2
Keskiviikko 1.2.2017
Pyöreitä
Humaani pappi
ei jaa taivaspaikkoja
▶
▶
”Sastamala on kulttuuripitäjä, jossa uskalletaan
kokeilla uutta ja ylittää rajoja.”
•
•
Minna Isotalo
Ari Paavilainen
syntyi
maanviljelijäperheeseen
Viljakkalaan. Papin am-
matti ei ollut ensimmäi-
senä vanhempien toiveis-
sa, mutta Ari piti päänsä.
”Äitini sanoi, että kan-
nattaa vielä harkita. Pap-
pilan seinät ovat lasia.”
Paavilainen toteaa, ettei
ymmärtänyt äitinsä sano-
ja silloin, mutta asia val-
keni hänelle myöhemmin.
Papin ja kirkkoherran yk-
sityiselämä on suurennus-
lasin alla, onhan hänellä
yhteisössään merkittävä
rooli.
”Sastamalassa en ole ko-
kenut niin suuria paineita,
vaikka huhumylly toimii
täällä tehokkaasti.”
Perättömistä juoruista
Paavilaisen mieleen ovat
jääneet kertomukset hä-
nen sairauslomansa syis-
tä. Kirkkoherra oli mur-
tanut kätensä. Samaan ai-
kaan seurakunnan työnte-
kijöistä yksi oli toipumas-
sa lonkkaleikkauksesta ja
toinen oli satuttanut jal-
kansa.
”Huhuttiin, että vam-
mamme johtuvat siitä, et-
tä olemme hurjastelleet
humalassa autolla ojaan.
Toisen huhun mukaan
olin sairauslomalla, koska
en kestänyt seurakunnan
talousvaikeuksia.”
■
■
Paavilaisen
lapsuu-
denkodissa uskonto oli
luonteva osa elämää, sen
merkitystä ei erityisem-
min korostettu. Ennen
koulutielle astumista poi-
ka vietiin kirkkoon, kos-
ka vanhemmat ajatteli-
vat sen kuuluvan yleissi-
vistykseen. Rippikoulus-
sakaan kristinuskon sa-
noma ei vielä puhutellut.
Sitten Paavilainen tutus-
tui seurakuntanuoriin ja
herätyskristillisyyteen.
Nuoruusvuosien käsi-
tys kristillisyydestä vaikut-
ti olennaisesti siihen, että
Paavilainen avioitui jo ar-
meija-aikana. Teologian
opiskelijasta tuli ensim-
mäisen kerran isä 23-vuo-
tiaana. Paavilainen opis-
keli pikavauhtia, pääsi
kiinni työelämään ja tu-
li isäksi vielä kaksi kertaa.
Villi nuoruus ja opiskelija-
elämä jäi kokematta, mi-
kä ehkä kostautui myö-
hemmin.
”Viidenkympin villitys
tuli minulle nelikymppi-
senä. Eikö siihen kliseises-
ti kuulu avioero ja moot-
toripyörä?” hän hymäh-
tää.
■
■
Paavilaisen
suhtau-
tuminen uskontoon ja
kristittynä olemiseen on
vuosien saatossa muut-
tunut - radikaalisti. Pa-
rikymppisen kirkasot-
saisuus ja ehdottomuus
on karissut aikaa sitten,
ja kirkkoherra tietää, et-
tä harva asia maailmassa
on niin mustavalkoinen,
kuin voisi luulla. Oikeas-
taan fanaattisimmat usko-
vaiset ja uskonnon vastus-
tajat ovat ajattelussaan sa-
mankaltaisia.
”Nuori Ari Paavilainen
varmasti ajattelisi, että vii-
sikymppinen kirkkoher-
ra Paavilainen on huono
pappi.”
Paavilainen palaa mie-
lessään hetkeen, jolloin
hän selaili Tampereella
kansiota, jossa oli ilmaku-
via kaikkialta maakunnas-
ta. Yhdessä oli kuvattu ve-
sistön reunustamaa kau-
punkia. Kauniissa miljöös-
sä näkyi kolme kirkkoa.
”Tunnistin sen Vamma-
laksi, ja samalla mietin,
ettei kuvassa näy lain-
kaan ihmisiä. Uskon, et-
tä Jumala on lähellä mei-
tä jokaista, eikä katsele
meitä kaukaa taivaasta.
Usko toteutuu arkipäi-
vän elämässä ja sen va-
linnoissa. Minun kirkko-
ni ei jaa taivaspaikkoja.
Lähimmäisenrakkaus, ar-
mo ja anteeksianto kuu-
luvat kaikille.”
■
■
Ennen
Sastamalan
kirkkoherran pestiä Paa-
vilainen työskenteli nuo-
risopapin roolissa Tampe-
reella. Kirkon kasvatustyö
ja työ nuorten parissa on
hänelle edelleen tärkeää.
Tampereella Paavilai-
nen koki olevansa kon-
servatiivisen herätyskris-
tillisyyden puristuksessa.
Sastamalassa oli tapahtu-
nut jakautumista naispap-
peuskiistojen takia, mi-
kä loi Paavilaisen mukaan
mahdollisuuden aloittaa
puhtaalta pöydältä. Sas-
tamala ei ollut henkinen
umpio, vaan monella ta-
paa enemmän avoinna
maailmaan kuin urbaani
Hervanta.
”Koin tänne tulon va-
pauttavana. Sastamala on
kulttuuripitäjä, jossa us-
kalletaan kokeilla uutta ja
ylittää rajoja. Me tunnem-
me toisemme, joten mei-
dän on ollut pakko op-
pia hyväksymään erilai-
suutta.”
■
■
Joidenkin
tahojen
mielestä rajoja on rikottu
liiaksikin. Kritiikin sanoja
on kantautunut Paavilai-
sen korviin niin iskelmä-
musiikin, vauvajumpan
kuin Pokémon-jahdin
tuomisesta kirkkotilaan.
”Olen kuitenkin oppi-
nut, että yleensä kieltei-
nen palaute on yksittäisen
ihmisen omasta elämänti-
lanteesta kumpuavaa. Ky-
seessä on harvoin suuren
joukon näkemys.”
Sastamalan seurakun-
nassa kirkkoherra kuuluu
siihen vähemmistöön, jo-
ka vihkisi myös homopa-
reja. Suhtautuminen tasa-
arvoiseen avioliittolakiin
jakaa niin kirkkoa kuin
seurakuntaakin.
”Naispappeuden vastus-
tajien piiri oli pieni, tä-
mä asia on huomattavasti
haasteellisempi. Jännittei-
tä on, mutta niiden kans-
sa on vain elettävä.”
■
■
Yksittäisen
ihmisen
elämässä puoli vuosisataa
on pitkä aika.
Paavilainen myöntää,
että olisi helpompaa olla
rivipappi kuin kirkkoher-
ra. Työ on kutsumus mut-
ta myös epäjumala, josta
on toisinaan vaikea irrot-
tautua.
”Kadun työlle uhraa-
maani aikaa. Menetettyjä
kuukausia ja vuosia en saa
takaisin.”
Paavilainen toteaa, että
viidenkympin rajapyykil-
lä kuolema käväisee mie-
lessä useammin kuin en-
nen. Aikaa ei kannata hu-
kata turhien asioiden puo-
lesta taistelemiseen.
Paavilainen on kiitolli-
nen toisesta avioliitostaan.
Hän ristii kätensä sen puo-
lesta, että saisi vielä pit-
kään seurata 10-vuotiaan
poikansa varttumista.
”Elämäni on ollut sar-
ja epäonnistumisia - jos-
kaan ei tarkoituksetto-
mia sellaisia. En tunne
oloani seesteiseksi, tyy-
tyväiseksi kylläkin. Eh-
kä viisikymppinen on jo
aikuinen.”
Ari Paavilainen on toiminut Sastamalan kirkkoherrana vuodesta 2009.
