ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO
Silmälääkäripalvelut
Siivous- ja kotipalvelut
Tieisännöinti
Tilitoimistot
Työtarjouksia
Kuljetuspalvelu
Työtarjouksia
Rakennuspalvelut
Alueviestin
palvelu-
hakemistossa
ilmoitat
edullisesti
ja tehokkaasti
Työtarjouksia
Valokuvaamot
Kansainvälistä tunnelmaa
turnaukseen toi Hagunda
IF Upsalasta, tutumpaa
joukkoa NoPs Nokialta
sekä SB Masku turnauk-
sen järjestäjänä.
Ensimmäisessä otte-
lussa LoSB oli numeroin
3-0 parempi, samoin
toisen pelin vei Naan-
tali 4-1. Kolmannessa
ottelussa SuodU:n tytöt
pelasivat hienosti 0-0 ta-
sapelin TPS:aa vastaan.
Maaliton tulos on saliban-
dyssä varsin harvinainen,
lukemat kertovat paitsi
hyvästä maalivahtipelistä
myös siitä, että joukkueen
viisikkopuolustus toimi
hyvin. Omat paikkan-
sa SuodU:n tytöillä oli
voittomaaliinkin, mutta
kauden aikana joukkuet-
ta vaivannut maalinteon
nihkeys näkyi tässäkin
ottelussa.
Turnauksen viimeises-
sä ottelussa vastaan aset-
tui Hagunda IF. SuodU:
n tytöt menivät ottelussa
jo kahden maalin joh-
toon jonka ruotsalaiset
onnistuivat tasoittamaan.
Pitkän kauden viimeisen
ja samalla ottelun voitto-
maalin teki hyvän hyök-
käyksen päätteeksi Emmi
Rahkjärvi. Turnauksessa
palkittiin myös jokaisen
joukkueen tehopelaaja,
SuodU:n tytöt päättivät
tämän palkinnon kohta-
losta keskenään ja valinta
kohdistui joukkueenmaa-
livahtiin Kaisa Horelliin.
Kokonaisuutena C-tyt-
töjen kausi sujui mainios-
ti. Sarjapeleissä tytöt sel-
vittivät itsensä ylempään
jatkosarjaan ohi monen
isomman seuran. Hen-
kilökohtainen taitotaso
on kohonnut merkittä-
västi, samoin joukkuepeli.
Harjoitusmotivaatio säilyi
hyvin läpi pitkän kauden,
poissaoloja treeneistä oli
merkittävän vähän. Mas-
kun turnaus osoitti, että
eroa kansalliseen kärkeen
toki on, mutta ei tuo ero
mitenkään mahdoton ole.
Joukkue säilynee ny-
kyisessä kokoonpanossa
myös tulevalle kaudelle,
jolloin edessä ovat jälleen
uudet pelit mitä ilmeisim-
min B-tyttöjen sarjassa.
Uusi kausi alkaae viral-
lisesti
juhannusviikolla
Suodenniemen urheilu-
talolla järjestettävällä sa-
libandyleirillä. Tällöin
annetaan pelaajille myös
kesäharjoitusohjelma.
Luvassa loppukesälle on
siis ainakin lenkkeilyä,
kuntopiiriä ja muuta mu-
kavaa.
SuodU:n salibandytytöt ansaitulle lomalle
Kilpailut käydään pis-
tekilpailuna ja mukaan
otetaan kahden parhaan
kisan pisteet kolmesta
osakilpailusta.
Pisteitä
jaetaan 10, 8, 6, 5, 4, 3,
2, 1. Maastokilpailuja on
pidetty jo kahdet: ensim-
maiset juostiin la 5.5. ja
toiset kisat viime lauan-
taina.
Tulokset
la 5.5. osa 1/3
T4 100 m:
1) Sanni Saari
19 s, 2) Helmi Mäkelä 28
s
P4 100 m:
1) Mikko Nie-
mistö 27 s
T6 300 m:
1) Emma Ha-
kala 1.48 min, 2) Kaisa
Saari 2.02 min, 3) Noora
Mäkelä 2.13 min
P6 300 m:
1) Aapo Ala-
Orvola 1,35 min, 2) Eelis
Valkama 1.47 min, Janne
Niemistö 2.40 min
P8 300 m:
1) Toni Hirvo-
nen 1.26 min
P10 700 m:
1) Niko Hir-
vonen 3.23 min
P14 1400 m:
1) Jussi Ha-
kala 5.47 min
YL 2100 m:
1) Esa Risti-
mäki 7.53 min, 2) Jarmo
Pakarinen 8.05 min
M50 2100 m:
1) Rauno
Ristimäki 8.41 min
M60 1400 m:
1) Jorma
Pakarinen 6.20 min
La 12.5. Osa 2/3
P4 100 m:
1) Miika Myl-
lyoja 19 s, 2) Mikko Nie-
mistö 1.03 min
T6 300 m:
1) Emma Ha-
kala 1.49 min
P6 300 m:
1) Mikael Myl-
lyoja 1.32 min, 2) Aapo
Ala-Orvola 1.33 min, 3)
Veikka Vilppala 1.43 min,
4) Visa Vilppala 2.50 min,
5) Janne Niemistö 3.16
min
P8 300 m:
1) Toni Hirvo-
nen 1.25 min
P10 700 m:
1) Niko Hir-
vonen 3.06 min, 2) Kalle
Hakala 3.28 min
P12 700 m:
1) Ville Haka-
la 2.56 min
P14 1400 m:
1) Jussi Ha-
kala 5.50 min
YL Miehet 2100 m:
1)
7.45 min, 2) Esa Ristimäki
7.52 min
M 40 2100 m:
1) Kauko
Hirvonen 8.16 min
M 50 2100 m:
1) Rauno
Ristimäki 8.15 min
M 60 1400 m:
1) Jorma
Pakarinen 6.01 min
KH
Stormin Teräs
aloitti maastossa
SuodU:n C-tyttöjen loppukesästä alkanut peli-
kausi sai mukavan päätöksen, kun joukkue osal-
listui 28.4. Maskussa järjestettyyn Jellona-turna-
ukseen. Turnaus tiedettiin jo etukäteen todella
tasokkaaksi, sillä mukaan oli ilmoittautunut S-
m hopeaa voittanut SB Naantali, pronssijoukkue
M-Team pääkaupunkiseudulta, SM- nelonen
TPS sekä lohjalainen LoSB.
Aurinkoisessa kevätsäässä Stormin pururata oli
kovalla koetuksella, kun nuoret ja vaarit pistivät
piikkaria toisen eteen tiuhaan tahtiin.
Taivalkunta Beat
juhlii tien päällä
Nokialainen
Taival-
kunta Beat juhlii kym-
menvuotista taivaltaan
tien päällä, kiertäen
maan lukuisia tanssi-
lavoja ja –ravintoloi-
ta. Loppusuoralla on
myös neljännen täys-
pitkän albumin ääni-
tykset ja luvassa on yh-
tyeen omien sanojen
mukaan paras tähän-
astisista levyistä.
Taivalkunta Beat luottaa
ohjelmistossaan
omien
kappaleiden
vetovoi-
maan, vaikka myös mui-
den tunnetuksi tekemiä
hittejä mahtuu mukaan.
-Uudelle levylle on saatu
uusia nimiä tekijäkaartiin
ja muutenkin on sellainen
tutina rinnassa, että ol-
laan onnistuttu aika hyvä
paketti saamaan kasaan,
yhtyeen biisintekijä lau-
lusolisti Juha Pokkinen
hehkuttaa: Edellinen Luu-
lin, että pärjään albumi on
tehty yhtyeen omissa stu-
dioissa ja siihen kaavaan
luotetaan nytkin.
-Luulin, että pärjään
biisi soi ahkerasti radiois-
sa, mm. Radio Suomen
soitetuimpana kappalee-
na, eli ihan hirveesti ei
menty metsään joten nyt
jatketaan samalla kaa-
valla, toteaa soolokitaraa
soittava Vesa Pokkinen.
Taivalkunta Beat on
tunnettu nimi kotimaisil-
la tanssiareenoilla.
-On se mukavaa, kun
alkaa nähdä useammalla
keikalla tuttuja naamoja
riippumatta missä päin
ollaan. Se on varmasti pa-
ras kiitos yleisöltä esiinty-
jälle, kertoo yhtyeen tuo-
rein jäsen, rumpali Jasu
Mäntylä.
Yhtyeen
suosiosta
kertoo jotain myös täysi
keikkakalenteri, joka ei
näinä aikoina ole itses-
täänsel-vyys. -Kilpailu on
koventunut ihan hurjasti.
Joka kesä joku lava sulkee
ovensa huonon kauden
jälkeen ja se on surullista.
Toivotaan vaan, että hom-
ma jatkuisi edes jotenkin,
koska pakko sen hyvänkin
ajan taas on joskus tulla,
summaa koko yhtyeen
ajatuksia Juha Pokkinen.
-On parasta huumetta
soittaa, kun jengi huojuu
kaikki biisit parketilla ja
ilmapiiri on iloinen, sa-
noo basisti Jani Kaunisto.
Taivalkunta
Beatin
nykykunnon voi käydä
tarkistamassa mm lauan-
taina Vammalan Seura-
huoneella.
Taivalkunta Beat on tunnettu nimi kotimaisilla tanssiareenoilla.
Kolmossija Häijääseen
Pirkanmaan
metsätietäjä
Vesilahdelta
Vesilahden yläasteen 9.
luokan oppilas Annika
Inha voitti yläasteiden
valtakunnallisen Met-
sävisan Pirkanmaalla.
Kilpailu käytiin viime
keskiviikkona 9.5. Li-
hasulan säätiön mailla
Kangasalla.
Tytöt näyttivät, että metsä-
asioiden osaaminen ei ole
vain poikien juttu.
Metsävisan
maakun-
takilpailun
osallistujien
tyttövaltaisesta
joukos-
ta
voittajakolmikkoon
selvinneet olivat kaikki
kauniimman sukupuolen
edustajia. Maastokilpailun
alkukarsintaan
osallistui
Pirkanmaalla 26 koulusta
1700 oppilasta. Kilpailuun
kutsutut 12 koulun parasta
menestyivät seuraavasti: 1.
Annika Inha, Vesilahden
yläaste, Vesilahti, 2. Tarja
Työläjärvi, Lielahden kou-
lu, Tampere, 3. Mariikka
Ala-Maakala, Mouhijärven
yhteiskoulu, Häijää
Muut kilpailijat sijoittui-
vat jaetulle 4. sijalle, heidän
joukossaan oli Sipi Hie-
taniemi Sylvään koululta
Vammalasta.
Aurinkoisessa
kevät-
säässä käydyn kilpailun
kysymykset testasivat met-
säasioiden laaja-alaista ym-
märtämistä.
1...,15,16,17,18,19,20,21,22,23,24 26,27,28,29,30,31,32