ALU-20171213-50 - page 11

11
Keskiviikko 13.12.2017
Yli 170 kilometriä ja
lähes 300 tuntia
Kinkku-uinti houkutteli uusia kävijöitä Huittisten uimahalliin.
Laura Haavisto
Huittisten uimahallissa
kokeiltiin marras- joulu-
kuun vaihteessa kampan-
jaa, jossa vähintään viisi
kilometriä uimalla tai kol-
me tuntia vesijuoksemal-
la tai -jumppaamalla pää-
si osallistumaan joulukin-
kun arvontaan.
”Sama ilmiö on havait-
tavissa sekä keväällä et-
tä syksyllä, loppukaudes-
ta kävijämäärät hiipuvat.
Pohdimme keinoja kan-
nustaa kävijöitä käyttä-
mään uimahallin palve-
luita aktiivisesti vielä jou-
lukuussakin ja jostain toi-
sesta kunnasta kopioim-
me tämän idean”, erityis-
liikunnanohjaaja
Elisa
Laakso
kertoo.
Virallista vertailua vii-
me vuoden kävijämää-
riin ei ole vielä tehty,
mutta Laakson mutu-
tuntuman mukaan var-
sinkin vesijumppapäivi-
nä hallissa on riittänyt
kävijöitä vuoden takais-
ta enemmän.
”Kinkku-uinti oli käyn-
nissä marraskuun 20. päi-
västä viime lauantaihin
ja parissa viikossa kam-
panjaan osallistui yhteen-
sä 135 henkilöä. Heistä 77
saavutti asetetut kilometri-
tai aikatavoitteet”, Laakso
kertoo.
Vesijuoksu ja -jumpat
olivat kävijöiden suosi-
ossa, sillä sarjassa tavoi-
te 3 tunnin harrastami-
sesta täyttyi 56 osallistu-
jalla. Yli 5 kilometriä kävi
uimassa 21 uimaria.
Laakso pitää osallis-
tujamäärää hyvänä, sil-
lä kampanja järjestettiin
Huittisissa ensimmäistä
kertaa.
”Joukossa on ainakin 10
sellaista kävijää, jotka ei-
vät ole aiemmin käyttä-
neet uimahallin palveluja
ja tulivat nyt kysymään
neuvoja esimerkiksi vesi-
juoksuun”, uimaopettaja-
uinninvalvoja
Jussi Tiut-
tu
kertoo.
”Kampanjan ansiosta
saimme uimahalliin aivan
uusia kävijöitä, jotka toi-
vottavasti löytävät tiensä
tänne uudestaankin. Se
on parasta mahdollista
tavoitteiden toteutumis-
ta”, Laakso jatkaa.
Kampanjaan osallistu-
neet uivat yhteensä 170,5
kilometriä ja vesijuoksi-
vat tai -jumppasivat reilut
298 tuntia.
”Hallissa vieraili tänä
aikana paljon sellaisiakin
kävijöitä, jotka eivät kink-
ku-uintiin osallistuneet”,
Tiuttu muistuttaa.
Ennen kuin joulukink-
kujen sulattelu tammi-
kuussa käynnistyy, uima-
hallissa on vielä yksi tee-
mapäivä.
”Huomenna torstai-
na järjestetään perintei-
nen, suosittu ja toivot-
tu kynttiläuinti”, Laak-
so vinkkaa.
Nuoriso- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Joni Immonen ja eri-
tyisliikunnanohjaaja Elisa Laakso arpoivat kinkku-uintiin osallistunei-
den joukosta voittajiksi Pekka Lehtisen ja Seija Laaksosen.
Risto Rytin katu 2, HUITTINEN,  
puh (02) 565 000
AVOINNA ma-pe 5.30–23,  
la 6.30–23, su 7.30–23 
Lahjakortti
Pukin-
konttiin!
AIDOT AINOT
JA REINOT
alk.
TAITEILIJA
MAIJA PELTOSEN
JOULUKYNTTILÄT
KOTIMAISET
FINNA-OLKAIMET
H-MALLI
TAKUUKLIPSI 120cm
17
50
CITY
SHOPPER
OSTOSKÄRRY
alk.
44
00
DIXIE
NAHKA-
LAUKUT
-20%
UUTTA!
KORTTI-
SUOJA
6
90
32
00
2 kpl
pakkaus
RFID ETÄLUKUSUOJATUT
LOMPAKOT JA KORTTIKOTELOT
PALJON MALLEJA
ERÄ LOMPAKOITA
NAISILLE JA MIEHILLE
-20%
-30%
TIETOKONE-, ASIAKIRJA-
SALKKUJA 17”, 15,6”, 15,4”
alk.
39
90
EPIC NABO
ARKEEN, JUHLAAN, MATKALLE LAUKKUJA EDULLISESTI.
KOTIMAISTA JA ULKOMAISTA NAHKA-, KANGAS-, KEINO- JA
MATKALAUKKUJA HYVÄ VALIKOIMA
ERÄ
-20%
-30%
AVAINKOTELOITA, NAHKA-
KUKKAROITA. ERI MALLEJA
RUNSAS
VALIKOIMA
3
90
alk.
KÄNNYKKÄKOTELOVYÖHÖN
KOTIMAINEN
NAHKAA
KORTTI- TAI
VETOKETJUTASKU
alk.
24
90
KOTIMAISET
NAHKAVYÖT
-20%
KEINO-, NAHKA-
JA KANGAS-
REPPUJA
-20%
ERÄ
KELKKAILU- JA
MOPOKÄSINEET
-20%
NAHKASORMIKKAAT
JA KINTAAT
-20%
URHEILUKÄSINEET
-20%
LASTEN SÄÄKÄSINEET
-20%
(ERÄ-40%)
FINNSAVA
BOXER
Joulunajan toripäivät
Joulunajan toripäivät Vammalan torilla ovat:
Keskiviikko
20.12. klo 7 - 14
Torstai
21.12. klo 7 - 14
Perjantai
22.12. klo 7 - 14
Lauantai
23.12. klo 7 - 14
Ellivuori Resortin
asemakaavamuutoksen
yleisötilaisuus
Ystävällisesti kutsumme alueen maanomistajat, yrittä-
jät, loma-asukkaat ja muut asiasta kiinnostuneet tahot
asemakaavamuutoksen valmisteluvaiheen esittely- ja
keskustelutilaisuuteen Hotel Ellivuoreen, Ellivuorentie
131, 38130 Sastamala,
keskiviikkona 20.12.2017 klo: 18.
Asemakaavanmuutos koskee Ellivuoren kaupunginosan
kortteleita 1, 2, 5-16 ja 19-27 sekä lähivirkistysalueita,
urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta, uimaranta-aluet-
ta, venevalkama-aluetta sekä katualuetta. Asemakaa-
vanmuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan
voi tutustua kaupungintalolla, Aarnontie 2A, 2.kerros,
Sastamala sekä kaavoituksen sivuilla
.
Lisätietoja antavat maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa
Hannuksela puh. 050-077 6138, merja-liisa.hannuksela@
sastamala.fi ja FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n suun-
nittelupäällikkö Maritta Heinilä puh. 044-704 6267, ma-
.
Aamukahviseuraa
joka keskiviikko
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...32
Powered by FlippingBook