19
Keskiviikko elokuun 6. 2014
Harrastukset ja Hyvä Olo
Personal trainer
Tuloksena hyvä mieli
ja parempi olo
Henkilökohtainen ohjaus auttoi
Jaana Kulmalan ja Merja Mäkisen kiinni
liikunnallisempaan elämään.
Minna Isotalo
Kun sastamalalaiset
Jaana
Kulmala
ja
Merja Mäki-
nen
näkivät lehdessä ilmoi-
tuksen Liikuntakeskus Pin-
kin uudesta, yli 45-vuotiail-
le, vähän liikuntaa harrasta-
neille naisille suunnatusta
ryhmästä, päättivät he ryh-
distäytyä ja astua kuntosalin
kynnyksen yli.
"Olin harrastanut liikun-
taa jonkin verran, mutta hy-
vinkin satunnaisesti. Tuo
ryhmä laski riman niin alas,
että uskaltauduin mukaan.
Kyseiseen ryhmään meitä
tuli ainoastaan kaksi, mutta
siitä huolimatta
Kastikaisen
Johanna
käynnisti sen", Mä-
kinen kertoo.
"Niska-hartiaseudun on-
gelmat olivat minulla sitä
luokkaa, että epätasaisessa
maastossa käveleminen sat-
tui, eikä pyöräilystä voinut
edes haaveilla. Kun Merja
otti ryhmän puheeksi, to-
tesin, että pakkohan tässä
on jotain tehdä", Kulmala
kuvailee omaa tilannettaan.
Johanna Kastikai-
sesta
tuli työtoveruksille
tärkeä tsemppaaja, joka laati
heille henkilökohtaiset har-
joitusohjelmat kummankin
lähtötason huomioiden.
Kuntosaliliikunnan rin-
nalle otettiin kävelynkke-
jä, jumppia ja muuta perus-
kuntoa kohentavaa naisten
omien toiveiden mukaan,
ja treeniohjelmia muokat-
tiin haastavammiksi naisten
kunnon kohentuessa.
Kulmala ja Mäkinen sai-
vat neuvoja myös ravinto-
asioissa, ateriarytmejään he
muuttivat sännöllisemmiksi.
"Tavoitteena oli kokonais-
valtainen muutos: liikun-
nallisempi elämäntapa, hy-
vä mieli ja parempi olo. Pai-
nonpudotus ei ollut se pää-
asia, mutta naisilta on kuin
huomaamatta karissut kiloja
yhteensä noin 25 - 30", Kas-
tikainen sanoo.
Tärkeintä muutosproses-
sissa on Kastikaisen mukaan
motivaatio ja sitoutuminen.
Kärsivällisyyttäkin vaadi-
taan, sillä tulokset eivät ai-
na näy heti.
Merja Mäkinen
ko-
ki myönteisenä yllätyksenä
sen, miten monen ikäisiä ja
kokoisia liikunnanharrasta-
jia kuntosalilla käy. Kynnys
kaikenlaisen liikunnan har-
rastamiseen on madaltunut,
ja saavutettu olotila aktivoi
jatkamaan.
"Puolen vuoden aikana
rasvaprosentti on laskenut,
sisäelinten ympärillä oleva
rasvamäärä on vähentynyt,
alaselän vaivat ovat helpot-
taneet. Hyvinvointi on li-
sääntynyt eli olen tosi tyy-
tyväinen siihen, että lähdin
tähän mukaan, ja aion jat-
kaa samaan malliin", Mäki-
nen iloitsee.
Jaana Kulmalan niskavai-
vat ovat taakse jäänyttä elä-
mää. "En olisi kyennyt tähän
yksin. On mahtavaa, kun voi
pyöräillä pitkiä lenkkejä ja
tehdä puutarhahommia il-
man kipua. Tyttären kans-
sa kiersin tänä kesänä Kuos-
man kiepin, ja vielä reppu
selässä."
Olen tosi tyytyväinen siihen,
että lähdin tähän mukaan.
Jaana Kulmala ei aio lopettaa kuntosalillakäyntiä koskaan. Johanna Kastikaisen tuki ja ohjaus on
ollut tärkeässä roolissa liikunnallisemman elämäntavan saavuttamisessa.
Haluatko laihtua?
Jo yli 500 pudotettua kiloa tänä vuonna
Ryhmät alkavat elokuussa
Kiikassa, Vammalassa,
sekä Häijäässä.
Lopeta jojoilu ja varaa paikkasi heti!
Paikkoja rajoitetusti
Lue lisää:
gsm 044 535 0647
\>> $" " ‚$ 2,$'-"+()$(
\>> "/', 2,$'-"+()$(
\>> (-,(,-( ( >$,-. -(-. $-
\>> (-. ( >,'/$-.%,"-
000?" ($ 2,$'-"+()$( ",-$1?0"" 2?!'&
‚$&$$ >"+$%'$,-./(> 2,$'-"+()".--$
"$ .> (. .A> (./(-,(
?>966>;5<>5:<6
(,-(( '-'-> ‚$ % $ $%%(> $%,.,,(> (> ‚$ -(+/$%" $$%"> $&(-3'',,(
JunnuVaLePan
LENTOPALLO-
HARJOITUKSET
alkavat viikolla 34
Juniorijoukkueita 5-18 vuotiaille
(alk. -09 synt.)
Lisätietoja
ja
junioripäällikkö Antti Esko 044 342 5131
tai
.
Tenavatalutus (2-5v.)
Minitunnit (4-7v.)
Ratsastus- ja valmennustunnit
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta
Maksuton heppakerho
KIVITALLI
Lammijärventie 101
38210 Sastamala
Puh.040 703 2414
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,...40