15
Keskiviikko 17.4.2019
•
•
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Äänestäjät järjestivät viime sunnun-
tain eduskuntavaaleissa melkoisia sy-
dämen tykytyksiä puoluejohtajille ja
kansanedustajaehdokkaille. Löytyihän
lopulta selkeä kärkikolmikko, tosin hy-
vin niukoilla eroilla. Sastamalassa vaa-
lit menivät kaikesta huolimatta hyvin,
vaikka kolmesta edustajasta pudottiin-
kin kahteen. On hyvä muistaa, että Pir-
kanmaalla Sastamala on ainoa paik-
kakunta, josta Arkadianmäelle matkaa
enemmän kuin yksi edustaja, kun Tam-
pere jätetään laskuista pois.
Vaalituloksen myötä on ounasteltavissa
sitkeitä hallitusneuvotteluita. Heti vaa-
lien jälkeen aloitettiin asemien kaiva-
minen, jotta mahdolliset hallituskump-
panit tietävät etukäteen missä men-
nään. Tunnustelut aloittaa perinteises-
ti suurimman puolueen puheenjohta-
ja, tässä tapauksessa demareitten Antti
Rinne. Hän on jo alkuun iskenyt kiilaa
toiseksi tulleen perussuomalaisten vä-
liin, erityisesti maahanmuuttopolitii-
kan osalta. Eikä kokoomuksen Petteri
Orpokaan Jussi Halla-ahon suurin ihai-
lija ole. Ja saattaahan olla, että Hal-
la-aho ei välttämättä hallitukseen vie-
lä haluakaan, vaan jättää puolueensa
vielä oppositioon kasvamaan korkoa.
Mitä sitten? Voisi tietenkin kuvitella,
että hallitus muodostuu sittenkin de-
mareitten, kokoomuksen, vihreitten
ja RKP:n voimin, ehkä mukaan lähte-
vät myös kristillisdemokraatit. Hanka-
laa tietenkin on, että Rinteen ja Orpon
näkemykset valtion talouden hoidos-
ta eroavat melkoisesti. Keskusta mitä il-
meisimmin historiallisen vaalitappion
myötä havittelee suosiolla oppositio-
paikkaa neljäksi vuodeksi. Oppositiosta
käsin yleensä kannatusta kun saadaan
hilattua ylös.
No, venyvät tai vaikeutuvat hallitus-
neuvonpidot minne hyvänsä, niin Suo-
messa elämä jatkuu. Kaikki asiat toimi-
vat kuten ennenkin, koska päivittäisiä
asioita hoitavat virkamiehet, eivät po-
liitikot.
Ja muodostuu maahan minkälainen
hallitus hyvänsä, niin maailma ei kaa-
du. Mullistuksia ei ole luvassa, kun se
valtaisa sote-uudistuskin kaatui. On
myös hyvä muistaa, että vaalipuheet
eivät ole sitä todellisuutta, jota vaalien
jälkeen eletään.
Hovikelpoisia
puolueita
etsitään urakalla,
samoin ministeri-
ehdokkaita
•
•
Pauliina Vilenius
Vammalan seurakuntata-
lon alakerrassa on hämä-
rää. Varilan koulun 2. luok-
kalaisten joukko hiljenee
kuin taikaiskusta, kun opas
Ulla-Maija Knuutila
siir-
tää syrjään verhon ja joh-
dattaa oppilaat rakennuk-
sen käytäville. Edessä on
matka kärsimystielle, Jee-
suksen elämän viimeisen
viikon tapahtumiin.
”Täällä on aika pimeää,
vähän jännittää”, supise-
vat jonon hännille jääneet
tytöt.
Merihuoneessa opas ja-
kaa kaikille kolikon, jota
hän pyytää punnitsemaan
hetken aikaa kämmenel-
lä. Kolikko kuvaa syntiä,
jonka kävijät saavat heit-
tää meren syvyyteen. Gol-
gatalla oppilaille tarjotaan
mahdollisuus kantaa Py-
hän Olavin kirkon paa-
nuista tehty risti alttarille.
Melkein jokainen tarjou-
tuu vapaaehtoiseksi, ja lo-
pulta risti pääsee perille ko-
ko luokan voimin.
n
SASTAMALAN
seura-
kunnan Via Dolorosa -pää-
siäisvaellus on jo 20-vuo-
tias. Hiljaisen viikon ajak-
si seurakuntatalolle raken-
nettu kuvaelma on hou-
kuttanut vuosittain paikal-
le noin 2 000 kävijää, eikä
juhlavuosi tee poikkeusta.
Ensimmäisenä aukiolo-
päivänä, palmusunnuntai-
na, seurakuntatalolla vael-
si 167 ihmistä. Arkipäivät
on rytmitetty 15 minuutin
välein kierrokselle lähtevi-
en ryhmien mukaan, las-
ten lisäksi Via Dolorosaan
tutustuvat useat kehitys-
vammaiset ja vanhukset
Via Dolorosan varrelta
löytyi tuttu enkeli
▶
▶
Sastamalan seurakunnan pääsiäisvaellus kutsuu hiljaisella viikolla.
20. KERTA
Jaro Kaaja, Topias Vuorenoja, Meea Niemelä ja Olivia Pujari viihtyivät pääsiäisvaelluksella.
Via Dolorosan vaeltajat pääsevät murtamaan leipää ja maistamaan vii-
nirypäleitä.
eri asumisyksiköistä, ker-
too vaelluksen puuhanai-
nen, johtava nuorisotyön-
ohjaaja
Salme Kuukka
.
Massiivisen tapahtuman
onnistuminen vaatii kym-
menien vapaaehtoisten
panosta niin rakennustal-
koissa kuin itse vaelluksen
varrella.
Kuukan mukaan hiljai-
sen viikon aikana tehdään-
kin yhteensä 250 työsuori-
tusta. Vapaaehtoiset eläy-
tyvät rooleihinsa kolmes-
sa vuorossa, joista yhdes-
sä paikalla on aina 15-20
henkeä.
Varilan koulun oppilail-
le oppaana toiminut Ulla-
Maija Knuutila kertoo ol-
leensa mukana vaelluksel-
la useampana vuonna.
”Tämä on minun tapani
ottaa pääsiäinen vastaan.”
n
VARILAN
koululaiset
ovat päättäneet vaelluk-
sen ylösnousemuspuu-
tarhan vehreyteen ja tyh-
jälle haudalle, jonka luo-
na odottavat pienet enke-
lit. Päätteeksi
Topias Vuo-
renoja
pääsee vielä sy-
tyttämään koko luokan
puolesta kynttilän Gol-
gatan kummulle.
Meea Niemelä
,
Olivia
Pujari
,
Jaro Kaaja
ja Topi-
as Vuorenoja kertovat Via
Dolorosan olleen mukava
kokemus.
”Olemme käyneet täällä
aiemminkin, joten vaellus
oli vähän tuttu. Uutta oli
ainakin se, kun pysähdyt-
tiin peilin eteen yksi kerral-
laan”, nelikko tuumii.
Suurimman vaikutuk-
sen tekivät vaelluksen lop-
pupuolella nähdyt enkelit.
”Koska toinen niistä oli
lentopallosta tuttu”, Jaro ja
Topias paljastavat.
Salme Kuukka uskoo Via
Dolorosan puhuttelevan
kävijöitä monella eri tapaa.
”Yhtä puhuttelee hiljai-
suus, toista lasimaalauk-
set, kolmatta tekstit. Myös
oma elämäntilanne vai-
kuttaa siihen, mikä kos-
kettaa.”
Via Dolorosa -pääsiäis-
vaellus avoinna Vamma-
lan srk-talossa tänään kes-
kiviikkona klo 17-19.30, kii-
rastorstaina klo 16-18 sekä
pitkäperjantaina klo 11.30-
17.30 (pihassa Tyrvään
Metsänpoikien ja Vamma-
lan Nuotiosiskojen kahvila).
Perjantaina klo 17.30-19 on
mahdollisuus hiljaiseen kier-
rokseen ilman opasta.