Page 15 - Alueviesti_52

Torstai joulukuun 28. 2006

15

Kuuluisa Vihervaara.

että meillä on päihdeongel-

maisia runsaasti eli huitaisin

vanhan prosenttiluvun, laittoi

Henry heti paremmaksi, heillä

on vielä paljon enemmän. Hen-

ry asui Kanadan puolella, mut-

ta oli Yhdysvaltojen kansalai-

nen. Rajan kohdalla hän py-

säytti auton ja kehotti ottamaan

kuvan lipuista. Kun tultiin ra-

javiranomaisten kohdalle,

meikäläistä ei tainnut paljon

näkyä, koska naisvirkailija to-

tesi, että tänään sinulla Henry

ei taidakaan olla ketään kyy-

dissä, jolloin sain kehotuksen

nousta seisomaan, että minut

nähtäisiin.

Autot kuljettivat myös rah-

tia, lääkkeitä ja postia. Siksi

ne ajoivat, vaikkei olisi ollut

yhtään etukäteen lipun ostanut-

ta matkustajaa. Tämäkin raja

vaikutti hyvin rauhalliselta tyy-

liin Suomen ja Ruotsin/Nor-

jan raja. Lukuisat tietyöt vii-

västyttivät menoa niin, että

seitsemän tunnin matka venyi

kahdeksaan tuntiin. Kun Hen-

ry kertoi samana päivänä näh-

neensä jo kaksi karhua, en oi-

kein häntä uskonut, mutta heti

seuraavalla pätkällä näin itse-

kin kahtena eri päivänä kar-

hun, pieniä mustakarhuja. Tie

kulki luonnonsuojelualueitten

kautta, joten se ei oikeastaan

ollut mikään ihmekään. Kier-

simme yömyöhällä 70 km pit-

kää järveä, jonka nimi Henryn

mukaan alkuasukaskielellä tar-

koitti kalaisaa järveä. Lähellä

määränpäätä hän jopa varasi

kännykällään minulle huoneen

paikallisesta hotellista, koska

oltiin jo seuraavan päivän puo-

lella ja majatalot olivat sulke-

neet kello 23. Niin sitten tu-

tustuinWhitehorseen ja paikal-

liseen koiramäen taloon. Sen

museon kullankaivantaosasto

oli suorastaan ihmeellinen.

Vuorten välisessä laaksossa si-

jaiten sen ilmasto on suotuisa,

sinne kerääntyvät isot karibu-

laumat talvehtimaan.

Varoitus: Buffaloita

tiellä!

Greyhoundin autot ovat

isompia ja matkaWhitehorses-

ta alkoi 17.6. Perillä Vancou-

verissa oltiin 19.6 eli bussissa

pitää viettää kaksi yötäkin. Heti

ensimmäisenä päivänä juoksi

pieni karhu auton viereltä met-

sään sellaisella kiireellä kuin

äiti-karhu olisi jo jostain lä-

histöltä huhuillut poikasta il-

laksi kotiin. Liikennemerkit

ovat eri puolilla luku sinänsä.

KunAfrikassa on merkki: nor-

suja tiellä, nähtiin täällä poh-

joisessa Kanadassa merkki

Buffaloita tiellä. Ja epäuskoi-

set saivat vielä samana iltana

nähdä uljaan näytelmän, kun

kolme isoa urosta taisteli lau-

man herruudesta. Lauma vasi-

koineen katseli toisella puolen

tietä kaikessa rauhassa tapah-

tumaa. Bussikuski pysäytti au-

ton ja saimme seurata niin kau-

an, kunnes vastaantuleva ajo-

neuvo pakotti jatkamaan, tie

oli näet korjauksen alla. Mat-

kan yksi suurista järkyttävistä

havainnoista oli tienvarsima-

jatalossa aamukahvilla nähty

ilmoitus kadonneista lapsista.

Ilmoituksessa oli lapsia kym-

menittäin ja jotkut jo vuosia

kadoksissa olleita. Toisessa il-

moituksessa Charlottetownis-

sa- oli tietokoneella tehty ole-

tuskuvat nykytilanteesta eli

miltä lapset sinä päivänä näyt-

täisivät. Heräsi kysymys, onko

kukaan näistä lapsista koskaan

löytynyt, vai mikä lie ollut las-

ten kohtalo. Toisena päivänä

nähtiin aikuinen mustakarhu

aivan keskellä tietä, mutta au-

ton lähestyessä sekin laittoi

vipinää töppösiin, niin ettei

saanut kuvaan edes tassun var-

joa sen kadotessa tienvierus-

metsikköön. Viimeisenä iltana

oli varsin synkkää, taivas en-

teili myrskyä. Tie seuraili isoa

Fraser-jokea ja maisemat muis-

tuttivat kummasti Siperiaa.

Fraser oli myös paikallisen

puutavarajätin nimi, joka put-

kahteli esiin vähän joka puo-

lella meikäläisen UPM-n ta-

paan. Rakennuksetkin muistut-

tivat Siperiaa, hevonen seisoi

Paltaset Torontossa.

joka ikisen talon pihan tuntu-

massa. Viimeisenä aamuna

vaihdoin ajatuksia bussikuskin

kanssa, kun istuin aina etupen-

kissä. Hän alleviivasi sitä, että

Vancouverissa on aasialaisal-

kuperäisiä jo 30%. Kaupun-

gissa on silminnähtävä huume-

ongelma, josta olen matkan

jälkeen nähnyt tiedotusväli-

neissä lähinnä tuleviin talvi-

kisoihin liittyvän uutisoinnin

yhteydessä. Vancouverin mat-

kakeskus on keskellä kaupun-

kia, eli bussit tulevat siihen ja

junat lähtevät siitä, mikä on

todella näppärää. Itse asema-

rakennus on vanha, arvioin si-

säpuolelta jugend-tyyliseksi .

Kivilattiat ovat nähneet paljon.

Kaksi enoani lähti Kanadaan

metsä- ja ratatyömaille. Toi-

nen palasi loukkaannuttuaan

kotiin, mutta parani tapatur-

masta . Toinen sen sijaan kuo-

li Kanadassa ja haudattiin Van-

couveriin. Ajattelin asemalla

lipun ostopuuhissa ollessa, että

näitä samoja kivilattioita ovat

Kallosen pojatkin talsineet ja

taas tunsin historian hipaisun.

Suomea ja ruisleipää

Hopeanuoli-junassa

Vancouverista löytyi majoi-

tus NNKY:n hotellista pilven-

piirtäjän 11.kerroksesta, josta

näkyivät iltaisin upeasti kau-

pungin valot. Kaupunki on sa-

man vuonon rannalla kuin

Seattle USA:n puolella.

Jos ei ole ennen nähnyt ka-

nadanhanhia, niin siellä niitä

näkee. Joen suulla pidettiin

soutukilpailuja ja erilaisia ve-

neitä oli paljon. Joella oli myös

onkijoita , joita hanhet piiritti-

vät pullasorsioen tapaan. Nii-

tä tuntui riittävän ihan riesaksi

asti. Kaupunki oli vierasperäi-

sen asujaimiston ansiosta ek-

soottisen tuntuinen. Majapaik-

kaa hakiessa kiersin kirkkoja

ja olin sielläkin gospel-mes-

sussa. Eräässä paikassa valmis-

teltiin yhteistä ateriaa ja peru-

noita kuorinut setä ilmoitti, että

hän tuntee suomalaiset, on asu-

nut niitten naapurina. Hän osa-

sikin sanoa kaksi suomenkie-

listä termiä: paha poika, paha

tyttö. Hän nyt kuitenkin osasi

neuvoa

paikalliseen

NNKY:hyn. Majapaikka ei ol-

lut tavallista hintaluokkaa,

vaan peräti 60 dollaria/yö. Ju-

nien lähtö täällä on kuten len-

tokentillä tsekkauksineen.Ase-

milla tulee olla ainakin puoli

tuntia ennen lähtöaikaa. Jonos-

sa seistessä kuului takaani :îEn

usko, että me näillä lipuilla

mitään

istumapaikkaa

saadaan!î Käännyin ja kom-

mentoin kuulemaani, olihan se

ensi kerta suomenkieltä Mos-

kovasta lähdön jälkeen. Kysei-

nen pariskunta oli Tampereen

läheltä ja he olivat menossa

intiaanireservaattiin Saskatou-

hun viettämään juhannusta.

Olivat olleet mukana järjestä-

mässä alkuperäiskansojen ta-

paamista Suomessa. Kun mei-

dät oli lajiteltu junailijoitten

toimesta vaunuihin määrän-

pään mukaan, jouduimme si-

ten eri vaunuun. Sain heiltä

kutsun tulla syömään ruislei-

pää, jota olivat löytäneet Van-

couverin joltain torilta. Miten

mieshenkilö oli onnistunut tuo-

maan junaan asti mukanaan

aidon puukon, jäi arvoituksek-

si. Sillä hän veteli siivuja lim-

pusta ja niin syötiin ruislei-

pää ja puhuttiin suomea. Kun

junailija hääti omaan vaunuun

lähtöhetkellä, tuntui kuin olisi

ollut hetken kotimaassa. Junan

lähtiessä odotimme edelleen

sitä rajuilmaa, mitä Whitehor-

sen hotellin tv oli neljästi tun-

nissa lupaillut. Jostakin juuri

Saskatsevanin osavaltion tie-

noilta se nousi kiemurtelevan

käärmeen tavoin tv:n kuvaruu-

dulle.

Silverblue -juna Vancou-

verista Torontoon

Tämä Silverblue-juna on ta-

sokas. Sen huomaa jo siitä, että

ikkunat pestään ulkopuolelta

pidemmillä pysähdyksillä. Kun

Siperian radan opaskirja oli

neuvonut matkustajia ottamaan

mukaansa omat ikkunanpesi-

met, täällä se ei tosiaankaan

ollut tarpeen. Muutenkin pal-

veluhenki oli omaa luokkaan-

sa. Matkustajille jaettiin huo-

vat, tyynyt, korvatulpat ja sil-

mien peitoksi tummat silkki-

set läpyskät. Vaunuissa kulki

monta kertaa päivän aikana

kärryt, mistä voi ostaa syötä-

vää ja juotavaa, ellei halunnut

mennä ravintolavaunuun .Toi-

sena matkapäivänä ohitettiin

Kanadan korkein vuori Mt

Logan, 6050 metriä, tosin su-

mun ja pilvien keskellä ja tul-

tiin Jasper-nimiseen paikkaan

,missä oli määrä pysähtyä _

tuntia. Jostain syystä aika ve-

nyi 2 _ tunniksi ja matkustajat

kastuivat saaden kamalan ys-

kän- ainakin koko meidän vau-

numme. Käytäntö on se, että

jos pysähdyksellä haluat men-

nä vaikka kortteja ostamaan,

et pääse junaan ennen sen läh-

töä. Ovet on lukittu ja matka-

lippu pitää olla mukana, että

sen voi näyttää. Lähtöaika siir-

tyi useaan kertaan, josta syys-

tä jouduimme juoksemaan ju-

nalle ja takaisin asemalle ja

näin siis kastuttiin. Jasper on

paikka, josta on Vancouveriin

534 mailia ja Montrealiin 2708

mailia. Sen lähellä on kaunis

luonnonsuojelualue, missäpä

siellä ei olisi. Junan ravintola-

vaunussa aamiaisella sai mak-

karoita ja kananmunaa monella

tapaa, täällä ei totisesti tarvin-

nut nähdä nälkää. Mielellään

ohjattiin pöytään, jossa jo oli

ruokailijoita, joten siinä sitä

sitten vaan îsmool tookkiaî

englanniksi yrität pitää yllä. Me

suomalaisethan mieluiten va-

litsisimme pöydän, missä var-

masti o lisi aivan yksin. Junan

matkustajat olivat varttuneem-

paa väkeä enimmäkseen ja ase-

milla huolehdittiin hyvin, että

varmasti oli oikeassa îpilttuus-

saî ja meni oikeaan junaan.

Montrealin asema oli aivan

taas omaa luokkaansa siinä

huolenpidossa. Toisen yön ai-

kana suomalaiset olivat jää-

mässä pois ja tulivat vielä käy-

mään sitä ennen Edmontonis-

sa pysähtyessä jäin junaan ja

yritin parannella yskääni, ul-

kona oli valtavan kuuma, en-

teili sitä ukkosmyrskyä, joka

oli tulollaan. Seuraava päivä

olisi juhannusaatto. Juna puk-

sutti läpi Ontarion osavaltion,

joka järvineen ja koivumetsi-

neen muistutti Suomea. Luu-

lin ehtiväni aattoiltana lapsuu-

denystävän luo, mutta ereh-

dyin, sillä silloin se vasta tuli:

synkkä myrskyinen yöÖSala-

moi ja ryski niin, että luuli hir-

vien tai karhujen pudonneen

junan katolle. Illan hämärty-

essä ajettiin aivan liki järven

rantaa ja ikkunan ulkopuolel-

la näkyi vain vesiseinä, jota

tuuli nostatti kohti junaa. Yöl-

lä ei nukkua voinut juuri ku-

kaan. Välistä juna pysähtyi ja

miehet moottorisahoineen me-

nivät raivaamaan rataa. Aa-

mulla ravintolavaunussa hen-

kilökunta totesi, ettei kolmeen-

kymmeneen vuoteen ole näh-

nyt moista myrskyä. Juna oli

kahdeksan tuntia myöhässä ja

siitä tiesi, ettei sitä ajettaisi

kiinni millään. Junayhtiön

joustavuutta kuvaa se, että

matkustajille, jotka olivat mis-

sanneet jatkoyhteydet, koetet-

tiin järjestää korvaava kulje-

tus. Eihän luonnonvoimille

kukaan voi mitään.Oli juhan-

nusaatto ja kello kuudelta nos-

tin pienen Suomen lipun re-

pun sivutaskusta nököttämään

ja yritin paikantaa maisemas-

ta, josko yhtään saunaa olisi

sauhuamassa.

Lapsuudenystävän

huollossa

Joustava junayhtiö oli seis-

ottanut junaa Toronton asemal-

la aamuun asti, jottei matkus-

tajien tarvinnut lähteä kaupun-

gille majoitusta haeskelemaan.

Juhannusaamu Torontossa ei

ollut ehkä myrskyn takia mi-

kään erityisen lämmin, mutta

silti ulkona nukkujia näkyi kes-

kustan pilvenpiirtäjien rappu-

käytävissä eli tämänkin kau-

pungin kääntöpuoli oli havait-

tavissa. Ystävätär tuli poimi-

maan minut paikallisesta

NNKY:stä soiton jälkeen ja

luulin, että vietän lepopäivän

vanhoja aikoja muistellen.

Koska olin valinnut ystävättä-

ren tapaamisen Niagaran-ret-

ken asemesta, hän organisoi

ajomatkan kyseisille putouk-

sille, sillä eihän maapalloa kuu-

lemma kierretä käymättä Nia-

garalla. Matkaa 130km, mikä

ei siellä kuulemma ole matka

eikä mikään. Niagara ei ole

maailman korkein eikä runsas-

vetisinkään, mutta taatusti

maailman kuuluisin putous.

Klassikkoelokuva sekä monet

surulliset tapaukset ovat teh-

neet siitä tunnetun kaikkialla.

Päivästä putouksilla tuli kuu-

ma ja väen paljous oli valtai-

sa. Elämänrytmi tuntui olevan

toista luokkaa kuin meillä ko-

tona. Aina oltiin menossa ja

kaikilla oli kova kiire.

Juhannustakaan ei Kanadas-

sa vietetä, paitsi mitä nyt suo-

malaiset omissa yhteisöissään.

Koska seuraava päivä oli jo

lähtöpäiväni, pistäydyimme

Toronton suomalaiseen kirk-

koon aitoon juhannusjumalan-

palvelukseen laulamaan virttä

îOn kaunis synnyinmaamme,

maat, metsät, järvet senÖî mikä

luonnon puolesta sopi hyvin

sekä Kanadaan että Suomeen.

Jälleen tuntui kotimaa olevan

hyvin lähellä, saattoipa tuntua

muistakin siellä olijoista.

Jatkuu sivulla 20

Vancouverin vanha asema.

Page 15 - Alueviesti_52_2006