8
Keskiviikko 17.2.2016
Karkkulaiset ovat
pankkiuskollisia
▶
OP Tampere nautti menestyksestä laajalla
rintamalla. Uusi konttorinjohtaja uskoo Karkun
vetovoimaan.
•
Minna Isotalo
Karkun Osuuspankin
fuusioituminen osaksi
OP Tamperetta on tuo-
nut mukanaan vain hy-
viä asioita, vakuuttaa uu-
si konttorinjohtaja
Kirsi
Salo
. Emopankilla pyyh-
kii hyvin, asiantijoiden
verkosto on laaja ja omis-
taja-asiakkaiden määrä
on kasvussa.
Salo luotsaa myös OP
Tampereen Hämeenky-
rön toimipaikkaa, ja hän
näkee johtamiensa kont-
torien asiakaskunnassa
paljon yhtäläisyyksiä.
”Molemmissa on asi-
akkaina paljon maa- ja
metsätalouselinkeinojen
harjoittajia. Näen tässä
synergiaetua, ja meillä
on myös tarjolla erityis-
osaamista heidän käyt-
töönsä.”
Karkun Osuuspankil-
la on asiakkaita 1820,
joista omistaja-asiakkai-
ta on 798. Pankki- ja va-
kuutusasiansa toimipis-
teen kautta hoitaa 339
ihmistä.
”Uskon omistaja- ja
keskittäjäasiakkaiden
määrän kasvavan jatkos-
sa, sillä monet pankin
palvelut tulevat silla ta-
valla edullisemmaksi”,
Salo miettii.
■
KARKUN
Osuuspan-
kin asiakasvarat olivat vii-
me vuonna samaa tasoa
kuin edellisvuonna, noin
18 miljoonaa euroa. Tal-
letuksia oli 15, 5 miljoo-
naa ja rahastopääomien
markkina-arvo miljoonan
euron hujakoilla. Matala
korkotaso näkyi siinä, et-
tä rahastojen osuus kas-
voi. Ihmiset hakivat vaih-
toehtoisia ratkaisuja tuot-
toja ajatellen.
Pankin luottokanta
oli 22,4 miljoonaa euroa,
asuntoluottoja oli 16,2
miljoonaa. Salon mukaan
asuntomarkkinatilanne
on Karkussa samanlainen
kuin Hämeenkyrössäkin;
kaupaksi käyvät kohtuu-
hintaiset asunnot, joiden
remontointitarve on vä-
häinen.
”Paljon puhutaan Häi-
jään vetovoimasta, mutta
minä uskon myös Karkun
kiinnostavuuteen. Meillä
on valttina nopea junayh-
teys Tampereelle.”
Salon mukaan Karkun
Osuuspankin asiakkaista
useampi sata asuu muu-
alla. Joukossa on lapsuu-
tensa Karkussa viettäneitä.
”Kotipitäjän ja kotipan-
kin kytkös on ilmeinen.
Sanoisin, että karkkulai-
set ovat pankkiuskollista
väkeä”.
■
KARKUN
konttori on
palvellut asiakkaitaan ku-
ten ennenkin eli maa-
nantaisin, keskiviikkoi-
sin ja perjantaisin. Vaik-
ka Karkku on yhdeksän
kunnan alueella operoi-
van OP Tampereen 13:sta
toimipaikasta pienin asia-
kasmäärältään, ei tulevai-
suudesta tarvitse olla huo-
lissaan.
”OP:n pankkipalvelut
säilyvät Karkussa varmuu-
della vuoteen 2020 saak-
Kirsi Salo ja Mikko Rosenlund kertoivat OP Tampereen kuulumisia Kar-
kun konttorilla.
Juuri sinulle sopivat silmälasit.
-50
%
Kaikki kehykset tai linssit
Sinä päätät kummat haluat puoleen hintaan.
Nyt silmälasien ostajalle optikon
näöntarkastus kaupan päälle.
Varaa aika netissä instru.fi/naontarkastus
tai puhelimitse 09-4241 7000
(pvm/mpm)
0
€
Myös
kevään
uutuudet!
Kehykset tai linssit -50% -tarjous koskee koko silmälasikehys- ja silmälasilinssivalikoimaa. Ei voi yhdistää
muihin tarjouksiin. Valikoima vaihteleemyymälöi äin. Tarjous voimassa silmälasien ostajalle 13.3.2016 asti.
ka. Sen jälkeen tilannet-
ta arvioidaan asiakkaiden
tarpeiden mukaan”, OP
Tampereen toimitusjoh-
taja
Mikko Rosenlund
sanoo.
Rosenlundilla oli per-
jantaina järjestyssä ti-
laisuudessa vain myön-
teisiä kuulumisia ker-
rottavanaan. OP Tam-
pereen pankkitoimin-
ta kasvoi lähes kaikilla
osa-alueilla. Varallisuu-
denhoidon, säästämi-
sen ja sijoittamisen pal-
velut jatkoivat nousu-
kiidossa, ja uusia asun-
toluottoja nostettiin
kiihtyvään tahtiin, 19
prosenttia enemmän
kuin vuotta aiemmin.
OP Tampereen vertailu-
kelpoinen liikevoitto kas-
voi 11,3 prosenttia 25,9
miljoonaan euroon. Tu-
loksesta palautui 89 500
omistaja-asiakkaalle en-
nätysmäärä bonuksia:
10,8 miljoonaa euroa.
TYHJENNYSMYYNTI!
!
Loimijoentie 3
HUITTINEN
p. 02-569 720