15
Keskiviikko huhtikuun 9. 2014
Veli-Matti Saksi
Laukkuparatiisin
katuvalot kaipaavat
Finniksen aikoja
V
ielä 1970-luvulla silloinen Keikyän kunta
porskutti voimissaan. Finnish Chemicals
toi hyvinvointia noin neljällä sadalla työ-
paikallaan ja verotuloilla. Toipa silloinen yhtiö kun-
taan muutakin hyvinvointia. Muun muassa katu-
valoverkko on aikanaan rakennettu pitkälti yhtiön
voimin ja taisipa sähköäkin herua ainakin jonkin
verran lamppujen ja asukkaiden iloksi. Asiat olivat
joskus jopa niin hyvin, että työntekijät saivat tila-
ta lehtiäkin yhtiön piikkiin, tiettävästi. Sekin vielä,
että nykyisien Sastamalan toinen uimahalli on yh-
tiön peruja, kuten palloiluhallikin.
Eli Keikyän katuvaloverkko on vuosikymmeniä
vanha. Sen lamput valaisevat joskus epävarmas-
ti ja uusintaa tarvitaan, niin muuallakin kaupun-
gissa. Kokonaiskustannukset Sastamalan katuvalo-
verkon osalta nousevat miljooniin euroihin. Siihen
kaupunki tuskin pystyy, joten harkinnassa onkin
lamppuvälien pidentäminen, jopa joidenkin osien
pimentäminen, ehkä. Selvää on, että entisen lauk-
kuparatiisin katuvalot kaipaavat Finniksen aikoja.
Muutos Keikyän seudulla on ollut raju. Finnik-
sen noin neljäsataa työpaikkaa on kutistunut il-
meisesti runsaaseen sataan. Salmin vetoketjulta
katosi aikoinaan satoja työpakkoja. Kiikan tiili-
tehtaan loppuminen kurmuutti Kiikkaa. Postien
ja pankkien kutistuminen on vaikuttanut myös
ikävällä tavalla.
Suuri murros oli myös se, kun laukuistaan tunnet-
tu Keikyä ja sittemminÄetsä menetti satoja työpaik-
koja pienten laukkufirmojen myötä. Perheyrityk-
set joutuivat kamppailemaan ulkomaisen tuonnin
kanssa ja sehän tiedetään, kuinka siinä kävi. Ny-
kyisin Keikyän puolelta löytynee muutamia lauk-
kujen valmistajia, jotka taistelevat suurenevaa maa-
ilmaa vastaan.
Silti vanhan Äetsän puolella on vetovoimatekijöitä,
jotka tarvitsevat vain hiomista, miettimistä ja hie-
man rahaa. Tuo Keikyän vanha voimalaitos on niin
hieno, että sen soisi pääsevän matkailun valjaisiin
mukaan. Ja maan pisin riippusilta voisi olla yksi ve-
tonaula, kunhan sen ympärille rakennetaan muuta
mukavaa. Ja Kiikan puolella voimaa löytyy Sarki-
asta ja Vuoden
kyläksi aikoi-
naan valitusta
Vähähaarasta.
Eli, ei Sastama-
lan Vamma-
lan eteläpuolel-
la pelkkää tyh-
jää ole, vaik-
ka niin joskus
kuulee sanot-
tavan. Kiikassa
ja Keikyässä on
mahdollisuuk-
sia, jos niitä
vain hyödynne-
tään. Se vaatii
samaa tarmoa
kuin Mouhi-
järvi-Häijään
tai Kiikoisten
suunnat.
SAKSI
TUT
Kankaanpää ja Lavia – yhdeksi kriisikunnaksi?
Kankaanpään ja Lavian kun-
taliitos on ennen muuta ta-
louskysymys, politiikka on
sivuseikka. Suurimmat es-
teet yhdistymiselle ovat mo-
lempien kuntien huonos-
ti hoidetut taloudet sekä 5
vuoden irtisanomiskielto.
Kankaanpään perussuo-
malaisten ajatus neuvotte-
luissa oli, että talouden tu-
lee olla keskeinen osa liitosta.
Kuitenkin sopimus laadittiin
ilman konsulttien sopeutta-
misraporttia, joka julkistet-
tiin, kun sopimuspaperi oli
jo allekirjoitettu. Molempi-
en kuntien talousluvut tuli-
vat tietoon vasta silloin. Pe-
russuomalaisten ääntä ei
kuunneltu neuvotteluissa.
Enemmistö meistä haluaa
alueelle vahvan Pohjois-Sa-
takunnan keskittymän. Kan-
natamme kuntaliitoksia, ja
Lavian kuntalaisiin suhtau-
dumme myönteisesti, mut-
ta emme voi hyväksyä liitos-
ta tarjotuilla ehdoilla.
Sopimus ei varsinaisesti
ota kantaa talouteen, vaan
siinä ilmenee, mitä me
olemme valmiita Lavialle an-
tamaan kolmen vuoden ai-
kana. Antti Kivelä (kok) ja
Kauko Juhantalo (kesk) ovat
luvanneet Lavialle liikaa ei-
vätkä he ole suhteuttaneet
tulevaa tulo- ja menokehi-
tystä keskenään.
Vuoden 2016 lopussa
Kankaanpäässä on katetta-
vaa alijäämää lähes 5 milj.
euroa ja Laviassa noin 9
milj. euroa. Kivelä esitelmöi
tiedotustilaisuuksissa 24. ja
25. maaliskuuta, että liitok-
sen toteuduttua tuo noin 14
milj. alijäämä on hyvin hel-
posti katettavissa säästötoi-
min. Ainakin veroprosent-
ti nousisi huimasti! Jos taas
Lavia liittyy Poriin, sen vero-
prosentti laskee. On toden-
näköistä, että Kankaanpää ja
Lavia muodostaisivat yhdes-
sä uuden kriisikunnan. Sekö
on Juhantalon ja Kivelän ta-
voitteena?
Kivelän utopiat muuttu-
vat todeksi vain tietokoneen
näppäimistöllä. Käytännön
tasolla vaikeuksia tulee var-
masti. On eri asia, jos Ki-
velällä on hallussaan uutta
taloushallinnollista tietoa,
mutta sitten kysymys kuu-
luukin, että miksi hän ei ole
jo saattanut Kankaanpään
taloutta tasapainoon?
Sopimus tulisi sitomaan
meitä heti valtuustojen mah-
dollisten hyväksyntöjen jäl-
keen, vaikka irtisanomissuo-
ja alkaa 1. tammikuuta 2015.
Aikataulu on mahdoton ta-
louden sopeuttamiselle. Ju-
hantalon ja Kivelän puheet
eivät ole realismia, vaan niil-
lä Kankaanpää ajetaan ota
tai jätä -tilanteeseen. Vaa-
ra on todellinen, koska täl-
lä päätöksentekomallilla La-
via suistaa Kankaanpään en-
tistä syvempään ahdinkoon.
Vaikeuksia riittää ilman irti-
sanomissuojan rasitettakin.
Jos yhdistyminen toteu-
tuisi, Lavian 17 valtuutet-
tua liittyisi meidän 35-jäse-
niseen valtuustoomme. Vas-
taavassa yhdistymisessä Po-
riin sen 59-henkinen val-
tuusto kasvaisi vain kuudel-
la lavialaisella. Juhantalon ja
Kivelän haaveissa väikkyy 9
keskustalaisen ja 5 kokoo-
muslaisen lisäyksen tuoma
voimasuhteiden muutos.
Suunnitteilla on myös La-
vian kunnanjohtajalle pääl-
likönvirka keskushallintoon.
Kyse on korkeapalkkaisesta
suojatyöpaikasta, mikä kuu-
lostaa järjettömältä näinä yt-
neuvottelujen aikoina. Kun-
taministeri Henna Virkkunen
on sanonut, että organisaati-
oita tulee uudistaa kuntalii-
tosten yhteydessä ja tehtävien
päällekkäisyyttä on tarkistetta-
va ennen liittymistä.
Me perussuomalaiset vas-
tustamme yhdenkään turhan
viran perustamista, koska jo
nyt olemassa olevaa johtajis-
toa on karsittava tuntuvasti.
Varat eivät yksinkertaisesti rii-
tä pöhöttyneen virkakoneis-
ton elättämiseen. Kankaan-
pään on viisainta vähentää –
osittain myös yhdistelemällä –
heti 20 virkaa ja jättää täyttä-
mättä enin osa 55 eläköityvän
viroista, Posa mukaan lukien.
Kankaanpään
perussuomalaiset
SDP oikealla asialla väärin perustein
Alueviestissä 2.4. Sastama-
lan Sos. dem. Kunnallisjär-
jestö ry. vaati demokratiaa
Sastamalan Seudun Yritys-
palvelu Oy:hyn (Sasyp) ja
moitti osakeyhtiömuotoi-
sen toimijan avoimuuden
puutetta. Heidän mukaan-
sa Sasyp:in demokratiava-
je näkyy siinä, että kaupun-
ginhallituksen äänestykses-
sä Ilmari Nurmisen ja Jen-
ni Jokisen esitys ammatti-
yhdistysliikkeen edustajan
valitsemisesta Sasyp:in hal-
litukseen kaatui äänin 10 –
3. Demokratian alkeisiin ni-
menomaan kuuluu, että ää-
nestyksessä enemmän tukea
saanut kanta voittaa. Avoi-
muudestakin voi todeta sen
verran, että Sasyp:in omista-
jana Sastamalan kaupunki
saa varmasti kaiken tarvitse-
mansa tiedon yhtiön toimin-
nasta. Jos tietoja ei kaupun-
gille saada tai niitä ei edel-
leen SDP:lle jaeta, ongelmat
liittyvät enemmän kaupun-
gin kuin Sasyp:in toimin-
taan.
SDP yrittää ilmeisesti kir-
joituksessaan sanoa, että he
eivät ole saaneet vastausta
erittäin tärkeään kysymyk-
seen: mitä vastinetta kau-
punki saa Sasyp:iin sijoit-
tamilleen rahoille? Sasyp:in
toimitusjohtaja Mikko Nie-
minenkään ei omassa vasti-
neessaan anna yhtään konk-
reettista esimerkkiä yhtiön
tuottamista tuloksista. Sas-
tamalan kaupunki teki vii-
me vuonna 1,7 miljoonan
euron alijäämän, johon ver-
rattuna Sasyp:in Sastamalan
kaupungilta saama 660 000
euron rahoitus ei todella-
kaan ole merkityksettömän
pieni. Osakeyhtiön onkin
pystyttävä kertomaan omis-
tajalleen, mitä konkreettis-
ta se on saanut aikaan. Sen
jälkeen omistaja, jota tässä
edustaa kaupunginvaltuus-
to, vertaa aikaansaannosten
listaa kustannuksiin ja päät-
tää jatkotoimenpiteistä.
Vaikka Sasyp:in yhtiöjär-
jestyksessä mitä ilmeisim-
min onkin määritelty jokin
muu tavoite kuin osakeyh-
tiölain perusoletuksen mu-
kainen liikevoitto, yhtiön
saavutusten arvioinnissa pi-
tää käyttää markkinatalou-
den periaatteita. Esimerkik-
si Sasypin tuottamien yhti-
öiden omistajanvaihdospal-
velun laatua ja arvostusta on
helppo mitata sillä, paljonko
yrittäjät palvelusta maksavat.
Toisaalta voidaan tietysti ky-
syä, kuuluuko tällaisen pal-
velun tuottaminen kunnan
organisaatioille. Yritysvä-
litys ei perusteiltaan juuri
eroa vaikkapa kiinteistönvä-
lityksestä, ja tunnen itsekin
lukuisia alalla toimivia yrit-
täjiä. Nyt siis kerrankin on
kunnallistettu yksityisiä pal-
veluja eikä suinkaan yksityis-
tetty kunnallisia.
Sasyp huolehtii myös
Sastamalan markkinoinnis-
ta, mutta avoimeksi jää, mi-
ten markkinoinnin tuloksia
seurataan. Yrityksissä herät-
tiin jo 20 vuotta sitten siihen,
että markkinointi- ja myyn-
tijohtaja pitää olla sama hen-
kilö. Pelkästään markkinoin-
nista vastaava johtaja saa va-
paat kädet käyttää rahaa il-
man, että tuloksia voidaan
mitata. Yhdistetyssä va-
kanssissa vastuu syntyy au-
tomaattisesti, sillä markki-
noinnin onnistuminen tar-
koittaa markkinointipa-
noksia suurempaa myynnin
kasvua. Mikä siis on myyn-
tiä, jota Sasyp tuottaa ja jon-
ka perusteella markkinointi-
ponnistusten vaikuttavuutta
arvioidaan?
Sasyp:in roolia mietittäes-
sä on erityisesti muistettava,
että kunnan tärkein myynti-
valtti yrittäjienkin suuntaan
on se, että kaavoitus sujuu,
kulkuväylät ovat kunnossa,
osaavia uusia ammattilaisia
koulutetaan, kohtuullinen
verotus ja hyvät terveyspal-
velut helpottavat osaavan
työvoiman saantia ja niin
edelleen. Toisin sanoen kun-
nan peruspalveluiden pitää
toimia. Kotikunnassamme
tällaisesta elinkeinoelämää
hyvässä yhteistyössä palvele-
vasta kunnan perustoimin-
nasta antaa kiitettävän esi-
merkin Sastamalan amma-
tillinen koulutuskuntayhty-
mä Sasky.
Jorma Lehtonen
Vihreä dosentti
Bäckmanilta
kirja ja levy
Pukstaavissa vietetään tule-
vana lauantaina kello 16.00
sastamalalaistaiteilija
V-P.
Bäckmanin
uuden kirjan
"Antwerpenin valot" ja le-
vyn "Changez" julkkareita.
Vastaaviin tunnelmiin
voi virittäytyä kiirastorstai-
na kello 19.00 Huittisten
Wanhan Pappilan chanson-
illassa belgialaisin maustein.
Julkkareihin on vapaa pääsy,
chanson-ilta on maksullinen.
Kiikoisissa iltamat
ja kevätnäyttely
Sastamalan Opiston Kii-
koisten osaston Iltamat ja
Kevätnäyttely pidetään tu-
levana sunnuntaina klo 19
Kiikoisten Seurantalolla.
Esityksistä vastaavat opis-
ton piirit mm. Soittokunta,
Jumppaajat, Topin Laulajat,
Näytelmäpiiri, Flamengo- ja
Joogaryhmät. Esillä on töitä
eri kädentaidon piireistä. Ti-
laisuuteen on vapaa pääsy ja
näyttelyyn voi tulla tutustu-
maan jo klo 18 alkaen.
Laukkuparatiisi on kokenut ra-
kennemuutoksen. Sen taittami-
nen parempaan vaatii hihojen
käärimistä ja ankaraa työtä.
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...40