23
Keskiviikko syyskuun 5. 2007
Huutokaupat
Myydään
Sekalaista
Palvelukseen
halutaan
Jo perinteeksi tullutta ros-
vopaistitapahtumaa vietet-
tiin Vehmaalla Vehmassal-
men paviljongilla Finnairin
lentävän
henkilökunnan
sekä Turun ja Porin soti-
lasläänin esikunnan järjes-
tämänä.
Yli tuhannen veteraanin tilai-
suuteen oli kutsuttu Varsinais-
Suomesta ja Satakunnasta so-
tiemme veteraaneja, heidän
puolisoitaan, sotainvalideja, so-
taleskiä ja sotaorpoja. Rosvo-
paistitapahtumia on järjestetty
jo 15 vuoden ajan, tänä vuonna
on yhteensä peräti 11 tilaisuutta
ympäri maata.
Perinteen aloittivat aikoi-
naan Vehmassalmen tilaisuu-
den nytkin juotanut lentopur-
seri Kalevi Röngvist sekä näyt-
telijä Leo Lastumäki. Paistin
kypsentämisestä vastasivat Ve-
li-Pekka Heikka ja Jukka Ris-
sanen, jotka apulaisineen oli-
vat loihtineet todella maittavan
rosvopaistin lampaan lihasta.
Lihaa paistissa oli yhteensä 234
kiloa. Paisti muhi oikeoppisesti
yön tunteina maakuopassa.
Juhlanmusiikillisesta annis-
ta vastasivat mieskuoro Sinival-
koiset, jossa lauloivat Laitilan,
Vehmaan, taivassalon ja Kusta-
vin miehet 50 laulajan voimal-
la. Heitä johti Vehmaan kant-
tori Sanna Rusi. Laivaston Soit-
tokunta, Tuija Saura, Esa Nie-
mitalo ja ikivihreä Eino Grön
esittivät Isänmaallista musiik-
kia.
Turun ja Porin Sotilasläänin
komentaja, eversti Turkka Hei-
nonen toi veteraaneille puolus-
tusvoimien tervehdyksen. Hän
lausui ilonsa siitä, että kahden
maakunnan veteraaneja oli
jälleen saatu koolle näin suu-
ri joukko. On ilo katsella kun-
niakansalaisten suurta joukkoa.
Isänmaan ja veteraanien kunni-
aksi kohotetun maljan jälkeen
Ilmavoimien hävittäjä suoritti
lennon juhlapaikan ylitse, eikä
ylilennon ääni jäänyt varmaan
keneltäkään kuulematta. Jälleen
kerran olivat sotiemme veteraa-
nit juhlansa ansainneet.
Teksti ja kuvat: Paavo Punkari
Rosvopaisti kokosi sotiemme veteraanit
Pian oli lautanen tyhjä. Lietolainen veteraanipariskunta
Aina ja Urho Jalonen nauttivat rosvopaistista. Alle kak-
sikymppisenä rintamalle joutunut pariskunta nautti sil-
minnähden juhlasta ja siellä tavatuista monista ystävis-
tä.
Veteraanien suuri ystävä
Eino Grön esitti juhlassa
veteraaneille rakkaita so-
ta-ajan lauluja.
Avoimet työpaikat
Mouhijärvi
cnc-koneistaja, kuorma-autonkul-
jettaja, perushoitaja/lähihoitaja
Äetsä
ohjaaja (sosiaali-ala), itsenäinen
yrittäjä, kosmetologi/jalkojenhoi-
taja
Punkalaidun
siivooja, putkiasentaja, aarporaa-
ja, huonekalu-/sisutusverhoilija,
huonekalupuuseppä
Vampula
yöhoitaja
Vammala
palveluvastaava, keittiötyöntekijä/
tarjoilija, teollisuussiivooja, tuo-
tantotyöntekijöitä, hitsaaja, cnc-
koneistajia, tuotannonsuunnitte-
lija/työnjohtaja, ajoneuvoyhdis-
telmänkuljettaja, Friendtex -vaa-
temyyjä, osastonhoitajan virka,
sairaanhoitaja, osastonhoitaja, fy-
sioterapeutteja, työterveyshoitaja,
sairaanhoitaja varahenkilöstöön,
ravintolan tarjoilija, koneenhoita-
jia/letkutyöntekijöitä, yrittäjä, op-
tikko, siivooja, peruskoulun lehto-
ri, kaavasuunnittelija, kirjanpitäjä,
vuorotyönjohtaja
Huittinen
metsäkoneenkuljettaja, kahvila-
työntekijä, myyntiedustaja, tuo-
tantotyöntekijä (teknologia-ala),
ravintolatyöntekijä, levyseppä-
hitsaaja, Friendtex-vaatemyyjä,
maanrakennustyöntekijä, hitsaa-
ja/hitsaaja-asentaja, grillimyyjä,
kokoonpanija (metalliteollisuus),
yrittäjä, säiliöautonkuljettaja,
myyntineuvottelija, siivooja, maa-
taloustyöntekijä, tuotantotyönte-
kijä (metalliteollisuus), hakkuu-
koneenkuljettaja, raskaankalus-
tonasentaja, autonasentaja
Keliakia voi olla
suomalaisten
uusi kansantauti
Keliakiasta saattaa tulla
samanlainen kansantauti
kuin allergiat ja ykköstyy-
pin diabetes. Tällaisia viit-
teitä on saatu Tampereen
yliopistossa tekeillä ole-
vassa keliakiatutkimuk-
sessa.
-Nyt on saatu näyttöä siitä, et-
tä keliakia kuuluisi mahdol-
lisesti samaan tautiluokkaan
ykköstyypin diabeteksen ja al-
lergioiden kanssa, jotka mo-
derni yhteiskunta on tuonut
mukanaan, sanoo keliakiatut-
kija, lastentautiopin professori
Markku Mäki Tampereen yli-
opistosta.
Keliaakikkojen määrä Suo-
messa on kymmenkertaistu-
nut 20 viime vuoden aikana.
Yksi syy tähän on Mäen mu-
kaan se, että tauti tunniste-
taan entistä paremmin. Toi-
saalta tutkimuksessa on saatu
viitteitä siitä, että myös kelia-
kiaan sairastuneiden määrät
ovat kasvaneet.
Syytä keliakian lisääntymi-
seen ei tiedetä. -Se on tuhan-
nen taalan kysymys. Kansain-
välisesti on epäilty, että yksi
syy saattaisi olla ylihygieeni-
suus, Mäki pohtii.
Tuhannet sairastavat
tietämättään
Keliakiassa viljojen sisältämä
gluteeni aiheuttaa ohutsuo-
len limakalvolla tulehdusre-
aktion ja suolinukan vaurion,
mikä häiritsee ravintoaineiden
imeytymistä. Suomessa kelia-
kia on diagnosoitu noin 26 000
ihmisellä. Keliakialiiton toi-
minnanjohtajan Leila Kekko-
senmukaan kymmenen vuotta
sitten keliakia oli todettu vain 7
000 suomalaisella.
Arvioiden mukaan maas-
samme on kymmeniä tuhan-
sia tietämättään keliakiaa sai-
rastavia. -Oireet ovat niin mo-
ninaisia, että lääkärin pitää
olla valpas todetakseen, et-
tä oireet viittaavat keliakiaan,
Kekkonen sanoo.
Tyypillisimpiä oireita ovat
vatsakivut, ilmavaivat, ripuli,
väsymys ja anemia.
Pikatesti helpottaa
taudin löytymistä
Keliakian diagnoosi saadaan
yläkautta tehtävällä mahasuo-
likanavan tähystyksellä ja otta-
malla näytepala ohutsuolesta.
Joillain lääkärin vastaanotoil-
la ja apteekeissa on ollut nyt
muutaman vuoden tarjolla ke-
liakian diagnosointia helpotta-
va pikatesti. -Positiivinen testi-
tulos kertoo, että oireiden taus-
talla on todennäköisesti kelia-
kia. Tämän jälkeen varsinainen
diagnoosi tehdään tähystämäl-
lä, testin ideoinut Mäki kertoo.
Pikatesti tehdään ottamalla
sormenpäästä verinäyte. Muu-
tama veripisara laitetaan ras-
kaustestistäkin tutulle tikulle,
johon ilmestyvä viiva kertoo,
onko veressä keliakian vasta-
aineita vai ei. Vastauksen saa
muutamassaminuutissa. -Tauti
on monivivahteinen, koska sii-
nä on lievempiä oireita ja vaivat
voivat tulla keskushermostos-
ta tai maksasta. Kaikkia, joilla
epäillään keliakiaa ei voi tähys-
tää, koska se kuormittaisi lii-
kaa terveydenhoitoa. Siksi täy-
tyy olla hyviä seulontakokeita,
joiden avulla voi tunnistaa ne,
joilla oireet voivat johtua kelia-
kiasta, Mäki sanoo.
Pikatesti voi auttaa siinä,
ettei potilasta lähetetä tähys-
tykseen turhaan.Tiistaina al-
kaneen valtakunnallisen ke-
liakiaviikon teemana on ke-
liakian tunnistaminen ja diag-
nosointi. v
Rakennusperintöpäivät
Kokemäellä perjantaina
ja lauantaina
Elävää kulttuuria Koke-
mäellä –hanke järjestää
Euroopan rakennusperin-
töpäiviin liittyen ohjel-
maa lapsille ja aikuisille.
Perjantaina on työpajoja
koululaisille ja lauantaina
kaikille avoin tapahtuma
Kokemäen sähkömuseol-
la/Muuntamokahvilassa.
Työpajojen aiheena on sisäti-
lojen koristelu. Miten sisätilo-
ja on koristeltu? Millaisia ta-
petteja vanhoissa rakennuk-
sissa on käytetty eri aikoina?
Entä miten vanhat tapetit ja
maalauskoristelut saadaan säi-
lymään?
Tapettityöpajassa irrotetaan
vanhoja tapettinäytteitä liotta-
malla ja katsotaan mitä löytyy.
Lisäksi vertaillaan eri aikojen
tapettityylejä.
Koristemaalaustyöpajassa
kokeillaan sablonimaalausta
liimamaalilla ja tutustutaan
samalla eri pigmentteihin. Li-
säksi voidaan vaikka suun-
nitella koulun seinille sopiva
koristekuvio.
Lauantaina Muuntamo-
kahvilassa on luvassa korjaus-
neuvontaa, tuote-esittelyjä ja
työnäytöksiä. Elävää musiik-
kia esittää kitaristi Matti Leh-
tonen. Lapsille on työpajatoi-
mintaa ja Kulttuuriyhdistys
pitää koko päivän kahvilaa.
Nina Laine kertoo omasta ra-
kennusprojektistaan ja raken-
nuskonservaattori vastaa ky-
symyksiin. Nähtävillä myös
korjausrakentamiseen liitty-
vää kirjallisuutta.
Tieympäristön
siistiminen jatkuu
Tiehallinto on kartoitta-
nut teiden varsilla näkyvät
mainokset ja niiden lu-
vallisuuden. Luvattomien
osuus yli 6000 mainokses-
ta on 85 %.
Kuluvan syksyn aikana Tie-
hallinto lähestyy luvattomien
mainosten omistajia kirjeellä,
jossa heitä kehotetaan poista-
maan mainokset tai perustele-
maan niiden tarpeellisuus.
Tienvarsimainontaa koske-
vat säädökset siirtyivät
luonnonsuojelulaista
maantielakiin 1.1.2006.
Samalla vastuuviran-
omaiseksi tuli Tiehal-
linto.
Tienvarsimainon-
ta on pääsääntöises-
ti kiellettyä. Poikkeus
tästä kiellosta voidaan
myöntää, jos mainosta
on pidettävä liikenteen
opastuksen tai matkai-
lun kannalta tarpeelli-
sena. Lupamenettelyn
tavoitteena on päästä
yhdenmukaiseen ja ta-
sapuoliseen päätöksen-
tekoon sekä siistiin tie-
ympäristöön.
Tievarsimainos voi
heikentää liikennetur-
vallisuutta aiheuttamal-
la esteen näkyvyydelle,
sekoittumisriskin viral-
lisiin liikennemerkkei-
hin tai kuljettajan tark-
kaavaisuuden vähene-
misen. Tienkäyttäjiltä saadun
palautteen mukaan myös he
kokevat turhiksi suurimman
osan nykyisistä teiden varsilla
olevista mainoksista.
Tiehallinto poistaa välitön-
tä vaaraa aiheuttavat, kuten
näkemän estävät mainokset
viipymättä.
Luvattomien mainosten
osalta, jotka ovat poistokeho-
tuksesta huolimatta edelleen
paikallaan, Tiehallinto käyn-
nistää toimenpiteet niiden
poistamiseksi.
1...,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22 24,25,26,27,28,29,30,31,32