24
Keskiviikko maaliskuun 26. 2014
Piha ja puutarha
PIHA&PUUTARHA
Uusi asetus vielä varsin vieras
v
Jätevesiasiat on hoidettava kuntoon kahden vuoden sisällä
Laura Haavisto
Uusi jätevesiasetus mää-
rää, ettei jätevesiä saa johtaa
luontoon puhdistamattoma-
na. Tämä tarkoittaa, että jäte-
vedet pitää joko puhdistaa tai
kuljettaa jätevesilaitokselle.
"Vanhat saostuskaivot eivät
siis enää riitä, sillä niissä ai-
noastaan kiintoaine erotetaan
jätevedestä", Biolan Ekoasu-
minen Oy:n toimitusjohtaja
Matti Hakala
kertoo.
Jätevesijärjestelmät on uu-
sittava asetuksen vaatimuk-
set täyttäviksi niin omako-
titaloissa kuin kesämökeissä.
"Helposti asian saa ete-
nemään esimerkiksi Bio-
lan Ekomestareiden kanssa",
Hakala vinkkaa.
Tyypillisiä ratkaisuja
kaikille jätevesille ovat lai-
tepuhdistamot ja maaperän
käsittelyjärjestelmät.
"Rantakohteissa olevillä
kiinteistöillä vesivessan vedet
on johdettava umpisäiliöön
ja niin sanotut harmaat vedet
voidaan puhdistaa, mikäli ky-
seessä ei ole pohjavesialue."
Esimerkiksi pesemisestä,
siivoamisesta tai keittiöstä
tulevan veden puhdistami-
seen on useita edullisia rat-
kaisuja.
"Ja jos mökillä on kuiva-
käymälä, silloin wc-vesille ei
tarvita umpisäiliötä", Haka-
la muistuttaa.
Uusi jätevesiasetus
as-
tuu voimaan 15.3.2016.
Hakalan mukaan jäteve-
siasetuksen muuttuminen
on eri kunnissa huomioitu
eri tasoisesti. " Siirtymäai-
ka on ollut pitkä, mutta se-
kin loppuu aikanaan. Alue-
viestin levikkialuetta ajatel-
len asiassa on edetty parhai-
ten Pyhäjärviseudulla."
Tiedon lisäämiseksi on
järjestetty jätevesi-iltoja ja
vastaavia tapahtumia.
"Edelleen kuitenkin liik-
kuu paljon väärää tietoa jär-
jestelmien pakollisuudesta
ja kalliista hinnasta", Haka-
la harmittelee.
Lisätietoja jätevesiasetuk-
sesta saa esimerkiksi ym-
päristöministerion sivuilta
osoitteesta
.
"Siellä voi lukea muun
muassa jätevesiasetuksen tar-
kalleen."
Biolan Ekomestarit
auttavat vaikka avaimet
käteen -periaatteella
Apua jätevesiasioiden hoitamiseen voi hankkia esimer-
kiksi Biolanin Ekomestareilta.
"Ekomestarit ovat ekoasumisen ammattilaisia. He
toimivat yhteistyökumppaniyrittäjinä Biolanin Eko-
asumisen kanssa jätevesijärjestelmien, kuivakäymälöi-
den, kompostoinnin ja aurinkoenergian suunnittelus-
sa, myynnissä, asennuksessa ja huollossa", Hakala sanoo.
Ajatus Ekomestari-verkoston perustamiseen on läh-
tenyt asiakkaiden tarpeesta.
"Kaikilla ihmisillä ei ole valmiuksia vaikkapa jäte-
vesijärjestelmän tuotetuntemukseen ja asennukseen
eikä lupa-asioihin. Ekomestarit pystyvät auttamaan
näissä asioissa ja tarvittaessa huolehtivat myös tuot-
teen huollosta."
Ekoasumisen valtuutettuja asentajia on tällä hetkel-
lä alle 30. Tavoitteena on kasvattaa verkosto noin 40-
50 parin vuoden sisällä.
"Nykyisin ihmiset halauvat ostaa palvelua ja Ekomes-
tarin kaupankäynti perustuu kokonaispalveluun. Eko-
mestareiksi valikoituu yrityksemme valintakriteerit täyt-
täviä, innokkaita, kasvuhaluisia ja erinomaisen palvelu-
halukkuuden omaavia yrittäjiä", Hakala kehuu.
Biolanin pääkonttorin yhteyteen Euraan aukeaa vii-
konloppuna ekoasumisen erikoismyymälä.
"Siellä asiakkailla on mahdollisuus tutustua esimer-
kiksi aurinkoenergiatuotteisiin, eri jätevesijärjestel-
miin, kompostointiin ja käymäläratkaisuihin", Ha-
kala kertoo.
Myymälästä asiakkaat saavat ohjeita oikean tuot-
teen valintaan.
"Mikäli asiakas haluaa tuotteen asennettuna ja lupa-
asiat hoidettuna, lähin Ekomestarimme auttaa näissä
asioissa", Hakala lupaa.
15.3.2016 alkaen astuu voimaan uusi jätevesiasetus, joka määrää ettei jätevesiä saa
johtaa luontoon puhdistamattomana. Jätevedet pitää joko puhdistaa tai kuljettaa
jätevesilaitokselle.
HOPUN TEOLLISUUSALUE, TRAKINKATU 4
SASTAMALA. P. 517 9000. Av. ma-pe 8-17, la 9-13
MTD
ALKUPERÄISVARAOSAT JA
MOOTTORIT VARASTOSTA
HUOLTOTARJOUS
Työnnettävän / itsevetävän
ruohonleikkurin keväthuolto (B&S)
sis. -ilmansuodatin
- sytystulppa
- terien teroitus
- öljynvaihto (sis. öljyn)
Tervetuloa uuteen PIENKONEHUOLTOON
MYYNTI - HUOLTO - VARAOSAT
5 L
Pienkonebensiini Neste 2-T
2-tahtiselle pienmoottorille suunniteltu polttoaine
16
,-
49
,-
töineen
KONEET PUUTARHAAN
1...,14,15,16,17,18,19,20,21,22,23 25,26,27,28,29,30,31,32,33,34,...40