Page 15 - Alueviesti_31_2007

15 Keskiviikko elokuun 1. 2007
Parikymmentä vuotta sit-
ten pituushyppääjä Rin-
ga Ropo oli kuuma nimi.
Hän hyppäsi kahdeksan
Suomen mestaruutta ja
hallitsee edelleen naisten
pituushypyn kotimaista
kärkitulosta. Kurinalai-
nen huippu-urheilijan
elämä on sittemmin vaih-
tunut lapsiperheen ja si-
katilan emännöimiseen
Kiikassa. Urheilu ei kui-
tenkaan ole unohtunut,
sillä Ringa - nykyiseltä
nimeltään Junnila, toimii
parhaillaan Suomen Kehi-
tysvammaisten Liikunnan
ja Urheilun, SKLU:n pu-
heenjohtajana.
Kiikassa Junniloiden tilan
pihamaalla on aamupäiväl-
lä rauhallista. Maa on sateen
jäljiltä märkä, mutta aurinko
pilkistää jostain puiden vä-
listä. Ensimmäisenä portailla
vastaan juoksee puolialaston
kiharatukkainen pikkutyttö,
joka myöhemmin esitellään
perheen kuopukseksi, hil-
jattain 3 vuotta täyttäneeksi
Emmaksi. 6-vuotias Juuso
kinuaa äidiltään lupaa pääs-
tä pelaamaan tietokoneella,
mutta äiti ei lämpiä ajatuksel-
le. Myöhemmin jostain ilmes-
tyy esiin myös 9-vuotias Ella,
joka vaikuttaa selvästi rauhal-
lisemmalta kuin sisaruksensa.
-Normaali lapsiperhe, ajatte-
len hymyillen.
Tänään ei kuitenkaan ole
tarkoitus perehtyä Junniloi-
den perhe-elämään, sen pa-
remmin kuin Ringan urhei-
lu-uraan tai sen päättymisen
mukanaan tuomiin muutok-
siinkaan. Ei, tänään keski-
tymme nykyhetken lisäksi
korkeintaan tulevaisuuteen
ja pohdimme nimenomaan
suomalaisen vammaisurhei-
lun tilaa.
Jotta ymmärtäisi, miksi
vammaisurheilu on niin lä-
hellä Ringa Junnilan sydäntä,
on palattava ajassa taaksepäin.
On lähes yleisesti tiedossa,
että Junniloiden esikoinen,
Juho-poika, sairasti downin
syndroomaa. -On pelkkää
spekulaatiota, olisinko tässä
ilman Juhoa. Se on kuitenkin
ihan totta, että olen aina ollut
kiinnostunut vähemmistö-
ryhmistä, seissyt pienten puo-
lella, Ringa Junnila kertoo.
Suvaitsevainen hän on ollut
lapsesta saakka. Eräänäkin
kesänä leikkitoveriksi löytyi
ystävän yläkerrassa asunut
kehitysvammainen tyttö, jos-
ta sittemmin kasvoi menes-
tynyt vammaisurheilija, Kirsi
Hokkanen nimeltään. -En
minä silloinkaan ajatellut, että
hän olisi jotenkin erilainen
kuin me muut. Ei ehkä ihan
yhtä vikkelä jutuissaan, mutta
muuten samanlainen.
-Moni voi ajatella, että Juho
on pääsyy työlleni, mutta jos
Ringan luonne ei olisi tällai-
nen, ei hän istuisi tässä nyt.
Yksi yhteinen
vammaisjärjestö
Ringa Junnila valittiin SKLU:
n puheenjohtajaksi vuonna
2005. Kaksivuotisen pestin
loppu häämöttää, mutta hän
on jo ilmoittanut halustaan
jatkaa tehtävässä vielä toi-
senkin kaksivuotiskauden.
Syy halukkuuteen löytyy
muutosprosessista, jonka
kourissa koko suomalaisen
vammaisurheilun kirjo par-
haillaan velloo. Opetusmi-
nisteriön taholta nimittäin
lähti liikkeelle aloite, jonka
mukaan kaikki Suomen vam-
maisjärjestöt järjestäytyisivät
yhdeksi suureksi yhteisöksi.
Näin kehitysvammaisille pys-
tyttäisiin tarjoamaan entistä
paremmin harjoittelu- ja kil-
pailumahdollisuuksia. Junnila
on muutoksesta innoissaan.
-Verrattuna moniin muihin
maihin, suomalaisen vam-
maisurheilun tila on jo tällä
hetkellä hyvä. Skarppaamista
on kuitenkin siinä, että kai-
kista urheilijoista pidettäisiin
yhdenvertaisesti huolta, ja sen
tämä uusi järjestö mahdol-
listaa. Junnilan mukaan aika
yhdistymiselle on kypsä, sillä
kaikilla tahoilla on kova halu
nostaa vammaisurheilun pro-
!ilia kotimaassa.
Näkövammaisten Keskus-
liiton, Suomen Invalidien Ur-
heiluliiton, Elinsiirtopotilai-
den liiton ja SKLU:n edustajat
istuvat alas jälleen ensi kuus-
sa, jolloin edessä on kolmas
suuri kokous asian tiimoilta.
Aikarajaa yhdistymiselle ei
ole asetettu, mutta Junnilan
toiveissa Suomen tärkein ja
suurin vammaisjärjestö oli-
si toiminnassa muutamassa
vuodessa.
Kynnys piirikisoihin
korkealla
Vaikka Ringa Junnila kuvaa-
kin vammaisurheilun tämän-
hetkistä tilaa hyväksi, liittyy
siihen silti monta muttaa.
-Jos Suomessa järjestetään
nykyisellään suunnilleen
kahdet kehitysvammaisten
yleisurheilukisat kesässä, niin
eihän se riitä mihinkään! hän
huudahtaa. Kansainväliselle
huipulle päästäkseen on kil-
pailtava ja harjoiteltava todel-
la kovaa. Junnila muistuttaa,
että kehitysvammaisten olisi
mahdollista ottaa osaa myös
oman piirin kunnallisiin ki-
soihin. Liian usein kynnys
koetaan turhan suureksi. -Me
haluamme vahvistaa porukoi-
den luottamusta. Valaa uskoa
siihen, että pitää mennä ja
osallistua, jos haluaa pärjätä.
Junnilan mukaan SKLU
on viime aikoina lähestynyt
urheiluseuroja, jotta nämä
olisivat valmiita ottamaan
harjoituksiinsa mukaan myös
erityisurheilijoita. Hän muis-
tuttaa, että kehitysvammaisen
ohjaaminen antaisi paljon
uusia näkökulmia myös val-
mentajalle. -Valmentaminen-
han on ihmisen kohtaamista.
Uskon, että valmentajakin py-
syy freesinä, kun hän joutuu
kehittelemään kunkin tarpei-
siin sopivan harjoittelumallin.
SKLU kouluttaa ohjaajia teh-
täväänsä ja toimii koko ajan
taustalla antaen tukea. Junnila
uskoo, että monella seuralla
olisi kyllä halukkuutta lähteä
mukaan vammaisurheiluun,
mutta mahdollisuuksista ei
vielä tiedetä tarpeeksi.
Edelläkävijälajeihin kuuluu
jo esimerkiksi lentopallo, sillä
Power Cup -lentopalloleirillä
on monena vuonna ollut oma
sarjansa erityislentopallolle.
Parin vuoden tauon jälkeen
sitä ollaan jälleen herättele-
mässä henkiin. Ringa Junnila
kertoo leikkineensä ajatuksel-
la, että Vammalan Lentopal-
lostakin löytyisi ryhmä, jonka
mukana erityisurheilijat pää-
sisivät treenaamaan.
Vammaisuus on
osa elämää
Jotta vammaisurheilu nou-
sisi tasa-arvoiseen asemaan
”tavallisen” urheilun kanssa,
pitäisi myös ennakkoluulojen
karista. Vielä 2000-luvulla
joukosta löytyy niitä, jotka
eivät erilaisuutta pysty hyväk-
symään. -On tutkittu, että esi-
merkiksi akateemisesti kou-
lutetut ja nuoret eivät halua
mielenterveyspotilaita naapu-
rustoonsa. Osassa Amerikkaa
on menty jo siihen, että kau-
pungeissa eriytetään tietynlai-
set ihmiset asumaan tietyillä
alueilla, Junnila hämmästelee.
Hän haluaa toimia kehitys-
vammaisten äänitorvena sik-
sikin, että ennakkoluulot eivät
koskaan hälvene ellei asioita
nosteta esiin ja niistä puhuta
niiden oikeilla nimillä, kau-
nistelematta.
Tällä naisella on vahvoja
mielipiteitä. Pienten puolella
seisoja haluaa välillä näpäyt-
tää, jotta kissa nostettaisiin
pöydälle. -En väitä, että olen
oikeassa, haluan vaan keskus-
telua. Vastauksia siihen, miksi
jokin raja vedetään juuri näin.
Rajojen vetäminen ärsyttää
erityisesti stipendien myöntä-
misen kohdalla: kun vamma
on ymmärryksessä, on pal-
jon haasteellisempaa selvittää
onko urheilija todella kritee-
rien mukainen. -Stipendejä
myönnetään ammattimaisen
harjoittelun, pitkäjännittei-
syyden ja sitoutuneisuuden
mukaan. Kun vamma on ym-
märryksessä, ei pitkäjäntei-
seen työhön välttämättä pys-
ty. Jokainen urheilija on tästä
johtuen hyvin erilaisessa ti-
lanteessa, jolloin meidän pitää
miettiä mihin suuntaan men-
nä. Halutaanko sulkea ovia
toisten urheilijoiden nenien
edestä, vai halutaanko olla
samalla viivalla yhteiskunnan
yleisesti ymmärtämän tasa-ar-
von kanssa, Junnila miettii.
-Olen joskus verranut
nyky-yhteiskuntaa digiaikaan.
Ihminen on niin mukavuu-
denhaluinen, että valikoi vaan
ne tietyt ohjelmat joita katsoa
ja joista kiinnostua. Ei vam-
maisuus tietenkään ole kaunii-
ta ja rohkeita eikä glamouria,
mutta se on osa elämää.
Pauliina Parto
SKLU:n puheenjohtaja Ringa Junnila on pienten puolella
Ringa Junnilalla on monta rautaa tulessa. SKLU:n puheenjohtajuuden lisäksi hän emännöi sikatilaa ja lapsiper-
hettä. Jälkikasvuun kuuluvat riippukeinussa makaava 6-vuotias Juuso, 9-vuotias Ella ja juuri 3 vuotta täyttänyt
Emma
Ringa kilpaili ”tosissaan” viimeksi leikkimielisessä vanhan ajan urheilukilpailussa tänä kesänä Karkun vanhalla
urheilukentällä.