Page 13 - Alueviesti_43

Torstai lokakuun 27. 2005

13

“Historiaa voidaan kirjoit-

taa monella tavalla ja tar-

kasteltuna monista näkökul-

mista. Tämän kirjan novellit

ja tarinat ovat yksi tapa kir-

joittaa historiaa, kolmen su-

kupolven menneisyyttä ih-

miskunnan sotaisimpana

vuosisatana, aikakautena,

jonka oikea nimi syntyy vas-

ta tulevaisuudessa, silloin

kun meitä ei enää ole ja tuuli

on hajottanut viimeisenkin

jälkemme maan hiekassa”

Jo takakannen teksti kertoo

olennaisen Raija Westergårdin

tämän kuun lopussa ilmesty-

västä uutuusteoksesta Jälkeen

kahdeksantoista (Kustannus

HD).

Viime keväänä Raija päätti

lähettää novelleitaan eri kus-

tantamoihin, “ikään kuin ko-

keeksi” ja loimaalainen kus-

tantamo Kustannus HD, kir-

jailija ja kustannustoimittaja

Arto Pietilä kiinnostui heti ensi

näkemältä Raijan teksteistä.

Pietilän mukaan ”Wester-

gård tarkastelee kiihkottomasti

ja persoonallisesti Suomen lä-

himenneisyyttä tiettyinä mur-

roskausina yksilön tasolla. Jäl-

keen kahdeksantoista on vai-

kuttava teos viime vuosisadas-

ta, pienestä ihmisestä maail-

manhistorian pyörteissä. Teos

on tyyliltään selkeä, hallittu ja

runollisen voimakas”.

Jälkeen kahdeksantoista ker-

too siis nimensä mukaisesti

vuoden 1918 jälkeisestä ajas-

ta, poliittisesta epävarmuudes-

ta, vaikeiden ja kipeiden asi-

oiden, tapahtumien kiertämi-

sestä, puhumattomuudesta, sa-

lailusta, muistamisesta ja unoh-

tamisesta. Teos alkaa lyyrisel-

lä maaseutukuvauksella, jon-

ka esikuva arvatenkin on kir-

joittajan oma synnyinkylä Kii-

koisissa:

“On myöhäinen syksy. Jär-

ven, läheisen suoalueen ja jär-

veen viettävien alavien pelto-

sarkojen kosteat usvat nouse-

vat joka aamu leijumaan hil-

jaisen tienoon ylle. Tienoon,

syrjäisen kylämaiseman, jota

vaivainen ja mutkitteleva so-

ratie halkoo kiertäen jokaisen

peltotilkun ja vainion noudat-

taen ikivanhaa reittiä, entisai-

kojen karjan tallaamaa uraa tai

kyläläisten jo aikojen alusta

käyttämää oikopolkua”.

Jälkiä ajassa ja hiekassa

Maaseudun

kuvaaja

Kysyttäessä, mikä innosti

Raijaa kirjoittamaan “vasta”

keski-iässä, hän vastaa:

– 20-vuotiaana olin raakile,

30 - 40-vuotiaana elin naisen

ns. ruuhkavuosia; työ, perhe,

pienet lapset yms. Aika ei riit-

tänyt paneutua kirjoittamiseen

tosissaan, vaikka aineistoa toki

kerääntyi kaiken aikaa ja aja-

tukset etsivät kaiketi vain oi-

keaa hetkeä ja kanavaa pulpah-

taa esiin. Vasta muutama vuo-

si sitten löysin tuon punaisen

langan: oikean tavan ilmaista

itseäni erityisesti kirjoittamal-

la, sillä siitä mistä ei voi pu-

hua, voi aina kirjoittaa.

Kirjoitat usein 1918 sodas-

ta. Miksi?

– Kai jokainen sukupolvi

muodostaa oman mielipiteen-

sä kansalaissodasta. Oman su-

vun kokemukset ja muistiku-

vat tietenkin vaikuttavat asi-

aan ja mielestäni tuo 1918 vuo-

den taistelukenttä ei ole vielä

lähimainkaan loppuun selvitet-

ty. Paljon on vielä pimennos-

sa, monta joukkohautaa avaa-

matta ja monta tarinaa kerto-

matta. Vasta viime vuosina

vuoden 1918 sodasta on voitu

keskustella ilman suurempia

intohimoja

kumpaankaan

suuntaan. Ja niin pitää mieles-

täni tehdä: puhua asiat poikki,

halki ja pinoon, osoittelemat-

ta, syyllistämättä ketään. Se on

ainoa tie.

Jälkeen kahdeksantoista –

novellikokoelma ei tällä ker-

taa kuitenkaan kerro suoranai-

sesti sodasta, vaan nimensä

mukaisesti sodan jälkeisestä

ajasta. Westergård kuvaa osu-

vasti mm.1930-luvun ahdin-

koa, siitä, miten velkaisen ta-

lopojan mestauslava - pakko-

huutokauppa saatettiin virka-

vallan toimesta pystyttää äk-

kiä ja ennalta arvaamatta.

Pankki kun vaati nopeasti lai-

nojaan takaisin, lainoja, joita

se vain hetki aiemmin oli suo-

ranaisesti tyrkyttänyt pahaa-

aavistamattomalle talonpojal-

le.

Myös 30-luvun talonpoi-

kaiskapina saa oman lukunsa

samoin kuin poliittisesti epäi-

lyttävien henkilöiden kyydityk-

set itärajalle.

Kirjan alkuosan tarinat ovat

paitsi tosipohjaisia sukutarinoi-

ta, myös hauskoja kansanku-

vauksia eräistä ilmiöistä ja toi-

senlaisista ihmisistä syrjäises-

sä kyläyhteisössä. Ote novel-

lista Hautajaisia:

– Se Äijä sai ny hyvän petin

maataksensa

– Jaa. Miten niin?

– Ei ole ikinä maannu niin hy-

vässä petissä

– Valkoset lakanat ja kaikkiÉ

– Onko siellä joku käyny sii-

voomassa?

– Kyllä sen nyt siinä kelpaa

maata

– Ja se mahtu siihen hyvin, pie-

ni äijän käppänä

– Jaa mihinkä mahtu?

– Siihen kistuun

– Kistuun? Onko Äijä kuol-

lut? Koska?

– On se kuallu. Ja haudattukin

jo

– Vai niin. Oliko paljon saat-

tajia?

– Oli meitiä. Mää, suutari ja

suntio

– No kyllä siinä sitten jo oli

saattoväkee ihan tarpeeksi”.

Aunukseen

Westergårdin mukaan vuosi

1919 oli varsin kiinnostava

vuosi, sillä silloin tapahtui Suo-

messa paljon mielenkiintoista

mm. rajan takaiseen Aunuk-

seen suuntautunut sotaretki,

jonka osanottajat olivat nuo-

ria poikia, keski-iältään 14–19-

vuotiaita ja nuorin retkeen osal-

listunut oli tiettävästi vain 7-

vuotias.

Vuonna 1919 kansalaisso-

dan voittajat, valkoinen armeija

Mannerheimin johdolla päätti

toteuttaa jo vuotta aiemmin

suunnitellun sotaretken Karja-

laan. Päämääränä tietenkin

“vapauttaa” Aunus ja Viena,

tuo runon ja laulun ihana Kar-

jala bolshevismin ikeestä ja

samalla suomalaiset pääsisivät

käsiksi Karjalan suuriin ikimet-

siin, mustan mullan hedelmäl-

lisiin maihin Uralilla, jonne

mm. Mannerheim halusi piir-

tää Suur-Suomen rajat. Toisin

kävi. Ote novellista Aunuk-

seen:

“Tuo onneton sotaretki sat-

tui ajankohtaan, jolloin Itä-

Karjalassa vallitsi mitä huo-

noin kelirikko ja surkeat tiet

olivat jopa kyntöpeltoakin huo-

nommassa kunnossa. Liejua oli

kaikkialla ja Laatokka piti ylit-

tää polviin asti ulottuvassa ve-

sisohjossa, hevoset väsyivät

raskaissa taakoissaan, samoin

pitkiin metsävaelluksiin tottu

Kysyttäessä, mikä innosti Raijaa kirjoittamaan “vasta” keski-iässä, hän vastaa: – 20-

vuotiaana olin raakile, 30 - 40-vuotiaana elin naisen ns. ruuhkavuosia; työ, perhe, pienet

lapset ...

Karkun Osuuspankin pit-

käaikaisille luottamushenki-

löille ja työntekijöille luovu-

tettiin tiistaina OP-ryhmän

myöntämät kultaiset ansio-

merkit Hoikalla pidetyn hal-

lintoneuvoston kokouksen

päätteeksi. Merkin saaneet

ovat palvelleet kotipankkiaan

yhteensä 191 vuotta, heistä

pisimpään pankkitoimihenki-

lö Anneli Toiviainen, yli 34

vuotta.

Muut merkin saaneet ovat

Maria Jaatinen, joka on ollut

hallintoneuvostossa, johtokun-

nassa ja hallituksessa yhteensä

yli 32 vuotta. Pankin hallituk-

sen puheenjohtajana hän ollut

vuodesta 1998. Mikko Passi on

ollut Karkun Osuuspankin

hallntoneuvoston ja hallituksen

jäsenenä lähes 32 vuotta. Hal-

lituksen varapuheenjohtajana

hän on toiminut vuodesta 1998.

RaimoVirtanen on ollut pan-

kin toimitusjohtajana 15.5. 1975

alkaen ja sitä ennen eri tehtä-

vissä osuuspankeissa vuodesta

1969 alkaen. Palvelusaikaa

osuusankeissa on kertynyt yh-

teensä 36 vuotta.

Karkun OP jakoi kultaa pitkään työskenneille

Marjatta Jokinen on on työs-

kennellyt toimihenkilönä Kar-

kun Osuuspankissa 30 vuotta

ja Anneli Siivonen 27 vuotta.

OP-ryhmän kultainen ansio-

merkki voidaan myöntää tun-

nustuksena vähintään 25 vuo-

Ansiomerkin saajat: Maria Jaatinen, Mikko Passi, Anneli Toiviainen, Raimo Virtanen,

Marjatta Jokinen ja Anneli Siivonen.

Puurojuhla kokosi Huittisten veteraanit

Huittisten sotaveteraanien

ja veteraaninaisten yhteinen

puurojuhla on tältä syksyltä

pidetty. Huittisten seurakun-

takeskus täyttyi veteraanivel-

jistä ja -sisarista nauttimaan

puurosta, jonka ainekset oli

jälleen saatu Keikyän Sota-

veteraaneilta kuten aiem-

pinakin vuosina.

Juhlan tervehdyssanat lau-

sui Huittisten Sotaveteraanien

naisjaoston puheenjohtaja Sal-

me Toivola.

Alkurukouksessa rovasti

Eino Lehtisaari kiitti veteraa-

ninaisia perinteisen puurojuh-

lan järjestelyistä ja johdatteli

Metsänhoitaja Matti Lähteenmäki.

den ansiokkaasta toiminnasta

OP-ryhmän hallinto- tai luotta-

mushenkilönä.

Merkit luovutti hallintoneu-

voston puheenjohtaja Pekka

Aaltonen varapuheenjohtaja

Anne Laineen kanssa.

Tätä ennen pidetyssä hallin-

toneuvoston kokouksessa pu-

heenjohtajaksi valittiin uudelleen

Pekka Aaltonen ja varapuheen-

johtajaksi Anne Laine. Hallituk-

sen erovuorossa ollut jäsenMark-

ku Järvinen valittiin uudelleen.

Puuron ainekset oli jälleen saatu Keikyän Sotaveteraaneilta

vieraat nauttimaan pöydän an-

timista.

Veteraanien Lauluveljet ja

Lauri Kittilä lauloivat juhlas-

sa opettaja Liisa Harjunmaan

johdolla. Juhlapuheen piti met-

sänhoitaja Matti Lähteenmäki,

joka valaisi laajasti itsenäisyy-

den saavuttamiseen ja säilyt-

tämiseen liittyviä seikkoja.

Huittisten Sotaveteraanien

tervehdyksen esitti yhdistyk-

sen puheenjohtaja, majuri evp.

Juhani Norri.

Juhla päättyi yhteisesti vei-

sattuun virteen.

Paavo Punkari,

teksti ja kuvat

PA R I S

Talven meikkivärit

CYBER PRINCESS

-hopeanhohdetta ja huurteisuutta

Voimakkaasti rajatut silmät hehkuvat

viilein jäänsinisin luomin.

Ripset korostetaan näyttäviksi ja tuuheiksi.

Säteilevän sileä iho syntyy

neutralisoivalla värivoiteella, joka

peittää tehokkaasti couperosa-ihoa.

Luomiväri-

trio

11

,-

Superliner

rajaus

12

,-

Volume Shocking tuuhentava ripsiväri

15

,-

Glam Shine kosteuttava huulipuna

11

,-

Kynsi-

lakat

7

,90

Täydellisen yhteensopiva meikkivoide

12

,-

Uutuus

truematch meikkipuuteri

12

,90

Tervetuloa

asiantuntijoiden

palveltavaksi

Vammala

p. 03-511 2884

Huittinen

p. 02-569980

mattomat pojat. Lisäksi ikä-

miehet, paikalliset ukot, har-

vahampaiset ja virnistelevät

ukkopahat neuvoivat harhaan

joutuneita retkeläisiä aina vaan

upottavimpiin paikkoihin lu-

men ja suon silmäkkeisiin ja

saattoivat opastaa muka kier-

totien, joka lopulta päättyi ta-

san lähtöpaikkaansa”.

Mystiikkaa

Sodan ja rauhan teema näyt-

telee siis Jälkeen kahdeksan-

toista - teoksessa varsin kes-

keistä osaa, totta kai, sillä ku-

lunut 1900-luku lienee ihmis-

kunnan historian verisin ja so-

taisin vuosisata. Talvi- ja jat-

kosodan ajoista tarinat etene-

vät 60-luvulle ja viimein ny-

kypäivään, kiireiseen ja pirs-

taleiseen moderniin yhteiskun-

taan, jonka kuvaajana Wester-

gård osoittaa analyyttisen ja

terävän havainnointikykynsä

erityisesti tavallisen ihmisen

arjen, ääri-ilmiöiden ja mys-

tiikan kuvaajana. Sillä mystiik-

kaakin kirjasta löytyy, erityi-

sesti loppuosan nykyaikaan si-

joittuvissa novelleissa, jotka

eivät todellakaan pääty niin

kuin lukija saattaa äkkiseltään

kuvitella.

Kaiken kaikkiaan Jälkeen

kahdeksantoista on varsin nau-

tittavaa luettavaa sellaisenaan

ja kirjassa on lisäksi aistitta-

vissa Westergårdin aiemmasta

tuotannosta tuttu ote: värikäs,

moniulotteinen ja terävä tapa

kuvata tavallisia kansan ihmi-

siä historian suurissa käänne-

kohdissa ja arjen askareissa.

Erkki Petman

Page 13 - Alueviesti_43_2005