6
Keskiviikko 15.3.2017
AgriHuittinen
Potentiaalisia asiakkaita
ja verkostoitumista
▶
▶
Huittislaiset yritykset puhaltavat jälleen yhteen hiileen, tällä kertaa
porukalla tempaisevat maatalousalan yrittäjät.
•
•
Laura Haavisto
Helena Kaitanen
kiin-
nitti jo vuosia sitten huo-
mionsa siihen, että Huit-
tisiin on keskittynyt poik-
keuksellisen paljon maata-
louden toimijoita; trakto-
rikauppaa konehuoltoa ja
varaosia.
Hänen mielessään alkoi
kyteä ajatus yhteisistä ko-
nepäivistä.
Viime vuoden lopul-
la ajatus alkoi saada li-
haa luiden ympärille, kun
Kaitanen aloitti Huittis-
ten elinkeinotoimen Elävä
Huittinen -hankkeen pro-
jektipäällikkönä ja pää-
si työnsä puolesta koor-
dinoimaan kaupungissa
maalis-huhtikuun vaih-
teessa järjestettävää kak-
sipäiväistä maatalousalan
tapahtumaa.
”Ajatus muutaman ko-
nekauppiaan pienestä yh-
teistapahtumasta on pai-
sunut koko kaupungin
kahden päivän hulinak-
si”, Kaitanen naurahtaa.
Tapahtumassa alan yri-
tykset esittelevät toimin-
taansa omissa toimitilois-
saan ja piha-alueillaan.
”Pienemmät toimijat
ovat mukana isompien ti-
loissa”, Kaitanen kertoo.
■
■
Huittinen
on maa-
talouskaupan keskus, jon-
ne kannattaa tulla kauem-
paakin. Se on viesti, jon-
ka mukana olevat yrityk-
set haluavat tuoda esiin.
”Varmaan kaikki pai-
kallisetkaan eivät huo-
maa, miten paljon maa-
talouden toimijoita Huit-
tisissa on. Itsellenikin tu-
li yllätyksenä, miten mo-
ni yritys on maatalouteen
kytköksissä. Eipä sitä osaa
ajatella, että esimerkik-
si maatalouskirjanpidot
työllistävät tilitoimisto-
ja”, Kaitanen sanoo.
■
■
Suomen
Traktori-
myynnin
Kaisa Luoma
pitää ajatusta yhteisestä
konepäivästä loistavana.
”Tässä saadaan kohtuul-
lisen pienellä panostuk-
sella iso hyöty ja näky-
vyys. Järjestelyt eivät ole
ylivoimaisia, kun tapah-
tumat järjestetään omissa
tiloissa ja kustannukset-
kin pysyvät pieninä, kun
ei tarvitse vuokrata kallis-
ta messuosastoa”, hän pe-
rustelee.
Piharakennus Suo-
melan
Juha Suomela
ei aluksi osannut ajatel-
la, että AgriHuittinen oli-
si heidänkin yritykselleen
suunnattu.
”Tarkemman pohdin-
nan jälkeen huomasin,
että kyllähän tämä mei-
täkin todella läheltä liip-
paa. Siksi on hienoa, että
pääsimme mukaan”, hän
toteaa.
Suomela näkee tapah-
tumassa mahdollisuuden
paitsi potentiaalisten asi-
akkaiden tapaamiseen
myös verkostoitumiseen
toisten huittislaisten yri-
tysten kanssa.
”Onhan se aivan tot-
ta, että tästä voi hyvinkin
löytyä myös yhteistyö-
kumppaneita”, Luomakin
myötäilee.
■
■
Yritysten
yhteistyö
ei ole Huittisissa uusi il-
miö. Autokauppiaat ovat
houkutelleet asiakkaita
yksissä tuumin kaupun-
kiin useita vuosia. Huit-
tislaisten kivijalkakauppo-
jen Hullu Yö tunnetaan jo
laajalti.
”Kyllä tässä tietyllä ta-
valla kilpailijoiden kans-
sa lyöttäydytään yhteen,
mutta ei sitä silti voi aja-
tella niin. Teemme mark-
kinoinnin yhdessä, jotta
saamme asiakkaan kiin-
nostumaan ja lähtemään
liikkeelle. Vasta sen jäl-
keen alkaa kilpailu”, Luo-
ma sanoo.
”Eikä voi sanoa, että
Huittisissa mitään veris-
tä kilpailua olisi havait-
tavissa muutenkaan. Ai-
nakin maatalouspuolella
asiakas pyritään palvele-
maan heti mahdollisim-
man hyvin. Esimerkik-
si sellaisessa tilanteessa,
että jotain varaosaa ei
ole heti hyllyssä, neuvo-
taan paikka, mistä se löy-
tyy. Silloin asiakas tulee
toistekin Huittisiin, kun
tietää saavansa varmasti
palvelua”, Suomela jat-
kaa.
■
■
Varsinkin
maatalou-
den suuremmat hankin-
nat ovat koko perheen
ostoksia. Vaikka isäntä
usein kiertää yksin teke-
mässä traktorikauppaa,
käydään viimeinen sa-
na varmistamassa kotoa
emännältä.
Osittain siitäkin syys-
tä AgriHuittinen on sel-
västi koko perheen ta-
pahtuma.
”Ennen saattoi ajatella,
maataloustapahtumassa
riittää, kun tarjontaa on
isännille. Enää asiat eivät
ole samalla tavalla, sillä
nykyään emännät ovat
paljon vahvemmin muka-
na maatilan arjessa”, Kai-
tanen tietää.
Juha Suomela, Kaisa Luoma ja Helena Kaitanen odottavat 31.3.-1.4. järjestettävästä AgriHuit-
tisista iloista ja vilkasta tapahtumaa.
Leikkiä, naurua, iloa – niistä on
Mielikuvitusmaa tehty.
Tervetuloa ostoksille myymälämme lisäksi myös
verkkokauppaamme osoitteessa
Virastokatu 1, Huittinen
Ilmainen
toimitus
19.3. asti!
VERKKOKAUPPAMME
ON AVATTU
Alueviestin
vaalikone on avattu
–
etsi oma
kuntavaaliehdokkaasi
Vaalikoneen avulla
löydät helposti
kanssasi samaa mieltä
olevat ehdokkaat niin
Sastamalasta kuin
Huittisistakin.
Vaalikoneet löydät
osoitteesta