Alueviesti 26-2018 - page 36

36
Keskiviikko 27.6.2018
Alueviesti
Sastamala on yksi tämän
kesän kummajaisista pe-
sisrintamalla - voisi kai sa-
noa myös suuri menestys.
Joka tiistai Varilan kentäl-
lä käy lähes sata pesikses-
tä innostunutta harrasta-
jaa. Pesiskoulussa on mu-
kana 70 lasta ja lisäksi 30
ladya pelaa naisten harras-
tepesistä innoissaan.
Alku tarinalle luotiin jo
viime joulukuussa, kun
Pesäpallo löi läpi Sastamalassa
Sastamalan Kumuri on houkutellut toimintaansa jo sata harrastajaa.
Kolmekymmenpäinen Lady-joukkue on ottanut jo pelituntumaa turnauksessa.
Lapset pelaavat pienpesisturnauksissa.
seurakehittäjä
Mika Mi-
kola
sai kutsuttua saman
pöydän ääreen toistakym-
mentä pesistoiminnan
aloittamisesta kiinnostu-
nutta.
”Loimme tavoitteeksi
aloittaa lasten pesiskou-
lun ja naisten Lady-Pesis
toiminnan. Tavoitteena
oli saada 60 palloilijaa tiis-
taisin Varilaan. Siinä olem-
me onnistuneet yli odotus-
ten”, iloitsee
Sami Risti-
mäki
, joka on yksi puuha-
miehistä.
n
PESISKOULUSSA
toi-
mii tiistaisin kaksi ryhmää,
alle ja yli 10-vuotiaat. Mo-
lemmissa on yli 30 osallis-
tujaa. Saman verran pelaa-
jia kokoaa vielä illan päät-
teeksi Lady-Pesis -ryhmä.
Merkillepantavaa on, että
ryhmät täyttyivät nopeas-
ti, eivätkä kaikki innokkaat
edes mahtuneet mukaan.
”Aiemmin on ollut puu-
laakia ja siinäkin halusim-
me viime vuosien laske-
van trendin muuttuvan.
Nyt joukkueita on seitse-
män viime vuoden viiden
sijaan. Kun nämä puulaa-
kimiehet lisätään, on meil-
lä jo nyt lähes 200 harras-
tajaa”, jatkaa puulaakista
vastaava
Ismo Sylander
.
Sastamalassa ei ole enää
omaa pesäpalloseuraa. Toi-
mintaa tarjotaan nyt Sas-
tamalan Kumurin nimel-
lä Manse PP:n siipien alla.
Kumuri-nimellä kunnioi-
tetaan Vammalan Kumu-
rin perinnettä. Sastama-
lan Kumuri perustettaneen
kauden päätteeksi.
n
PESISKOULUN
lapsis-
ta on koottu pelijoukkueet
Pirkanmaan pienpesistur-
nauksiin. Pelikokemukset
niin Hämeenkyrön, Ikaa-
listen kuin Keuruun turna-
uksista ovat olleet innosta-
via. Pesiskoulussakin pela-
taan joka tiistaita harjoi-
tuskerran päätteeksi.
”Toive pesikseen on ol-
lut ilmassa jo jonkin aikaa.
Mutta kesästä tuli melkoi-
nen läpilyönti”, kertoo jo-
ka tiistai kentällä vieraileva
seurakehittäjä Mikola.
Kumurin lapset osallistu-
vat kaikkiin Pirkanmaan vii-
teen pienpesisturnaukseen.
n
MYÖS
Sastamalan La-
dyt ovat ehtineet ottaa pe-
lituntumaa turnauksessa
Tampereella. Kalkun La-
dyt Tampereelta, Lempää-
län Lyöjättäret sekä Sas-
tamalan Kumuri viettivät
huisin hauskan Lady-Pesis
-pelipäivän.
Kukin joukkue pelasi
upeissa oloissa kaksi peliä
ja saivat nauttia auringon
lisäksi mainiosta peliseu-
rasta ja juoksujuhlista. Mu-
kaan ensi kertaa lähtenyt
Sastamalan joukkue kokosi
niin Kalkun kuin Lempää-
län pelaajien kehut.
”Tästä syntyi kyllä sellai-
nen kipinä, että nyt koo-
taan porukka Turunkin
turnaukseen. Ja Kalkun
kanssa sovittiin jo elokuul-
le peli”, kuvaili yksi Kumu-
rin pelaajatar.
Turnauksen innoittama-
na Kumurin Ladyjen jouk-
kue on jo ilmoittautunut
syyskuun alun valtakun-
nalliseen Lady-Pesis -tur-
naukseen. Turussa pelatta-
vassa turnauksessa on 40
joukkueen mukana myös
Keikan joukkue Kiikasta.
AURIS TOURING SPORTS:
1.8 Hybrid Edition
kokonaishinta 26 344,09 €
1.8 Hybrid Active Edition kokonaishinta 29 728,35 €
1.8 Hybrid Black Edition kokonaishinta 32 082,90 €
(sis. toim.kulut 600 €). EU-yhd. kulutus 4,2-4,3 l/100 km, CODŽ-päästöt
95-99 g/km. Takuu 3vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu
12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Toyota Hybridi-
akkuturva 10 vuotta/350 000 km. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain
yksityistilauksia) ja ovatvoimassa rajoitetun ajan. Kuvan auto erikoivarustein.
KOKONAISETU
JOPA
3 000 €
METALLIVÄRI
0 €
PODIUM PACK
490 €
KOEAJA ITSELATAAVA HYBRIDI
ja näe reittisi sähköajon osuus,
kulutus ja päästöt. Samalla osallistut arvontaan, jonka palkintona
on rallipassit Jyväskylän MM-ralliin ja aamiaiset TOYOTA GAZOO
Racing -tiimiläisten kanssa kahdelle.
VALITSE SUOMEN
SUOSITUIN HYBRIDI
HYBRID
Kaikkiin Auris-malleihin
Podium Pack:
sis. talvirenkaat, tavaratilan suojapohjan ja kumimatot.
Varsinais-Suomen Auto-Center
Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI
Ark. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678,
ZZZ QHWWLRVRLWH ɬ
Avensis 1.8Active Edition Touring Sports
kokonaishinta 30 599,48 €
Avensis 1.8Active Edition Touring SportsMultidrive S
kokonaishinta 30 595,93 €
(sis.toimituskulut600€).
EU-yhdistettykulutus6,0-6,1 l/100km,CODŽ-päästöt142-143g/km.
Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovatvoimassa
rajoitetun ajan.
Uusimmassa Avensiksessa innovatiivinen teknologia yhdistyy
saumattomasti viihtyisiin sisätiloihin ja yksilölliseen muotoiluun.
Tarjoamme nyt erikoisvarusteltuun Active Edition -malliin
Multidrive S -automaattivaihteiston veloituksetta.
AVENSIS
TOURING SPORTS
ACTIVE EDITION
TILAA, TYYLIÄ JA TURVALLISUUTTA
KOKONAISETU
JOPA
5 800 €
METALLIVÄRI
0 €
PODIUM PACK
490 €
Kaikkiin Avensis-malleihin
Podium Pack:
sis. talvirenkaat kevytmetallivantein,
tavaratilan suojapohjan ja kumimatot.
Varsinais-Suomen Auto-Center
Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI
Ark. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678,
ZZZ QHWWLRVRLWH ɬ
1...,26,27,28,29,30,31,32,33,34,35 37,38,39,40,41,42,43,44,45,46,...52
Powered by FlippingBook