Alueviesti 31-2016 - page 15

15
Keskiviikko 3.8.2016
Veli-Matti Saksi
Ulkopuolinen kokee
Sastamalan rikkaaksi
maaseutu-
kaupungiksi
Eräs nokialainen henkilö piipahtelee Sas-
tamalassa muutaman kerran vuodessa.
Matkoillaan hän vertailee kotikaupunki-
aan ja vierailukohdetta avoimin silmin.
Kotipaikkansa eduksi hän laskee Tampe-
reen läheisyyden. Ison veljen palvelut ve-
tävät ajoittain puoleensa. Tampereelle on
helppo sujahtaa, koska matka on lyhyt.
Mutta siihen ne kehut sitten kotikunnan
osalta jäävätkin.
Sastamalaa hän pitää rikkaana maaseu-
tukaupunkina. Ja vierailija ei tarkoita ra-
haa, vaan kaikkea muuta. Erityisesti hän-
tä viehättää Vammala, jossa näkyy selke-
ästi Nokiaa enemmän kaupunkimainen
keskusta. Tosin sitä kävelykatua hän kai-
paa ytimeen, mutta ymmärtää kivijalka-
kauppojen ongelmat, jos autolla ei pää-
se lähelle. Tulevan City-marketin hän us-
koo virkistävän kaupunkia ja aikoo itse-
kin siellä asioida, ainakin joskus.
Vammalan kivijalkakaupoille hän toivoo
lujaa uskoa tulevaisuuteen, sillä erikois-
puoteja tarvitaan. Maailmalla on jo jon-
kin verran vedetty takapakkia jättimarke-
teitten suhteen, koska ihmiset ovat jälleen
alkaneet kaivata palvelua.
Nokialaisen mielestä Sastamalasta löytyy
kaikki, mitä pitääkin. Liikuntaihmisenä
hän ihastelee aina liikuntapaikkatarjon-
taa, joka 25 000 asukkaan kaupungissa
on loistava. Uimahallin puutteen hän on
laittanut merkille, mutta uskoo sen vielä
syntyvän. Suurimman ihastuksen kohtee-
na hänellä on Lakesiden kaksi loistavaa
golfkenttää Karkussa. Aina hän ihmette-
lee, kuinka on mahdollista, että Sastama-
lassa on kaksi maan huippuihin lukeutu-
vaa kenttää, joita hänkin mieluusti käyt-
tää, koska on golfin vannoutunut pelaaja.
Kuntapolitiikkaa hän seuraa tukevasti,
niin Nokian kuin Sastamalankin. Häntä
kummastuttaa Sastamalan poliitikkojen
valtaisa halu etsiä ratkaisuja niin sano-
tun konsensuksen kautta. Hän toivoisi rä-
väkämpää otetta valtuutetuilta ja enem-
män äänestyksiä. Niitä hän pitää demo-
kratian kulmakivinä.
Ja sitten kiitos sille, jolle se kuuluu. Kuta-
lantien ja Hautaantien risteyksen tienviit-
ta jököttää uljaasti pystyssä.
SAKSI
TUT
HÄIJÄÄN MARKKINAT
Metrilakunmyyjä
Ari kehuu ihmisiä
välittömän mukaviksi
Taina etsii aina jotakin käyttötavaraa.
Lace nuuhkii kirsullaan herkkutuoksuja.
Veli-Matti Saksi
Heti aamuyhdeksältä, kun
Häijään Markkinat avau-
tuivat 44. kerran, kyseltiin
Ari Rajalan
isännöimäl-
lä metrilakukojulla herk-
kuja. Kaksi naista halusi
sunnuntaiaamun kunni-
aksi maistella erimakui-
sia ja värisiä lakupötköjä.
Kaupat syntyivät.
”Nykyisin riittää vaih-
toehtoja niin paljon, et-
tä on mahdotonta sanoa,
mikä maku tai väri on suo-
situinta. Meilläkin Harri’s
Candylla on yli 70 ma-
kuvaihtoehtoa”, kehai-
see Ari.
Hänellä on takanaan
yli kolmekymmentä vuot-
ta metrilaku- ja karamel-
likauppaa markkinoilla
ympäri Suomen. Ulvilas-
sa asuva kauppias liikkuu
mieluusti Pohjois-Suo-
men markkinoilla, mut-
ta myös Porin lähistön ta-
pahtumissa.
”Häijään Markkinoil-
la olen käynyt yli kaksi-
kymmentä kertaa. Tänne
on hieno tulla. Maaseu-
tupaikkakunnalla ihmiset
ovat välittömän mukavia.
Ihmisiin saa helposti kon-
taktin”, kehaisee Ari.
KYLÄNRAITIN
var-
relle on sunnuntaiaamu-
tuimiin koottu noin sata
myynti- ja esittelykojua.
Suhteellisesti eniten oli
metrilakun ja karamel-
lien myyjiä. Ja tietenkin
myytiin markkinaväelle
myös makkaraa ja muik-
kuja, eikä puutetta ollut
erilaisista pientarvikkeis-
takaan ja koruista. Olipa
tarjolla aurinkoenergi-
aan liittyviä paneeleita-
kin.
Nokian Siurossa asuva
Taina Rinne
kulkee Ky-
länratilla Lace-koiransa
kanssa. Lace on border-
collienarttu, joka on aina
emäntänsä matkassa.
”Tämä taitaa olla nel-
jäs tai viides kerta näillä
markkinoilla. Tästä on tul-
lut tapa. Ja pitäähän sitä
naapurikylän markkinoi-
ta kannattaa. Etsin tääl-
tä, kuten kirppiksiltäkin,
käyttötavaraa. Joka vuo-
si olen hankkinut esimer-
kiksi pakastepusseja”, ker-
too Taina.
Lace nuuhkii innok-
kaasti ympäristöä. Kun
koira katsoo jotakin ih-
mistä silmiin ja kohde
huomioi asian, niin pal-
kintona on vou, vou ja
hännän heilutus.
”Näillä markkinoilla mi-
nä luotan kirsuuni. Kyllä
makkara tuoksuu hyväl-
tä. Tuo emäntäni on niin
mukava, että varmasti tä-
näkin vuonna saan mak-
karanpalan, tai sitten her-
neenpalkoja. Nekin kel-
paavat”, haukahtelee La-
ce.
HÄIJÄÄN
Markkinoi-
den järjestysluku oli 44.
Järjestäjänä on nykyisin
Mouhijärven Yrittäjät jo
kymmenennen kerran. Ai-
emmin Kylänraitin mark-
kinahumusta vastasi Mu-
seo- ja kotiseutuyhdistys.
”Otan vastuun mainos-
lauseesta, jossa sanottiin,
että tänä vuonna sataa
vähemmän kuin viime
vuonna. Ja ainakin vielä
lause pitää paikkansa”, to-
tesi Mouhijärven Yrittäji-
en puheenjohtaja
Mikko
Rauva
tervehdyspuhees-
saan.
Piti paikkansa.
Ari Rajala on myynyt merilakua Häijään
Markkinoilla yli kaksikymmentä kertaa.
Taina Rinne ja Lace viihtyvät Häijään Markkinoilla.
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...32
Powered by FlippingBook