23
Keskiviikko toukokuun 16. 2007
Kiinteitä puupolttoaineita eri
muodoissaan käytettiin läm-
pö- ja voimalaitoksissa 1,4
miljoona kiintokuutiometriä.
80 % puupolttoaineesta on
erilaisia metsäteollisuuden si-
vutuotteita. Merkittävin polt-
toaine oli kuori, jota oli lähes
puolet käytöstä. Metsähak-
keen osuus on 20 %. Metsä-
hakkeesta noin puolet kertyy
avohakkuualojen
hakkuu-
tähteistä, mutta myös kanto-
jen nosto ja nuorten metsien
harvennuspuun korjuu ovat
kasvussa.
Puuta käytetään lisäksi
kiinteistöjen
lämmitykseen
Lounais-Suomessa 0,7 miljoo-
naa kiintokuutiometriä. Puun
energiakäytön yhteismäärä,
2,1 miljoonaa kiintokuutio-
metriä, on lähes kolmannes
alueen puun käytöstä.
Kokomaassa pellettien tuo-
tanto kasvoi kolmanneksella.
Vaikka kotimainen kulutus
kasvoi 58 %, pellettien tuotan-
nosta menee edelleenkin kol-
me neljännestä vientiin.
Alustavasti tietojärjestelmässä
on tiedot noin 21 000 maa-
alueesta, joiden maaperään
on saattanut päästä haitallisia
aineita tai jotka on tutkittu
tai kunnostettu. Pirkanmaal-
ta järjestelmässä on yli 1 600
kohdetta. Koska viranomaiset
ovat koonneet tietoja vuosien
ajan eri lähteistä, on tietojen
tarkkuudessa puutteita. Par-
haillaan viranomaiset tarkis-
tavat tietojen oikeellisuutta.
Tietojärjestelmään merkitty-
jen alueiden omistajille tiedo-
tetaan asiasta kirjeitse näinä
päivinä. Maanomistajien ei
tarvitse ryhtyä kirjeen johdos-
ta maaperän tilaa koskeviin
selvityksiin. Kirjeen mukana
on ns. kohderaportti, josta
käyvät ilmi kiinteistöstä tieto-
järjestelmään merkityt tiedot.
Halutessaanmaanomistaja voi
oikaista havaitsemansa virheet
ja siten auttaa viranomaisia
saamaan tietojärjestelmästä
mahdollisimman luotettava.
Pirkanmaan
ympäristökes-
kuksen maaperän tilan asian-
tuntijat tavoittaa numerosta
0500 73 9992.
Tietojärjestelmä avuksi
riskinhallintaan
Tietojärjestelmä
tehostaa
riskinhallintaa maankäytön
suunnittelussa
esimerkiksi
kaavoitettaessa entisiä teolli-
suusalueita asumiseen. Samal-
la rakentamiselle aiheutuvat
viivytykset ja odottamatto-
mat kustannukset vähenevät.
Myös pilaantuneiden maiden
kunnostuksen
suunnitte-
lu helpottuu. Pohjavesien ja
muun ympäristön suojelu pa-
ranee, kun viranomaisilla on
mahdollisuus helposti saada
tarkat tiedot pilaantuneiden
maiden sijainnista ja esimer-
kiksi etäisyyksistä pohjavesi-
tai luonnonsuojelualueisiin.
Maanomistajaa
tietojär-
jestelmän tiedot hyödyttävät
silloin, kun hänen on tehtä-
vä selkoa maaperän tilasta
uudelle omistajalle tai vuok-
raajalle. Tästä ns. selonteko-
velvollisuudesta on säädetty
ympäristönsuojelulaissa.
Kiinteistön tiedot
tallennettu ns.
kohderaporttiin
Maaperän tilan tietojärjestel-
mään on koottu tietoja muun
muassa maa-alueella harjoi-
tetusta toiminnasta, mah-
dollisista pilaavista aineista,
etäisyyksistä pohjavesi- ja
luonnonsuojelualueisiin
ja
asutukseen sekä maanomista-
jan yhteystietoja.
Jos alueellaon tehtykunnos-
tuksia, on niitä koskevat tiedot
tallennettu järjestelmään.
Tietojärjestelmän sisältä-
mät tiedot maaperästä ovat
julkisia, kuten muutkin vi-
ranomaisten asiakirjat ja
tietojärjestelmät. Kiinteistöä
koskevan kohderaportin saa
pyydettäessä
alueellisesta
ympäristökeskuksesta eli Pir-
kanmaalla Pirkanmaan ym-
päristökeskuksesta. Tietojen
luovutuksessa
noudatetaan
ympäristöhallinnossa voimas-
sa olevia ohjeita, jotka koros-
tavat avoimuutta ja hyvää hal-
lintotapaa.
Tietojärjestelmä on tietojen
tarkistusvaiheen aikana suljet-
tu 31.8.2007 asti. Tänä aikana
tietoja luovutetaan ainoastaan
kiinteistöjen omistajille ja vi-
ranomaisille.
Haitalliset aineet säilyvät
maaperässä pitkään
Maaperä voi pilaantua mo-
nella tavalla, jos suojeluun ja
varotoimiin ei kiinnitetä riit-
tävästi huomiota.
Haitta-aineet voivat säilyä
maaperässä pitkään, joten
pilaantuminen voi johtua toi-
minnasta, joka on loppunut jo
kauan sitten.
Haitalliset aineet voivat
myös kulkeutua maaperässä.
Maaperää voivat pilata muun
muassa polttoaineen jakelu,
kaatopaikat, sahat, kemialli-
set pesulat tai romuttamot.
Tyypillisiä maaperää pilaa-
via haitta-aineita ovat öljyt ja
bensiini, raskasmetallit ja tor-
junta-aineet.
Tampereen Hervantaan on
tullut maahanmuuttajia, jotka
eivät osaa sanaakaan suomea.
Pelipuiston seurakuntako-
dissa työskentelee Irma Ahos-
vuori, joka osaa vain ja aino-
astaan suomea.
Kuitenkin Irman ja maa-
hanmuuttajan kohdatessa al-
kaa tapahtua paljon, sillä Irma
ohjaa maahanmuuttajia sisälle
Suomen saloihin.
Irman ja yhden maahan-
muuttajan, Larissa Blom-
feldtin, kokemuksista kuulet
lisää Naiset toivon lähteellä
-ohjelmassa Radio Mantassa
huomenna helatorstaina kello
12.00 ja 19.00 sekä sunnuntai-
na heti puolenyön jälkeen ja
kello 12.15.
Koulut ja kurssit
Huutokaupat
Palvelukseen halutaan
Sekalaista
Keskiviikko 16.5.
Ester, Essi, Esteri
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-
17.00, 19.00 ja 20.00. 7.10 Huomen-
taMantasta.8.10Aamuhartaus.8.20
Päivän hengellinen levy. 8.30-8.40
Musaa muksuille. 9.05-11.00 Aa-
mupäivän säveliä. 9.40-9.50 Pekan
pakina. Pekka Santonen pakinoi.
11.05 Ajankohtaista. 11.30 Lääketie-
teen uutisia. 12.05 Tahdikkaasti ilta-
päivään. 13.05 Tätä Suomi tanssii.
14.05 Tänään keskiviikkona. 15.05
Kevyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja
paikallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta
aamuun: 17.30-17.35 Lääketieteen
uutisia. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. Muistojen sä-
velet 20.00 ja 2.00.
Torstai 17.5.
Helatorstai
STT:n uutiset 9.00, 12.00, 15.00,
18.00 ja 20.00. 9.30 Hengellinen
musiikki soi ennen jumalanpalvelus-
ta. 10.00 Jumalanpalvelus Tyrvään
kirkossa. 12.00 ja 19.00 Naiset toivon
lähteellä. Irma Ahosvuori ohjaamaa-
hanmuuttajia Tampereella.
Perjantai 18.5.
Erkki, Eero, Eerik, Eerika
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-
16.00, 19.00 ja 20.00. 7.10 Turpakä-
räjät. Numero studioon 0700-94433.
Lähetykseen soittaneiden kesken
arvotaan palkintoja. 8.10 Aamuhar-
taus. 8.20 Päivän hengellinen levy.
8.30-8.40 Mantan satutuokio. 9.05
Aamupäivän säveliä. 9.40-9.50 Pe-
kan pakina. Pekka Santonen pakinoi.
10.45 Movie-Manta. Elokuvakatsaus.
11.05 Ajankohtaista. 11.30 Lääketie-
teen uutisia. 12.05 Tahdikkaasti ilta-
päivään. 12.45 Sporttistudio. 13.05
Radio Top 20. Paikallisradioiden soi-
tetuimmat levyt. 14.05 Tänään per-
jantaina. 15.05 Kevyesti iltapäivällä.
16.30 Alue- ja paikallisuutiset. 17.00
Muistojen sävelet. Studiossa Teuski.
18.00-7.00 Illasta aamuun: 18.00
Lääketieteen uutiset. 18.30 Pekan
pakina. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. 20.00-21.00
Sanoin ja sävelin armon aalloilla.
Hengellistä ohjelmaa ja musiikkia.
Lauantai 19.5.
Emilia, Emma, Emmi, Milla,
Milja, Milka, Amalia
STT:n uutiset tasatunnein 7.00-
11.00, 13.00, 18.00, 19.00 ja 20.00.
8.10 Aamuhartaus. 8.20 Päivän hen-
gellinen levy. 8.30-8.40 Musaa muk-
suille. 9.05 Radio Top 20. 10.05 Totta
vai tarua? Numero studioon 0700-
94433. 10.30 Aamupäivän säveliä.
10.45 Sporttistudio. 11.05 Viikon
varrelta. 12.00 Muistojen sävelet.
13.05 Lauantailevyt. 15.00 Lääke-
tieteen uutisten viikkokooste. 16.00
Levylämpimäisiä. 17.00 Tätä Suomi
tanssii. 18.03 Listakiikari. 19.03 Lis-
tasuosikit. 20.03 Radio Top 20. 21.00
Muistojen sävelet. 22.00 Viikon var-
relta. 23.00 Illasta aamuun.
Sunnuntai 20.5.
Kaatuneitten muistopäivä
Lilja, Karoliina, Lilli
0.00 Naiset toivon lähteellä. Irma
Ahosvuori ohjaa maahanmuuttajia
Tampereella. STT:n uutiset 9.00,
12.00, 15.00, 18.00 ja 20.00. 9.30
Hengellinen musiikki soi ennen
jumalanpalvelusta. 10.00 Jumalan-
palvelus Tyrvään kirkossa. Uusintalä-
hetyksiä: 12.03 Pekan pakina. 12.15
Naiset toivon lähteellä. 13.00 Viikon
varrelta. 17.00 Listasuosikit. 19.00.
RadioTop 20. 21.00 Tätä Suomi tans-
sii. 22.00 Muistojen sävelet. 23.00
-7.00 Illasta aamuun. Musiikkia.
Maanantai 21.5.
Kosti, Konsta, Konstantin
STT:n uutiset ja sää tasatunnein
7.00-17.00, 19.00 ja 20.00. 7.10
Huomenta Mantasta. 8.10 Aamu-
hartaus. 8.20 Päivän hengellinen
levy. 8.30-8.40 Musaa muksuille.
9.05 Aamupäivän säveliä. 9.40-
9.50 Pekan pakina. Pekka Santo-
nen pakinoi. 11.05 Ajankohtaista.
11.30 Lääketieteen uutisia. 12.05
Tahdikkaasti iltapäivään. 13.05
Listakiikari. Paikallisradioiden TOP
20 -listalle pyrkivät esittäytyvät.
14.05 Tänään maanantaina. 15.05
Kevyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja
paikallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta
aamuun: 17.30-17.35 Lääketieteen
uutisia. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. Tätä Suomi
tanssii -lista 20.00 ja 2.00. Listakii-
kari 22.00.
Tiistai 22.5.
Hemminki, Hemmo
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-
17.00, 19.00 ja 20.00. 6.03 Muis-
tojen sävelet. 7.10 Huomenta
Mantasta. 8.10 Aamuhartaus. 8.20
Päivän hengellinen levy. 8.30-8.40
Musaa muksuille. 9.05 Aamupäi-
vän säveliä. 11.05 Ajankohtaista.
11.30 Lääketieteen uutisia. 12.00
Uutiset. 12.05 Tahdikkaasti il-
tapäivään. 13.05 Listasuosikit.
14.05 Tänään tiistaina. 15.05 Ke-
vyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja
paikallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta
aamuun: 17.30-17.35 Lääketieteen
uutisia. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. Listasuosikit
20.00 ja 2.00.
Keskiviikko 23.5.
Lyydia, Lyyli
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-
17.00, 19.00 ja 20.00. 7.10 Huomen-
taMantasta.8.10Aamuhartaus.8.20
Päivän hengellinen levy. 8.30-8.40
Musaa muksuille. 9.05-11.00 Aa-
mupäivän säveliä. 9.40-9.50 Pekan
pakina. Pekka Santonen pakinoi.
11.05 Ajankohtaista. 11.30 Lääketie-
teen uutisia. 12.05 Tahdikkaasti ilta-
päivään. 13.05 Tätä Suomi tanssii.
14.05 Tänään keskiviikkona. 15.05
Kevyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja
paikallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta
aamuun: 17.30-17.35 Lääketieteen
uutisia. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. Muistojen sä-
velet 20.00 ja 2.00.
0700-94433
1,33 e/min+pvm
Vammala
101,2
• Kokemäki
98,0
• Nokia
107,4
MHz
Kaapelitaajuudet: Vammala
103,6
• Kokemäki
106,5
Huittinen, Harjavalta, Kankaanpää, Nakkila, Pori ja Ulvila
97,1
MHz
STT:n uutiset Radio Mantassa: Ma-pe klo 6, 10, 13, 19 ja 20.
La klo 7, 13, 18, 19 ja 20. Su klo 9, 12, 15, 18 ja 20
SOITA JA VOITA
Turpakäräjien palkintona perjantaina 18.5.
OMENAPUU
voittajan valinnan mukaan
Palkinnon lahjoittaa:
Taimitalo Koivuniemi & Iiopnen
Naiset toivon lähteellä:
Irma Ahosvuori
ohjaa maahanmuuttajia
Kokoukset
Myydään
Tiedot Pirkanmaan
maaperästä täsmentyvät
Pirkanmaan ja koko Suomen maaperän tilasta on saa-
tavilla entistä järjestelmällisempää tietoa, kun ym-
päristöviranomaisten valmistelema valtakunnallinen
maaperän tilan tietojärjestelmä otetaan käyttöön tämän
vuoden aikana. Tietojen tarkistusten jälkeen järjestel-
mää voivat hyödyntää ympäristöviranomaiset ja kunnat
esimerkiksi suunnitellessaan maankäyttöä tai pilaantu-
neiden maiden kunnostuksia.
Pankkilakimies Huittisten Säästöpankkiin
Lakimieheksi on nimitetty
OTK, VT Toivo Alarauta-
lahti (30v) 7.5.2007 alka-
en.
Hän vastaa muun muassa
asiakkaiden lainopillisista toi-
meksiannoista pankin koko
toimialueella.
Uuteen tehtäväänsä Ala-
rautalahti siirtyy Forssan Seu-
dun Osuuspankista, jossa hän
toimi vastaavassa tehtävässä.
Huittisten Säästöpankilla
on konttorit Eurassa, Huit-
tisissa, Porissa, Säkylässä,
Ulvilassa, Vammalassa ja
Äetsässä sekä toimipiste
Huhtamossa.
Puun energiakäyttö kasvussa Lounais-Suomessa
Puun energiakäyttö lisääntyi lämpö- ja voimalaitoksissa
viime vuonna 11 % Lounais-Suomen metsäkeskuksen
alueella. Metsähakkeen käyttö lisääntyi 16 %. Tiedot il-
menevät Metsäntutkimuslaitoksen tilastoista.
1...,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22 24,25,26,27,28,29,30,31,32