23
Keskiviikko elokuun 6. 2014
Harrastukset ja Hyvä Olo
Liikettä niin että hengästyy
Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry on mukana
Voimisteluliiton Ikiliike-hankkeessa.
Laura Haavisto
Huittislaiset
Hanna Viita-
nen
,
Anne-Maija Saarinen
ja
Pia Mäkelä
puhkuvat in-
toa. Syyskuusta alkaen he
toimivat Huittisten Voimis-
telu ja Liikunta ry:n uuden
Ikinainen-ryhmän ohjaajina.
"Ikinainen kuuluu Voi-
misteluliiton valtakunnalli-
seen kolmivuotiseen Ikiliike-
hankkeeseen, jonka tarkoi-
tuksena on innostaa ikään-
tyvät ihmiset liikkumaan",
Viitanen taustoittaa.
Voimisteluliitto haki
hankkeen toiseen vaiheeseen
pilottiseuroja keväällä.
"Yllytyshulluina halusim-
me ehdottomasti mukaan",
Saarinen naurahtaa.
Kaikki kolme ryhmän oh-
jaajaa kokevat, että Ikinaisen
kaltaiselle ryhmälle oli HVo-
Lilla selkeä tarve.
"Meillä on Ikivireät, joka
on suunnattu iäkkäämmille
naisille ja sen lisäksi ihan ta-
valliset naisten ryhmät. Nii-
den välistä puuttui tunti,
jossa tahti olisi vähän perus-
ryhmiä rauhallisempi, mut-
ta Ikivireitä vauhdikkaampi",
Saarinen perustelee.
Ikinaisen kohderyh-
mään
kuuluvat eläköity-
mässä olevat ja eläköityneet
noin kuusikymppiset naiset.
Viikottain kokoontuva Iki-
nainen tähtää hyvän kun-
non ylläpitämiseen.
"Tuntien liikuntamuodot
muotoutuvat ryhmän tarpei-
den mukaan ja myös tavoit-
teet nousevat ryhmäläisis-
tä. Lähtökohtana on hyvän
toiminta- ja liikuntakyvyn,
ryhdin ja tasapainon ylläpi-
täminen", Mäkelä kertoo.
Ikinainen ei tähtää huip-
pukuntoon, vaan hyvän
kunnon ylläpitämiseen.
"Tunneilla käytetään pal-
jon välineitä ja käydään var-
masti myös kokeilemassa
esimerkiksi vesiliikuntaa ja
kuntosalia", Saarinen uu-
moilee.
Ikinaisessa on myös ripa-
us ikiaikaista voimistelupe-
rinnettä.
"Toivomme, että ryhmään
tulisi eri elämäntilanteessa
olevia naisia. Myös liikunta-
tottumukset saavat olla hy-
vin erilaisia. Erityisesti ha-
luaisimme mukaan sellaisia
ihmisiä, jotka eivät ole vielä
löytäneet liikuntaa elämään-
sä. Toisaalta mukaan sopivat
hyvin myös jo itsekseen liik-
kuvat sauvakävelijät ja pyö-
räilijät", Viitanen suunnit-
telee.
HVoLi tavoittelee Ikinai-
sella noin 20 uutta liikku-
jaa. Sopivana ryhmäkokona
ohjaajat pitävät 30-40 hen-
kilöä.
"Mitään ylärajaa ryhmä-
koolle ei ole. Haluamme
kuitenkin, että tunneilla
kaikki liikkeet tehdään oi-
kein ja ohjaus on yksilölli-
sempää, joten jos ryhmästä
muodostuu iso, tarvitsem-
me mukaan aina apuohjaa-
jan", naiset pohtivat.
Ohjaajakolmikko
on
tyytyväinen, että HVo-
Li pääsi mukaan opetus- ja
kulttuuriministeriön rahoit-
tamaan hankkeeseen. Pilot-
tiseurojen ohjaajat saavat
maksuttoman koulutuksen
ja valmiita tuntiohjelmia.
"Lisäksi voimme vaihtaa
ajatuksia ja tehdä yhteistyötä
muiden hankkeeseen osallis-
tuvien seurojen kanssa", Mä-
kelä korostaa.
Ilman hanketta ryhmä ei
välttämättä olisi toteutunut.
"Ikiliike sytytti lampun,
että meillekin tarvitaan sel-
lainen ryhmä, johon voi tul-
la juuri siinä kunnossa, mis-
sä on ja niissä varusteissa,
mitä omistaa. Kynnys mu-
kaan tuloon on ehdottomas-
ti matala", Viitanen uskoo.
"Olisi hienoa, jos saisim-
me mukaan sellaisiakin naisia,
joille koulun ryhmäliikunta-
tunnit ovat jättäneet vaikka
vähän negatiivisiakin muis-
toja. Ne olisi hienoa kääntää
positiivisiksi kokemuksiksi",
Saarinen haaveilee.
Anna-Maija Saarinen (edessä), Pia Mäkelä ja Hanna Viitanen suunnitte-
levat Ikinaisen liikuntatunnit syksyllä muodostuvalle ryhmälle sopiviksi.
Fakta HVoLi
Perustettu v. 1929 nimellä Huittisten Nais-
voimistelijat ry. 1953 seuran nimi muutettiin
Lauttakylän Naisvoimistelijat ry:ksi.
Nykyinen nimi, Huittisten Voimistelu ja Lii-
kunta ry, otettiin käyttöön 1997, kun tarjon-
ta monipuolistui myös poikien ja miesten puo-
lelle.
Seurassa on tällä hetkellä 420 jäsentä.
Tuntitarjonnassa vaihtoehtoja kaikenikäisil-
le harrastajille vauvasta virkeisiin ikivireisiin ja
aloittelijoista kilpailuryhmiin.
PAINOTYÖT
Nopeasti ja
joustavasti
KYSY TARJOUS
p. 010 229 0416
JÄRJESTÖILLE, HARRASTAJILLE,
FANEILLE...
‡
Logon suunnitelut
‡
Vuosikertomukset
‡
Tarrat autoihin harrastajille ja faneille
‡
Pääsyliput
‡
Järjestölehdet
‡
Vuosikalenterit
‡
Ohjelmalehtiset
‡
Jäsenkortit ym.
1...,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22 24,25,26,27,28,29,30,31,32,33,...40