Alueviesti 24-2016 - page 11

11
Keskiviikko 15.6.2016
SM-OSAKILPAILU
”Seuraamme hyviä suorituksia,
emme ihannoi ulosajoja”
Rallikisa veti miehet Tampereen suunnalta Sammaljoelle. Kilpailu
meni hyvin ja sai kiitosta kuskeilta. Tiet laitetaan kuntoon.
Antti Hannu (vas.) ja Pentti Jokinen tulivat erikoiskokeelle yli tuntia ennen ensimmäisen kil-
pa-auton lähtöä.
Veli-Matti Saksi
Yhdentoista aikaan lauan-
taina 11. kesäkuuta Antti-
lankulmantien ja Hou-
hajärventien risteyksen
tuntumassa pystytetään
myyntitelttaa. Sammaljo-
en Nuorisoseuran makka-
ranmyyntikomppania val-
mistautuu Enset Oy SM-
ralliosakilpailuun neljän-
nellä erikoiskokeella.
”Talkoissa ollaan tääl-
lä kotiseudulla, josta
olen kotoisin. Kymme-
nen vuotta meni Turus-
sa, mutta paluumuuttaja-
han minusta tuli. Makka-
raa ja lippuja on tarjolla”,
kertoo grillimestarina hää-
räävä
Juha Huhtaniemi
.
RISTEYKSEEN
on ve-
detty muovinauha, jo-
ka kertoo, että autoilla
ei enää teille pääse. Tur-
vallisuutta vahtii Urjalan
Urheiluautoilijoitten kol-
mikko
Jussi Pohjamies
,
Jari Viitasaari
ja
Timo
Virtanen
.
”Pidämme huolta, että
kaikilla on turvallista. Jos
joku katsoja menee vaa-
ralliseen paikkaan tai liik-
kuu tiellä, niin opastam-
me turvallisempaan paik-
kaan. Vahdimme myös,
että rallireitille ei pääse
autoja”, valaisee hommaa
Jussi Pohjamies.
Rallit kuuluvat miehen
vankkoihin harrastuksiin.
”Ensi viikonloppuna
menen itse kisoihin. Tuon
Jarin kanssa lähdetään
Jämsään ajamaan.”
ERIKOISKOKEEN
en-
simmäinen auto lähtee
liikkeelle noin seitsemän
kilometrin päästä kello
Veli-Matti Saksi
Sastamalan Autourheili-
joitten ja Huittisten Ur-
heiluautoilijoitten yh-
teinen voimanponnis-
tus onnistui hyvin. Ral-
lin SM-osakilpailu sai
kiitosta etenkin kuljet-
tajilta.
”Muun muassa
Ole
Veiby
, joka voitti, kehui
reittiä hienoksi. Ja hä-
nellä on vertailukohtia
ympäri maailman”, sa-
noo tyytyväisenä kilpai-
lun johtaja
Jari Tuomis-
to
Sastamalan Autour-
heilijoista.
Osakilpailun järjes-
telyihin osallistui noin
900 ihmistä eri puolil-
ta Sastamalan ympäris-
töä. Tuomiston mukaan
opiksi tuli se, että enem-
män tarvitaan.
”Liikenteen ohjaukses-
sa ja kilpailukeskuksessa
oli hieman liian vähän
porukkaa. Se ei näkynyt
kilpailijoille tai yleisöl-
le, mutta osa talkoolai-
sista joutui tekemään ai-
ka paljon töitä.”
TURVALLISUUS
oli
rallin ykkösasia. Se to-
teutui niin yleisön kuin
autokuntienkin osalta.
”Vakavia ulosajoja ei
sattunut. Yhden kerran
lähetimme ambulanssin
liikkeelle, sitäkään ei hä-
lytysajona. Ambulans-
si meni ensimmäisel-
le erikoiskokeelle hake-
maan ulosajaneen kul-
jettajan tarkempiin tut-
kimuksiin, koska kuljet-
tajalla oli sitä vaativia
tuntemuksia. Ulosajoja
tapahtui, mutta ei nor-
maalia enempää”, luon-
nehtii Tuomisto.
Hänen mukaansa ral-
lin jälkihoitoa on jo osit-
tain tehty teitten osalta
ja ne jatkuvat.
”Kun on kuivat kelit,
niin nyt laitetaan pa-
himmat paikat kuntoon.
Töitä jatketaan myö-
hemmin. Destia hoitaa
jälkikunnossapidon.”
VAIKKA
SM-rallin
osakilpailun järjestämi-
nen on suururakka, niin
Jari Tuomisto paljas-
taa, että lisää on luvas-
sa. ”Olemme hakeneet
osakilpailua ensi vuo-
delle, vaikka toivomme
saavamme oikeudet vas-
ta vuodelle 2018. Haku
piti vain tehdä jo nyt,
koska kisoja haetaan
vuodeksi eteenpäin.
Toki pystymme järjes-
telyihin jo ensi vuonna,
mutta hengähdystauko
on paikallaan.”
Tuomisto kiittelee yh-
teistyökumppaneita. Il-
man heitä ralli olisi jää-
nyt toteutumatta.
”Kaupungin, tienhoi-
tokuntien, yritysten ja
erityisesti erilaisten ky-
läyhdistysten kanssa
asiat ovat hoituneet su-
juvasti.”
Kahden vuoden kuluttua uudelleen
12.24. Jo ennen erikoisko-
keella liikkuu turva-auto,
VIP-auto ja nolla-autoja.
Ne saavat hyväksyviä kat-
seita tamperelaiselta
Antti
Hannulta
ja sahalahtelai-
selta
Pentti Jokiselta
, kun
kaksikko nauttii termos-
pullokahveita tuntia en-
nen erikoiskokeen alkua.
”Pitää tulla hyvissä
ajoin, että saa parhaat pai-
kat. Jyväskylän ajoissakin
joutuu muitten taakse, jos
tulee viime tipassa”, tote-
aa Pentti Jokinen. Sasta-
mala ei ole mitenkään tut-
tua seutua miehille.
”Tämä Sammaljoen
paikka valikoitui siksi, et-
tä se on lähin katsomis-
paikka Tampereen suun-
nalta. Hyvä paikkahan tä-
mä on, koska tuossa on
90 asteen vinkkelimutka”,
miettii Antti Hannu.
Jokisella on takana ralli-
en seuraamista jo 1950-lu-
vulta ja Hannulla 1960-lu-
vulta.
”Näissä ralleissa on vain
sellainen tunnelma, että
katsomaan pitää lähteä.
Seuraamme hyviä suo-
rituksia, emme ihannoi
ulosajoja”, vakuuttavat
miehet selkänojallisista
retkituoleistaan.
Tulokset:
/
content/fi/1/10092/Tulok-
set.html
Sastamalan kaupungin
pyöräilykampanja 2016
Kuntopyöräilykampanja polkaistiin käyntiin vappuna
ja toukokuun aikana kertyi 4 778 merkintää. Palkinnon
voittivat
Kalle Lehtimäki
,
Pirjo Punta
,
Raili Satola
,
Eina-
ri Mäkelä
,
Ilkka Uotila
,
Mirja Ryyppä
,
Mira Ylipekkala
ja
Mauri Ylikoski.
Palkinnot voi noutaa liikuntatoimistolta, Vinkin vapaa-
aikakeskuksesta.
Lisätietoja va. liikuntapäällikkö Jari Aho 050 5971 464.
liikuntapalvelut
Naapurien kuuleminen
Kiinteistöosakeyhtiö Kuntomäen
maisematyölupahakemukseen
Kiinteistöosakeyhtiö Kuntomäki hakee maisematyölu-
paa metsän hakkuuseen kuntoradan alueella kiinteis-
töllä 790-421-5-1, Hoikantie 5.
Lupahakemus liitteineen on nähtävänä Sastamalan kau-
pungin rakennusvalvontatoimistossa ma-pe klo 9.00 –
15.00.
Edellä mainitun hakemuksen johdosta varataan naa-
pureille mahdollisuus kirjallisten huomautusten teke-
miseen. Mahdolliset huomautukset on toimitettava
29.6.2016 klo 15.00 mennessä rakennusvalvontatoimis-
toon, osoite Aarnontie 2, II kerros, PL 23, 38201 Sasta-
mala.
15.6.2016 Rakennusvalvonta
Uusia tontteja varattaviksi
Sastamalassa
Varausten peruuntumisen vuoksi asetetaan seuraavat
tontit uudelleen varattaviksi tarjousten perusteella:
Vammalassa
- Iisan alueella Joosuankujan varressa omakotitalotontti,
pinta-ala 1 139 m
2
ja pohjahinta 15 946 € sekä
Mouhijärvellä
- Mätikön alueella omakotitontit Rajalantien varressa,
pinta-ala 1 351 m
2
, pohjahinta 30 000 € ja Rajalankujan
päässä, pinta-ala 1 136 m
2
, pohjahinta 30 000 €.
Tarjoukset on jätettävä kaupungin verkkosivujen kaut-
ta tai postitse maanantaina 27.6.2016, kello 15.00 men-
nessä. Määräajan jälkeen vapaaksi jäävät tontit vara-
taan pohjahinnoilla.
Tarkemmat tiedot tonteista kaupungin verkkosivulla:
kohdassa
ASUMINEN JA RAKENTAMINEN/+Tontit. Lisätietoja an-
taa maankäytön karttapiste, Aarnontie 2 A II kerros,
Ullamaija Niemi-Sankari, puh. 040 138 2055, ullamaija.
tai Arto Vuorijärvi, puh. 050
330 1441
Postiosoite: Sasta-
malan kaupunki, Maankäyttö, PL 23, 38201 Sastamala.
Sastamalan
kaupunginvaltuuston kokous
pidetään Sylvään koulun auditoriossa maanantaina
20.6.2016 kello 18.00. Kokouskutsu ja kokouksen esitys-
lista ovat nähtävänä Sastamalan kaupungin ilmoitustau-
lulla kaupungintalolla, Sastamalan pääkirjastossa, Kii-
koisten, Mouhijärven, Suodenniemen ja Äetsän kirjas-
toissa sekä Sastamalan kaupungin kotisivuilla
-
tamala.fi .
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä Sasta-
malan kaupungintalolla, 3. kerros Hallinto, maanantai-
na 27.6.2016 kello 9-15.
Käsiteltävät asiat
17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
19 Hallintosäännön päivittäminen
20 Sastamalan koulutuskuntayhtymän perussopimuksen
muuttaminen
21 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakerto-
mus vuodelta 2015
22 Sastamalan kaupungin arviointikertomus vuodelta
2015
23 Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolaa koskeva
tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastus-
kertomus vuodelta 2015
24 Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolaa koskeva
arviointikertomus vuodelta 2015
25 Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016
26 Kiikan/Keikyän alueen ikäihmisten asumispalvelut
27 Elinkeinopalvelujen järjestäminen 1.1.2017 lukien
28 Sastamalan kaupungin organisaatiouudistus 1.6.2017
lukien
29 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Huittisten
Puhdistamo Oy:n lainoille
30 Vuosiraportti 2014-2015 Sastamalan kaupungin asuk-
kaiden terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteute-
tuista toimenpiteistä
31 Huhtikuun 2016 osavuosikatsaus ja talousarviomuu-
tokset
32 Vuosien 2017-2019 taloussuunnittelun linjaukset
33 Kaupungin ostolaskujen avaaminen nähtäville inter-
netissä, valtuustoaloite
Sastamalassa 14. päivänä kesäkuuta 2016
Ulla Yli-Hongisto kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...28
Powered by FlippingBook