Sastamala • Huittinen • Punkalaidun • Kiikoinen • Lavia • Kokemäki • Köyliö • Säkylä
Kaupunkilehtien Liitto ry:n jäsen
JAKELU POSTIN VÄLITYKSELLÄ
LOIMITRAKTORI OY
Huittisissa sinua palvelee
Markku Järvinen, puh. 050 591 9979
New Holland
Traktorit, puimurit, työkoneet.
Hannu Virtanen
Finnish Chemicalsin työnteki-
jöitä marssi ulos työpaikaltaan
Äetsässä keskiviikkona. Ulos-
marssi oli vastalause työnanta-
jan yt-neuvotteluissa tekemille
muutoksille.
Tehtaanjohtaja Jukka Aa-
risen mukaan ulosmarssinei-
ta oli noin 25 henkeä, pääosin
päivätyössä olevia työnteki-
jöitä, kunnossapidon henki-
löstöä ja pakkaajia.
-Tehtaat käyvät normaalisti,
Aarinen sanoi.
Finnish Chemicalsin omis-
tava Kemira ilmoitti helmi-
kuun lopulla aloittavansa yh-
teistoimintalainmukaiset neu-
vottelut eri henkilöstöryhmien
kanssa henkilöstön määräai-
kaisista lomautuksista Äetsäs-
sä. Viimeviikkoisen ulosmars-
sin syynä oli tyytymättömyys
työnantajan haluun ratkaista
lomautukset kohdistamalla ne
vain osaan työntekijöistä.
Kemiran suunnitelmissa on
rajoittaa massa- ja paperikemi-
kaalien tuotantoa. Syynä tuo-
tannon sopeuttamistarpeeseen
on tuotteiden alentunut kysyntä
massa- ja paperiteollisuudessa.
Yhtiö kertoi maanantaina,
että Kemiran Siilinjärven toi-
mipaikalla on saatu päätök-
seen yhteistoimintalainmukai-
set neuvottelut eri henkilöstö-
ryhmien kanssa. Siellä tuotan-
toseisokit toteutetaan kahtena
kahden viikon jaksona ajoitet-
tuna kesälomakaudenmolem-
min puolin.
Neuvotteluosapuolet to-
tesivat, että lopullisen toteu-
tushetken määrää tuotteiden
kysyntätilanne. Lomautukset
koskevat Siilinjärvellä koko
henkilöstöä.
Katso tarjoukset:
Kolme alakoulua
lakkautuslistalla
Hannu Virtanen
Tänään keskiviikkona ko-
koontuva Sastamalan kaupun-
gin kasvatuslautakunta saa eh-
dotuksen kolmen alakoulun
lakkauttamisesta ensi elokuun
alusta lukien. Lakkautuslistal-
la ovat Tervamäen, Kaukolan
ja Salokunnan koulut.
Tervamäen koulun oppi-
laat ohjattaisiin Uotsolan kou-
luun, Kaukolan koulun oppi-
laat Muistolan kouluun ja Sa-
lokunnan koulun oppilaat
Stormin kouluun.
Ilmoitettaessa oppilaalle lä-
hikoulua huomioidaan alueen
kokonaisoppilasmäärä. Siten
yksittäisen koulun isoa luokka-
kokoa onmahdollista jakaa alu-
een muiden koulujen kesken.
Kasvatusjohtaja Pekka Ka-
reksen ehdotukseen sisältyy
myös se, että Suodenniemen
koulussa toteutetaan siirty-
minen yhdysluokkaopetuk-
seen 1.8.2010 alkaen ja Kar-
kun koulussa aloitetaan siir-
tyminen yhdysluokkaopetuk-
seen 1.8.2012 alkaen.
Oppilasennusteen perus-
teella kouluverkon tarkastelua
jatkettaisiin suunnitelmakau-
den loppupuolella kaupungin-
valtuuston erillisellä päätök-
sellä lähtökohdista, joiden mu-
kaan Illon ja Sammaljoen kou-
luistamuodostetaan yksi koulu
1.8.2012 ja Keikyän koulu lak-
kautetaan 1.8.2013 alkaen. Kei-
kyän koulun oppilaat ohjataan
Pehulan kouluun.
Kouluverkkoesityksen pe-
rustana on ollut peruskoulu-
ikäisten lasten väestötietojär-
jestelmän mukainen ennuste.
Olemassa olevaa kouluverk-
koa on peilattu väestöennus-
teeseen.
Ennuste osoittaa, että ko-
ko perusopetuksen oppilas-
määrä laskee 2 557 oppilaasta
2 366 oppilaaseen lukuvuoden
2013-2014 alkuun mennessä.
Laskua on 191 oppilasta.
-Laskevan oppilasmäärän
myötä valtion maksama valti-
onosuus Sastamalan kaupun-
gille vähenee automaattisesti.
Lisäksi vallitseva yleinen ta-
loudellinen tilanne luo erittäin
kovan paineen puuttua koulu-
verkon rakenteisiin siten, et-
tä henkilöstökuluja on mah-
dollista vähentää, Pekka Ka-
res sanoo.
Hänen mukaansa myös
koulukiinteistöjen investointi-
tarpeet vaikuttavat kouluverk-
koratkaisuun.
Lopullisen päätöksen kou-
luverkosta lukuvuodesta 2009-
2010 alkaen tekee Sastamalan
kaupunginvaltuusto kokouk-
sessaan 30. maaliskuuta.
Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–18
SASTAMALA
Itsenäisyydentie 1
p. 010 767 1510
puhelun hinta 0,0821 !/puhelu + 0,119 !/min
PIRKANMAAN OK 1130 123456
MEIKÄLÄINEN MAIJA
4318 7001 2345 6789
4318
S-Etukortilla
maksaessasi myös
maksutapaetua.
Bonusta
jopa 5
%
.
Aina edullinen ostoskori
8
90
4
95
1
69
/ras.
0
69
/kpl
Hinta voimassa to–la 19.–21.3.
Hinta voimassa to–la 19.–21.3.
Chile
Vihreät rypäleet
rasiassa 500 g
(3,38/kg), 1. lk.
Espanja
Parsakaali
pakattu 300 g
(2,30/kg), 1. lk.
Atria Sangen
kermainen
kalkkunan filee
1 kg,
alkuperämaa Suomi
Atria Broilerin
ohut leikkeet,
hunaja tai
pippurinen,
560 g (8,84/kg)
Alkuperämaa Suomi
Pouttu Possun
kermamarinoidut
sisäfileet n. 700 g
alkuperämaa Tanska
7
95
/kg
2
69
6
99
Arla
Kermajuusto
17 % 1,1 kg
(6,35/kg)
Findus
Kullanrapeat
seitifileet,
pakaste, 360 g
(7,47/kg)
PALVELUPISTEESTÄ
TO–LA 19.–21.3.2009
Täytetty
broilerfilee
Suomisen
Lihajaloste
Katkarapu-
salaatti
16
90
13
90
kpl
kg
Lue lisää:
500 g porsaan sisäfileetä
1/4 tl suolaa
1 rkl sinappia
1/4 tl mustapippuria
170 g pekonia
1/2 punasipulia
Poista fileestä rasva ja leikkaa filee
kahdeksaan viipaleeseen. Mausta
palat ja käännä ne leikkauspinta
ylöspäin. Kiedo palat pekoniin ja
siirrä ne uunivuokaan. Nosta viipa-
loitu punasipuli lihapalojen päälle
ja kypsennä uunissa 200 asteessa
noin 30 minuuttia.
Possunpihvit pekoni-
käärössä (4 annosta)
PIRKANMAAN OK 1130 123456
MEIKÄLÄINEN MAIJA
4318 7001 2345 6789
4318
S-Etukortilla 19.-25.3.2009
Tapola Savulenkki
550 g (4,71/kg)
Norm. 3,45 (6,27/kg)
Apetit Peruna-
sipulisekoitus
500 g (1,18/kg)
Norm. 0,79 (1,58)
Aamuinen
Sulatejuustoviipaleet
200 g (7,95/kg)
Norm. 2,05-2,45
(10,25-12,25/kg)
Savulenkki
0
59
2
59
1
59
Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille.
FC:n työntekijöitä
marssi ulos
Joukko työntekijöitä marssi viime keskiviikkona aamuyhdeksältä ulos Kemiran Finnish Chemicalsin tehtaalta Äetsässä.
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,...28