7
Keskiviikko toukokuun 15. 2013
Veli-Pekan makumuistoja
Veli-Pekan niin sanotussa Vanhassa mum-
mulassa eli Sveitsin henki.
Makumuistoinaan hän jakaa suvun Jean-
ny-tädiltä peräisin olevan jäätelöreseptin ja
Mamma Marian, omaa sukua Tschoppin
terveellisen myslireseptin.
Jeanny-Tädin Vaniljajäätelö
■
1 pussi vaniljasokeria (arvioisin sen ole-
van 2-3 tl)
■
1 kananmunan keltuainen
■
2 rkl hienoa sokeria
■
1 rkl maissi- tai perunajauhoja
■
1 dl maitoa
Nämä sekoitetaan kattilassa ja kuumen-
netaan koko ajan sekoittaen kiehumapis-
teeseen.Ei anneta kiehua! Seoksen anne-
taan jäähtyä kylmäksi.
■
1 kananmunan valkuainen vatkataan
vaahdoksi
■
2 dl vispikermaa vatkataan vaahdoksi.
Nämä molemmat vaahdot sekoitetaan
vuorotellen varovasti ensimmäiseen jäähdy-
tettyyn seokseen.Syntynyt seos laitetaan pa-
kastimeen.Valmista nautittavaksi 4-5 tun-
nin kuluttua.
Vanhan Mummulan Mysli
■
1 dl kaurahiutaleita
■
1 - 2 omenaa karkeaksi raastettuna
■
vähän sitruunasta puristettua mehua
omenoihin tummumisen estämiseksi
■
sokeria maun mukaan
■
pähkinärouhetta (esim. hasselpähki-
nää), mantelirouhekin sopii
■
kermavaahtoa
Myslin pinnalle tarjoiluastiaan voi ripo-
tella osan pähkinärouheesta.
Kaikki muut aineet sekoitetaan ensin kes-
kenään ja lopuksi lisätään kermavaahto varo-
vasti puuhaarukalla käännellen.Tämä mysli
on nautittava pian valmistamisen jälkeen,ettei
se vetisty, pehmene ja menetä kuohkeuttaan.
Pianoaapisesta vuonna 1974.Osaan, en osaa.Veli-Pekalla oli tapana merkata musiikilliset opin-
tonsa. (Veli-Pekka Bäckmanin albumista)
Penna Burren 1-vuotissynttärit v. 1972. Oikealla Hanna-täti (istumassa) ja Solveig-täti (sei-
soo).Vasemmalla Jouni-eno ystävineen. (Veli-Pekka Bäckmanin albumista)
Vanhassa mummulassa juhannusta viettämässä vuonna 1972.Vasemmassa laidassa Kari-setä
ja Kaija-mummu, Leena-äiti ja Jorma-isä, Hanna- ja Solveig-tädit. Etualalla Veli-Pekka, Olli ja
Markus. (Veli-Pekka Bäckmanin albumista)
HUITTISTEN
APTEEKKI
Biophilus Chew Mustaherukka
Mustaherukanmakuinen maitohappobakteerivalmiste.
Purutabletti on näppärä esimerkiksi lomamatkoilla.
12,-
(norm. 15,29)
Myös mansikan ja sitruksenmakuinen tarjoushinnalla.
Tarjoukset voimassa 30.6.2013 asti
Huittisten apteekissa ja Vampulan sivuapteekissa.
Vampulan sivuapteekki avoinna ma-pe klo 9–16,
26.6.–26.7.2013 ma, ti ja pe klo 9–16.
Avoinna
ma–pe 9–19
La 9–15
Su 11–15
Huittisten apteekki avoinna
juhannusaattona 9–13,
juhannuspäivänä 11–15.
Kesän uutuusmaku
SASTAMALA Torikatu 1
P. 045 233 2677,
Olemme myös Facebookissa.
Liikuntakeskus Pinkki, Sastamala
Liikuntakeskus
t 3ZINÊMJJLVOUBUVOOJU t .POJQVPMJOFO LVOUPTBMJ
t 1FSTPOBM 5SBJOFSJO QBMWFMVU t 4PMBSJVN
Katso
ryhmäliikunta-
tuntien
aikataulu
netistä
-BUUBSJUBOTTJUBQBIUVNB ,BUTP MJTÊÊ OFUJTUÊ
Liikuttavia elämyksiä!
Treenihinnat alk. vain 9,70 / viikko.
.FJMMÊ MJJLVUBBO LPLP LFTÊ
Marttilankatu 8, VAMMALA, puh. 03-511 4111
Ma-To 10.30-22.00, Pe 10.30-24.00 La 11.00-24.00, Su 12.00-22.00
EGELTÄ HERKULLISET
RUOKA-ANNOKSET !
S a s t a m a l a n
. H E D E 3 L ] ] H U L D
*ÕÃÌ>ÌÕÊ£]Ê6>>>ÊäÎx£{Ê£ÓäÊUÊ Û°Ê>«iʣǰÎä]Ê>Ê£ä£{
Urheilun ja vapaa-ajan erikoisliike
>ÌÌ>Û>Ê
iÀÌÕÌiÛ>>Ê
ÌiÃÌiBÊ>ÊÌ>ÀÛiÌ>Ê
ÕÀ
iÕÕÊ>Ê
Û>«>>>>>°
>>>ÃÌ>ÊÛ>>ÃÌ>i\Ê ÕÌ>ÕÕÌÊ
UÊ >Ì>>ÕÕÌÊUÊ «>ÌÊUÊ*i>
>ÌÕÌÌiiÌÊ
Þ°
>Ê«BB
iiÌÊ
>ÀiiÊ>ÊÕ
>>Ê
ÃÕÀ>>ÊÌi
Ì>>ÞÞBBÃÌB°ÊÊ
6>ÃÌÕ>ÃÊ
>ÊÞ««>Ã>Ì°