6
Keskiviikko heinäkuun 9. 2008
Nyt valmistaudutaan juhlavuoteen
Purpurijuhlien vierasmäärä
ylitti kunnan väkiluvun
Kiikoisten Purpureilla oli pää-
sylippujen ostaneiden ja esiin-
tyjien lisäksi lukematon mää-
rä talkoolaisia, joten lauantai-
na Kiikoisten 39. purpurijuh-
lat houkuttelivat paikalle noin
1700 hengen väkimäärän. Se
on enemmän kuin Kiikoisten
kunnassa on asukkaita, joten
yleisö löysi tiensä myös kau-
empaa ihmettelemään juhlien
aitoa pelimannihenkeä.
Tänä vuonna kokeiltiin
ensimmäistä kertaa lippupa-
kettien ennakkomyyntiä. Se
osoittautui hyväksi ratkaisuk-
si. Juhlat houkuttelivat myös
ohikulkijoita poikkeamaan.
Ensi vuosi onkin sitten täy-
sien kymmenten juhlavuosi.
Ei ihme että järjestäjät usko-
vat silloin väkiennätysten rik-
koutuvan.
Maakunnan vanhin kan-
sanmusiikkitapahtuma Kii-
koisten Purpurit on vuodes-
ta toiseen onnistunut pitä-
mään tinkimättömän linjan-
sa aidon pelimannimusiikin
puolestapuhujana, uusia tuu-
lia unohtamatta. Tänä vuon-
na juhlat alkoivat jo iltapäiväl-
lä, kun kansamusiikkiyhtyeet
esiintyivät Kiikoisten ABC:
llä. Esiintymässä oli muun
muassa porilainen Wilssonin
pelimannit, Suomen toiseksi
vanhin kansanmusiikkiyhtye.
Wilssonit julkaisi uuden to-
ri-ja juomalauluja sisältäneen
CD-levyn myöhemmin illalla
purpurijuhlilla.
Kiikoisten Nuorisoseuran
johtokunta on keväällä käy-
nyt läpi melkoisen muodon-
muutoksen, kun uudet vere-
vät voimat astuivat remmiin.
Nuorisoseuran tuore puheen-
johtaja Esa Pihlajamäki tietää,
että talkootyössä yhteishen-
ki on koossapitävä voima. Jos
Kiikoisten purpurijuhlia voi-
daan pitää pelimannihengen
nostattajana maakunnassa,
niin talkoohenkeä voidaan pi-
tää nuorisoseuran kantavana
voimana. Kortensa ovat kan-
taneet yhteisen asian hyväk-
si niin nuoret kuin vanhatkin
talkoolaiset.
Kiikoisten purpurit alkoi-
vat perjantaina kirkkokonser-
tilla, jossa oli mukana tallin-
nalainen kotiseutuyhdistyksen
lauluryhmä, Munuksed, jonka
jäsenet ovat kotoisin Muhun
saarelta tai saarelta lähtöisin
olevien jälkeläisiä.
Varsinainen soitanta alkoi
lauantaina iltapäivällä ja jatkui
pitkälle sunnuntain puolelle.
Sunnuntaina järjestettiin
juhlien komeaksi päätökseksi
Wanhan ajan kirkkopyhä Kii-
koisten kirkossa.
Vuoden satakuntalainen
pelimanni Porista
Runsaat viisi vuosikymmen-
tä pelimanninpenkillä istunut
porilainen Into Niistomäki
palkittiin Kiikoisten purpuri-
en pääjuhlassa Vuoden sata-
kuntalaisen pelimannin arvo-
nimellä. Into Niistomäelle, 69,
arvonimi tuli isona yllätykse-
nä. Niistomäki kertoo aloit-
taneensa soittamisen kymm-
menvuotiaana huuliharpulla.
Nyt pääsoitin on hanuri, mut-
ta viulu ja saksofoni soivat hä-
nen käsissään nekin.
Vuoden pelimannin tun-
nustuksen Niistömäelle luo-
vutti Satakunnan kansanmu-
siikkiyhdistyksen hallituksen
jäsen Tiina Rampa.
Kiikoisten Purpuri tans-
siittiin jälleen mallikkaas-
ti. Sen ohjasi itsekin mukana
tanssannut Jouko Reikko, jo-
ta tarvittiin lavala jo avajais-
numerossa kun pukinsarven
tröötöttäjät marssivat näyttä-
mölle Matti Valtteri Lehtisen
johdolla.
Pääjuhlan riemastuttavin
esitys taisi olla lasten musiik-
kikoulun esitys soittoineen ja
tansseineen. Kurssi pidettiin
Kiikoisissa purpuriviikolla.
Varsinainen juhlapäivä
lauantai, houkutteli alun nel-
jättäsataa pelimannitaitois-
ta Kiikoisten Seurantalolle,
museoalueelle, kesälavalle se-
kä uudelle areenalle, Kiikois-
ten kesäteatterille. Pääjuhlan
juonsi tuttuun tapaan Niilo
Ihamäki, jota voi hyvällä syyl-
lä pitää Kiikoisten purpurin
Grand Old Manina, sillä tänä
vuonna 88 vuotta täyttävä le-
gendaarinen radioääni on ol-
lut mukana jokaisessa purpu-
rijuhlassa. 39 vuotta sitten en-
simmäiset juhlat ovat jääneet
mieleen pysyvästi. Ihamäen
mukaan Kiikoisissa on onnis-
tuttu säilyttämään kansanmu-
siikin syvin olemus, eikä juh-
lissa ole annettu periksi kau-
palliselle krääsälle.
Varsinaisen purpureiden
pääjuhlan ulkopuolella sa-
maan aikaan alkanut peli-
mannien vapaamuotoinen
nurkkasoitto toi paikalla har-
rastajia, joiden soittimia olivat
mandoliini, viulu, harmonik-
ka ja saha.
Tauno Vuorenniemi Putajasta taitaa myös sahansoiton.
Kiikoisten Purpuri tanssittiin Jouko Reikon (toinen oikealta) ohjaamana.
Sata-Häme soi tässäkin. Tervehdyksen Ikaalisista toi
Kimmo Mattila.
Lasten musiikkikoulun esitys taisi olla juhlan riemuk-
kain.
Purpuritoimikunnan puheenjohtaja Birgit P. Jaakola ja Niilo Ihamäki. - Mitä olisivat juhlat ilman heitä!
Tallinnalalainen, Muhun saarelaisten Munuksed lauloi ja tanssi itsensä vieraiden sy-
dämiin.
Into Niistomäki, pelimanni jo kymmenvuotiaasta, sai Vuoden satakuntalaisen peli-
mannin tunnustuksen.
Kolea oli ilma, mutta sitä lämpimämpi tunnelma kesäteatterin loistavissa kasomois-
sa.
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...28