Page 11 - Alueviesti_14_2007

11 Keskiviikko huhtikuun 4. 2007
Vammalalainen Veikko
Henttonen on tuttu kau-
pungin katukuvassa. - Ja
varsinkin torikuvassa,
missä tuuheapartainen,
lupsakka juttumies erot-
tuu muusta joukosta. Ju-
tut ovat aina hyviä , mutta
asusteet vaihtelevat. Jos-
kus mies on päähineineen
kuin Davy Crocket, joskus
kuin seppä Ilmarinen, tai-
taja iänikuinen.
Ja taitaja Veikko Henttonen
onkin. Aivan kaikki harras-
tukset eivät ole seuranneet
häntä lapsuudesta tai nuoruu-
desta, mutta on hän ryhtynyt
mihin tahansa, sutta hän ei
käsistään päästä, on kyse sit-
ten taonta- tai tuohitöistä tai
maalauksista.
Kymmenkunta vuotta eläk-
keellä ollut Veikko on synty-
nyt Sakkolassa vuonna 1935.
- Tämmönen hiljanen karja-
laispoika, myhäilee Veikko
harmaan partansa takaa, iloi-
nen tuike silmissä. Veikko ja
puolisonsa Seija asuvat Rois-
malassa viihtyisässä omako-
titalossa, jonka sisustuksessa
näkyvät selvästi myös isännän
harrastukset. Katse kiinnittyy
seinillä oleviin moniin maala-
uksiin, jotka lähes poikkeuk-
setta ovat Veikon tuotantoa,
tai vaikkapa tuohesta taivu-
teltuihin kukkiin ja astioihin.
Kun juttu etenee, tullaan vasta
muihin harrastuksiin.
Veikko kertoo olleensa
yhteensä 30 vuotta kahden
romuliikkeen palveluksessa.
Ensin Vauranojalla ja sitten
Laaksosella. Sitä ennen hän
oli jonkin aikaa työssä Helsin-
gissä ”kylmäkonefapriikissa ja
moottorioppilaana norjalai-
sen Henry Nielsenin tankki-
laiva Piccololla vuonna 19962.
veikko palasi kuitenkin Tyr-
väälle ja Illoon, minne perhe
oli evakkomatkan jälkeen
asettunut asumaan. Sakkolas-
ta Veikolla on muistona vain
pihaiiristä otettu kuva: mökki,
navetta ja kaivo.
Seija ja Veikko avioituivat
vuonna 1965 ja saivat myö-
hemmin tyttären. Perhe ja työ
jättivät monet harrastukset
taka-alalle vuosikausiksi, mm.
piirustuksen, jossa Veikko oli
ollut etevä jo kansakoulussa.
Naivismia
parhaimmillaan
- Vuonna 1983 menin kansa-
laisopiston, missä minua ovat
opettaneet siitä lähtien Anja
Levoranta, hetken Raimo Vii-
talakin ja sittemmin Heikki
Mäkinen.
Veikon työt ovat naivis-
mia parhaimmillaan. Ne saa-
vat katsojan hyvälle tuulelle.
Töistä on kertynyt varmasti
satoja ajan mittaan, muta ne
eivät ole jääneet kotinurkkiin.
Ne ovat haluttua tavaraa. Vii-
meisimmästä näyttelystä töitä
matkasi maailmalle viitisen-
toista kappaletta.
Veikko maalaa kalamiehiä,
metsästäjiä, kissoja ja koiria
ja - joskus myös parempaakin
väkeä.
- Arvaas keitä nää on? ky-
syy Veikko ja tuo nähtäväksi
pienen taulun, josta paistaa
valtakunnan ykköshymy.
Tarja ja Arajärvihän ne sii-
nä. Työ on hellyttävän hauska,
kuten näette.
Veikko tekee myös taidetta
josta ei jää muuta kuin haus-
kat muistot. Hän näyttelee ja
onkin pidet-
ty näytteli-
jä.
P a l -
k e e t
ovat ny-
kyisin
Vesa-
rannan kesäteatterissa Hou-
hajärven rannalla, mutta ensi
kerran Veikko astui näyttä-
mölle jo vuonna 19533 Illon
nuorisoseurantalolla, missä
esitettiin Koskenlaskijan mor-
sianta. Vesarannasta hän on
tuttu suurelle yleisölle, mutta
hänet muistetaan myös Vam-
malan Teatterin näytelmistä
”Lääkäri vastoin tahtoaan” tai
”Vekkulit, kekkulit”. Nyt on
Vesarantaa varten harjoiteltu
tammikuussa asti Liisa heis-
kasen kirjoittamaa näytelmää
”Meiän onni”. vuosi on Vei-
kolle kesäteatterissa jo kah-
destoista.
Ampuja parhaasta päästä
Kodin taulut on nyt kierretty.
Tullaan metsästykseen, jota
Veikko on harrastanut vuosi-
kymmenet. Tämä pitkäaikai-
nen Levon metsästysseuran
jäsen on kaatanut monia hir-
viä ja harrastaa metsästyksen
lisäksi myös muuta ammun-
taa. Hän on valtakunnallista
huippua mustaruutiaseissa ja
napannut hopeaa SM-kisoista
vuonna 1999 veteraanisarjas-
sa. Veikon seitsemästä mesta-
ruusmitalista kolme on hopei-
sia, neljä pronssia.
Kun alkuun on päästy, juttu
etenee ja Veikko kertoo miten
hänen mustaruutiaseensa,
ne suusta ladattavat ovat
kertyneet. - Tämä
on oikea aarre, hän
sanoo ja esittelee
pistimineen noin parimetri-
sen italialaisen Bedersolin.
- Ja kattos tätä, hän sanoo kai-
vaessaan esiin Walkerin, mus-
taruutirevolverin. - Pahuksen
hyvä, mutta vapaalta kädeltä
tällä enää pysty ampumaan,
kertoo Veikko ja laskee 2 kg
100 g painavan suusta ladatta-
van pöydälle.
Joskus Veikko no huo-
mannut aseenkantolupaa ha-
kiessaan että vallesmannin
kansliassa on hämmästytty. -
Hämmästyy sitä kai kun anoja
hakee lupaa aseelle, jonka ka-
liberi on 69.
Veikon asearsenaali on laa-
ja. Siihen sisältyy metsästys-
aseita, totta kai, mutta myös
erikoisuuksia, joilla ei rahaksi
metsälle usein lähteä.
Yksi tällainen on Winches-
ter Sioux, jota valmistetaan
enää hyvin pieniä, lähinnä ke-
räilysarjoja. Ase on Sipponen,
kuin karamelli.
Purevia puukkoja,
kaunitta koruja
Metallinkanssatyöskennellee-
nä Veikko Henttonen osaa va-
lita sopivat emmeet purevaan
p u u k -
koon.
Hän on tehnyt niitä kymme-
nittäin. Hyvin erilaisia, jopa
niin pieniä että ne tuppineen
käyvät korusta.
Tupetkin Veikko tekee
itse, kuinkas muuten Puuk-
koja hän alkoi takoa Mauri
Vastarannan opissa Karkun
evankelisen opiston pajassa,
missä kansalaisopiston piiri
kokoontui. - Taotaan siellä
vieläkin, kertoo Veikko.
Tuntuu oudolta, mitenmie-
hen vankat kädet voivat taipua
niin pieniin ompeluksiin kuin
mitä korupuukot vaativat. Ne
ovat koostaan huolimatta oi-
keita puukkoja viimeistä yksi-
tyiskohtaa myöten.
Kun Veikko kulkee met-
sässä tai metsällä, hänellä on
silmää luonnon kauneudelle.
Siitä kertovat erikoiset löydöt,
kiemuraiset oksat tai oikein
valittu tuohi, jota Veikko käyt-
tää taidokkaisiin tuohitöihin.
Kukkia, purkkeja, koruja,
enkeleitä, vaikka mitä. Kotona
oleva kokoelma ei kerro kaik-
kea. Tämän haastattelutuo-
kion jälkeen kun tapasimme,
Veikolla oli näyttää päivän
parin takaa kaunis tuohista,
jonka mallin hän näki Valkea-
koskella ja valmistustekniikan
ratkoi Seijansa kanssa.
Erkki Petman
Lisää kuvia Veikon teoksis-
ta seuraavalla sivulla.
Muut tekee mitä osaa, Veikko mitä tahtoo
Veikossa on tyyliä. Käsissään hänellä on mustaruutiase, suusta
ladattava, jolla hän paukutellut SM-mitaleita.
Tuohesta syntyy Veikon käsissä melkein mitä vain. Puuhun veistetty pöllöperhe.