Alueviesti 21 2018 - page 17

17
Keskiviikko 23.5.2018
maan, että omien unelmi-
ensa puolesta kannattaa
taistella.
”Haluan puhua nuorille
sen puolesta, että jokaisen
pitäisi etsiä itselleen oma
juttunsa ja suunnata sitä
kohti. Unelman ei tarvitse
olla urheilu, mutta on hy-
vä olla tavoite, josta uskal-
taa reilusti haaveilla.”
n
SM-LIIGAN
voitto mais-
tuu Ruohomaan mukaan
mielettömältä. Mies ker-
too, että oikeastaan vasta
matkalla Huittisiin hänel-
le alkoi hiljalleen valjeta,
mitä on tullut saavutettua.
”Ammattilaisurheilu on
niin tavoitehakuista, et-
tä siinä suunnataan pitkä
aika vain yhtä tiettyä pää-
määrää kohti. Siksi on kes-
tänyt hetken ymmärtää,
että tavoite on oikeasti saa-
vutettu.”
Ruohomaan mukaan
urheilun hienous piilee-
kin juuri siinä, että vaik-
ka voiton avaimet ovat ol-
leet käsissä, sitä ei ole voi-
nut missään vaiheessa pi-
tää varmana.
”Varmasti juuri siksi tun-
tuu niin hyvältä, kun kova
työ palkitaan.”
Suomen mestaruus on
yksi Ruohomaan pitkäai-
kaisista tavoitteista. Seu-
raavaa unelma toteutuu,
kun mies pääsee tuleval-
la kaudella pelaamaan
KHL-seura Neftehimik
Nižnekamskiin.
”Mielessäni ovat edel-
leen ne samat haaveet
kuin pikkupoikana. Olen
jo päässyt pukemaan
maajoukkueen pelipai-
dan ylleni muutamassa
ottelussa, mutta toivon,
että saan olla maajouk-
kueen matkassa vielä pal-
jon enemmän.”
n
TÄLLÄ
hetkellä jääkiek-
ko määrittää Ruohomaan
elämän suunnan ja muut
asiat laitetaan järjestyk-
seen sen mukaan. Mies ei
kuitenkaan koe, että oli-
si menettänyt ammattinsa
takia mitään.
”Onhan se selvää, et-
tei täällä kotiseudulla pää-
se vierailemaan niin usein
kuin haluaisi. Onneksi esi-
merkiksi mummot ovat
ymmärtäneet sen ihan hy-
vin.”
Myös Ruohomaan par-
haat ystävät ovat edel-
leen nuoruudenmaisemis-
sa Huittisissa.
”Jos jossain, niin juuri
täällä ovat ne aidot ystä-
vät. Siitäkin syystä mesta-
ruuden juhliminen tuntuu
hyvältä juuri Huittisissa.”
””
On hyvä olla tavoite, josta
uskaltaa reilusti haaveilla.
Alueviesti
Kiikan VPK:n Naisosasto
on ilahduttanut kevään ai-
kana lahjoituksilla.
Terveyskeskussairaa-
la Vammalan osasto 1 ja
osasto 2 saivat cd-soitti-
met sekä äänikirjoja ja cd-
levyjä. Lisäksi saattohoi-
toon lahjoitettiin 1 000
euroa.
Kiikan päiväkodin lapsia
naisosasto lahjoi kahdella
cd-soittimella sekä kahdek-
salla äänisadulla. Päiväko-
dissa lahjoitus otettiin vas-
taan hymyhuulin.
Varat lahjoituksiin ahke-
ra naisporukka on kerän-
nyt muun muassa kanttii-
neja, pitoja ja myyjäisiä pi-
tämällä.
Kiikan VPK:n Naisosasto jakoi lahjoituksia
Kiikan päiväkodin lapset ilahtuivat lahjoituksesta.
Alueviesti
Tanssistudio Minna Kos-
ken kevään tanssisatu Mus-
kettisoturit tanssittiin Syl-
vään auditoriossa sunnun-
taina 20.5. Täysi katsomo
sai nauttia tunnin verran
tanssien kerrotusta sadus-
ta, jossa neljä tyttöä unel-
moi muskettisoturin urasta.
Tanssimassa näytökses-
sä olivat kaikki halukkaat
tanssistudion oppilaat eli
lavalla nähtiin 72 tanssi-
Muskettisoturit tanssivat Sylväällä
Tytöistä oli muskettisotureiksi Tanssistudio Min-
na Kosken näytöksessä.
jaa 3-vuotiaista aikuisiin.
Päärooleissa tanssivat
Amanda Orpana
,
Sophia
Mikkonen
,
Viivi Kranni
ja
Melina Järvinen
. Ko-
reografiat oli tanssisa-
tuun tehnyt Puutarhurei-
den tanssia (koreografia
Fanni Anttoora) lukuun-
ottamatta
Minna Koski-
Orpana
.
Puvustus oli Minna Kos-
ki-Orpanan käsialaa sekä
osaksi myös oppilaiden.
Äänet ja valot hoiti
Matti
Berggren
.
16.990
Jaguar XF 2.7D V6 Luxury A
199tkm -08
9.900
Mitsubishi L-200 2.5 TD 4WD CC GLS
Magnum EXE sis alv 250tkm -04
14.900
Opel INSIGNIA 5-ov Edition 2,0
CDTI Ecotec DPF Aut. 131tkm -12
14.390
Skoda YETI 1,2 TSI Adventure
(MY13) 77tkm -12
7.990
Suzuki SWIFT 1,3 GLX 100 5d 4x4
101tkm -09
9.640
Toyota VERSO 2,0 D-4D 126 DPF
Linea Sol 7p 182tkm -09
17.880
VW TIGUAN Sport & Style 2,0 TDI
103kw 4MOTION DSG 185tkm -11
6.990
Volvo V70 2.5T Summum Autom
Suomiauto 297tkm -05
7.790
Dacia LOGAN MCV 1,6 16V 105
Story 7hengen E85 138tkm -12
7.940
Ford MONDEO 1,8 TDCi 125
ECOnetic+ Wagon 245tkm -09
VALITSE
AINUTLAATUINEN
CROSSOVER
HYBRID
C-HR 1.8 Hybrid Active
kokonaishinta 30 855,78 €
C-HR 1.8 Hybrid Intense
kokonaishinta 34 325,44 €
C-HR 1.8 Hybrid Style
kokonaishinta 34 436,23 €
C-HR 1.8 Hybrid Premium kokonaishinta 34 890,79 €
(sis. toim.kulut 600 €). EU-yhd. kulutus3,8 l/100 km, CO2-päästöt 86 g/km.
Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta,
hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Toyota Hybridiakkuturva
10 vuotta/350 000 km. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain
yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan.
Kuvan auto erikoisvarustein.
Podium Pack:
sis. talvirenkaat kevytmetallivantein,
tavaratilan suojapohjan ja kumimatot.
Itselataava C-HR Hybrid
on ainutlaatuinen hybridin ja
crossoverin yhdistelmä. Automaattivaihteisto on
Toyotan hybrideissä aina vakiona.
KOKONAISETU
JOPA 1 500 €
PODIUM PACK
690 €
Kaikkiin C-HR-malleihin
EU-yhdistetty kulutus 6,8-7,0 l/100 km, CO
2
-päästöt 178-185 g/km. Takuu
3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 6 vuotta. Kaksi-
paikkaisiin HILUX Double Cab -pakettiautoihin lisätään jälleenmyyjäkohtainen
muutoskulu. Kysy lisää Toyota-jälleenmyyjältäsi. Tarjous koskee uusia asiakas-
tilauksia (pois lukien suurasiakaskaupat) ja on voimassa rajoitetun ajan.
Yli tonnin kantavuus, jopa 3 500 kg:n vetokyky ja vääntöä 400 Nm.
Legendaariselle nelivedolle mikään ei ole mahdotonta.
Uudistunut Hilux on henkilöautomaisen mukava ajaa ja ilmeeltään
nyt entistäkin vaikuttavampi.
50
VUOTTA
SUOMEN SUOSITUIN PICK-UP
HILUX
HILUX Extra Cab 2.4 D-4D 150 4WD Active:
kokonaishinta sis. toimituskulut
40 197,72 €.
HILUX Double Cab 2.4 D-4D 150 4WD Active:
2-paikkainen pakettiauto
kokonaishinta sis. toim.kulut
42 750,76 €.
5-paikkainen henkilöauto
kokonaishinta sis. toim.kulut
54 271,29 €.
Räätälöimme varustelun, rahoituksen, huolto-
sopimuksen ja vakuutuksen tarpeittesi mukaan.
SUOMEN LAAJIN PALVELUVERKOSTO
300 vaihtoautoa,
yli 100Huittisissa.
Tule tekemään hyvät autokaupat!
Kysy myös 5 hengen kuorma-autoversiota!
1...,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16 18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,...32
Powered by FlippingBook