yrittä-
jillä on tiennäyttäjän roo-
li kunnan elinkelpoisuu-
den säilyttämisessä ja ke-
hittämisessä. Mitä mieltä
he ovat Sasypin kaavai-
luista purkautua, Punka-
laitumen Yrittäjien pu-
heenjohtaja
Laura Jonk-
ka
?
MITEN
Sasyp on mie-
lestänne toiminut?
” E n n e n
o l i mme
tyytyväisiä Sasypista saa-
miimme palveluihin.
Nykyään toiminta on
laantunut aika paljon, ja
annamme arvosanaksi 7.”
MITEN
elinkeinotoi-
mi tulee hoitaa tulevai-
suudessa?
”Punkalaitumella kun-
nanjohtajan vastuul-
la on elinkeinoasioiden
järjestäminen. Alkujaan
näitä asioita on hoitanut
elinkeinoasiamies. Kun
virka lakkautettiin, kun-
ta osti palvelut Kaakkois-
Satakunnan Kehityskes-
kus Oy:ltä, ja sieltä siir-
ryimme Sasypin kanssa
yhteistyöhön. Kunnan
luottamushenkilöiden
pitää nyt miettiä, mistä
palvelut jatkossa: ul-
koistetaanko ne edel-
leen, vai ottaako kunta
ne omaksi tehtäväkseen.
Esimerkiksi Pirkanmaan
Yrittäjiltä löytyy vastaa-
vat palvelut jäsenistölle
laajemmassa muodossa.
Henkilökohtaisella pal-
velulla ja luottamuksella
on suuri vaikutus miten
asioita hoidetaan.”
MITKÄ
ovat Punkalai-
tumen vahvuudet?
”Olemme vahva kun-
ta. Meillä on kattava va-
lokuituverkko koko kun-
nan alueella. Olemme
luonnonläheinen, vireä
ja omavaraisuus on kas-
vussa. Biotalous tuot-
taa uusia yrityksiä ja
työpaikkoja. Nykyiset
yritykset kehittävät omaa
toimintaansa vastaamaan
kysyntää, ja logistises-
ti Punkalaidun sijoittuu
hyvin.”
MITEN
pelaa kunnan
markkinointi?
”Siinä on kehitettävää.
Sasyp on asiaa hoitanut,
mutta voidaan kysyä,
onko se toiminut? Mat-
kailupuolella on sama
juttu. Esitteitä on tehty,
mutta onko se tuottanut
yrittäjille mitään konk-
reettista eli kauppoja?”
ONKO
Sasypiin kuu-
luminen ollut mielekästä
toiminnallisesti ja rahal-
lisesti?
”Alkuun oli hyvä ol-
la mukana, ja hankkeita
oli käynnissä. Yrityksiä
oli niissä hyvin muka-
na. Nyt on toiminta hii-
punut täysin, mutta kus-
tannukset ovat pysyneet
kuitenkin samana. Osa
yrittäjistä kokee saaneen-
sa hyvin palveluita ja toi-
set eivät.”
KETKÄ
Punkalaitu-
melta ovat Sasypin halli-
tuksessa tällä hetkellä?
”Yrittäjäyhdistyksen
edustajana on
Kauko
Niemi
, MTK:n edustaja-
na
Jukka Uusi-Kouvo
ja
Punkalaitumen kunnan
edustajana kunnanjoh-
taja.”
MITEN
nopealla aika-
taululla elinkeinotoimin-
tojen uudelleenjärjestely
voisi tapahtua?
”Mielestämme asia on
järjestettävissä puolessa
vuodessa.”
MITEN
Punkalaitu-
men yritykset voivat?
”Monipuoliset palve-
lut löytyvät edelleen. Tu-
levaisuudessa toki uhka-
kuvia löytyy, jos kaikki
keskittäminen kohden-
netaan kasvukeskuksiin.
Eduskunnassa on tällä
hetkellä käsittelyssä mie-
tojen alkoholijuomien
tuominen päivittäistava-
rakauppoihin. Tällä on
myös oma vaikutuksensa,
kun ei tarvitse lähteä nii-
tä hakemaan kauempaa,
koska monesti samalla os-
tetaan myös päivittäista-
varaostokset. Pienillä asi-
oilla on merkitystä.”
SASYP-OSAKKUUS
Punkalaitumen Yrittäjät antaa
yrityspalvelulle arvosanan 7
”Vastuu elinkeinojen järjestämisestä on kunnanjohtajalla.”
Sijoita Suomeen
Uudella Suomi nousuun -hankkeellamme haluamme kiinnittää huomiota
kotimaisiin yhtiöihin ja rohkaista sijoittamaan Suomeen. Siksi voit nyt:
1. Käydä kauppaa maksutta kauttamme Helsingin pörssissä
noteerattujen suomalaisten yhtiöiden osakkeilla (31.3.2016 asti)
2. Osaketutkimuksemme avulla kehittää osaamistasi Suomeen
sijoittamisesta (31.3.2016 asti)
3. Ostaa Suomeen sijoittavia osakerahastojamme merkintäpalkkiotta*.
#suominousuun #sijoitasuomeen
* Lue tarkemmat ehdot osoitteesta op.fi/suominousuun
OP
Kiikoinen, Mouhijärvi, Punkalaidun,
Sastamala ja Satakunta
NYT LÄHTEE
HALVALLA!
Hinta max 10,-/vaate
VAATEMARKKINAT
19.2. alkaen
niin kauan kun tavaraa riittää
Pidä kiirettä, parhaat viedään käsistä!!
Laaja valikoima kotimaista laatua
(ent. Vammalan Siivoushuolto)
Avoinna: ark. 9-18, la 9-18, su 11-18
* Kotimaista laatudesignia
* Vauvan ja lasten vaatteet
* Paljon Muumi-vaatteita
ja sukkia
* Laaja valikoima sukkia
ja sukkahousuja
* Naisten vaatteet
ONKINIEMENKATU 9, SASTAMALA
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...32
Powered by FlippingBook