17
Keskiviikko 26.10.2016
Vieraskynä
•
Anne Ojala
Emt ja fyi -
äikänmaikka
aitiopaikalla
Muodikasta on huokailla, kuinka nuorison
kielenkäyttötaidot vain heikkenevät koko
ajan. Olen työssäni nähnyt, kuinka pilkut ja
pisteet puuttuvat, aikamuoto vaihtelee epä-
johdonmukaisesti tai puhe- ja kirjakieli sot-
keutuvat iloisesti keskenään. Opettaja huo-
kaa, kuluttaa punakynää ja korjaa sinnik-
käästi. Usein tuntuu siltä, että kielenkäyttö-
säännöt osataan kyllä, mutta niiden noudat-
tamista ei pidetä tärkeänä.
Tavoite kuitenkin olisi koulussa kasvattaa
nuoret yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisik-
si. Tähän kuuluu hyvän kirjakielen hallinta.
Miten voi tehdä työhakemuksen tai täyttää
vaikkapa Kelan lomakkeita, jollei osaa esittää
asiaansa selkeästi ja johdonmukaisesti? "Kie-
len selkeys kertoo ajattelun selkeydestä", tote-
si jo oma lukioaikainen äidinkielen opettaja-
ni. Tämän näkemyksen minäkin allekirjoitan.
Kysymys hyvästä kielenkäytöstä on mielen-
kiintoinen. On varmaankin sinnikkään kou-
luopetuksen tulosta, että moni aikuinen pitää
vain sanojen kirjakielisiä muotoja ”oikeana
suomena”. Tämä käsitys on kuitenkin virheel-
linen. Oikeastihan suomen kieli elää todella
moninaisena mitä erilaisimmissa kielenkäyt-
tötilanteissa. Kuunnellaan esimerkiksi kau-
punginvaltuuston kokousta, Pokémonin pe-
laajien keskustelua tai vaikkapa torilla kuulu-
misia vahtavien tyrvääläisten puheenpartta!
Samanlainen kielenkäyttö ei kuulu eikä edes
sovi kaikkiin tilanteisiin. Hyvä kielenkäyttä-
jä ottaa tilanteen haltuun aina juuri senhet-
kiseen tilanteeseen sopivalla kielellä - suulli-
sesti tai kirjallisesti.
Ovatko nuorison heikkenevät kielitaidot ko-
ko totuus? Moni nuori kirjoittaa koulussakin
todella hyviä tekstejä, mutta nuorisolla on
myös aivan omat kielenkäytön alueensa kes-
kinäiseen kommunikointiinsa. Nuoret käyttä-
vät hyvin taitavasti kuvallista viestintää: hy-
miöitä ja emojeja. Näiden viestien monet sä-
vyt eivät kuitenkaan välity tähän maailmaan
vihkiytymättömälle, ja lukioikäinen tyttäreni
välillä vähän alentuvasti oikookin minua täl-
lä alueella. Olin johonkin Whatsapp-viestii-
ni liittänyt jonkinlaisen nauravan hymynaa-
man. Mielestäni se oli vain - no, iloinen naa-
ma. Tyttäreni kuitenkin valaisi minua juuri
tämän naaman ilmaisemista vivahteista niin
mutkikkaalla selityksellä, että se ei edes jää-
nyt mieleeni.
Toinen asia, jota en luultavasti opi hallitse-
maan, ovat lukuisat nuorison käyttämät ly-
henteet. Lähes poikkeuksetta nämä tulevat
englannista (paitsi emt - emmäätiä). What-
sapp-kielessä lyhentäminen on järkevää ja
nopeuttaa viestintää, mutta jotenkin tuntuu,
että kun ok lyhentyy pelkäksi k:ksi, saavutet-
tava hyöty on jo aika vähäinen. Kerran vas-
tasin johonkin tyttäreni viestiin "K", kun muis-
tin, että se on sama kuin OK. Sain välittömäs-
ti vastauksen: "Ootko ärtyny jostain?" Pelk-
kä K tarkoittaakin siis paljon muuta kuin OK.
Ope pysyköön lestissään, vai miten se sanon-
ta nyt menikään?
Keski-ikäinen opettajatäti hallitsee kirjakielen
vivahteet ja ainakin luulee osaavansa kirjoit-
taa kolumnin, mutta lyhenteiden ja emojien
maailmassa samainen opettajatäti suunnis-
taa suunnilleen yhtä sievästi kuin se kuului-
sa norsu posliinikaupassa. Fyi. For your in-
formation.
Kirjoittaja on Sylvään koulun äidinkielen ja kirjal-
lisuuden lehtori.
PÄÄMAJA
Modistimestari
rakasti työtään
▶
Tornihuvilan hattunäyttely kertoo tyrvääläisen
muotiliikkeen elämästä.
Raija Mäkinen näyttää miten huopahattu
muokataan uuteen uskoon. Taustalla kuva,
jossa Raija palvelee asiakasta liikkeessään.
•
Minna Isotalo
On piisaminnahkapäähi-
ne, pillerihattu, sametti-
baskeri, näyttävä lieri ja
pikkumusta kalotti. Arkea
ja juhlaa, häitä ja hauta-
jaisia, yltäkylläisyyttä ja
pula-ajan kierrätysmate-
riaaleja.
Hatuista on monek-
si, tietää modistimesta-
ri
Raija Mäkinen
, jonka
tarinarikkaaseen hattu-
kokoelmaan voi tutustua
Tornihuvilassa 7. tammi-
kuuta saakka.
Sastamalan seudun mu-
seon PääMaja-näyttely on
kunnianosoitus modistien
ammattikunnalle. Modis-
tit ovat tehneet paitsi hie-
noja töitä, myös taidetta
ja kulttuuria. He ovat an-
taneet naisille itsetuntoa.
"Näyttelyn hatut eivät
kerro vain eri vuosikym-
menten muodista, vaan
myös käsityöperintees-
tä ja yrittäjyydestä", sum-
maa Mäkinen, jonka muo-
tiliike palveli asiakkaita
Vammalassa vuoteen 2005
saakka.
■
MIKÄ
hattujen teke-
misessä kiehtoo Raija Mä-
kistä?
"Se vaan oli ja on minul-
la sydämessä. On koukut-
tavaa nähdä, miten lähes-
tulkoon muodoton mate-
riaali saa muodon. Rakas-
tin työtäni."
Mäkinen antaa taidon-
näytteen. Hän nappaa pa-
hasti retkahtaneen ruske-
an huopahatun ja sän-
tää keittiötiloihin kaste-
lemaan sitä. Modisti iskee
vettyneen kangasmöykyn
tukin päälle ja alkaa var-
moin ottein muotoilla si-
tä uudelleen. Kas kummaa,
kohta tekele näyttää jäl-
leen päähineeltä.
"Sota-aikana oli pulaa
kaikesta. Miesten hattuja
muokattiin uusiksi nais-
ten käyttöön ja materiaa-
leja kierrätettiin muuten-
kin."
Sota-aikaan Mäkinen
hääri oppiäitinsä
Bert-
ta Ulvion
liikkeessä. Hel-
sinkiläisen
Anna Jalavan
Muotiaitan pääsuunnitte-
lijana työskennellyt Bert-
ta oli saapunut Tyrvääl-
le 1920-luvun alussa mie-
hensä
Uuno Ulvion
mu-
kana. Vuonna 1924 Bertta
perusti nimeään kantavan
liikkeen Asemakadulle.
Aluksi päähineitä tila-
sivat lähinnä paikkakun-
nan rouvat ja maatalojen
emännät, mutta pian hat-
tujen käyttö levisi kaiken
kansan keskuuteen.
"Bertta olí sellainen tyr-
vääläinen modisti, jonka
täytyi tehdä myös halpaa.
Maaseutu asiakkaana ja
ihmiset, jotka omalla tuo-
tannollaan tekivät rahan-
sa pitämällä kuttuja, lam-
paita ja pieniä omavarais-
taloja. Modistin piti teh-
dä sen mukaan hatutkin",
muistelee Mäkinen.
■
RAIJA
Mäkinen luot-
sasi Bertan perustamaa
muotiliikettä 1950-luvul-
ta tälle vuosituhannel-
le. Putiikin osoite tosin
muuttui vuosien varrella
pariinkin kertaan. Mäki-
nen miettii kaihoisasti ai-
koja, jolloin hatut kuului-
vat arkeen ja juhlaan, nii-
tä käyttivät kaikki.
Mäkisen mukaan asiak-
kaat viihtyivät hattuliik-
Hattukokoelma herättää tunteita laidasta laitaan, sanoo Raija Mäkinen. Taustalla näkyvässä
valokuvassa keskellä, valkoisessa hatussaan on Bertta Ulvio.
keessä, josta löytyi niin
käyttölakkeja kuin uniik-
kejä taideteoksia. Joskus
sovitellessa ja jutellessa
kului tuntikausia.
Mäkinen etsi muotiliik-
keelleen jatkajaa vuosien
ajan, mutta ostajaa ei löy-
tynyt. Hän uskoo silti, että
käsityötaito pysyy.
"On hienoa, että maas-
samme voi edelleen opis-
kella tätä alaa. Ja millaisia
fantasialuomuksia nuoret
tekevätkään!"
Viime vuosina Mäki-
nen on seurannut ilolla,
miten hattujen arvos-
tus on jälleen nousussa.
Ei ehkä vielä Suomessa
ja Sastamalassa, mutta
muualla Euroopan suu-
rissa kaupungeissa kui-
tenkin.
”Tuulipuku- ja pipo-
kulttuuri jyräsi hattutai-
teen. Mutta suomalainen
nainen on silti mahtava",
lausuu modistimestari hy-
myillen.
