Alueviesti 38 2018 - page 9

9
Keskiviikko 19.9.2018
Minna Isotalo
Viikonvaihteessa järjestet-
ty kautta aikain ensimmäi-
nen Tyrvää Jazz sai lämpi-
män vastaanoton tapah-
tumavieraiden taholta. So-
siaalisessa mediassa uutta
musiikkitapahtumaa ke-
huttiin vuolaasti.
Tyrvään Pappilan vuok-
raamassa kivinavetassa
yleisöä viihdyttivät muun
muassa kaksi erilaista Tyr-
vää All Stars -kokoonpa-
noa sekä
Antti Sarpila
&
Tomi Kettunen trio, Mar-
ko Aho Swing Doctors,
Jo-
hanna
ja
Mikko Iivanai-
nen
,
Jukka Perko
ja
Mik-
ko Perkola
sekä
Sarianna
Tammilehto
Mambo Inn
-poppoon kera.
Päävastuu tapahtumasta
oli Tyrvään Pappilan omis-
tajilla,
Kirsi-Marja
ja
Jar-
mo Niemisellä
.
n
JÄRJESTÄJÄT
ovat ta-
pahtumaan tyytyväisiä. Ki-
vinavettaan sopii ottaa ker-
ralla sisälle noin 250 hen-
keä. Perjantaina jazzit ve-
tivät paikalle 170 ihmistä,
lauantaina tapahtuma oli
loppuunmyyty.
”Perjantaina yleisöä oli
hieman vähemmän, mut-
ta erityisen ilahduttavaa
oli nähdä, että tuolloin
myös kaupungin seniori-
väestöä oli lähtenyt liik-
keelle”, Kirsi-Marja Niemi-
nen sanoo.
Niemisten saama palau-
te on ollut kovasti positii-
vista. Yleisesti palautteis-
sa on oltu iloisia siitä, että
Tyrväällä on tarjolla tapah-
tuma, joka kiinnostaa mo-
nenikäisiä.
”Itselleni jäi paljon mu-
kavia jazz-muistoja, mutta
erityisen vaikuttava tilan-
ne oli se, kun Jukka Perko
ja Mikko Perkola esiintyi-
vät ja koko salillinen ylei-
söä oli hiiren hiljaa pidät-
täen hengitystään. Tun-
nelma oli käsin kosketelta-
va. Olin myös erittäin yl-
peä molemmista paikalli-
sista bändeistämme, joista
kumpikaan ei mitenkään
hävinnyt kuuluisammil-
le esiintyjille”, Kirsi-Mar-
ja kertoo.
Onko Tyrvää Jazzille lu-
vassa jatkoa?
”Eiköhän”, kuuluu vas-
taus.
n
NIEMISTEN
Sastama-
lan kaupungin kanssa te-
kemä Kivinavetan vuokra-
sopimus päättyy syyskuun
loppuun. Mahdollisesta ti-
lojen jatkokäytöstä ei vie-
lä ole käyty neuvotteluja.
Kirsi-Marjan mukaan ide-
oita tilan suhteen on, mut-
ta kivinavetan kunto ja re-
monttitarpeet mietityttä-
vät.
”Visioita on paljon-
kin ja monenlaisia, mut-
ta ympärivuotista käyt-
töä ajatellen kivinavetta
vaatisi varsinkin teknii-
kan osalta melko ison re-
montin. Samoin wc-tilat
täytyisi rakentaa ja sivu-
siiven kunto tutkia.
Siksi yritämme pitää jär-
jen päässä ja laskeskella to-
dellisia kustannuksia en-
nenkuin neuvottelemme
kaupungin kanssa, vaikka
sormia vähän syyhyttää-
kin tilojen monikäyttöi-
syys. Aika näyttää...”
”Olin erittäin ylpeä paikallisista bändeistä”
Uusi musiikkitapahtuma sai senioritkin liikkeelle. Kivinavetan jatkokäyttö mietityttää Niemisiä.
Tyrvää All Stars II solistinaan Venla Ritanen. Kuva: Tyrvään Pappila.
Jukka Perko & Mikko Perkola. Kuva: Tyrvään Pappila.
HUITTINEN //
// SASTAMALA
SASTAMALA
0207 431 060
ark. 7.00-18.00 la 9.00-15.00
HUITTINEN
0207 431 065
ark. 7.00-19.00 la 9.00-15.00
SEURAA MEITÄ
SOMESSA!
// KIVINIITYLTÄ SYKSYYN!
· laadu-
kas hieko
HH kuoritakki Haag
· koot S-3XL
· 100 % polyesteri, 145 g/m²
· vedenpitävä ja hengittävä
Helly Tech-kangas
· irroitettava huppu
· miesten ja naisten malli
Puheluiden hinnat:
Lankapuhelinverkosta 8,28 snt/puhelu + 8,76 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 23,1 snt/min
€199
90
43-52825-
W-Light Typhoon kaukovalopaneelit
· 10-30V, IP67, 3W Osram LED
€85
00
1605-NS3810
Typhoon 220 36W
· 3240 lumenia, 6000 K
· 206 x 79 x 87 mm · ref 25
€128
00
1605-NS3811
Typhoon 390 72W
· 6480 lumenia, 6000 K
· 358 x 79 x 87 mm · ref 40
€170
00
1605-NS3812
Typhoon 590 120W
· 10800 lumenia, 6000 K
· 563 x 79 x 87 mm · ref 40
€115
00
1605-NS3819
W-Light Wave 500, kaukovalo
· 12-48V, 105W,
· 8400 lumen, 6000K
· 15 x 7W Cree LED
· 532 x 46 x 70 mm
· johto 2.2 m · IP67
€189
00
1605-NS3820
W-Light Comber 550, kaukovalo
· 12-48V, 150W,
· 13500 lumen, 6000K
· 15 x 10W Osram LED
· 539 x 60 x 86 mm
· johto 2.2 m · IP67
OSTA BLÅKLÄDER X1900
DENIM STRETCH HOUSUT
NHL T-PAITA KAUPAN PÄÄLLE
€149
00
19901141
VOITA LIPUT GLOBAL
SERIES FINLAND PELIIN!
OSTAESSASI KAMPANJAN, SAAT UNIIKIN KOODIN.
REKISTERÖI KOODISI OSOITTEESSA
-
LADER.COM/NHL JA KIRJOITA LYHYT PERUSTELU,
MIKSI SINUN TULISI VOITTAA 2 LIPPUA (ARVO
200€/LIPPU). KILPAILU PÄÄTTYY 26. LOKAKUUTA.
KATSO LISÄÄ OSOITTEESTA BLAKLADER.COM/NHL
HUITTISISSA
PE 28.9.
HULLU YÖ- LIITE
JAOSSA
ENSI VIIKOLLA
6062 Naisten softshell-takki
· koot XS-2XL
· 86% polyesteri, 12% polyuretaani
2% elastaani, 320 g/m
2
· joustava, tuulenpitävä, vettä
hylkivä
· EN ISO 20471 lk 2.
Sievi GT Roller high+ S3
yhdistää laadukkaimmat tuotemerkit
ylivoimaiseksi käyttömukavuudeksi:
Gore-tex pitää jalat kuivana ja
Boa-kiristysmekanismi mahdollistaa
täydellisen sopivuuden
· koot 40-45
€129
00
71043/74044
€119
00
6062-
UUTUUS!
4900 Softshell takki
· koot S-4XL
· 100% polyesteril, tuulen-
ja vedenpitävä 10 000 mm,
hengittävyys 4000 g/m²/
24H, 305 g/m²
· EN ISO 20471 luokka 2
€149
00
49002517
HH Housut stretch ICU
· koot C46-C60, D96-D108
· 93% polyamidi, 7% elastaani
315 g/m
2
· cordura-polvisuojataskut, aukot
sisäpuolella
· EN20471, luokka 1
€139
00
77471_369
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...32
Powered by FlippingBook