Alueviesti 22-2015 - page 10

10
Keskiviikko toukokuun 27. 2015
YLIOPPILAS
Vanhan loppu ja uuden alku
Mervi Valkamalle kuusi laudaturia on palkinto pitkäjänteisestä työstä.
Minna Isotalo
Valkotiilinen omakotita-
lo Sastamalan Sileekalli-
olla. Tulijan ottaa vastaan
nuori nainen, jonka elä-
mässä tämä kevät on ollut
erityinen, sillä se merkit-
see vanhan loppua ja uu-
den alkua. Tuleva ylioppi-
las astelee määrätietoisesti
pihakoivun luo isosiskon
valkolakki hyppysissään.
Oma on hankkimatta,
mutta lauantain juhliin
on aikaa. Tuuli tarttuu pit-
kiin hiuksiin, kuvaustilan-
ne tuntuu oudolta.
Mervi Valkama
ei en-
nakoi, miltä Gaudeamus
igiturin kajahtaminen
Vammalan lukion juhlasa-
lissa mahdollisesti tuntuu.
Ehkäpä monta asiaa ja
tunnetta konkretisoituu
siinä hetkessä samaan ai-
kaan.
Sitä ennen on kuiten-
kin edessä pääsykoe Turun
yliopiston oikeustieteelli-
seen, mieli askartelee pro-
sessioikeuden ja pankki-
sääntelyyn liittyvän laki-
tiedon parissa.
Miten hän jaksaa, eikö
takki tunnu kuuden lau-
daturin jälkeen tyhjältä?
”Oikeastaan minun ei
tarvinnut kuin kerrata jo
oppimaani lukulomal-
la, joten en koe tätä ras-
kaaksi. ”
Hän kertoo pyrkivän-
sä ensi vuonna uudestaan,
mikäli opinahjon ovet ei-
vät ensi yrittämällä auke-
ne. Ei maailma välivuo-
teen kaatuisi.
OIKEUSTIEDE KIEH-
TOO, KOSKA
se on Mer-
vin mielestä selkeää. Yksi-
tyiskohdat täytyy hallita,
mutta soveltaminen vaa-
tii älyä ja kykyä hahmot-
taa kokonaisuuksia.
Lukion kurssipaletis-
sa yksi Mervin suosikkiai-
neista on ollut yhteiskun-
taoppi. Sen lisäksi lauda-
turit tupsahtivat englan-
nista, ruotsista, pitkästä
matematiikasta, maantie-
dosta ja äidinkielestä.
”Oikis tarjoaa hyvän
pohjan mihin vaan, se ei
rajaa mitään pois. En ha-
lua tehdä liian tarkkoja tu-
levaisuuden suunnitelmia.
Oma juttu löytyy kokeile-
malla.”
Ylioppilaskirjoituksissa
vahvan muistijäljen jät-
ti äidinkielen essee, jos-
sa hän sai käyttää maan-
tiedon osaamistaan ja
pohtia arktisten alueiden
luonnonvarojen käyt-
töön liittyvää problema-
tiikkaa.
NUORI NAINEN ON
suhtautunut opintoihin
tunnollisesti ensimmäi-
sestä lukiopäivästä alka-
en, mutta miksikään kym-
pin tytöksi hän ei itseään
miellä.
”Jos opetus on laadukas-
ta, sitä oppii, kun vaan pi-
tää kursseilla korvansa au-
ki. Tärkeintä on tehdä ta-
saisesti työtä koulun eteen,
ei läksyissä kovin kauaa
mene.”
Entä millaisia eväitä lu-
kiovuodet ovat reppuun
pakanneet?
”Tietoa ja taitoa. Muis-
tot koko koulun läpäise-
västä yhteishengestä, hy-
vistä ystävistä ja kivoista
opettajista.”
Kotijoukot, äiti ja kaup-
patieteitä opiskeleva sis-
ko saavat kiitoksen. Koto-
na on aina kannustettu ja
tuettu, mutta tavoitteen-
sa nuori nainen on aset-
tanut itse itselleen. Mer-
vin tie on hänen omansa,
ei kenenkään muun.
Ylioppilas Valkama
Kirjoitti Vammalan lukiosta laudaturit englan-
nista, maantiedosta, pitkästä matematiikasta,
ruotsista, yhteiskuntaopista ja äidinkielestä.
Harrastaa lenkkeilyä ja pianon soittamista
omaksi ilokseen.
Haaveet: ”Ihan tavallisia. Opiskelupaikka ja
se, että saisi elää terveenä:”
Lauantaina Mervi Valkama pukeutuu tummansiniseen, kellohelmai-
seen mekkoon juhlan kunniaksi. Uutta ylioppilasta saapuvat kotona
järjestettäviin kemuihin onnittelemaan lähisuku ja ystävät.
Sotkasta saat kaikista
ostoksistasi Plussaa!
KATSO LISÄÄ:
sotka.fi
Voimassa 20.6. asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää
Tervetuloa Sotka-myymälään!
JOY-tuoli
teräsrunko /
muovipunos
VENLA-
keinu
• vettähylkivä katos
sisältyy hintaan
• pehmusteet
myydään erikseen
alk.
49,-
(69,-)
Lauttakylänkatu 4,
HUITTINEN
, ma-pe 10-18, la 9-14
59,-
(99,-)
JOY-
riipputuoli
• teräsrunko
VENLA-penkki
• leveys 107 cm
• kannen alla säilytyslaatikko
SEVILLA-paviljonki
• 3 x 3 m
• teräsrunko
• katos ja hyttysverkot sisältyy hintaan
199,-
(299,-)
199,-
(299,-)
129,-
(179,-)
279,-
(379,-)
Alennus
100
e
Alennus
100
e
Alennus
100
e
Alennus
40
e
Alennus
50
e
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...32
Powered by FlippingBook