15
Keskiviikko syyskuun 5. 2007
Vammalan seurakunta-
talolla vietettiin viime
lauantaina Vpl Pyhäjär-
ven kunnan ensimmäisen
kansakoulun, Pyhäkylän
koulun 130-vuotisjuhlaa.
Samassa yhteydessä jul-
kistettiin Kaunista Vpl
Pyhäjärveä
-kirjasarja.
Tilaisuuden järjestäjät yl-
lättyivät iloisesti, kun pai-
kalle saapui runsaat 250
entistä koulupiiriläistä ja
heidän jälkeläisiään sekä
muita asiasta kiinnostu-
neita ympäri Suomea.
Juhla aloitettiin yhteisellä
kouluruokailulla. Tarjolla oli
maistuvaa liha- sekä lohisop-
paa lisukkeineen ja yhteistä
ruokailua ympäröi sieltä tääl-
tä kuuluva iloinen puheenso-
rina, karjalanmurretta tietysti
unohtamatta.
Salissa esitettiin aluksi vai-
kuttava ja tunteitakin liikut-
tanut "lmi ”Muistojen järvi”.
Varsin musiikkipitoisen juh-
lan juonsi koulun viimeis-
ten opettajien Emil ja Mer-
tta Korhosen tytär, kanttori
Riitta Hirvonen apulaisineen.
Vammalan seurakunnan ter-
vehdyksen juhlaan toi pastori
Mirja Tenkanen.
Koko mieleenpainuvan
juhlan ajan salin edessä pal-
jastustaan odottivat koulupii-
rikirjat, jotka oli peitelty kau-
niiseen verkaan. Verka oli löy-
tynyt 60 vuotta evakkomatkan
jälkeen arkusta, eräältä vintil-
tä.
Erilainen koulupiirikirja
-Kirjaparin osa 1, Pyhäkylän
koulutie, kertoo vuonna 1877
toimintansa aloittaneen Pyhä-
järven kunnan ensimmäisen
kansakoulun synnystä, koulu-
talon rakentamisesta, opetta-
jista, oppilaista ja uuden tiili-
rakenteisen koulun valmistu-
misesta v. 1937, kertoo Toivo
Hinkkanen Pyhäkylän koulu-
piirin kirjatoimikunnasta.
Kirjaparin osassa 2, Juu-
rillaan ja maailmalla, kerro-
taan koulupiirin alueella ole-
vien kylien perheistä - lähes
250 perheen tarina Pyhäjär-
veltä nykypäivään. -Kirja avaa
lukijalle uuden näkökulman
siirtokarjalaisen tiestä uusille
asuinsijoilleen. Mitä merkitsi
yksittäisen perheen kohdalla
luopuminen kodistaan, siir-
tyminen uuteen ympäristöön,
paluu takaisin Karjalaan ja jäl-
leen lähtö, Hinkkanen jatkaa.
-Kirjaparin syntyminen on
kolmen ja puolen vuoden yh-
teistyön tulos. Tietoja ja valo-
kuvia keräämässä ovat olleet
sadat Pyhäjärveltä muuttaneet
ja heidän sodan jälkeiset jälki-
polvensa, joiden arkistoista on
saatu runsaasti ennen julkai-
sematonta lähdemateriaalia,
Hinkkanen kiittelee. Kirjojen
nimihakemistoista löytyy yli
7000 nimeä ja kirjoissa poike-
taan yli 360 paikkakunnalla ja
27 ulkovaltiossa.
-Kirjat ovat myös hy-
vin merkittävä osa koulupii-
rin asukkaiden uusien asuin-
kuntien Tyrvään/Vammalan,
Huittisten, Kauvatsan ja mo-
nen muunkin kunnan paikal-
lishistoriaa 1940-luvulta ny-
kypäivään asti, Toivo Hinkka-
nen muistuttaa.
Juhlassa Toivo Hinkka-
nen, karjalan murretta suju-
vasti haastellen, kertoi lupsa-
kasti kirjasta, sen synnystä ja
sisällöstä. Juhlassa myös aloi-
tettiin kirjojen jakelu. Kirja-
toimikunta lahjoitti kirjat sekä
seurakunnalle että Vammalan
kaupungille.
Maija Latva
Mitä siul kuuluu, kyseltiin Pyhäkylän koulun
130-vuotisjuhlassa Vammalassa
Suomelan koululla Lavias-
sa järjestetään koulujouk-
kueiden PM-kilpailut ensi
viikonloppuna. Mukana
on kuusi joukkuetta vii-
destä maasta.
Suomea edustavat hallitse-
va Suomen mestari Suome-
lan yläkoulu Laviasta ja SM-
kakkonen Porin suomalainen
yhteislyseo. Lisäksi mukana
ovat maansa mestarijoukkueet
Tanskasta, Norjasta, Ruotsista
ja Islannista.
Nelihenkisten joukkueiden
pelaajat ovat yläkouluikäisiä.
Shakissa pelataan koulujouk-
kueiden PM-kilpailuja kol-
messa eri ikäluokassa. Suomi
on järjestäjävuorossa yläkou-
lujen kilpailuissa.
Hallitsevana Suomen mes-
tarina Suomelan koulu sai kil-
pailut kotikentälleen Laviaan.
Turnauksessa kaikki joukku-
eet kohtaavat toisensa ja pela-
taan yhteensä viisi kierrosta.
Turnaus alkaa perjantai-
na klo 9 ja päättyy sunnuntai-
na palkintojenjakoon klo 14.
Yleisöllä on kilpailuun vapaa
pääsy.
Lavian kilpailuun osallistuu
pohjoismaiden parhaita juni-
oripelaajia. Suomelan yläkou-
lun ykköspöydällä pelaa Hen-
ri Pohjala, joka on Suomen pa-
ras pelaaja 14-vuotiaissa. Porin
suomalaisen yhteiskoulun yk-
köspöydällä pelaa puolestaan
Laura Savola, joka vasta 15-
vuotiaana voitti tänä vuonna
naisten Suomen mestaruuden
Koululaisten PM-shakkikilpailut
Laviassa ensi viikonloppuna
Vammalan seurakuntatalo oli ääriään myöten täynnä lauantaina.
Kalevi Luukkanen (oikealla) ja Soini Päiväläinen saa-
puivat juhlaan Tampereelta. -Tultiin katsomaan jos nä-
kyisi tuttuja, miehet juttelivat. Pyhäjärvi -juhlilla mie-
het käyvät vuosittain ja Kalevi Luukkanen on ollut myös
kotiseuturetkillä rajan takana jo 15 kertaa. -Ensimmäi-
nen kerta oli erittäin liikuttava, kuljin kuin unessa ja
muistin kaikki paikat, hän muistelee. Soini Päiväläinen
oli tilannut koulupiiri -kirjat etukäteen ja odotteli malt-
tamattomasti, että pääsisi ne avaamaan.
Pyhäkylän kirjatoimikuntaan kuuluvat äetsäläinen Toi-
vo Hinkkanen ja espoolainen Aino Pöyhönen muistut-
tivat, että kirjaparin syntyminen on kolmen ja puolen
vuoden yhteistyön tulos. Tietoja ja valokuvia keräämäs-
sä ovat olleet sadat Pyhäjärveltä muuttaneet ja heidän
sodan jälkeiset jälkipolvensa, joiden arkistoista on saatu
runsaasti ennen julkaisematonta lähdemateriaalia. Ai-
no Pöyhönen oli juhlan kunniaksi pukeutunut Kauko-
lan kansallispukuun.
60 vuotta evakkomatkan jälkeen löytynyt verka peitti kirjoja julkaisuhetkeen saakka
Sastamalan Opiston oh-
jelma 2007-2008 jaetaan
koteihin näinä päivinä.
Kaikkiaan opistossa on
tarjolla yli 500 kurssia ja
noin 23 000 tuntia.
Syksyn tarjonnan esittelevä
ja kevätkaudenkin kursseis-
ta viitteitä antava ohjelma on
tällä kerralla noin 90-sivuinen
opus, jonka jakelusta huolehtii
suunnistusseura Suunta-Se-
pot. Kevään ohjelma jaetaan
tammikuun alussa.
Kirjanen kokoaa yhteen
opiston tarjonnan Kiikoisis-
sa, Laviassa, Mouhijärvellä,
Suodenniemellä, Vammalas-
sa ja Äetsässä. Ohjelman löy-
tää myös alueen kirjastoista,
ja siihen voi tutustua opiston
nettisivuilla osoitteessa sasta-
malanopisto.".
-Muista, että se kiinnosta-
vin juttu voi löytyä hyvin naa-
purikunnan puolelta, ohjel-
massa muistutetaan seudulli-
sen kansalaisopiston mahdol-
lisuuksista.
Lapsille ja nuorille on tar-
jolla entistä enemmän omia
kursseja. Niiden löytämistä
ohjelmasta helpottaa hymiö-
merkintä.
-Syksyn parhaita antimia
on kansalaisopisto, sanoo reh-
tori Matti Lehtinen ja poimii
esimerkkejä syksyn tarjonnas-
ta ja kertoo muutenkin opis-
tonsa kuulumiset Radio Man-
tan Viikon varrelta -ohjelmas-
sa, joka alkaa lauantaina kello
11.05 ja sunnuntaina kello 13.
Sastamalan Opiston
ohjelma jaossa
-Tekkee hyvij ja pannee
valkate! RehtoriMatti Leh-
tinen joukkoineen kutsuu
Sastamalan Opiston kurs-
seille. Ohjelman kannessa
on Sirpa Lehtosen savesta
muotoilema oinas.
Arpaonni suosi Huittisis-
sa Risto Rytin kadulla sijait-
sevalla R-kioskilla asioinut-
ta. Heinäkuun lopulla ostettu
Veikkauksen ExtraÄssä -arpa
toi muhevan pääpotin, 75 000
euroa.
Satakunnassa on ollut ke-
sän aikana muitakin onnet-
taren suosikkeja, sillä Extra-
Ässän päävoitto napsahti elo-
kuussa Raumalle, Casino-ar-
van suurin voitto 150 000
euroa meni Kankaanpäähän
kesäkuussa ja Casino-arpa toi
Säkylään heinäkuussa 100 000
euron voittopotin.
Huittisista ostettu arpa toi pääpotin
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...32