Page 10 - Alueviesti_44

10

Keskiviikko lokakuun 31. 2007

Usko pelasti Arin vuosien linnakierteestä

Erkki Petman

Nykyisin Kiikassa perhei-

neen asuva Ari Lepistö on

saanut kulkea vaikean ja tus-

kaisen tien, jonka päässä vii-

mein koitti uusi elämä. Hän

tuli uskoon Kakolassa helmi-

kuussa 1995 ja on omistanut

elämänsä sen jälkeen raamat-

tuopintoihin ja evankeliumin

työlle. Asetelma nyt on täysin

päinvastainen kuin aiempi al-

koholin, huumeiden, rikosten

ja rangaistusten vuorottelema

kova elämä.

Vielä alle nelikymppinen

Ari on syntyisin Helsingistä,

mistä perhe muutti Mäntsä-

lään. - Olin aika villi lapsi, ja

vanhemmillakin oli tekemis-

tä kanssani, sanoo hän. - Jos

silloin oltaisiin eletty tätä ai-

kaa, villiyden syyt oltaisiin eh-

kä voitu selittää ja hoitaakin

lääketieteellisesti, arvelee hän

tänään.

Vuonna 1968 syntynyt Ari

joutui ensimmäisen kerran

poliisin kanssa vakavasti te-

kemisiin ollessaan 14-vuotias.

- Me ajeltiin luvatta traktoril-

la Maatalous-Tukon suljetul-

la alueella kun joku ilmoitti

meistä poliisille. Meidät vie-

tiin putkaan, mutta muita

seuraamuksia ei sillä kerralla

tullut.

Paitsi, että putkareissu ja

kokemus poliisista jätti nuo-

reen poikaan jäljet, jotka eivät

vuosiin ottaneet parantuak-

seen: - Poliisi joka minua kuu-

lusteli, yritti saada minut ker-

tomaan sellaisista asioista jois-

ta en tiennyt mitään ja uhkasi

selkäsaunalla. – Ajattelin, että

maksat tästä vielä.

Seuraavien neljän vuoden

aikana ehti tapahtua monen-

laista. - Oli sittemmin ratti-

juoppouksia, varkauksia ja

tappeluita neljän vuoden ai-

kana. Oli 18-vuotissyntymä-

päiväni, kun tämä sama poliisi

oli partioimassa. Menin auton

luo ja koputin ikkunaan. Kun

poliisi avasi auton ikkunaa,

kävin heti hänen kimppuunsa

lyömällä kasvoihin ja saatuani

oven auki revin hänet ulos au-

tosta. Kohta paikalle tuli kaksi

muuta partiota, ja minut saa-

tiin lopulta pamppujen ja kyy-

nelkaasun avulla taltutettua ja

vietiin Mäntsälään putkaan.

Karkasin poliiseilta kun mi-

nua kuljetettiin yöksi Orimat-

tilaan.

- Olin huonossa kunnos-

sa poliisien kanssa tappelu-

jen jäljiltä. Kun poliisit veti-

vät minua autoon raudoissa,

riuhtaisin itseni irti mutta tör-

mäsin liikkuvaan autoon, jol-

loin poliisit saivat minut heti

kiinni. Sitten taas sain ojen-

nusta. Orimattilan poliisi-

asemalla jatkui sama tilanne.

Olin hyvin väkivaltainen, jo-

ten poliiseilla ei ollut muuta

mahdollisuutta. Koin kuiten-

kin kokeneeni niin voimakas-

ta väkivaltaa poliisin taholta,

että nimismiehen ilmoitettua

vangitsemisestani lupasin täs-

tä eteenpäin olla pysyvä vaiva

virkavaltaa kohdatessani. Tä-

mä katkeruuden ja vihan syn-

nyttämä päätös vaikutti to-



dennäköisesti tulevaisuuteeni

väkivaltaisena rikollisena ja

huumeiden käyttäjänä.

- Selvin päin olin joutunut

hyvin harvoin mihinkään vai-

keuksiin. Olin vähän semmo-

nen anteeksnieminen, se nä-

kyi minusta niin, että itsetun-

toni oli nolla enkä uskaltanut

olla oma itseni. Hyväksyin

sen, että mua pidettiin pelle-

nä, kunhan vain sain kuulua

joukkoon. Päihteiden aikana

se näkyi niin, että sitten selvi-

tettiin väkivallalla sanomiset

ja tekemiset, purettiin pahaa

oloa, mitä ei selvin päin uskal-

tanut sanoa.

Ari kertoo muuttuneensa

hiljalleen yhä aggressiivisem-

maksi viinaa juodessaan. -

Aggressiivinen olin varsinkin

virkavaltaa kohtaan, koska se

oli minun mielestäni aina vää-

rällä asialla. Nuorukainen oli

myös impannut liimaa ja juo-

nut olutta 13-vuotiaasta asti.

- Sitten alkoi tulla 17-vuoti-

aana mukaan pillereitä, kan-

nabista ja amfetamiinia. Otin

amfetamiinia nenän kautta

ja suun kautta ”pommina” eli

nielin annoksen sätkäpape-

riin käärittynä. Myöhemmin

aloin käyttää amfetamiinia

myös suonensisäisesti. Kaikki

hankinnat rahoitettiin rikok-

silla. Täytettyään 18 vuotta

Ari ei tehnyt enää töitä, ja tä-

täkin ennen työsuhteet olivat

olleet hyvin lyhyitä, kesätyön

luokkaa. - Koulunkäynnin lo-

petin 16-vuotiaana kun oppi-

velvollisuus päättyi. Jo sitä en-

nen minut oli erotettu määrä-

ajaksi.

Edellä kerrotusta poliisin

hakkaamisesta Ari Lepistö sai

ensimmäisenvankilatuomion-

sa virkavallan pahoinpitelystä

ja väkivaltaisesta vastustami-

sesta. Ari suoritti rangaistuk-

sena Keravan nuorisovanki-

lassa. Tuomioon yhdistettiin

aiemmin tuomittuja ehdon-

alaisia, ja hän joutui olemaan

kiven sisällä useita kuukausia.

Keravalle hän joutui istumaan

vielä toisenkin kerran, ja hän

suoritti nuorisovankilassa pe-

ruskoulun loppuun. Seuraavat

tuomiot hän suoritti jo Sör-

kassa Helsingissä, Pohjois-

Karjalan lääninvankilassa lä-

hellä Joensuuuta ja Kakolas-

sa Turussa. - Kakolaan vietiin

vähintään seitsenkertaiset uu-

sijat, joihin minäkin jo nuore-

na kuuluin.

Linnakierre jatkui aina 26-

vuotiaaksi asti. Nelisen vuotta

ennen tätä Ari Lepistö kertoo

törmänneensä vakavasti hen-

gellisiin asioihin kärsiessään

tuomiota Sörkassa. Sörkas-

sa oli vankilapastorina Aarne

Huima. - Sen tuomion aika-

na 1990-91 aloin miettiä hen-

gellisiä asioita tietoisesti ensi

kerran.

- Ollessani suljetulla osas-

tolla, hakeuduttuani sinne

kannabiksen tuomien psy-

koosien ja pelkotilojen vuok-

si, aloin miettiä sitä, että ih-

minen ei ole tarkoitettu täm-

möiseen elämään. Mietin si-

tä miten kukkanen kasvaa

ja kuihtuu ja mietin itseäni,

kierrettäni vankilasta sivii-

liin, missä odottivat huumeet,

päihteet, väkivalta ja varkau-

det ja lopulta taas vankila.

Se kierre vain jatkui ja aloin

miettiä, ettei kukaan ihminen,

edes minä, voi olla tarkoitet-

tu tällaiseen elämään, että se

ei voi olla totta. Sitä kautta ja

sitä taustaa vasten aloin etsiä

totuutta, kertoo Ari.

- Siinä vaiheessa en ollut

kysynyt keneltäkään näistä

asioita mitään, mutta kävin

kirkossa. Olin lukenut myös

Uutta testamenttia, ja siellä tu-

li Jeesus eteen vähän joka pai-

kassa. Menin lopulta Huiman

juttusille jonkun jumalanpal-

veluksen yhteydessä ja kysyin

häneltä, löytääkö tämä Jeesus

minut vai löydänkö minä tä-

män Jeesuksen. Aarne Huima

vastasi, että sinä olet jo hänet

löytänyt kun kysyt näin, ”ei

mitään hätää”.

Ari kertoo, että se vastaus

ei tyydyttänyt häntä kuiten-

kaan mitenkään, ja että pikku

hiljaa Raamatun lukeminen

hiipui. Jäljelle jäivät kuitenkin

ajatukset ja rukoukset. - Pyy-

sin Jumalalta merkkiä siitä et-

tä hän on olemassa. - Jos olet

olemassa, alan uskoa mutta en

ala miksikään pelleksi uskot-

telemaan jonkun olemassa-

oloa helpottaakseni elämää-

ni. Valitin Jumalalle, että kun

ei ole uskoa niin en voi uskoa.

Näihin kysymyksiin halusin

löytää vastauksen.

Tämän vankilatuomion ai-

kana ei kuitenkaan vastausta

vielä löytynyt. Arin vapaudut-

tua alkoi kuitenkin tähän asti

pisin siviiliaika, joka kesti jopa

2 vuotta. Tätä ennen pisin ai-

ka oli ollu 2 kuukautta. - Vaik-

ka en osallistunut rikoksiin

olin kuitenkin tekemissä sa-

man huumejengin ja muiden

”hemmojen” kanssa. Koska

käytin itse huumeita, jouduin

siipeilemään. Tein myös joita-

kin töitä, mm. pesin ikkunoita

ja sain rahaa josta ei makset-

tu veroja. Sossu auttoi myös,

ja pysyin aika hyvin aineissa. -

Asuin jollakin kavereillani tai

seurustelin jonkun kanssa tai

olin äidin luona.

- Äiti ei pitänyt tilantees-

ta lainkaan, ei varsinkaan jos

olin sekaisin. Se oli sellaista

pummin elämää kaksi vuotta.

Kaverit ihmetteli kun en läh-

tenyt keikalle, mutta en kerto-

nut, että syy oli se, että pelkä-

sin niin paljon vankilaa.

Sitten Ari syyllistyi törke-

ään ryöstöön. Näin hän ker-

too: - Vanhempani olivat

eronneet ja isä oli muutta-

nut pohjoiseen, minne lähdin

huumeita ja päihteitä pakoon.

Ajattelin että kun muutan sin-

ne, niin pääsen näistä Helsin-

gin olosuhteista. - Olin isällä

metsätöissä, ja pyysin kottia,

mutta isä valehteli mulle ja sa-

noi ettei ole rahaa. Tiesin, et-

tä isällä oli rahaa, koska olin

juuri itse kuullut hänen saavan

palkkaa. Isä kuitenkin ajatteli

etten menisi juomaan jos mi-

nulla ei olisi rahaa.

- Isäni valhe oli viimeinen

pisara, koska hän oli ainoa

ihminen, johon enää luotin.

Toiveet normaalista elämäs-

tä ilman päihteitä sortuivat ja

jälleen millään ei ollut enää

mitään väliä. Otin diapamia,

lähdin varastamaan tavaraa

kaupasta ja myin ja ryyppäsin

sitä mukaa kun sain rahaa si-

nä iltana.

- Eräässä ravintolassa luok-

seni tuli yksi kaveri, joka lai-

nasi mulle rahaa ja tarjosi

juotavaakin. Hänen kanssaan

mentiin toiseenkin ravinto-

laan. Päädyimme tämän ka-

verin asunnolle, missä oli pal-

jon aseita, jousia ja tuliaseita.

Saimme päähämme, että ale-

taan pelata venäläistä rulettia.

Aseeksi valittiin 357, mutta sii-

hen ei löytynyt panoksia. Sit-

ten kaveri osoitti minua hauli-

kolla ja sanoi että pelataan täl-

lä. Heitin häntä käsipainolla,

jonka ensin sain käteeni. Hän

kaatui ja nuijin häntä vielä lat-

tialla. Korjasin kaikki aseet ja

rahat mitä talosta löytyi, pak-

kasin ne autoon ja jätin mie-

hen kuolemaan.

Onneksi mies ei kuollut.

Ari ajoi pakomatkalla autoon

katolleen hankeen. Paikalta

löytyneiden aseiden numeroi-

den perusteella poliisi selvitti

niiden omistajan ja mies pe-

lastettiin pahoin loukkaantu-

neena sairaalaan. Mies selvisi

siis hengissä, mutta siitä tuli

Arille törkeästä ryöstöstä 5 v

7 kk tuomiota. Tämän viimei-

sen tuomion Ari suoritti Tu-

run vankiloissa, ensin Kako-

lassa, sitten Käyrän työsiirto-

lassa. - Siellä suoritin kahden

vuoden mittaisen puistopuu-

tarhurin tutkinnon.

Ratkaiseva käänne tapahtui

Kakolassa 28.2. 1995. - Olin

istunut tätä tuomiota Kako-

lassa neljä kuukautta. Siellä oli

eräs kaveri, taposta tuomit-

tu, jota ärsytti se etten puhu-

nut sille mitään kun ei ollut

puhuttavaa. Hän oli sanonut

yhdelle kaverilleni että vetää

minua korville. Minua alkoi

vaivata asia, se että jos nyt

joudun tappelemaan tämän

kanssa joka on siellä taposta,

en ilmaiseksi ota turpiini. Toi-

nen vaihtoehto oli, että saisin

koko tuomion ajan katsoa sel-

käni taakse ja varoa että kaveri

tulee kostamaan ja että minä

jopa joudun hänet tappamaan

ja lusimaan vielä kymmenen

vuotta lisää.

- Nämä asiat ajoivat mi-

nut sellaiseen tilanteeseen 28.

helmikuuta, että en mennyt

punttisalille, missä kohtaisin

tuon kaverin. Ajattelin että en

halua lusia loppuikääni, vaan

jäinkin selliin. Taas elämässä-

ni oli kauhea, ylitsepääsemä-

tön ahdistus. Koin toivotto-

muutta ja tunsin että tästä ei

tule mitään, koska jatkuvasti

saa pelätä, kertoo Ari.

Hän aloitti jumpan sellis-

sään. - Yhtäkkiä, kesken jum-

pan, koin että Pyhä henki vei

minua. - Nousin sellin pöy-

dälle niin että näin ikkunas-

ta ulos ja katsoin laskevaa au-

rinkoa. Ihmettelin sitä, miten

kaunis auringonlasku voikaan

olla. Kokemukseni oli valtava.

Näky oli kuin jostakin kau-

kaa lapsuudesta, niin puhdas.

Kuulin Jumalan äänen sano-

van sisälläni, että tämä kaikki

on Jumalasta, hän on tehnyt

kaiken...

- Se oli rukoilemani vas-

taus, valonvälähdys, kertoo

Ari. - Laskeuduin alas ja tie-

sin, että tämä oli vastaus ru-

kouksiini. Jumala on oikeas-

ti olemassa. Sen illan Ari itki

onnesta sellissään.

Arki ei ollut yhtä siloinen,

sillä nuori uskova oli vielä

kiinni tupakassa ja huumeissa,

joita vankilassa liikkui. - Kun

olin ottanut amfetamiinia, mi-

nulle tuli heti huono omatun-

to. Aiemmin se oli kolkutel-

lut vasta ”re"oissa”, kun huu-

meiden vaikutus lakkaa. Nyt

huono omatunto tuli oudossa

tilanteessa, silloin kun piti al-

kaa hyvä #ilis. Menin selliini,

polvistuin vuoteen viereen ja

sanoin Jumalalle että en pysty

olemaan uskovainen koska ai-

na vaan sorrun huumeisiin ja

valehtelen hänelle että lopetan

ja lopetan, että en pysty elä-

mään kuten uskovaisen pitää.

Sitten Ari nukahti, vaikka

normaalisti hän sillä huume-

annoksella olisi valvonut vuo-

rokauden. Sitä ennen hän luki

Unto Helinin traktaatin ”Olet-

ko Jumalan lapsi?” Lehtisessä

kerrottiin nuorisotyöntekijäs-

tä, jonka Jumala vapautti vii-

nan himosta.

Rukoilin ja pyysin: - Ju-

mala, jos olet tällaisen kave-

rin voinut vapauttaa, vapauta

minutkin tästä aineesta. Kun

aamulla heräsin, kiitin Jeesus-

ta ääneen tavalla jota en ollut

ennen tehnyt. Olin oppinut

rukoilemaan. - Olin muuttu-

nut sen yön aikana eli vapau-

duin huumeista ja tupakas-

ta ja sisäinen elämäni muut-

tui. - Aloin lukea Raamattua,

ymmärsin Raamattua, puhuin

Jeesukselle, ja joku sanoikin

että nyt toi Arska on tullut us-

koon. - Se aiemmin eletty puoli

vuotta oli sittenkin kuin etsik-

koaikaa. Vähän tämän jälkeen

vankilalähetti Väinö Harjula

vaimonsa kanssa vieraili Ka-

kolassa, myös minun sellissä-

ni. Saimme yhdessä rukoilla ja

sain kuulla, kun minulle julis-

tettiin synnit anteeksi Jeesuk-

sen nimessä ja veressä ja mi-

nut siunattiin uskon tielle.

Jossakin vaiheessa tapah-

tui myös niin, että edellä mai-

nittu taposta tuomittu kave-

ri joutui lähtemään velkojen

tai muitten syitten vuoksi sai-

raalaosastolle. - Tapasin hänet

kerran ulkoilussa kun hän oli

yksin. Keskustelimme ja tote-

sin että asia oli nyt muuttu-

nut: - Minä lohdutin häntä ja

puhuin evankeliumia Jeesuk-

sesta.

Tämän jälkeen Ari oli vie-

lä puolisen vuotta Kakolassa ja

pääsi sitten Käyrään. Arskasta

oli tullut heti vankilaevanke-

lista. Kaikki tiesivät Arin us-

kosta Jeesukseen, oli henkilö-

kuntaa tai vanki, ja saivat kuul-

la että Jeesus tahtoo pelastaa

jokaisen ihmisen ja on myös

voimallinen tekemään sen. -

Käyrässä tein itse traktaatteja,

joita jaoin myös henkilökun-

nalle. Välit olivat luottamuk-

selliset, mutta en silti kertonut

muitten vankien asioista. Ker-

ran tällaista epäsuorasti esitet-

tiin, mutta vastasin kieltäväs-

ti ja sanoin että tehtäväni on

kertoa Jeesuksesta. Vangitkin

luottivat minuun. Joitakin tu-

li uskoonkin, on vieläkin, kun

olen heitä tavannut.

Kun Ari pääsi siviiliin 1998

huhtikuussa hän muutti vai-

monsa luo Turun Halisiin. He

olivat menneet naimisiin 1996

maaliskuussa. Vaimo tuli us-

koon samana vuonna ennen

naimisiin menoa. Hän opis-

keli sittemmin eläinlääkäriksi.

Outi oli Arin tavatessaan ateis-

ti. - Aloinkin rukoilla, että jos

me voidaan mennä naimisiin

niin Outin on tultava uskoon.

Kihlauksen jälkeen meni kuu-

kausi tai kaksi kun Outi tuli

uskoon Raamattua lukiessaan.

Hänen uskoon tulonsa jälkeen

meni kuukausi tai kaksi kun

pari vihittiin Espoossa, Outin

kotikaupungissa.

Nuoripari kävi kasteella ja

liittyi Turun Vapaaseurakun-

taan. - Yritin kovasti seurakun-

nan yhteyteen, mutta ne eivät

ilmeisesti osanneet luottaa van-

haan linnakundiin, kertooAri. -

Kyllästyin siihen. Kakolan van-

kilapappi oli antanut minulle

Suomen Raamattuopiston esit-

teen Kauniaisiin ja sinne pää-

tin hakea avoimeen raamattu-

kouluun, koska sen kustannuk-

set olivat niin pienet. Sain myös

pienen opintolainan, ja se oli

ihme koska luottotiedot eivät

olleet muuttuneet miksikään.

Sillä saatiin turvattua vaimon

ja esikoisemme Jannen elämää

ja minä lähdin uskossa opis-

toon. Emil Niemelän rahastos-

ta anoin ja sain 10 000 markan

stipendin, ja se riitti juuri ja juu-

ri minun puolen vuoden opin-

toihini. Viimeisenä päivänä kun

todistukset jaettiin, sain tiedon

stipendistä.

- En ollut toista lukukautta

loppuun kun sain työpaikan

Honkilahden ev.lut seurakun-

nasta seurakuntamestarina.

Kun olin ollut 5 kk tehtävässä,

olisin todennäköisesti saanut

viran, mutta en kokenut tätä

omaksi paikakseni vaan läh-

dimme takaisin Espooseen.

Ajoin jakeluautoa ja rekka-

kortin. Espoossa syntyi myös

Jenni-tyttö v. 2000.

Vuonna 2004 pariskun-

ta muutti Espoosta Säkylään,

mistä Outi sai viran. - Minä

ajattelin että saan rekkahom-

mia mistä vaan niin kuin sain-

kin, mutta sitten pääsin Euran

helluntaiseurakunnan seura-

kuntatyön harjoittelijaksi työ-

voimatoimiston tukemana.

Viime joulukuussa Lepistöt

muuttivat Kiikkaan. He kuu-

luvat Vammalan helluntaiseu-

rakuntaan, jossa Ari on myös

toiminut seurakuntatyön har-

joittelijana. Lähinnä Ari ko-

kee kutsua seurakuntatyöhön

ja vankilaevankelistan työhön,

kertomaan ilosanomaa Jeesuk-

sesta ja toimimaan myös niissä

olosuhteissa ja tilanteissa, mis-

tä Jeesus hänet on pelastanut.

2 Kor 5:17 ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on van-

haa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”

Isän vieressä Janne-poika, äidin vierellä Jenni-tytär.

”

Me ajeltiin luvatta

traktorilla suljetulla

alueella.

”

Olin huonossa

kunnossa poliisien

kanssa tappelujen

jäljiltä.

”

Olin vähän

semmonen

anteeksnieminen.

”

Valitin Jumalalle,

että kun ei ole uskoa

niin en voi uskoa.

”

Saimme päähämme,

että aletaan pelata

venäläistä rulettia.

”

Yhtäkkiä, kesken

jumpan, koin että

Pyhä henki vei

minua.

”

Yritin kovasti

seurakunnan

yhteyteen,

mutta ne eivät

ilmeisesti osanneet

luottaa vanhaan

linnakundiin..

Page 10 - Alueviesti_44_2007