Page 18 - Alueviesti 49-2014

18

Keskiviikko joulukuun 3. 2014

Kolumni

•

Anni Virnes, rehtori

Hengen viljelyä ja

viisauden rakkautta

vuodesta 1904

T

yrvään Suomalainen Yhteiskoulu aloit-

ti toimintansa syksyllä 1904 kauppias

Tuomiston talossa. Näin tyrvääläiset sai-

vat senaatin luvalla oman oppikoulunsa Rau-

taveden rannalle. Vuonna 1908 valmistui en-

simmäinen oma hirsinen koulurakennus, joka

tuhoutui tulipalossa vuonna 1920. Uusi kou-

lutalo vihittiin käyttöön vuonna 1921, mutta

oppilasmäärän kasvaessa se kävi pian ahtaaksi,

ja sitä laajennettiin vuosina 1928 ja 1954. Pu-

natiilisen lisärakennuksen valmistuessa vuon-

na 1962 oppilasmäärä oli kohonnut peräti

947:ään. Tyrvään yhteiskoulu oli vuonna 1911

Satakunnan ensimmäinen yliopistoon johta-

va maaseutukoulu, joka toimi aluksi yksityise-

nä oppikouluna. Vuodesta 1955 vuoteen 1973

koulun ylläpitäjänä oli valtio, ja sen jälkeen lu-

kio on kuulunut kunnan koululaitokseen.

Koulumme historiikkiin on kirjattu toiminnan

alkuvuosilta huolenaiheet maaseutukoulujen

valtionavun saamisesta sekä epävarmuus ope-

tussuunnitelman vaihdoksesta. Voimme siis

jälleen kerran todeta historian toistavan itseään.

Parhaillaan elämme lukiokoulutuksessa histo-

riallisesti suurimpien muutosten aikaa. Lu-

kiokoulutuksen tuntijako ja opetussuunnitel-

man perusteet uudistuvat. Niiden mukaiseen

opetukseen siirrytään syksyllä 2016. Ylioppi-

lastutkinto sähköistyy. Ensimmäiset sähköiset

kokeet suoritetaan syksyllä 2016, ja koko tut-

kinto suoritetaan sähköisesti keväällä 2019.

Ilmassa on myös muutosuhkia. Toisen asteen

koulutuksen uudet järjestämisluvat ja valtion-

osuusrahoituksen perusteet astuvat voimaan

vuoden 2017 alussa. Vaihtoehtoisina Sastama-

lan lukiokoulutuksen tulevaisuusmalleina on

esitetty ammatillista koulutuskuntayhtymää

tai lukiokoulutuksen järjestäjien verkostoitu-

mista. Selvitystyö on käynnissä. Uskon, että

Sastamalassa ymmärretään lukiokoulutuksen

arvo ja halutaan jatkossakin turvata parhaat

mahdolliset olosuhteet lukiokoulutuksen ke-

hittämiselle.

Vammalan lukio voi katsoa luottavaisesti tule-

vaisuuteen. Lukiomme on tunnettu vilkkaasta

kansainvälisestä toiminnasta sekä laadukkaas-

ta opetuksesta, josta kertovat maan keskiarvoa

paremmat ylioppilastutkintotulokset. Olem-

me myös olleet eturintamassa kehittämässä tie-

to- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä. Verk-

ko- ja samanaikaisopetustarjontamme on kan-

sallisestikin katsottuna mittava. Tästä kuuluu

kiitos kaikille lukiossamme työtä tekeville ja

opiskeleville! Pidetään yhdessä huoli siitä, et-

tä lukiostamme valmistuu jatkossakin Suomen

tulevaisuuden tekijöitä.

Juhlimme kunniakasta opinahjoamme ja 20

vuotta täyttävää kannatusyhdistystämme itse-

näisyyspäivän aattona 5.12. Tervetuloa joukol-

la mukaan iloiseen juhlaan!

Terveiset Tyrvään yhteislyseon

lukiosta 50 vuoden takaa

Istuin tämän vuoden kevät-

juhlassa muiden riemuyliop-

pilaiden joukossa lukion sa-

lissa, samassa jossa itse olin

painanut lakin päähäni 1964

– ja mietin mitä olin koululta

elämäni eväiksi saanut.

Lukion koin olevan se-

kä hyötyä että huvia varten.

”Pääaineekseni” otin teini-

kuntatoiminnan, jossa ak-

tiivisin olin lehtemme ”Kiu-

rusen” toimitustyössä ja näy-

telmäkerhossa. Toiseksi tär-

kein aine oli kuvaamataito ja

kolmantena tuli voimistelu.

Vakavasti otettavista aineista

vain yksi oli minulle tärkeä:

suomen kieli.

Tähän huvipainotukseen

vaikutti myös, että lukion

uusi komea tiilirakennus oli

suurine saleineen ja näyttä-

möineen lähiseudun hou-

kuttelevin juhlapaikka, jossa

helmikuussa 1963 järjestet-

tiin Satakunnan oppikoulu-

jen kulttuurikilpailut. Osal-

listujia oli neljästätoista kou-

lusta kaikkiaan 400. Kolme

päivää kestävissä kilpailuis-

sa oli lajeja näytelmistä ryh-

mätanssiin, jazz-orkestereis-

ta runonlausuntaan ja kan-

santanhuun. Lisäksi arvioi-

tiin teinilehdet, joissa oma

lehtemme tuli toiseksi. Tä-

mä on tärkein kokemukseni

ja merkittävin muistoni lu-

kioajalta.

Opettajakunnasta voi-

makkaimman vaikutuksen

teki

Veikko Eskola

eli Ven-

nu, joka oli ammatiltaan

taidemaalari. Hänen ansios-

taan tiedostimme uuden ny-

kytaiteen tulon. Sen viralli-

sena Suomeen saapumisai-

kana pidetään vuotta 1960,

jolloin me aloitimme luki-

on. Suorastaan flown val-

lassa aloitin informalistiset

maalauskokeilut ja päiväkir-

joissani puolustin kiihkeäs-

ti romuteoksia, jotka nykyi-

sin kuuluvat käsitetaiteen

piiriin. Valtakunnassa al-

koi kiihkeä keskustelu

Kain

Tapperin

puuveistoksesta

”Surumarssi” kysymyksellä

”onko kanto taidetta?” Jo ai-

emmin,

Akseli Gallen-Kal-

lelan

lapsuudenkodin Jaat-

sin naapurissa 10-vuotiaana

asuessani, olin tehnyt pää-

töksen lähteä taiteen poluille.

Äidinkielenopettaja

Tuu-

re Hyytin

ansiota oli, että

jouduin lukiossa luopumaan

ns. vapaa-aiheista ja yritin-

kin kirjoittaa kunnon essei-

tä. Elämäni ensimmäisen ja

ainoan täyden kympin sain

vasta ylioppilasaineesta ja sil-

loinkin olin varma repuis-

ta: olin taas kirjoittanut va-

paa-aiheesta (Nauru piden-

tää ikää) ja sellainen fiilistely

saattoi pahimmassa tapauk-

sessa muuttua improbaturik-

si ylioppilaslautakunnan kä-

sissä. Aine tuli takaisin lau-

daturina kahden plussan ke-

ra, ja Hyyti nauroi makeas-

ti päälle.

Lukiossa opin – opetus-

suunnitelmista mitään tie-

tämättä – täsmäoppimaan

pakolliset kuviot hyvin no-

peasti. Oppimiskokemuksis-

ta selkeimpiä ovat tekemään

oppimiset kuten harjaantu-

minen johtamaan ja organi-

soimaan tilaisuuksia, järjes-

tämään puurojuhlia, kult-

tuuritapahtumia ja tanssi-

aisia, puhumaan, kirjoitta-

maan, laatimaan asiakirjoja,

toimittamaan, maalaamaan,

piirtämään, lavastamaan,

näyttelemään ja tanssimaan.

Mutta sitä en tiennyt, mikä

minusta isona tulee.

Ateneumiin en päässyt.

Sieltä ohjattiin Helsingin

yliopistoon, jossa luin, aloi-

tusjärjestyksessä, ranskaa,

taidehistoriaa, suomenkiel-

tä, kansatiedettä, arkeologi-

aa ja draamakirjallisuutta /

teatteritiedettä sekä latinaa

jonka olin jättänyt koulus-

sa väliin. Tänään olen taide-

historian tohtori (suomalai-

sista taidemuseorakennuk-

sista), teatteritieteen lisensi-

aatti (Porin teatterinhistori-

asta), museologian dosentti

(museologian teoria ja ope-

tus) sekä nyt kokopäivätoi-

minen tietokirjailija, kult-

tuuriperinnön ammattilai-

nen siis.

Olisiko tällaiseen voinut

päätyä jotain turvallista am-

mattia (sairaanhoitaja, opet-

taja) tavoittelemalla, luku-

suunnitelmia tiukasti totte-

lemalla ja tunnollisesti pänt-

täämällä? Ehdin olla 42,5

vuotta museoammatissa, jo-

ta ei lukioaikanani ollut vie-

lä olemassakaan.

Viime päivinä on puhut-

tu lukioiden ranking-listois-

ta. On havaittu, että kou-

lujen ylioppilastodistuksiin

perustuvalla paremmuus-

järjestyksellä, koulupaikka-

kunnalla tai koulun kool-

la ei ole ratkaisevaa merki-

tystä. Koulun onnistumi-

nen perustuu hyvälle yhteis-

hengelle ja kannustavalle il-

mapiirille, joka antaa tilaa ja

rohkaisee jokaista lähtemään

omalle polulleen tavanomai-

sista kilpailuasetelmista piit-

taamatta.

filosofian tohtori,

lukiolainen 1960 - 1964

Marja-Liisa Rönkkö

Lukiolaiset lähdössä Rautavettä kiertämään 60-luvun alussa.

onnittelee 110-vuotiasta

Vammalan lukiota!