28
Keskiviikko elokuun 6. 2014
YRITYSUUTINEN
Renkaita autosta
kottikärryyn
Vammalan Rengaspalvelu Ky sai uudet
yrittäjät Anne-Mari ja Kalle Finskasta.
Pauliina Vilenius
43 vuotta Sastamalassa Ho-
punkadulla asiakkaita pal-
vellut Vammalan Rengaspal-
velu Ky on vaihtanut omis-
tajaa.
Yritystä ovat heinäkuun
alusta lähtien luotsanneet
Anne-Mari
ja
Kalle Finska
.
"Meillä on jo jonkin aikaa
ollut ajatus yhteisestä yrittä-
jyydestä. Rengaspalvelun edel-
linen omistaja,
Keskisen Ti-
mo
, taas oli puhunut Kallel-
le pohtineensa yrityksestä luo-
pumista. Tammikuussa Kalle
päätti soittaa Timolle ja kysyä,
millaiset ajatukset tällä oli.
Siitä asiat lähtivät rullaa-
maan niin jouhevasti, että
jo huhtikuussa Kalle oli ke-
särengassesongissa mukana",
Anne-Mari kertoo.
Koko Keskisen perhe
jatkaa edelleen uusien yrit-
täjien tukena. Joko Timo tai
hänen poikansa
Teemu Kes-
kinen
on loppuvuoden ajan
joka päivä paikalla Hopun-
kadulla.
Vanhoina työntekijöinä
yrityksessä jatkavat
Ari Ve-
sanen
ja
Seppo Nurminen
,
joilla on molemmilla 27
vuoden kokemus alalta. Se-
sonkiapua palkataan tarpeen
mukaan.
"On hieno jatkaa yhteis-
työtä sekä Keskisten että
Vesasen ja Nurmisen kans-
sa, kun kokemusta ja tietoa
löytyy niin paljon. Tätä alaa
kun ei hetkessä opi", Finskat
kiittävät.
Vammalan Rengaspal-
velu
myy renkaita autos-
ta kottikärryyn sekä maata-
louspuolen tarpeisiin. Ren-
gasCenter-ketjuun kuulu-
van yrityksen muita palve-
luita ovat mm. renkaiden
vaihto, paikkaus, tasapaino-
tus, ilmanpaineiden tarkas-
tus ja renkaiden säilytys ren-
gashotellissa.
RengasCenter on Suo-
men suurin yrittäjävetoi-
nen rengasliikeketju. Ketju
edustaa tuotemerkkejä Pre-
mium-merkeistä edullisem-
piin vaihtoehtoihin.
Vammalan Rengaspalve-
lun ilmettä uusitaan par-
haillaan ketjun väreihin osu-
vaksi.
Uudet yrittäjät
tarjoavat
tulevana lauantaina terve-
tuliaiskahvit. Pullan ja voh-
veleiden lisäksi paikalla on
rengasedustajia ja pikkuvä-
keä hemmotellaan ponirat-
sastuksella. Lisäksi kävijöi-
den kesken arvotaan kolme
kesärengassarjaa.
Arvonta järjestetään myös
yrityksen tällä viikolla uusit-
tavilla nettisivuilla, joilta on
mahdollisuus voittaa lahja-
kortti.
Anne-Mari ja Kalle Finska ryhtyivät rengasalan yrittäjiksi. Tervetuliaiskahvit Vamma-
lan Rengaspalvelussa nautitaan tulevana lauantaina.
Ellivuoressa kokeillaan
iltaristeilyn kiinnostavuutta
"Meille sopisi todella hyvin toimia vaikka laivaristeilyjen
tukikohtana, jos vain kiinnostusta löytyy."
Jorma Lehtinen
Sastamalan alueella on lai-
varisteilyjä kokeiltu aiempi-
na vuosina huonolla menes-
tyksellä. Rautaveden–Kulo-
veden -vesistö on kuitenkin
hyvin kaunista seutua ja ris-
teilymahdollisuutta on ky-
selty usein mm. Hotelli El-
livuoresta.
Nyt hotellijohtaja
Ari Es-
kola
on päättänyt kokeilla,
löytyykö edes yhdelle ristei-
lylle vielä lähtijöitä tänä ke-
sänä.
"Hotelli Ellivuori
sijait-
see upealla paikalla Rauta-
veden rannassa. Meille sopi-
si todella hyvin toimia vaik-
ka laivaristeilyjen tukikohta-
na, jos vain kiinnostusta löy-
tyy", toteaa Ari Eskola.
Vuonna 2013 laivaristei-
lytoimintaa yritettiin aloit-
taa siten, että Liekovesi –lai-
va olisi ajanut risteilyjä Vam-
malan satamasta ainakin Tyr-
vään Pyhän Olavin kirkolle ja
Liekorannan kesäteatteriin.
Silloisen laivurin ja kaupun-
gin välille syntyi kuitenkin
erimielisyyttä mm. laituri-
paikasta ja markkinoinnis-
ta ja toiminta loppui lyhyeen.
"Kyllä se ihmeelliseltä tun-
tuu, että meidän vesistös-
sämme ei saada laivaristeilyjä
toimimaan, kun esimerkiksi
Hämeenkyrössä Purimo-lai-
va on risteillyt menestykselli-
sesti jo monen vuoden ajan",
Eskola ihmettelee.
Kun kiinnostusta
laiva-
risteilyille on kuitenkin ko-
ko ajan ollut, Ari Eskola ky-
syi risteilyn kokeilumahdol-
lisuutta Liekovesi –laivan
omistajalta
Sakari Telilältä
.
Koska Telilällä on edelleen
laivurin paperit, hän lupasi
kipparoida alusta tarvittaessa.
Liekovesi –laivaan mah-
tuu n. 50 matkustajaa.
"Tulevana lauantaina
on
mahdollisuus lähteä Kulove-
den iltaristeilylle. Risteilyn
aluksi on kahvitilaisuus ho-
tellilla, jossa aluksen kippa-
ri Sakari Telilä kertoo aluk-
sesta ja risteilyllä ajettavas-
ta reitistä. Risteilyn jälkeen
on mahdollisuus jäädä vaik-
ka illalliselle hotellille", Es-
kola kertoo.
Tarkemmat tiedot ja il-
moittautumisohjeet löyty-
vät Hotelli Ellivuoren net-
tisivuilta.
M/S Liekovesi sopii matalan syväyksensä takia hyvin Rautaveden-Kuloveden –vesis-
töön.
MYYDÄÄN
1...,18,19,20,21,22,23,24,25,26,27 29,30,31,32,33,34,35,36,37,38,...40