17
Keskiviikko toukokuun 16. 2007
vv

Maija Latva
Tervetuloa
ideoimaan
naisten
sivuja
- Ihmisten täytyy tehdä sitä,
mitä he haluavat. Mieli ei saa
olla ahdistunut, se nimittäin
näkyy ulospäin ja heijastuu
muihinkin ihmisiin, Aira
aloittaa. Hän sanoo pitkän
iän salaisuudeksi elämänasen-
teen.
- Tulee nauttia pienistäkin
hetkistä. On ihanaa elää tätä
päivää ja huomista. Eilinen
on syytä jättää taakseen. Kun
pienistä hetkistä osaa nauttia,
niin vaikeita aikojakin on hel-
pompi kestää. Airan omaan
historiaan on kuulunut paljon
pettymyksiä ja surua.
Aira pohtii elämää toi-
senlaisesta
näkökulmasta.
Hän kuvailee miten ihanaa
on olla syntynyt kauniiseen
itsenäiseen Suomeen, ja mi-
ten ihanaa ylipäätään on olla
syntynyt.
- Meillä on tavattoman pal-
jon kiittämisen aihetta. Tämä
kaikki meidän ympärillämme
on elämää, myös kuolema.
Aira kertookin, että hänen
elämänjanonsa on suunnaton
ja pitää hänet terveenä
toivottavasti vielä 20 vuot-
ta.
Tanssilla transsiin
Aira Samulinin mukaan tans-
siminen parantaa elämän-
laatua. Se vaikuttaa ihmiseen
sekä fyysisesti että henkisesti.
Aira sanoo, että tanssi on te-
rapioista parasta. Hän onkin
saanut mielenterveyspalkin-
non vuonna 1995 pidettyään
nuorille tanssiterapiaa. Seu-
raava tanssiterapian kohde on
vanhukset.
- Kaikilla on oikeus tans-
siin. Ihminen näyttää aina pa-
remmalta tanssiessaan. Mikä
voisikaan olla terapeuttisem-
paa kuin musiikki, rytmi ja
siihen päälle vielä tanssimi-
nen, hän kysyy.
Airan mukaan tanssissa
tärkeintä on oma hyvä olo. Sen
huomaa, jos ihminen nauttii
tanssimisesta. Niin sanotussa
!ow-tilassa eli ”transsissa” ih-
minen on Airan mukaan kai-
kista aidoimmillaan ja tällöin
myös kaikista kauneimmil-
laan. Tanssiessa yksinkertai-
sesti unohtaa kaiken muun.
Rasvahappomannekiini
Pelkällä elämänasenteella ja
tanssilla ei kuitenkaan tulla
ihan Aira Samuliniksi. Siihen
vaaditaan myös kaikin puolin
terveelliset elämäntavat. – Ei
saa polttaa tupakkaa, täytyy
nukkua, liikkua ja katsoa vä-
hän mitä laittaa suuhunsa.
Aira mainitsee myös, että
ikääntyneen ihmisen pitäisi
huolehtia
limakalvoistaan.
– Omegat parantavat mieltä
ja sydäntä. Syötän kissalleni-
kin rasvahappoja, ja se on jo
22-vuotias. Sitä paitsi Omegat
pitävät myös hiukset hyvä-
kuntoisina eikä ryppyjäkään
tule niin paljon. Minä olen
nykyään tällainen rasvahap-
pomannekiini, Aira naurahtaa
kerrottuaan kaikki Omega-
rasvahappojen hyvät puolet.
Huomaa, että suomalaisten
rakastama ilopilleri todella-
kin elää niin kuin opettaa.
Hänen hiuksensa ovat paksut
ja terveet ja hän ihan oikeasti
näyttää kaksikymmentä vuot-
ta ikäistään nuoremmalta. -
Suosin mieluummin luontais-
tuotekauppoja, niissä on aina
terveitä ihmisiä.
Airalta löytyy takataskus-
ta myös pari muuta vink-
kiä kauniiseen ulkonäköön.
– Sähkösauna ei tee hyvää
iholle. Siksi minä rakennutin
kylpylän ja höyrysuihkun ko-
tiini. Höyry tekee hyvää myös
hengityselimille. Muutenkin
kotikylpylä on vallan mainio
rentouttaja ja kaunistaja. Ve-
sihän on tunnetusti vanhin
voitehista, hän opastaa.
Suomalainen nainen
on maailman paras
Kovin paljon petraamisen
varaa meillä suomalaisilla ei
kuitenkaan ole, sillä Airan
mukaan suomalainen nainen
on maailman paras nainen.
- Olen kiertänyt maailmaa
ja nähnyt erilaisia naisia, mut-
ta omasta mielestäni missään
maassa ei ole niin ihania nai-
sia kuin täällä koti-Suomessa,
hän vakuuttaa.
Airan mukaan sukupuo-
lirajat rupeavat iän myötä
häipymään, ja siksi hänen on
vaikea puhua naiseudesta.
Hän puhuu ennemmin ihmi-
syydestä.
- Hyvä nainen on hyvä ih-
minen: Naisen tulee olla hyvä
kumppani, ystävä ja rakasta-
va persoona, juuri sellainen,
kuin hyvän miehenkin tulee
olla, hän miettii.
Airan mukaan suomalaiset
naiset ovat avoimia ja sitkeitä.
- Ennen vanhaan naiset pi-
tivät kotia pystyssä kun mie-
het olivat rintamalla. Siihen
vaaditaan sitkeyttä. Tänä päi-
vänä taas nuoret ihmiset ovat
hirvittävän aitoja.
Airan mielestä asiat me-
nevät kokoajan parempaan
suuntaan. Hän on tyytyväinen
naisen parantuneeseen ase-
maan nykypäivänä.
– Ei ole enää niin paljon
rajoja. Minun ikäinen nainen
saa käyttää minihametta jos
haluaa. En minä katso kalen-
teriin pukeutuessani, vaan
peiliin. Niin tulee varmasti te-
kemään tulevaisuudessa myös
moni nykyajan nuori.
Airan mukaan kaikki on
kiinni halusta, ei iästä.
Viinikin paranee
vanhetessaan…
- Me naiset olemme siitä iha-
nia, että me paranemme van-
hetessamme. -Katso vanhuk-
sia, hehän ovat kuin hiottuja
timantteja, hän innostuu. Aira
perustelee sanojaan siten, että
ihminen kokee niin paljon
kaikkea elämän aikana, että
eläessä viisastuu väkisinkin.
Myös vastoinkäymiset kasvat-
tavat.
Nöyrällä ja kiitollisella elä-
mänasenteella pääsee pitkäl-
le. Turhat unelmat on syytä
unohtaa.
Onhan parempi elää kuin
haaveilla elävänsä.
- Muistattehan myös naiset
rakastaa itseänne, jotta joku
muukin voi joskus rakastaa
teitä, Aira vinkkaa.
Marianna Langenoja
20-vuotias Janna on laulanut
koko ikänsä. 3-vuotiaana tyttö
kuljetettin musiikkileikkikou-
luun, ja 6-vuotiaana alkoivat
opinnot Päivi Vahelan Lau-
lukoulu Prestossa. Yläasteen
jälkeen Jannan tie kulki Tur-
kuun Puolalanmäen musiik-
kilukioon.
-Koulun kautta oli mah-
dollisuus osallistua erilaisiin
musiikkiprojekteihin, kuten
Valon aika -joulukonserttiin,
kuorotoimintaan, bänditoi-
mintaan ja klassisen laulun
tunneille, Janna kertoo.
-Lukio vaan lisäsi esiinty-
miskipinää.
Länsi-Pirkanmaan Koulu-
tuskuntayhtymän järjestämä
Artistikoulutus on monipuo-
linen paketti.
-Koulutussisältöön kuuluu
esimerkiksi
markkinointia,
tuotekehittelyä, taloushallin-
toa, esiintymistaitoa ja laulul-
lista ilmaisua sekä rytmimu-
siikin yleistietoutta.
-Opettajina
meillä
on
omien kouluttajiemme Tais-
to Lunkan ja Eija Hinkkalan
lisäksi monenlaisten alojen
ammattilaisia sekä artisti-
vieraita. Tällä vuosikurssilla
meitä opiskelijoita on 16, lau-
lajatar selvittää. Janna on ollut
Artistikoulutukseen todella
tyytyväinen.
-Hieman haikea olo alkaa
olla, kavereiden kanssa on
kasvanut niin tiiviisti yhteen,
hän myöntää.
Ei pelkkää iskelmää
Janna ei ole myynyt sieluaan
pelkästään iskelmämusiikil-
le tai popille. Nuoren naisen
haaveissa on tehdä mahdol-
lisimman monipuolista mu-
siikkia erilaisille yleisöille aina
kirkkokonserteista syntymä-
päiväkeikkoihin.
Artistikoulutuksen Tähden
tähden 11 -albumilla Janna
esittää kappaleen Odota mua.
Sen on säveltänyt Ari Savinai-
nen ja Jaakko Sumilo" ja sa-
noittanut Artistikoulutuksen
koulutuspäällikkö Eija Hink-
kala.
-Kappale on tyylillisesti
poprockia, siitä voi löytää mo-
nenlaisia tyylejä, Janna kuvai-
lee. Hän on tehnyt aiemmin
omakustanteita, mutta Täh-
den tähden -albumille tehty
levytys oli ensimmäinen ”oi-
kea” studiolevytys. -Oli mah-
tavaa päästä näkemään miten
homma oikeasti toimii. Lisää
vaan tällaista, Janna nauraa.
Kesäbailut edessä
Tähden tähden 11 -albumi
julkaistaan 25. ja 26. touko-
kuuta Ikaalisten kylpylässä
järjestettävissä Kesäbailuissa.
-Kesäbailut on ikään kuin
meidän
loppukokeemme.
Kaikille avoin tapahtuma,
jossa pääsee kuulemaan kivaa
tanssimusiikkia ja aistimaan
hyvää tunnelmaa, Janna ker-
too.
Vaikka koulutus päättyy-
kin, Janna ei jää lepäämään
laakereilleen.
-Kesällä on tiedossa jotain
pientä projektia, mutta ei sii-
tä vielä tässä vaiheessa sen
enempää, hän paljastaa sala-
peräisesti. Aktiivisena Janna
aikoo pysyä myös harjoittelun
suhteen.
-Lauluharjoittelun lisäksi
aion aloittaa kitaran soiton.
Tavoitteissa olisi, että tulevai-
suudessa pystyisi säestämään
itse itseään. Siis sitten kun se
kitara on ihan hallussa, Janna
nauraa.
Pauliina Parto
Alueviestin ihaNAISET on suunniteltu kiin-
nostamaan erityisesti naispuolisia lukijoitam-
me, mutta kiva, jos aiheet kiinnostavat mie-
hiäkin. Me naiset täällä toimituksessa olemme
olleet innokkaasti suunnittelemassa sisältöä
tuleville sivuille ja miettineet henkilöitä, asi-
oita ja aiheita eri ikäiselle lukijakunnallemme.
Me haluamme kutsua Teidätkin, arvoisat luki-
jat, mukaan ideoimaan: lähestykää rohkeasti
meitä puhelimitse, kirjein tai sähköpostein ja
kertokaa mielenkiintoisista asioista ja henki-
löistä, joista haluaisitte lukea. Palautettakin
sopii antaa, positiivista ja negatiivista.
Luin tällä sivulla olevan Aira Samulin haas-
tattelun etukäteen ja ihastelin sitä positii-
vista energiaa, joka hänestä huokuu pelkän
tekstinkin välityksellä. Kahdeksankymppisen,
energisen Airan salaisuus on positiivinen elä-
mänasenne ja hän kehottaa nauttimaan ni-
menomaan elämän pienistä hetkistä tänään ja
huomenna. Ja lisäksi Aira sanoo, että nainen
vain paranee vanhetessaan. Se lienee suurelta
osin totta.
Pääsääntöisesti se nainen
siellä peilissä on sisäisesti ja
ulkoisesti ihan miellyttävä.
Itse ainakin olen nyt nelikymppisenä paljon
tyytyväisempi itseeni kuin vaikkapa kymme-
nen vuotta sitten. Juuri jokin aika sitten pu-
huin erään ystäväni kanssa siitä, miten eletyt
vuodet ja kokemukset, niin hyvät kuin huo-
notkin, tuovat lopulta pelkkää hyvää oman
minäkuvan rakentumiseksi: oppii hyväksy-
mään itsensä sellaisena kuin on. No, rehelli-
syyden nimissä täytyy tunnustaa, etten aina
saunan jälkeen peilin edessä seisoessani voi
sanoa niin kuin se nainen siinä mainoksessa,
että ”Ihanaa!” Joissain kohtia vartaloa voisi
olla vähän vähemmän ja toisissa vastaavas-
ti vähän enemmän, mutta pääsääntöisesti se
nainen siellä peilissä on sisäisesti ja ulkoisesti
ihan miellyttävä.
Väittäisin, että meidän naisten on helpompi
kuin miesten jakaa kokemuksiamme ja tun-
temuksiamme toistemme kanssa. Tällaisten
”sielunsisaruuksien” löytyminen on yksi kan-
tavia voimia elämässämme. Nauttikaamme
siitä, onhan jaettu ilo kaksinkertainen ja suru
vastaavasti puolikas.
PS. Ideoita ja palautetta
voitte lähettää osoitteisiin:
Energinen Aira Samulin hehkuttaa:
Naiset paranevat
vanhetessaan
Monitoimipersoona Aira Samulin nauraa ja räiskyy.
Syvä onnellisuus paistaa hänen kasvoiltaan. Airan sil-
mät säteilevät muistoja, sekä hyviä että huonoja aina
80 vuoden ajalta. – Aira kutsuu sitä elämäksi. Hän osaa
elää, ja auttaa mielellään muitakin hallitsemaan tämän
elon jalon taidon. Lähdin siis selvittämään, miten meis-
tä kaikista naisista voisi tulla yhtä energisiä kahdeksan-
kymppisinä.
-Minä olen nykyään tällainen rasvahappomannekiini. Syötän rasvahappoja kissal-
lenikin ja se on jo 22-vuotias, Aira Samulin kertoo naureskellen.
Janna valmistuu pian artistikoulusta
Ikaalisten Artistikoulutuksen 11. vuosikurssin kokoel-
malevy Tähden tähden 11 julkaistaan 25. toukokuuta.
Levyllä kuullaan myös äetsäläistä Janna Iléniä, jonka
artistiopinnot ovat aivan loppusuoralla.
Äetsäläinen Janna Ilén
valmistuu pian Ikaalisten
Artistikoulutuksesta.






1...,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16 18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,...32