Page 25 - Alueviesti_19

ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO

Silmälääkäripalvelut

Alueviestinilmoitusmyynti

puh. 03-5141416

Siivous- ja kotipalvelut

Tieisännöinti

Työtarjouksia

Rakennuspalvelut

Näillä sivuilla

alueen parhaat

palvelut!

Työtarjouksia

Valokuvaamot

Ruosteenestoa

Puutavaraliikkeitä

T:mi SAMI KOIVU

PUUTAVARAMYYNNISSÄ

• panelit • listat • höylätyt ja kyllästetyt • sahatavarat

Puh. 03-5130100, 0500-832740, 050-3030827

os. Koivulantie 78, 38250 Roismala, V:la

ent. Koivulan Sahaa vastapäätä

• Oiva Virtanen

Aseista,

oravista ja

pikkurikkeistä

T

yrvään Kotajärven maassa asus-

tellut Semmi Jokinen haaveili jo

nuorena polkupyörästä, viulus-

ta ja hauskanoloisesta naisesta. Itselläni

oli jo kouluunmenoni kynnyksellä pyöri-

mässä päässäni myös monenlaista, mutta

yli muiden hyvä pyssy, jolla voisin ampua

mm oravia. Sen hankinnasta olenkin ta-

rinoinut, mutta mieleeni palasi aiemmin

kirjoittamani, josta nivon tämän kaksi-

osaisen tarinani, hieman lisäillen ja tiivis-

tellen.

Aika kulutti 1930-luvun loppupuolen ke-

sää, jolloin heinäkuulla satoi suuria mää-

riä. Kotiaukealla Varisarossa Myllyoja tul-

vi ja vesi peitti pelloista isoimman osan.

Pyhäkoulutilaisuutta pidettiin sadesun-

nuntaina Herman Ristimäen talossa, jos-

sa opetti Santeri Taalas, jonka tilan nimi

oli ”Pakokoppi”, mutta mies itse ”koko

pappi”. Miehiä ei tilaisuudessa liiemmin

ollut, vaan meitä lapsosia äiteineen. Satoi

kuin saavista kaataen ja sitten alkoi tul-

la kananmunan kokoisia rakeita taivaal-

ta, kuin pyssyn kuulia. Me lapset sateen

tauottua keräilimme niitä pesuvateihin ja

siinä taas kerran välähti mieleeni, että voi

kun saisi pyssyn.

Ensimmäisen kontaktin tuliluikkuun

sain serkkupoikieni Martti ja Reino Vir-

tasen ansiosta. Olivat saaneet jostakin

komphoijattua vanhan suustaladatta-

van nallisytytteisen sudentappoaseen ja

”amisjoonia”, joksi kutsuimme ruutia,

nalleja sekä lyijypaloja, noita ampumi-

seen tarvittavia tykötarpeita. Siitä muis-

tikuvaa ei ole jäänyt, että olivatko kaveri-

ni ammuskelleet sillä aiemmin. Kuitenkin

vanhin Martti tuntui taitavalta sitä Kran-

ninmaalla esitellessään. Emme ruven-

neet nytkään paukuttelemaan, vaan

sovimme myöhemmin tapaamises-

ta oravajahdissa meidän ja muiden

metsällä. Päättelimme, ettei sieltä

pamaukset kuulu kylän tanhuville.

Otimme koirani Hupin mukaan ja

sen ansiosta sunnuntaipäivän ilta-

puolella oravan löysimme, istuske-

lemassa kuusen latvuksessa käpyä

nakertamassa. Oltiin varmoja, et-

tä kurre tippuu koplan vanhimman

tujauttaessa lataamallaan. Pani sen

näreen oksan varaan, otti taskus-

taan nallin, jonka laittoi pyssyn pääl-

lä olevaan nallipiikkiin ja veti viete-

rinvaraisen kuperan iskurin taak-

sepäin vireeseen ja tähtäsi vetäen

liipasimesta. Kuului aikamoinen jy-

mäys ja sauhua tuli puoli maailmal-

lista. Hupikin lakkasi nalkuttamas-

ta ja vilkaisi ampujaa kuin Ojalan

sonni uutta porttia. Kurre hyppäsi

hieman ylemmäksi ja jatkoi päiväl-

listään. Kovalla kiireellä uudestaan

lataamaan, kaadettiin vajaa määrä-

mitta mustaaruutia piipunpäästä si-

suskuntaan, tämän jälkeen rohdinta

välitopinkiksi, jonka perään lyijypa-

lat ja taas topinkia , joka naputeltiin

piukkaan ”laastitikulla”. Nyt oli Rei-

non vuoro koettaa onneaan, mut-

ta sama juttu, kurre siirtyi sentään

puusta toiseen.

Jännitin aika lailla vuoroni tulles-

sa. Ase ladattiin huolella. Otin sen

hyppysiini ja asetin samalla tavalla

kuin Marttikin näreen oksalle, enkä

luottanut vapaalla kädellä ampumi-

seen kuten Reino. Hartaasti tähtäsin,

mutta sillä hetkellä mieleeni tuli La-

tovehmaan isännän silmänpäällisen

kasvannainen, jonka sanottiin saa-

neen alkunsa suustaladattavan nal-

linsirusta. Suljin silmäni, ettei niihin

roiskuisi ja nykäisin liipaisimesta.

Huti tuli, ei tuuri miehen vaihtami-

sesta parantunut. Valkoinen lumi-

peite vaan likaantui tepastellessam-

me ja hajuvaajojammekin alkoi mus-

taruudin savunkatku ärsyttää. Johta-

jamme Martti ei toivoaan kadottanut

vaan sanoi, että antakaas pojaat kun

minä vielä kruittaan kerran. Taas pa-

mahti, mutta ainakin oravamme oli

edelleen kroppansa puolesta hyvissä

voimissa ja jäi tirskuttelemaan pois-

tuessamme tantereelta. Pauke oli ol-

lut kuin ”Pommerin sodassa”, kuulin

myöhemmin äidiltäni.

Suustaladattavan päivät päättyivät

sota-aikana erään uudenvuoden yön

paukuttelussa. Tuliluikun putkeen

dynamiittipalan päälle varistimme

hyvän ruutikerroksen, topinkit ja

naputtelimme puutapin piippuun.

Tämän jälkeen ase laitettiin hirsi-

rakennuksen kloppinurkan varaan,

solmimme pitkän pätkän torrakan

liipaisimeen hamppauspinnaria, ase-

timme nallin vireeseen vetäessäm-

me ja siirryimme narun toisenpään

kanssa rivin nurkan taa piiloon. Ka-

veri veti narusta, kajausten ääniku-

ningas paukku oli, mutta langasta-

vetäjä kurkisti juuri samalla hetkel-

lä ja joku hirrenlaikkiainenko liippasi

poskipäähän palkeenkielen. Nurkan-

pää myös kärsi ja suustaladattavasta

jäi vain muistot.

Seuraava kosketus tuli aseisiin laina-

tun kautta. Pyssy oli pikkunen kivää-

ri, jota kutsuttiin salongiksi, jonka

Mustajärven pojat Esko ja Unto mi-

nulle lainasivat.Jos heidän vanhem-

mat veljensä Arvo tai Tauno olisivat

vaistonneet avokätisyyden, niin han-

ke olisi varmasti vetänyt vesiperän.

Kivääri oli kyllä aikalailla invalidisoi-

tunut, kun sen piippu muistutti suu-

ren saaliin saaneen käärmeen vatsaa.

Sanoivat syyn paisumiseen olleen

kuulan jääminen piippuun, josta sit-

ten toisella panoksella ampumalla

sen poistivat ja putki laajeni. Saalis-

ta jahtaamaan en sillä lähtenyt, mut-

ta opettelin ampumaan ja kokemusta

tuli, vaikkei sentään napakymppejä.

(jatkuu)

Page 25 - Alueviesti_19_2008