15
Torstai 31.3.2016
•
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Vanhat naapurit
ja muut muistot
•
Ulla Toiviainen
Muistan kuinka...
Koukkusen tienpäässä
morjesteltiin Kaijan kans-
sa ohi ajaville autoille-
ja kerättiin morjestuksia.
Se voitti kummalle enem-
män morjestettiin takai-
sin. Kuljettiin pitkin Kii-
kan raittia toisiamme iki-
vanhoissa lastenvaunuis-
sa tuupaten. Myllättiin
Riennon paperivarastolla,
joka nyt on purettu ja ti-
lalla on pyörätie.
■
PELTONIEMEN
Vo-
te-enolta hain usein Apu-
lehden meille luettavak-
si. Se tuli meille puolik-
si, säästäväisiä kun oltiin.
Kummisedällä oli myös
koirat Siru ja Mörkö, joi-
ta kävin katsomassa. Leh-
tisellä oli yleisurheiluki-
sat heidän omassa pihass-
saan. Minäkin sain osal-
listua, vaikka olin pal-
jon nuorempi! Maija-Lee-
na ompeli Terja-nukelleni
mekon, joka on vieläkin
tallella. Mieleen on myös
jäänyt kuinka leikkasin ko.
nuken otsatukkaa salaa
meidän vessassa,ja kuulin
oven läpi kun Unto kävi
kutsumassa meitä heille
kylään.
■
MONET
kerrat kytät-
tiin koska Tyrvis-auto tu-
lee ja haettiin se risteyk-
sen laatikosta. Kävimme
isän ja äidin kanssa ky-
lässä ”Eskolassa”eli Pel-
toniemessä. Miesväki pe-
lasi ”marjapussia” keitti-
ön pöydän ääressä. Rei-
no-enolla käytiin myös
nuutipukkeilemassa ja
olisi pitänyt muka lau-
laakin... Jarkon Helenan
kanssa käytiin katsomas-
sa hevosia Ruotsilan kar-
tanon talleilla. En voinut
ymmärtää että joku syö
hevosen kanssa samaa
tikkaria... hevoshullu tie-
tenkin. Houtulta haet-
tiin kananmunia. Ja ajett-
tiin polkupyörillä ympä-
ri pihaa. Minä ajoin velje-
ni pyörällä tangon välistä,
kun en muuten ylettynyt.
- En kylläkään kananmu-
nien kanssa.
■
JOKISIVUN
koulu(käsi
lippaan): aika entinen ei
koskaan enää palaa... voi
niitä joulujuhlia kun il-
massa oli jännitystä. Ja
päällä naapurin Sannin
tekemä mekko -jälleen.
Tästä koulusta riittäisi ta-
rinaa...fluoritädin käyn-
neistä liikennekilpailui-
hin, raittiuskilpakirjoi-
tuksista hiihtokilpailuihin
jne. Koulu-TV:tä unohta-
matta, jota mentiin kat-
somaan vanhalle koululle.
Talkoilla kerättiin myös
keräyspaperia.
Koulusta käytiin myös
hiihtoretkellä Paahtan-
kallioilla. Paistettiin mak-
karaa hiihtomajalla, jota
ei valitettavasti enää ole...
Kerran kun tultiin Ellun
kanssa koulusta pyörillä
Houtun mutkassa, minä
tulin takana ja huusin El-
lulle, että ”kato”. Ja Ellu-
han kääntyi katsomaan;
meikäläistä ei näkynyt
missään. Olin laittanut
kädet ristiin sarville ja sil-
loin mentiin...ojaan mei-
naan.
■
PESISILLAT
Jokisivun
koululla oli parasta! Lä-
heisten maatalojen tuok-
sut kruunasivat illan... ja
se sama tuoksu tuo edel-
leen pesisillat mieleen.
Kesäisin oltiin Vasikka-
mäessä vanhalla maakel-
larilla suulin takana. Si-
sään ei uskallettu men-
nä ja parempi olikin, kos-
ka se oli sortumispisteessä.
Siellä kuitenkin oli vähin-
täänkin salakuljettajien
kätköpaikka...mielikuvi-
tus kun laukkasi jälleen.
Iso-Eskolan hurjat ka-
sakkatarinat lähtivät lauk-
kaamaan E. Peltosen an-
siosta, kun ilta-aurinko
paistoi autiotalon ikku-
noihin, joita katselin huo-
neeni ikkunasta.
■
MIELESSÄ
on myös
kun lapsena mentiin ui-
mapatjanvalloitusta. Eli
tuupittiin toisiamme ui-
mapatjalta pois ja koitet-
tiin itse vallata se. Muka-
na olivat Kotajärven sisa-
rukset, jotka olivat lomal-
la mummulassa Hujulla.
Ja kun laiturinpäästä hy-
pättiin uimaan ja sanot-
tiin:1,2, 3, istu isän pol-
vel, äiti sanoi älä istu, isä
sanoi istu vaan, ja näin si-
tä istutaan:MOLSKIS!
Tarina kertoo, että eräät
ne putos polkupyörillä jäi-
hin, eli meidän Velkka-
ri, J.Koskinen ja J.Pihlava.
Tämä tarina on tosi!
Hujulla leikin myös Sa-
rin kanssa. Heillä oli hie-
no afgaaninvinttikoira,
Agata-nimeltään. Se jäi
auton alle, kuten meidän
Ressu-koirakin. Meillä oli
aina kissoja.Kerran eräs
kissa teki pennut nuken-
vaunuihini leikkimökkiin.
■
HOUTUN
lahdella tuli
soudeltua ja huudatettua
mankkaa veneessä. Har-
rastuksiin kuului myös ki-
villä hyppely kotirannas-
ta Pappilansaareen. Joku
kerran mulaskin, vai mi-
tä Laku? Kun vedet oli to-
si matalalla(nykyään mel-
kein aina!) seurattiin nä-
kinkenkien tekemiä van-
oja.
Pappilansaaressa pe-
lattiin lentopalloa puru-
kentällä kesäiltoina, ker-
ran viikossa, muistaakse-
ni. Seurakunta oli sekalai-
nen...parhaimmistoa siis!
Muut olivat varttuneem-
paa väkeä. Se oli hienoa
aikaa!
Vähän kun harppasen
pitemmälle niin... käytiin
myös Jokelan rannassa
onkikilpailuissa. Menes-
tystä ei tainnut tulla, mut-
ta muuten oli mukavaa!
Heikkilän Annelille tar-
josin kerran leikkimökil-
läni itse keksimääni herk-
kua; lehtisalaatin lehti,
jonka sisälle laitettiin pu-
naisia viinimarjoja ja tilliä,
käärittiin rullalle ja a vot.
■
TAPIN
kanssa katseltiin
keittiön ikkunasta tielle ja
arvuuteltiin minkä väri-
nen auto tulee seuraavak-
si ja pisteet sai se joka ar-
vasi oikein. Sitten mentiin
olohuoneessa länkkäriä ja
inkkaria. Toisella oli länk-
käriukot ja toisella inkka-
rit. Ne laitettiin takan reu-
nalle pitkin poikin ja am-
muttiin vuorotellen toi-
sen ukkoja isoilla kumi-
nauhoilla. Kumpi sai vas-
tapuolen ukot ammuttua
ensin, voitti leikin.
■
ETEISESSÄ
pelattiin
coronaa Ala-Pappilan poi-
kien kanssa. Iltaisin talvel-
la laskimme Tapin kanssa
kotimme tienpäästä pul-
kalla kilpaa autojen kans-
sa... aina kun näkyi au-
ton valot pikatieltä päin
tai sillalta, silloin piti läh-
teä satalasissa alas mäkeä
rinteen taakse maastoutu-
neena ennen kohdalle eh-
tivää autoa. Usein muka-
na oli Pakke, joka oli en-
simmäisenä ylhäällä...
■
LISÄÄ
muistoja tu-
lee mieleen, mutta täs-
sä oli muutamia. Monta
jää mainitsematta, mut-
ta mielessä ootte kaik-
ki, mammat ja ukit mu-
kaan lukien. Nyt on ko-
titalo myyty, mutta hie-
not muistot ovat tallella.
Naapureista joiden kans-
sa oltiin tekemisissä. Me
oltiin me! Pikkuhiljaa ta-
lot ovat vaihtaneet omis-
tajaa pakon sanelemana
tai muuten.
Vanhaa laulua lainatak-
seni, jonka uudesta sanoi-
tuksesta vastaa edesmen-
neet äidin sisarukset, Mil-
ja ja Reino: ”seilaa Joki-
sivun kansa, urhoollisna
lautoillansa, tyynet, myrs-
kysäät”.
Lukijan
juttu
Osaava uudistaja
voisi näyttää tietä
muille kunnille
Sastamalan kaupunki teki yllättävän
hyvän tuloksen viime vuonna, 3,7 mil-
joonaa euroa. Se on enemmän kuin hy-
vin, kun väliin tilinpäätös oli menossa
jo reippaasti miinukselle jossakin vai-
heessa vuotta. Tosin kaupungin erityis-
tehtävähän ei ole tehdä huipputulosta,
vaan tarjota asukkailleen huippupalve-
luja. Melkoinen yhtälö niukilla varoilla.
Silti sitä tulostakin tarvitaan, jotta rahat
riittävät myös vaikkapa katuremonttei-
hin. Edelleen se Toravantie.
Tulos ei kuitenkaan syntynyt itsestään.
Siihen tarvittiin rutkasti töitä ja hieman
onnea. Päätöksiä tuottavuuden tehos-
tamisesta ja säästöistä runnasivat luot-
tamushenkilöt johtavien virkamiesten
avustuksella. Tärkeä juttu.
Mutta varsinainen työ tehtiin huomat-
tavasti alemmilla, mutta tärkeämmillä
tasoilla. Tuloksesta suuren osan hieroi-
vat kaupungin kaikki työntekijät yhteis-
voimin. Vähemmillä rahoilla he takasi-
vat kaupunkilaisille palveluja niin, että
palvelutaso ei romahtanut. Työntekijöis-
tä riippumattomista syistä joitakin pal-
veluja on toki kavennettu tai ainakin ri-
maa nostettu. Ei vielä vakavasti, mutta
entäpä tulevat vuodet?
Kaupunki muisti työntekijöitään hyväs-
tä palvelutuotannosta, säästöistä ja tu-
loksesta 40 euron liikunta- ja kulttuuri-
seteleillä, yhteensä 80 000 eurolla. Se on
noin 2,2 prosenttia vuoden 2015 tulok-
sesta. Olisikohan kohtuullista, kun tu-
los on noinkin hyvä, niin palkkio nousisi
vaikkapa 10 prosenttiin. Se tietäisi viime
vuodelta 185 euroa työntekijää kohden.
Hieman reippaamman palkitsemisen es-
teenä on maan tapa. Yleisesti kunnissa
ei ole tapana palkita kovin avokätises-
ti, jos laisinkaan, henkilökuntaa. Sasta-
mala on julistautunut osaavaksi uudis-
tajaksi. Palkitsemiskäytännössä kaupun-
ki voisi osaavan rohkeasti näyttä tietä
muille kunnille.
