Torstai joulukuun 29. 2005
12
Ilotulitteiden kauppa al-
koi kiivaana heti tiistaina
joulun jälkeen ja jatkuu uu-
denvuoden aattoon. Poliisi
muistuttaa, että räjähteiden
luovuttaminen alle 18-vuo-
tiaiden käyttöön ei ole sal-
littua lukuunottamatta eräi-
tä pienitehoisia tuotteita,
joiden käyttäjän alaikäraja
on 12 vuotta.
Tänä vuonna laki mahdol-
listaa myös sakon kirjoittami-
sen alle 18-vuotiaalle räjäh-
teiden käyttäjille. Myös van-
hempia, jotka luovuttavat rä-
jähteitä alle 18 -vuotiaille voi-
daan rangaista.
Nämä asiat tuntuivat ole-
van hyvin asiakkaiden mieles-
sä Intersport K-M Järviselle
Vammalassa, missä nuoret asi-
oivat vanhempiensa kanssa
pitkin päivää. - Suojalasit on
hankittu, kertoi Pauli Mäke-
lä, joka poikansa Joonaksen
kanssa hankki raketteja aatok-
si.
Samaa vakuutti myös San-
teri Tanhuanpää, joka poistui
tyytyväisenä kassalta noin sa-
dan euron ostokset mukanaan.
Uudenvuoden ilotulituksiin
asennoidutaan ympäri Suomea
eri lailla. Tampereella ja Lah-
dessa
ilotulitusvälineiden
käyttö on kielletty keskusta-
alueella. Vaasassa taas uuden-
vuoden vaihtumista juhlitaan
tavanomaista räiskyvämmin,
koska kaupunki riemuitsee
400-vuotisjuhlien takia.
Tampere on Pirkanmaalla
ainoa kaupunki, joka on kiel-
tänyt keskusta-alueella ilotu-
litteiden käytön uuden vaaral-
listen kemikaalien ja räjähtei-
den käytön turvallisuudesta
annetun lain nojalla. Laki tuli
voimaan kesällä. Se antaa pai-
kalliselle pelastusviranomai-
selle mahdollisuuden kieltää
yleinen ilotulitus sellaisissa
paikoissa, joissa siitä voi ai-
Joonas Mäkelä oli isänsä Paulin kanssa rakettisotoksilla K-M Järvisellä. Heitä palveli Petri Heiskala.
Santeri Tanhuanpää oli tehnyt jo isänsä kanssa kaupat ja
poistui tyytyväisenä tiskiltä odottelemaan aaton H-hetkeä.
Asianmukainen laukaisuteline, suojalasit ja sytytyspuikko ovat tarpeelliset välineet.
heutua erityistä vaaraa. Ilotu-
littamiseen puuttuminen vaa-
ti aiemmin kunnanvaltuuston
päätöksen.
Silmävammat ja
tulipalot vaarana
Uuden vuoden ilotulite-
markkinoilla on jälleen myyn-
nissä satoja tuotemalleja. Tur-
vatekniikan keskus (TUKES)
valvoo tuotemarkkinoita ja sa-
malla kampanjoi ilotulitteiden
turvallisen käytön puolesta:
tulipalot ja silmävammat ovat
vältettävissä huolellisuudella
ja varovaisuudella. Silmävam-
mojen määrän odotetaan jat-
kossa vähenevän, kun pienet
roomalaiset kynttilät ja eräät
pienoisraketit ovat jäämässä
pois markkinoilta.
Viime vuodenvaihteessa
ilotulitteet aiheuttivat 30 sai-
raalahoitoa vaatinutta silmä-
vammaa. Uuden vuoden ilo-
tulituksissa on viime vuosina
sattunut joka vuosi 20-40 sai-
raalahoitoa vaatinutta silmä-
vammaa. Määrän kasvua on
jossain määrin hillinnyt ylei-
nen varovaisuus sekä suoja-
lasien yleistyminen, mutta
edelleen vammoja sattuu eri-
tyisesti nuorille ja lapsille sekä
usein myös sivullisille ilotu-
lituksen katsojille.
Ongelmatuotteita silmä-
vammojen kannalta ovat use-
ana viime vuonna olleet hal-
vat ja pienet, monen mielestä
vaarattomilta tuntuvat tuotteet,
kuten pienet roomalaiset kynt-
tilät ja pienet miniraketit eli
ns. ”kissanpierut”. Esimerkik-
si viime vuodenvaihteessa roo-
malainen kynttilä aiheutti kol-
manneksen kaikista silmävam-
moista ja neljä kuudesta vai-
keasta vammasta. Vaikka tuot-
teilla on 18-vuoden käyttöikä-
raja, niitä pääsee usein lasten
käsiin ja niitä myös käsitel-
lään holtittomasti. Kyseiset
tuotteet ovat nyt jäämässä pois
markkinoilta, kun maahan-
tuojat ovat omaehtoisesti jät-
tämässä ne pois tuotevalikoi-
mistaan.
Silmävammojen ohella ilo-
tulitteet aiheuttivat viime
vuonna myös useita rakennus-
paloja, pahimmassa tapaukses-
sa kuolemaan johtaneen talo-
palon. TUKES rekisteröi kym-
menkunta ilotulitteiden huo-
limattoman käytön aiheutta-
maa paloa. Tulipaloriskiin on
syytä kiinnittää huomiota, kun
ilotulitusta valmistellaan. Ra-
ketit vaativat kunnolliset ra-
kettitelineet ja ne on ammut-
tava turvalliseen suuntaan au-
kealla paikalla, riittävän etääl-
lä rakennuksista ja ihmisistä.
TUKESin Internet-sivuilla
on yleisiä tur-
vallisuusohjeita,
luettelo
Muista myös suojavälineet!
Ilotulitekauppa
räjähti käyntiin
myyntiin hyväksytyistä ilotu-
litteista sekä havainnollisia
kuvia ja videoita ilotulitteiden
turvallisesta käytöstä.
Raketeilla rahaa
kartingtoimintaan
Torikeskuksen aulassa Suo-
men Rakettitukun paukkuja
myyvät Puhakka Racingin
miehet ovat tyytyväisiä myyn-
nin vauhdikkaaseen käynnis-
tymiseen. Ensimmäinen myyn-
tipäivä on Matti Puhakan mie-
lestä aina mainio, eikä tämä
vuosi tehnyt poikkeusta.
- Tiistain myynti oli hitusen
parempi kuin ensimmäisen
päivän viime vuonna. Nyt vä-
keä kävi ostoksilla tasaisesti
koko päivän, eikä aamusta ol-
lut kauheaa ryntäystä kuten
yleensä.
Puhakka Racing kauppaa
Rakettitukun ilotulitteita kol-
matta vuotta ja kaikki raketeis-
ta saadut rahat menevät kar-
tingkilpailutoimintaan nuorten
hyväksi. Puhakan mukaan kes-
tosuosikkeja rakettimarkkinoil-
la ovat pienet paukut, kuten
tankit ja noitapillit. -Nuoret
alkavat paukutella niitä jo al-
Puhakka Racingin miehillä on laaja valikoima paukkuja padoista pusseihin.
kuillasta, myöhemmin edetään
sitten järeämpiin raketeihin.
Tämän vuoden hiteiksi hän
ennustaaVip-nimistä jättiraket-
tia ja Big Boss-pakkausta, josta
jokainen ilotulitteisiin tykästy-
nyt löytää varmasti mieleisen-
sä jysärin. Muutenkin erilaiset
lajitelmapakkaukset tekevät
hyvin kauppansa.
-Big Boss on siitä mainio
pakkaus, että sen mukana tu-
lee myös suojalasit, Puhakka
kehuu. Hän on muutenkin tyy-
tyväinen siihen, että ihmiset
ovat alkaneet ajatella turvalli-
suuttaan. -Toissa vuonna suo-
jalaseja myytiin kolmet, viime
vuonna jo parisen sataa. Ihmi-
set ovat selkeästi omaksuneet
ne osaksi ilotulitteiden ampu-
mista.
Tahti kovenee
loppua kohden
Superilla ilotulitteita kaupit-
televa Jaakko Ranta odottelee
myynnin vilkastuvan mitä lä-
hemmäs aatto ehtii. -Ilotulit-
teita on jo nyt mennyt koh-
tuullisesti, mutta moni jättää
niiden oston ihan aattoon saak-
ka. Superilla rakettiostoksille
pääsee aina kaupan ollessa
avoinna, joten ilotulitteet voi
napata mukaansa ruokaostos-
ten lomassa. Myös Ranta ni-
meää kestosuosikeiksi Muna-
kranaatit ja muut pienemmät
raketit, varsinaista hittituotet-
ta heidän valikoimastaan ei vie-
lä ole ehtinyt nousta esiin. -
Kyllä ne erilaiset rakettipussit
ja padat ovat vuodesta toiseen
eräänlaisia hittituotteita, Ran-
ta maalailee. Hän on tyytyväi-
nen siihen, että ilotulitteiden
ikärajaa nostettiin kahdeksaan-
toista ikävuoteen. Se vähentää
tuntuvasti haavereiden määrää.
-Oman kokemukseni mukaan
suojalasien käyttö on edelleen
nihkeää, siksikin ikärajan nos-
taminen on hyvä juttu.
Rahaa myös
VaPS:n toimintaan
LevorannanAutoliikkeen ti-
loissa myydään ilotulitteita
Vammalan Palloseuran junio-
ritoiminnan hyväksi. Seuran
tiskillä kauppa kävi myös kat-
keamatta
keskiviikkona.
Myynti päättyy vasta uuden-
vuoden aattona kuten muilla-
kin.
Jaakko Ranta kauppaa paukkuja Superilla aina liikkeen ollessa avoinna.
VaPS:n rakettipiste on sekin jo perinne. Myyntivuorossa keskiviikkonaennen puolta päi-
vää olivat Juha-Pekka Valtanen, Jussi Vieras, Timo Mäki-Kerttula ja Ari Nikali.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11 13,14,15,16,17,18,19,20,21,22,...24