Ellivuoren Sanomat 1 2018 - page 8

8
Talvi 2018
ELLIVUOREN SANOMAT
Kolme hienoa kohdetta Sastamalasta
Vain kivenheiton päässä toisistaan
1. Tyrvään pappila
Sastamalaan saatiin yksi upea matkailukohde lisää, kun
Tyrvään pappila avattiin perusteellisen remontin ja entisöinnin
jälkeen lokakuussa 2017. Omistajat, Kirsi-Marja ja Jarmo
Nieminen, ovat toteuttaneet remontin pappilan rikasta
historiaa ja tarinoita kunnioittaen.
Tyrvään pappila sijaitsee upealla paikalla Liekoveden rannalla, lähellä Sas-
tamalan keskustaa ja Tyrvään kirkkoa. Pappila on rakennettu 1922 muuta-
maa vuotta aiemmin palaneen puupappilan paikalle.
Tiilestä rakennetun pappilan ensimmäiset asukkaat olivat lääninrovasti
Svanberg ja hänen perheensä. He asuivat pappilassa kolmekymmentä vuot-
ta. Seuraavakin kirkkoherra, Eino Kolari, viihtyi 20 vuotta. Kolmas kirkkoher-
ra, Timo Kökkö, asui pappilassa vuoteen 1980 asti, jonka jälkeen rakennus
muutettiin virastokäyttöön. Myöhemmin rakennuksessa on sijainnut mm.
päiväkerho ja nuorisotoimisto. Näille kaikille toiminnoille löytyi myöhemmin
toimivammat tilat ja pappila jäi tyhjilleen. Sastamalan seurakunta myi pappi-
lan kiinteistön v. 2014 Partnos Oy:lle ja siitä alkoi pappilan uusi elämä.
Esteettinen ja rauhoittava ilmapiiri
– Remontoinnissa jokainen yksityiskohta on toteutettu huolella. Tavoit-
teena oli tyylikäs ja historiaa kunnioittava kokonaisuus ja se on toteutunut
loistavasti, toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto kertoo. – Pappilasta muotoutui
tapahtumatalo, jossa voi nauttia pappilan esteettisestä miljööstä sekä laa-
dukkaasta ohjelmasta ja erinomaisesta ruuasta. Arvostettu keittiömestari ja
kouluttaja Arto Rastas vastaa pappilan ruokatarjonnasta. Pappilaa vuokra-
taan myös yritysten käyttöön ja yksityistilaisuuksiin, kokouksiin ja juhliin.
Kevättalvella 2018 pappilassa toteutetaan kuukausittain mm. keittiömes-
tarin illallinen, pappilan iltapäivätee ja sunnuntaibrunssi. Ohjelmallisia iltoja
ovat mm. Kuusi ja Kataja –kamariooppera, Runoja ja lauluja Suomesta sekä
Naisten iltamat.. – Pappila on avoinna aina, kun talossa tapahtuu. Kaikki ta-
pahtumamme ovat esillä nettisivuillamme ja sieltä voi ostaa ja varata myös
lippuja tapahtumiimme, Tiina opastaa.
2. Herra Hakkaraisen talo
Mauri Kunnaksen luoma hahmo,
Herra Hakkarainen, ilmestyi ensim-
mäisen kerran kirjansivuille 1984.
Sen jälkeen siitä on tullut tuttu
unissakävelijä melkein kaikille suo-
malaisille. Suosittuja ovat myös
Kunnaksen Koiramäki-sarja, Koirien
Kalevala, Joulupukki ja Noitarumpu
ja monet muut yksityiskohtia pullol-
laan vilisevät sarjakuvakirjat.
Herra Hakkaraiselle omistettu
talo löytyy Sastamalan keskustasta,
Marttilankadulta. Kunnas on itse ko-
toisin Sastamalasta, silloisesta Vam-
malasta. Hän syntyi vuonna 1950 ja
vietti lapsuutensa Vammalan rauta-
tieaseman liepeillä, Asemanmäes-
sä. Kunnaksen kirjoista voi bongata
tutun näköisiä rakennuksen, kuten
Tyrvään kirkon. Itse Hakkaraisen talo
näyttää Tassulan pankilta – ja päin-
vastoin.
Herra Hakkaraisen talon elä-
myksellisessä ja toiminnallisessa
näyttelyssä lapset pääsevät itse
leikkimään ja käyttämään mieliku-
vitustaan Mauri Kunnaksen kirjoista
tutuissa ympäristöissä. Sisätiloissa
on neljä erilaista toiminnallista huo-
netta ja takapihalla sijaitsee autopi-
ha, jossa voi huristella polkuautoilla.
Talosta löytyy myös Ihanien tavaroi-
den kauppa.
3. Pukstaavi
Pukstaavi on valtakunnallinen mu-
seo, jonka tehtävänä on nostaa esil-
le suomalaisen kirjan kulttuurihisto-
riaa ja merkitystä. Museota ylläpitää
Suomen kirjainstituutin säätiö.
Sastamala on Pukstaaville luon-
teva paikka, sillä paikkakunta on
erikoistunut monin eri tavoin kirjal-
lisuuteen ja kasvattanut monta hie-
noa kirjoittajaa, kirjailijaa ja kuvittajaa
ja alan tutkijaa. Esimerkiksi joka ke-
säiset Vanhan kirjallisuuden päivät
järjestetään Sastamalassa ja Tyr-
vään käsi – ja taideteollisuusoppilai-
tos on ainoa paikka Pohjoismaissa,
jossa voi opiskella kirjansitojaksi.
Tunnettuja sastamalalaisia nykyi-
siä kirjoittajia ja kuvittajia ovat mm.
Pekka Vuori, Mauri Kunnas, Tatun ja
Patun ”vanhemmat” Aino Havukai-
nen ja Sami Toivonen, Pirjo Tuomi-
nen ja Sami Parkkinen.
Pukstaavi on iloinen ja ilmeikäs
kirjan koti, jossa viihtyvät kaikeni-
käiset. Parhaillaan käynnissä oleva
päänäyttely, Inkunaabelista sähkö-
kirjaan, kertoo suomalaisen kirjan
500-vuotisesta historiasta. Hiihto-
lomaviikoilla on ohjelmaa erityises-
ti lapsille ja toukokuussa avautuu
paikallisia leluverstaita ja nostalgisia
puuleluja esittelevä näyttely. Ke-
sällä avautuu myös näyttely Pekka
Vuoren satumaisemista.
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12
Powered by FlippingBook